VH18-018-1896
Lopetettu cushing-oireilun vuoksi 20.09.2024 ♥
Nokisutarin kuvat ovat tallin omaisuutta. Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi.
| Nimi | Nokisutari | Kutsumanimi | Sutki |
| Rotu, sukupuoli | Suomenhevonen, ori | Säkäkorkeus, väri | 156cm, kulomusta |
| Syntymäaika, -paikka | 12.03.2016, Suomi | Ikä | 19-vuotias |
| Koulutus | Helppo A, re. 70cm, me. 50cm | Painotus | Kouluratsastus |
| Maahantuoja | Ylva, VRL-14389 | Omistaja | Cherry, VRL-12299 |
Nokisutari ja Matkijanärhi joutuivat myyntiin, kun Ylva joutui tarkastelemaan hevoslaumaansa kriittisellä silmällä. Hänen käyttötarkoituksiinsa nähden ylimääräiseksi jääneet suomenhevoset päätyivät samaan myynti-ilmoitukseen monen muun hevosen kanssa, ja pientä teurasuhkaakin niiden yläpuolella jo leijaili. Hetken mietittyäni päätin tarjota Nokisutarille kotia, sillä parin videon perusteella se vaikutti varsin kehityskelpoiselta kouluhevoselta. Heräteostoksena ostin sille matkaseuraksi myös Matkijanärhen, jonka kohdalla eniten iski ihana nimi, mutta myös mahdollinen tulevaisuus esteradoilla. Tulevaisuus näyttäköön miten kaksikko sopeutuu kuuralaiseen elämänmenoon ja sen, kykenevätkö suomiputet lunastamaan niitä kohti asetetut odotukset.
Sutki on vähän reppana hevonen, aina hiukan muita jäljessä ja usein vähän muiden varjoon unohdettukin. Orin perisynti on olla liian kiltti: se ei osaa vaatia tai edes kaivata itselleen tarpeeksi huomiota, eikä se oikein osaa luovia itseään muiden hevosten joukossakaan. Sutkin kohtalona on tarhata yksinään, sillä kyvyttömänä puolustamaan itseään tai väistämään pois tilanteista se on jatkuvasti hoitoa vaativilla ruhjeilla, eikä orin itsetunnollekaan hyvää tee olla jatkuvasti ottavana osapuolena kaikissa mähinöissä. Koko hevosen elämän ajan jatkunut alistaminen ja kiusaaminen on vaikuttanut myös suomenhevosen käyttäytymiseen ratsastaessa: ori ahdistuu helposti jäädessään seinän ja muiden hevosten väliin, vaikkei uhkaavaa tilannetta oikeasti edes käsillä olisikaan. Vieraat tallit vieraine hevosineen ovat Sutkille haastavia paikkoja, sillä se ei uskalla rauhoittua edes omaan karsinaansa kyykyttämisen pelossa. Ori pitääkin aina eristää omaan yksiöönsä siten, ettei ainakaan vieruskavereihin ole näkö- saati kosketusyhteyttä. Muilta osin hevonen on melko simppeliä matkaseuraa, sillä se pysyy hyvin hoitajansa hyppysissä ja käyttäytyy korrektisti niin lastatessa, matkojen aikana kuin kilpailupaikoillakin.
Klinikkavierailuista ori yleensä jonkin verran stressaantuu, muttei levoton mielentila sitä sen vaikeammaksi käsiteltäväksi tee. Hevosen oloa voi epätavallisissa tilanteissa helpottaa kevyellä rauhoituksella, mutta mikään välttämättömyys toimenpide ei kenenkään terveyden kannalta ole. Sutki yrittää aina miellyttää kanssaan toimivia ihmisiä, ja siksi se jääkin alan ammattilaisten mieliin yleensä hyvässä valossa. Orimaisia piirteitä ei kypsään ikään ehtineellä suomalaisella ole käytännössä ollenkaan, sen jopa toivoisi joissain tilanteissa olevan hieman vähemmän nössö ja alistuva. Taluttaessa mustis kävelee reippaasti, muttei kuitenkaan ikinä taluttajansa edellä tai häntä tarkoituksella kuskaten. Myös muut perustoimenpiteet Sutkin kanssa sujuvat ilman kommelluksia hevosen pyrkiessä olemaan mahdollisimman huomaamaton ja vaatimaton. Ori ei pane pahakseen nopeaa, käytännössä lähes liukuhihnamaista toimintaa, mutta kyllä sen ilmeestä pystyy päättelemään, ettei sitä pidemmät ja tunteikkaammatkaan hellittelyhetket haittaa. Varusteiden pukemisesta Sutki ei mieltään pahoita, eikä se protestoi myöskään loimitusta tai suihkutettavien aineiden käyttöä. Shampoopesuista ori ei aivan valtavasti perusta, mutta ei se silloinkaan uskalla mielipidettään konkreettisesti osoittaa. Hevonen on siis kaikin puolin helppo hoidettava, joskin oman hyvinvointinsa kannalta hieman turhan tossukka luonteeltaan.
