Kuuran Kultasoinnun kuvat ovat tallin omaisuutta. Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi.
| Nimi | Kuuran Kultasointu | Kutsumanimi | Sointu |
| Rotu, sukupuoli | Suomenhevonen, tamma | Säkäkorkeus, väri | 156cm, punarautias |
| Syntymäaika, -paikka | 19.02.2025, Suomi | Ikä | 3-vuotias |
| Koulutus | Helppo A, re. 110cm, me. 90cm | Painotus | Esteratsastus |
| Kasvattaja | Kuuran Suomenratsut | Omistaja | Katri, VRL-12299 |
Kuuran Kultasointu on jatkoa Voiton Kultakutrista alkaneelle tammalinjalle, jonka jäsenet ovat olleet paitsi omia kasvattejani, myös esteratojen päteviä suorittajahevosia. Varsan isäksi valikoitui Tuulenpesän Lakkaviini, joka Hipsun siemennyksen aikaan asui ja vaikutti Valokylän Tallilta käsin. Vinskin sukutaulu toi mukavasti uutta verta Soinnun sukutauluun, jotta Kulta-linjaisten tammojen kasvattaminen on Kuurassa vielä tulevaisuudessakin mahdollista. Lienee sanomattakin selvää, että suunnitelmat Soinnun tulevaisuuden suhteen ovat toiveikkaat.
Sointu on toimelias ja vähän hölmökin hevonen, jonka seurassa ei yksikään päivä ole samanlainen. Tamma on energinen ja tietyissä tilanteissa vähän kärsimätönkin, mutta samaan aikaan se on myös hyväntahtoinen ja kaiken lisäksi vielä hellyttävän söpökin. Suomenhevosen perisynteihin lukeutuvat seinien potkiminen ruokinta-aikoina, taluttaessa puolijuoksua kulkeminen ja narujen nyplääminen hoitopaikalla, mutta on Soinnussa monta hyvääkin tunnuspiirrettä: se lähtee aina innoissaan töihin, viihtyy erilaisten ihmisten kanssa ja piristää huonommankin päivän aidolla läsnäolollaan. Sointua on helppo rakastaa ja vihata yhtä aikaa, osaahan se olla paitsi ärsyttävän tohelo ja vähän kuritonkin, mutta samaan aikaan myös mitä rehellisin persoona paitsi itselleen myös kaikille kanssaeläjilleen.
Ratsastaessa suomenhevonen on virkeä, toisinaan vähän liiankin kanssa, mutta myös oikealla tavalla nopea ja terävä. Sointu ei todellakaan sovi kaikille ratsastajille, mutta kemioiden kohdatessa sen kanssa pääsee kokemaan paljon: rautias ei ole helppo ratsu, mutta oikeiden tähtien alla sen kanssa yhteistyö on sekä palkitsevaa että opettavaista. Sileällä työskenneltäessä Sointu tapaa olla melko suurpiirteinen ja kiireinen, mikä puolestaan johtaa helposti vahvalle ohjastuntumalle ja virkkuukoukkumaisen lyhyeen muotoon. Malttaessaan ja rauhoittuessaan rautias pystyy tekemään helpon tason tehtävät teknisesti oikein, mutta peräjälkeen suoritettuina ne yleensä kiihdyttävät tammaa siinä määrin, että se alkaa ennemmin tai myöhemmin juosta läpi ratsastajansa puolipidätteiden, mikä jälleen johtaa tuttuun oravanpyörään ohjaa kohti nojaavasta ja tasaista kuolaintuntumaa vastustelevasta hevosesta.
Hypätessä Sointu innostuu entisestään, mikä toisaalta avaa sen muotoa ja parantaa sen ryhtiä, mutta tekee siitä myös vaikean ratsastettavan. Tamman kanssa mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma, sillä rautias luottaa hypätessä valtavaan kapasiteettiinsa ja hyvään tuuriinsa. Rautias tekee verrattain paljon turhia huolimattomuusvirheitä, mutta vähintään yhtä usein se paikkaa virheitään hyppäämällä isosti ja välillä tyhmänrohkeistakin ponnistuspaikoista. Sointua ei ole helppo saada kieltäytymään esteillä, mutta vesihautojen kanssa se on ahkerasta harjoittelusta huolimatta epävarma suorittaja. Tamma hyppää omalla huolettomalla asenteellaan myös maastoesteitä, mutta vesielementistä se ei luonnossakaan välitä. Maastoratsuna Sointu on vähemmän yllättäen vauhdikas, toisinaan lähes pitelemätönkin, mutta onneksi myös liikennevarma ja muutoinkin varmajalkainen etenijä. Rauhalliset sunnuntaimaastot kannattaa kuitenkin jättää muille hevosille, sillä maisema-ajelut lähinnä turhauttavat juoksukengät jalassa syntynyttä suomenhevosta.
| i. sh, 158cm, rt |
ii. Viisikon Juhlamurha sh, 158cm, trt |
iii. Murhayön Kirkastus |
| iie. Wiviika |
||
| ie. Helinän Lakkahillo sh, 157cm, vprt |
iei. Piruharjun Musti |
|
| iee. Lakanankalpea |
||
| e. Kuuran Kultahippu sh, 154cm, rt |
ei. Syyn Nollakohta sh, 156cm, rn |
eii. Nollakontentti |
| eie. Kuolinnaamio |
||
| ee. Kuuran Kultapainos sh, 157cm, trt |
eei. Näkinkenkä |
|
| eee. Voiton Kultakutri |
00.00.0000 o./t. Hevosen Nimi (i./e. Hevosen Nimi) om. Omistaja, VRL-00000
00.00.0000 o./t. Hevosen Nimi (i./e. Hevosen Nimi) om. Omistaja, VRL-00000
02.03.2025 - Kylillä
”Mikko hei, oliko se lantalan tyhjennys sovittu täksi päiväksi?” huudahdin tallialueen teknisestä puolesta vastaavalle luottomiehelleni lähinnä todetakseni sen faktan, että pihatietä pitkin tulla körötteli naapurin karjatilalliselle kuuluva vihreä jontikka etukuormaajineen kaikkineen.