Ratsastaessa Sutki on energinen ja herkkä, kovan virittelyn jälkeen jopa turhan virittynytkin. Reaktiivisessa mielentilassa ori ottaa tekemiseensä kimmokkeita kentän aitojen ulkopuoleltakin, jolloin työntekoon keskittyminen voi tuottaa haasteita. Vähän vähemmän herkisteltynä ori ei ehkä ole niin näyttävä, mutta silloin sen kanssa onnistuu tehtävien suorittaminen varmasti rennosti ja tasaisesti. Suomenhevosta työstäessä on tärkeä keskittyä perusasioihin, eli takajalkojen aktiivisuuteen sekä hevosen omaan ryhtiin. Leväperäisesti hoidetut perustarpeet johtavat siihen, ettei tehtävien ratsastuskaan suju vaivattomasti saati harmonisesti. Sutki on kyntöauraa muistuttavan rodun edustajaksi luonnostaan melko ryhdikäs, eikä ratsastajan suinkaan tarvitse kannatella sitä omilla hartiavoimillaan. Helpon tason kouluratsastustehtäviä ori suorittaa melko varmaotteisesti, vaikka virheen mahdollisuus aina olemassa onkin. Erityisen hyvin hevonen taitaa kokoamista vaativat liikkeet, kun taas lisäyksissä se jää helposti hieman vaatimattomaksi. Sutkin kanssa radalla tanssahtelu on yleensä pelkkää nautintoa, sillä ahtaan verryttelyn jälkeen tilaa saadessaan hevonen todella näyttää parhaat puolensa. Pienissä luokissa ori on lähes satavarmasti ruseteilla, ja kovatasoisessa seurassa se tarjoaa kilpakumppaneilleen kovan palan purtavaksi.
Hyppääminen ei Sutkin mielestä ole järin hauskaa puuhaa, vaikka pari kertaa vuodessa harrastettavana mielenvirkistyksenä juuri menetteleekin. Ehkä suurin syy sille, miksi esteiden ylittäminen orin mielestä on lähes vastenmielistä hommaa, lienee sen surkea estesilmä. Suomenhevosella on aina keppejä ylitellessä vaikeaa, sillä vaikka se lähestyisi niitä kuinka tasapainoisesti ja rytmikkäästi tahansa, tuottavat hyvän ponnistuspaikan löytäminen ja jalkojen onnistunut koukistaminen hevosen mustaan turkkiin aivan kohtuuttomasti harmaita karvoja. Kokenut ratsastaja pystyy auttamaan hevosta esteiden kanssa hieman, mutta miesvoimin sitä ei kuitenkaan kukaan niiden ylitse nostele. Sattuneesta syystä Sutkin kanssa ei maastoesteitä ole kuin hieman kokeiltu, eikä se kokeilu jatkumisensa suhteen yhdeltäkään taholta. Maastoilusta ori kyllä pitää kovasti, ja niin omissa oloissaan viihtyvä kuin se onkin, nauttii se maisema-ajeluista kaikkein eniten kivan kaverin kanssa. Sataprosenttisen maastovarma Sutki ei ole, mutta tyypillisimpiin vastaantulijoihin se on vuosien saatossa jo siedättynyt tehokkaasti.
| i. Nokikolari sh, 158cm, klm |
ii. Iki-Riehu sh, 159cm, prt |
iii. Iki-Roihu |
| iie. Hallan Kaihomieli |
||
| ie. Nokimusta sh, 156cm, klm |
iei. Huvin Hurmahenki |
|
| iee. Haavekuva |
||
| e. Mustamaija sh, 154cm, m |
ei. Onnenpekka sh, 154cm, mkm |
eii. Aavan Tuuri |
| eie. Otamäen Raina |
||
| ee. Leppäsaaren Lempi sh, 155cm, trn |
eei. Pikavippi |
|
| eee. Korkeamäen Hulda |
i. Nokikolari, tuttavallisemmin Kolli, oli emänsä tavoin kulomusta suomenhevonen, jonka kunnia-asia oli hoitaa leipätyönsä kouluradoilla kunniallisesti. Orissa yhdistyivät useat suorittajahevosen piirteet, kuten vahvarakenteiset jalat ja kompakti runko. Kolli oli tuttu näky kansallisten luokkien palkintoseremonioissa, vaan toimitti se vähintään yhtä hienosti myös luottoratsun ja turvahevosen roolia kotioloissa. Orin kanssa viihtyivät kaikki ja sen kanssa oli kiva harrastaa: Kolli oli omistajilleen rakastettu perheenjäsen, joka toimitti siitosorin virkaa sivutoimisesti vain muutamana kesänä. Jälkikasvua orille syntyi vain kahdeksan kappaleen verran, mutta kuten tuttu sanonta kuuluu: ”Laatu korvaa määrän.” Kolli eli kunnioitettavaan 28 vuoden ikään saakka, ennen kuin se jouduttiin lopettamaan hammasvaivojen vuoksi.
ii. Iki-Riehu oli varsasta lähtien nimensä mukaisesti melkoinen hulivili, vaikka ikä toikin orin touhuun rahtusen järkeäkin. Päivätyönsä Riekku suoritti kouluradoilla, vaikka kilpaili amatöörin kanssa myös helppoja este- ja kenttäluokkia. Varsinaiseksi siitosoriksi rautiasta tuskin voi kutsua, mutta pienimuotoisessa kotikasvatuksessa sitä kuitenkin hyödynnettiin muutamalle tammalle. Riekun jälkeläiset olivat kaikki ryhdikkäitä ja reaktiivisia ja meritoituivat kilpakentilläkin kunniakkaasti. Ori eli pitkän ja terveen elämän kuollen vasta 31-vuotiaana korkean iän uuvuttamana.
ie. Nokimusta oli kaunis ja herttaisella ilmeellä varustettu suomenhevostamma. Gimmalla oli ponimaiset liikkeet ja kärsimätön luonne, minkä vuoksi se ei ollut koulutuomarien suosiossa. Koulukarkeloiden sijaan Gimma kilpaili muutaman kauden esteratsastuksessa, missä vikkeläliikkeinen ja ketterä tamma olikin elementissään. Hevosen kilpaura katkesi kuitenkin jo 9-vuotiaana tamman katkaistua puikkoluunsa tarhaonnettomuudessa. Vammaa parannellessaan Gimma teki ensin yhden varsan, sitten toisen ja kolmannen vuoden jälkeen paluuta käyttöhevoseksi ei enää ollut. Kokonaisuudessaan tamman jälkeläiskaarti kattoi viisi varsaa, joista neljä selvisi hengissä aikuisuuteen saakka. Gimma itse lopetettiin 18-vuotiaana uuden tapaturman seurauksena.
e. Mustamaija oli pieni ja näppärä, vähän pahansisuisena mutta periksiantamattomana kilpahevosena tunnettu tamma. Maija kilpaili monipuolisesti ensin raviradoilla, sitten esteratsastuksessa ja vanhoilla päivillään vielä kouluratsastuksessa. Ravisukuisen tamman ennätykseksi jäi 5-vuotiskaudelta 30,2ake, jonka jälkeen hevonen koulutettiin uudelleen ratsuksi juoksuinnon laannuttua. Esteratsastuksessa tamma kilpaili joitain 100 cm luokkia ja kouluratsastuksessa se starttasi parhaimmillaan Helpon A:n tasolla. Maija ehti tehdä elämänsä aikana myös yhden varsan erisukuisesta Nokikolarista. Musta tamma vaihtoi elämänsä aikana useita kertoja omistajaa päätyen lopulta äiti-tytär -ratsuksi pohjanmaalle. Siellä hevonen sai nauttia ansaituista eläkepäivistä aina 25 vuoden ikään saakka, jolloin nivelrikko ajoi muutoin vielä elämäniloisen vanhan rouvan hautaan.