”Ei, kyllä se oli suunnitelmissa vasta viikonlopulle”, kuului kuitenkin hämmentyneen miehen vastaus:
”Mitähän asiaa sillä Petterillä mahtaa olla?”
”Mä käyn kysymässä!” vastasin sen enempää miettimättä. Voisihan naapuri toimittaa vaikka väärään postilaatikkoon ajautunutta kirjettä, sellaista kun täälläpäin tapahtui tuon tuostakin.
Tuomisia Petterillä toden totta oli mukanaan, mutta ei sellaisia, kuin aiemmin olin mielessäni ajatellut. Traktorin nostolaitteeseen oli nimittäin sidottu kiinni hevonen, joka tarkemmin katsottuna näytti kovin tutulta; kyseessä oli Kultasointu, jonka olisi pitänyt olla pihattotarhassa ikätoveriensa seurassa, mutta joka jostain syystä köpötteli nyt maatalouskoneen perässä kyliltä kotiinpäin.
”Mitä helvettiä…?”
”Päivää taloon, mahtaako tämä neito näyttää tutulta?” kajahti hyväntahtoinen tervehdys jatkokysymyksineen traktorin ohjaamosta.
”Valitettavasti… Mistä tuo sun matkaasi on tarttunut?”
”Siellä se laidunsi oikein tyytyväisenä meidän nuorikkojen kanssa?”
”Siis teidän hiehojen kanssa?” varmistin kuulemani kulmakarvojani nostellen:
”Miten ihmeessä…?”
”Joo, siellä se. Ei oikein olis välittänyt edes lähteä kotiin”, mies totesti naureskellen:
”Lassottiin sitä Maijan kanssa hyvä tovi ennen kuin ajoi itsensä niin sanotusti nurkkaan.”
”Voi nyt hyvänen aika. Pirauttakaa seuraavalla kerralla suoraan mulle, tosin sitä seuraavaa kertaa ei toivottavasti koskaan tule…” mutisin samalla, kun suuntasin irrottamaan oman elämänsä Houdinia työkoneesta. Kummasti Sointu käyttäytyi nyt jo aivan kesysti, liekö sen päivä ollut jo riittävän ohjelmarikas ilman lisänumeroitakin.
”Kiitos tuhannesti, kun toit tämän kotiin. Viikonloppuna tarjotaan sulle lounaat ja kahvit ja kaikki!” huudahdin vielä Petterille ennen kuin lähdin viemään Sointua takaisin rikospaikalle.
”Mikko, et ikinä usko mitä asiaa Petterillä oli! Tavataan varsapihatolla, ota varmuuden vuoksi porakone ja kakkosnelosta vähän mukaan!”
15.03.2025 - Irtohypytyspäivä Kuuran Suomenratsuissa
Kiireiseksi kaavaillun irtohypytyspäivän aamunavauksesta vastasi juuri 3-vuotiaaksi kääntynyt kasvattini Kuuran Kultasointu. Tamma ei ollut lainkaan pahoillaan aikaisesta työvuorostaan, toisin kuin yleisöllekin avoimeen koulutustilaisuuteen mukaan houkutellut avustajat, jotka yksi toisensa perään haukottelivat enemmän tai vähemmän maireasti estekujaa viimeistellessään ja Sointua tehtävään valmistellessaan. Tammalle tilanne oli jo ennestään tuttu, olihan se osallistunut samanlaisiin harjoitustilaisuuksiin edellistalvenakin. Aiempien hypytyskertojen perusteella suomenhevonen tiedettiin varsin vauhdikkaaksi suorittajaksi, joten se sai apupuomit heti käyttöönsä hypättävien esteiden väliin. Sointu yrittikin hypähdellä puomikasojen yli jo ensimmäistä kertaa kujan läpi taluttajansa jarruttelemana kävellessään, eikä sitä irti päästyään jarrutellut yhtään mikään. Seuraavilla kierroksilla rautiaan jalat hädin tuskin ehtivät osumaan maahan sen liidellessä pikkuesteiden yli niin nopeasti, kuin se karvaisilla töppöjaloillaan vain ehti. Ponnistuspaikatkin osuivat apupuomeista huolimatta vähän mihin sattuu, mutta hauskaa hevosella ainakin silminnähden oli. Vasta estekorkeuden lähestyessä metriä alkoi Sointu ensimmäisen kerran katsomaan itsekin, miten päin se kujan viimeiselle okserille oli tulossa. Laadultaan tamman hypyt olivat hyvin vaihtelevia, sillä mukaan mahtui kulmikkaiden, matalien ja ylös suuntautuvien loikkien lisäksi myös kauniita ja huoliteltuja hyppyjä. Peruselementit Soinnun tekemisessä pysyivät kuitenkin samoina: se oli vähän laiska nostamaan etujalkojaan ja hyppäsi mielellään vähän selättömästi. Vauhdin hidastuminen näkyi positiivisella tavalla suomenhevosen hypyissä, mutta niin alkoi näkyä myös tehtyjen toistojen määrä ja siitä johtuva väsymyskin. Kunniamaininnan tamma ansaitsi kuitenkin vilpittömästä halustaan suorittaa estekuja parhaan osaamisensa mukaan vielä viimeiselläkin yrityksellä, vaikka sen jalat selvästi painoivat jo tehtävän vaatimustasoon nähden vähän liikaa.