ei. Onnenpekka oli kaksivuotiaasta asti kovasti ravihevoseksi valmennettu hevonen, joka nimestään huolimatta koki uransa aikana takaiskun toisensa perään. Ori aloitti uransa vahvasti läpäisten koelähtönsä ongelmitta ja napaten heti ensimmäisestä oikeasta startistaan komean ensimmäisen sijan. Talvella puhjenneiden mahavaivojen hoitamisen jälkeen ori teki vakuuttavaa työtä seuraavalla kaudella loukaten kuitenkin koukistajajänteensä seuraavan vuoden kynnyksellä. Kimo palasi radoille vielä pariin otteeseen, mutta yhtään ehjää kautta ei Pekan kalenteriin mahtunut. Vastoinkäymisistä huolimatta hevonen lukitsi ennätyksekseen 27,3ake, mikä yhdistettynä orin valkoiseen karvoitukseen houkutteli muutaman tammanomistajan käyttämään sitä tammoilleen. Jälkeläisiä Pekalle syntyi vain viisi, joista vain muutama kokeili siipiään raviurheilun parissa. Hevonen lopetettiin 12-vuotiaana uusineen jännevamman vuoksi.
ee. Leppäsaaren Lempi eli hyvin perinteistä raviradoille tähtäävän suomenhevostamman elämää. Ruunikko vietti ensimmäiset elinvuotensa ikäistensä kanssa pihatossa temmeltäen, kävi sitten ammattilaisella peruskoulutuksessa ja jatkoi peruskunnon kasvattamista sitten omistajansa hyppysissä. Kun Lempi alkoi osoittamaan lahjoja, päätettiin siitä muodostaa pienimuotoinen kimppa, joka sitten laittoi hevosensa takaisin ammattivalmennukseen. Tamma oli kiitollinen valmennettava, sillä se oli aina terve ja yritti parhaansa. Se oli myös nopea, vaikkei huipputasolle ikinä noussutkaan. Lempi juoksi oman ennätyksensä vasta 11-vuotiaana (25,5ake), mikä kertoo paljon hevosen kestävyydestä. Raviradoilta eläköitymisen jälkeen hevosen omistanut kimppa päätti vielä tehdä Lempillä varsan, joka valitettavasti kuoli pian varsomisen jälkeen. Tämän jälkeen kimppa purettiin erään osakkaan ostaessa muut diilistä ulos. Myöhemmin Lempi teki vielä neljä varsaa, jotka kaikki kehittyivät ikätasoisesti ja starttasivat omat uransa raviradoilla 3-4 -vuotiaina. Lempi lopetettiin 19-vuotiaana huonon tiinehtyvyyden vuoksi.
02.02.2022 t. Kuuran Kaihonkantri (e. Kalmantanssi) om. Aino Kurkinen, VRL-12701
03.03.2022 o. Kuuran Nokipoika (e. Veritimantti) om. Syrjän Ratsutalli, VRL-13320
20.02.2024 o. Kuuran Nokivalkea (e. Tanhumartta) om. Cherry, VRL-12299
01.08.2024 t. Tuhkamokka (e. Nokipannukahvitus) om. Valokylän Talli, VRL-14618
Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 29.02.2024: KRJ-I (6 + 8 + 40 + 17 + 21 + 15 = 100p)
Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuus 20.03.2024: SLA-I (12 (3+6+3) + 21 + 22 + 20 + 20 = 95p)
KRJ: 40 sijoitusta
| 25.09.2020 | Kuuran Suomenratsut | Helppo A | 6/40 |
| 03.10.2020 | Chermia | Helppo A | 1/30 |
| 06.10.2020 | Chermia | Helppo A | 4/30 |
| 07.10.2020 | Chermia | Helppo A | 3/30 |
| 12.10.2020 | Chersey | Helppo A | 6/50 |
| 12.10.2020 | Chersey | Helppo A | 5/50 |
| 13.10.2020 | Chersey | Helppo A | 1/50 |
| 14.10.2020 | Chermia | Helppo A | 2/30 |
| 14.10.2020 | Chersey | Helppo A | 6/50 |
| 15.10.2020 | Chermia | Helppo A | 4/30 |
| 16.10.2020 | Chersey | Helppo A | 1/50 |
| 17.10.2020 | Chermia | Helppo A | 1/30 |
| 17.10.2020 | Chermia | Helppo A | 2/30 |
| 20.10.2020 | Chersey | Helppo A | 2/50 |
| 20.10.2020 | Chermia | Helppo A | 2/30 |
| 20.10.2020 | Chermia | Helppo A | 5/30 |
| 01.11.2020 | Kuuran Suomenratsut | Helppo A | 1/40 |
| 03.11.2020 | Kuuran Suomenratsut | Helppo A | 2/40 |
| 04.11.2020 | Kuuran Suomenratsut | Helppo A | 6/40 |
| 07.11.2020 | Kuuran Suomenratsut | Helppo A | 1/40 |
| 09.11.2020 | Kuuran Suomenratsut | Helppo A | 5/40 |
| 13.11.2020 | Chermia | Helppo A | 4/30 |
| 13.11.2020 | Kuuran Suomenratsut | Helppo A | 1/40 |
| 14.11.2020 | Kuuran Suomenratsut | Helppo A | 6/40 |
| 14.11.2020 | Chermia | Helppo A | 5/30 |
| 14.11.2020 | Chermia | Helppo A | 2/30 |
| 15.11.2020 | Kuuran Suomenratsut | Helppo A | 4/40 |
| 16.11.2020 | Kuuran Suomenratsut | Helppo A | 4/40 |
| 19.11.2020 | Chermia | Helppo A | 4/30 |
| 20.11.2020 | Chermia | Helppo A | 2/30 |
| 20.11.2020 | Kuuran Suomenratsut | Helppo A | 6/40 |
| 20.12.2020 | KK Bailador | Helppo A | 1/40 |
| 22.12.2020 | KK Bailador | Helppo A | 4/40 |
| 26.12.2020 | Holmberg | Helppo A | 7/50 |
| 26.12.2020 | Holmberg | Helppo A | 3/60 |
| 30.12.2020 | Holmberg | Helppo A | 5/60 |
| 01.01.2021 | Chermia | Helppo A | 2/30 |
| 02.01.2021 | Chermia | Helppo A | 2/30 |
| 04.01.2021 | Chermia | Helppo A | 2/30 |
| 10.01.2021 | Chermia | Helppo A | 4/30 |
10.10.2022 - Valmentajana Krista Torvinen
Saapuessani Kielokorven vielä uutuuttaan hohtelevaan maneesin hölkkäili täyteen kilpakuntoon treenattu Nokisutari siellä jo lihaksiaan lämpimiksi omistajansa ohjauksessa. Ori vaikutti tyytyväiseltä pärskähdellessään pyöreällä kaulalla, mutta samaan aikaan se vaikutti oikeasta takajalastaan aavistuksen voimattomalta. Alkulaukkojen jälkeen puoliero ei ollut enää yhtä silmiinpistävä, mutta jotain hämärää koiven liikeradassa kuitenkin oli. Ratsastaja arveli ilmiön syyksi vanhaa liukastumisvammaa, joka aina välillä muistutteli itsestään erityisesti tämän päivän kaltaisilla paukkupakkasilla. Päivän agendaksi muodostui nopeasti symmetrisyyden tavoittelu, vartalon jumppaaminen ja hitaamman takajalan aktivoiminen perustyöskentelyn lomassa. Tarkoituksena oli antaa Cherrylle valmennuksesta sellaiset työkalut, joilla Sutkia voisi kotitreenissäkin voimistella ja siten ehkäistä toispuoleisuutta ja siitä seuraavia ongelmia.
Päivän ensimmäinen oikea harjoitus oli muutaman askeleen raviväistöt keskihalkaisijan molemmin puolin. Ensimmäinen yritys paljasti heti Sutkin ja ratsastajansa olevan vinoja samaan suuntaan, sillä ristiaskeleet oikealle luonnistivat helposti vasemman väistön ollessa paljon hitaampi ja työläämpi. Vasemmalle väistettäessä ori taipui helposti kaulastaan tarpeettoman paljon jättäen takapäänsä liikkeestä jälkeen. Osittain ilmiö selittyi myös jäykemmällä takajalalla: hevonen vältti astumasta sillä syvälle runkonsa alle, mikä sitten heijastui kokonaisvaltaisesti suorittamisen laatuun. Takajalkoja aktivoimalla, ratsastajan istuntaa suoristamalla ja orin rintakehää nostamalla liike saatiin sulavammaksi, mutta puoliero näkyi silti selkeästi. Kotitehtäväksi ratsukko saikin saman harjoituksen työstämisen, sekä pitkien lapa edellä tehtävien väistöjen lisääminen alkuverryttelyrutiineihin. Niiden tavoitteena olisi saada lavat irtonaisemmiksi ja sitä kautta etujalkojen liikeradat ilmavimmiksi.
Toisena ravitehtävänä työstettiin lyhyiden välikäyntien jälkeen siirtymisiä askellajin sisällä: kootusta ravista suoraan keskiraviin, keskiravista harjoitusraviin ja niin edelleen. Tärkeintä oli panostaa siirtymisten laatuun, niin että askelpituutta ja raamia venyttäessä liike todella lähti aktiivisista takajaloista, ei etupainoiseksi valahtamisesta. Vastaavasti ravia kootessa hevosen haluttiin siirtävän painoaan enemmän takaosalle askellajin tahtia hidastamatta. Suomenhevoselle harjoitus ei ollut helppo, mutta rehellisenä ja työstään pitävänä herrasmiehenä Sutki yritti kuitenkin parhaansa. Kokoamisharjoitukset tuntuivat luonnistuvan hevoselta helposti, mutta keskiraviin lähtiessään ori pyrki jäykistämään kaulansa ja painamaan kuolainta vasten. Tätä välttääkseen neuvoin Cherryä tekemään harjoitusta suoran uran lisäksi myös kaarevilla teillä, jolloin hevoseen pääsi vaikuttamaan tehokkaammin asetusten ja taivutusten avulla.
Laukkatyöskentely pidettiin tällä kertaa lyhyenä ja ytimekkäänä, mutta kuitenkin tarkoituksenmukaisena. Harjoitukseksi valikoitui hevosen ja tehdyn verryttelyn perusteella työskentely pääty-ympyrällä pienellä takajalkojen jumppatvistillä höystettynä. Tarkoituksena oli siirrellä hevosen takaosaa vuoroin ympyräuran sisä- ja ulkopuolelle, jolloin kyljet saisivat venytystä ja takajalat syyn työskennellä aktiivisesti. Muutaman kerran, kun tehtävän vaatimustaso alkoi selkeästi haastaa Sutkin fysiikkaa, se tarjosi ratsastajalleen epäpuhtaita laukanvaihtoja. Ne jäivät kuitenkin pois Cherryn istuntaa korjailemalla sekä tehtävää hieman helpottamalla, jolloin haluttuun lopputulokseen päästiin tavalla, joka ei ahdistanut hevosta liikaa. Tästä tehtävästä ratsukko sai kotiin viemiseksi kylkien jumppaohjeet sekä ratsastajalle kehotuksen harjoittaa keskivartalonsa hallintaa myös muualla kuin satulassa istuen. Kokonaisuutena valmennus oli mielestäni onnistunut. Vaikka tehtävät haastoivat ratsukkoa, eivät ne kuitenkaan olleet liian vaikeita selvitettäviksi. Lisäksi ne palvelivat treenin tavoitetta hyvin ja olivat yleishyödyllisellä tavalla hyödynnettävissä paitsi Sutkin, myös ratsastajan muiden hevosten kanssa.
10.09.2020 - Kirjoittanut omistaja
Huomaamaton, vähän omaan kuoreensa käpertyvä mutta jo ajoittain kukkaan puhkeava Sutki tuntui edelleen hyvältä hankinnalta. Ori oli asunut tallissa nyt joitain viikkoja ja noussut omalla kehityskaarellaan tasaisesti. Hevosen kunto oli ollut kehno sen saapuessa Kuuraan, eikä se vieläkään jaksanut työskennellä kokonaista treeniä väsymättä. Lisäjuotolla ja uudelleen järjestellyllä ruokinnalla orin kuivahkoon runkoon oli kuitenkin alkanut tarttua massaa ja sen karvaan oli tullut tervettä kiiltoa. Säännöllinen valmennus oli nostanut myös hevosen mielialaa, sillä vaikkei Sutki tunteitaan kovin selkeästi näyttänytkään, oli se asettumisensa jälkeen löytänyt uudenlaisen otteen elämäänsä. Aluksi hyvinkin reppanalta näyttänyt ja vaikuttanut suomenhevonen oli jo näin lyhyessä ajassa muuttunut paljon niin ulkoisesti kuin henkisestikin. Pari kuukautta lisää treeniä ja ori saattaisi jo ehtiä mukaan talven kisaturneelle!
12.11.2020 - Kirjoittanut omistaja
Sutkista oli ihan varkain tullut yksi suosikkihevosistani tällä hetkellä kilpailevista hevosista. Orin verryttely oli aina oma operaationsa, sillä liian lähelle tulevista vieraista hevosista helposti ahdistuvan suomenhevosten tarpeetonta ahdistamista ei kannattanut ennen h-hetkeä harrastaa. Vaikka Sutkin verkat jäivät välillä aivan tyngiksi tai ne tehtiin epävirallisesti varsinaisen verryttelyalueen ulkopuolella, ei se kuitenkaan koskaan näkynyt tai tuntunut suorituksen aikana. Kilpauran aloittaessaan Sutkin tulokset heilahtelivat vähän enemmän, mutta nyt rutiinin kartuttua se on vakiinnuttanut tulostasonsa noin 62 prosentin tuntumaan. Kaiken kaikkiaan nautin suuresti orin kanssa esiintymisestä, ja vaikka sen kouluttaminen korkeammalle tasolle tuskin maksaisi vaivaa, oli se omissa silmissäni tehnyt kunnioitettavan ryhtiliikkeen lähtötilanteestaan muutaman kuukauden takaa. Yksittäisiä liikkeitä, kuten keskiaskellajeja ja käynnin kautta vaihtoja, hiomalla Sutki todennäköisesti parantaa vielä prosentilla tai kahdella, ja viimeistään silloin hevonen on valmis siirtymään julkiseen jalostuskäyttöön.
13.12.2022 - Kirjoittanut omistaja
Sutkille on siunaantunut ihan mielettömän ihania jälkeläisiä. Ensin maailmaan tulla tupsahti Kaihonkantri, jonka olisin enemmän kuin mielelläni pitänyt itselläni. Tamma lähti kuitenkin kasvamaan maailmalle, kun sille, verrattain nopeasti, ilmaantui potentiaalinen ostaja. Kurjenpesän asukkina Ainon hellässä huomassa Kantri on kuitenkin ehtinyt tehdä vaikka mitä: se palkittiin varsana SV-I ja KV-II -palkinnoilla ja aikuisiällä tamma pokasi nimiinsä myös ensimmäiset palkinnot sekä suomenhevosten että kouluhevosten laatuarvosteluista. Lisäksi Kantri on kolmannen palkinnon kantakirjatamma sekä ylpeä emä loppusyksystä 2022 syntyneelle tammavarsalle nimeltä Kurjen Kaihoillakko. Vaikka punaruunikko terästamma olisi vallan mainiosti kelvannut minullekin, on kasvattajana kuitenkin ilahduttavaa seurailla oman työnsä tulosta myös muiden käsissä. Ja Ainoa parempaa omistajaa en Kantrille olisi osannutkaan toivoa!
Melko pian Kantrin syntymän jälkeen Sutki sai myös toisen jälkeläisen, orivarsan nimeltä Nokipoika. Hevosesta tuli oikea herkkupala väritykseltään, mutta myös oikein hauska tyyppi muilta ominaisuuksiltaan. Myös Nuutti päätyi vieroituksensa jälkeen myyntiin, vaikka mietinkin pitkään sen pitämistä itselläni. Ori meni kaupaksi melko nopeasti ja se asustaa tätä nykyä Syrjän Ratsutallissa. Hevonen on palkittu SV-I -palkinnolla ja lisäksi se on kunnostautunut koulukentillä. Nuutti ei vielä ole saanut jälkeläisiä, mikä jättääkin minulle kaksi vaihtoehtoa: joko käytän Sutkia vielä jollekin koulutammalla pitäen varsan tällä kertaa itselläni, tai sitten hankin itselleni varsan Sutkin pojasta Nuutista. Tulevaisuus näyttäköön, kumpaan vaihtoehtoon lopulta päädyn.
19.01.2023 - Kirjoittanut omistaja
Sutki on ollut terve kuin pukki koko sen ajan, kun se on asustanut tallissani. Hevosella ei ole ollut kuumetta, ei ontumia, ei hammasongelmia eikä edes tavallisesta poikkeavia lihasjumeja. Ihmetys olikin melkoinen, kun talvinuttuihinsa puettu ja vielä aamulla tyytyväisesti omaan tarhaansa tallustellut ori löytyi saman päivän iltana täysin kolmijalkaisena. Päällepäin oikeassa etujalassa ei ollut havaittavissa lämpöä tai turvotusta, mutta painoa hevonen ei varannut jalalleen ollenkaan. Koska Sutkilla oli kenkä normaalisti jalassa eikä kaviossa ollut nähtävissä vierasesineitä, siirrettiin se tarkempaa tutkimista varten ulkotarhastaan sisälle talliin. Siellä hevosen jalat tutkittiin vielä uudemman kerran kuitenkaan löydöksiä tekemättä. Tilanne vaikutti sen verran akuutilta, että varmuuden vuoksi asiasta konsultoitiin myös päivystävää eläinlääkäriä. Tämä oli kuitenkin sitä mieltä, että mikäli hevonen söi, joi ja kakki normaalisti, voisi se kipulääkittynä odottaa aamuun saakka tutkimuksia. Näin päätettiinkin toimia ja Sutki pääsi omaan karsinaansa huilaamaan.
Aamutallia tekemään tullutta Marjaanaa vastassa oli edelleen sulkeutunut ja selkeästi kipeän oloinen hevonen, joka varasi etujalalleen painoa vain välttämättömän määrän. Eläinlääkärin tullessa hevosen jalka ajeltiin karvattomaksi turvotuksen tai varvaspulssin havaitsemiseksi, mutta kumpaakaan ei löytynyt. Orin vielä illalla täysin viileäksi todettu kavio oli kuitenkin alkanut lämmetä ruununrajan tietämiltä, mikä sai epäilykset kääntymään kohti mahdollista kaviopaisetta. Asia jäi siis edelleen roikkumaan, kunnes paikalle paria tuntia myöhemmin saapui hevostemme kengityksestä vastuussa oleva Jaakko. Mies irrotti tottunein ottein Sutkin kengän, tutki kavion silmämääräisesti ja puristeli sitä sitten kaviopihdeillä mahdollisen paiseen paikantamiseksi. Sellainen kaviosta sitten löytyikin, mahdollisena aiheuttajanaan naulan painautuminen valkoviivan väärälle puolelle edellisessä kengityksessä. Vaikka pelkona olikin, että paise pyrki itse puhkeamaan kavion yläreunasta, ei se lopulta ollut vielä edennyt niin pitkälle. Paise päästiin avaamaan ja tyhjentämään normaalisti alakautta, jonka jälkeen Jaakko askarteli kavion suojaksi ensimmäisen desinfioivan hauteen. Niitä saisimme olla itsekin tekemässä tulevan viikon aikana aina, kun edellinen alkoi antaa periksi.
Paiseen puhkeamisen jälkeen Sutkin olo vaikutti heti helpottuneen ja se alkoi seistä rehellisemmin neljällä jalalla. Hevosen käynti oli vielä varovaisen epäpuhdasta parin seuraavan päivän ajan, mutta eteni kuitenkin koko ajan selvästi parempaan suuntaan. Ensimmäiset minun ja Saanan askartelemat hauteet hajosivat äkkiä, mutta harjoittelun myötä paketeista tuli siistimpiä ja kestävämpiä. Reilun viikon kuluttua Sutki sai rautakengän takaisin jalkaansa, tosin kengitysvälin tai kahden verran se käyttäisi silikonitäytteisiä pohjallisia, joiden tarkoituksena oli estää bakteerien pääsy kavion avoimeen onteloon. Loppujen lopuksi huolestuttava lähtöasetelma ei siis johtanut kuin parin viikon sairaslomaan, jolta palatessaan Sutki suorastaan puhkui intoa jatkaa treenejään siitä mihin oli ennen ontumaansa jäänyt.