VH24-018-0109
Tanhumartan kuvat ovat tallin omaisuutta. Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi.
| Nimi | Tanhumartta | Kutsumanimi | Martta |
| Rotu, sukupuoli | Suomenhevonen, tamma | Säkäkorkeus, väri | 150cm, punaruunikko |
| Syntymäaika, -paikka | 26.07.2023, Suomi | Ikä | 17-vuotias |
| Koulutus | Helppo A, re. 80cm, me. 70cm | Painotus | Kouluratsastus |
| Kasvattaja | Akseli Lamminneva |
Omistaja | Katri, VRL-12299 |
Lamminnevan Akselin kasvattama Tanhumartta oli ehtinyt jo varttuneeseen 10 vuoden ikään muuttaessaan asumaan Kuuran Suomenratsuihin. Tuolloin tamma oli jo aloitellut kilpailu-uraansa, mutta hevosella oli kuitenkin vielä urheilu-urallaan kilometrejä jäljellä. Ennen kaikkea Martta oli kuitenkin harvinaisen emälinjansa viimeinen elossa oleva tamma, jonka käyttämättä jättäminen suomenhevosjalostuksessa olisi suorastaan typerää. Kovin edullinen hankinta ruunikko ei ollut, mutta aivan varmasti joka pennin arvoinen.
Martta on topakka kerhotäti, joka pitää yllä järjestystä ja lohduttaa sitä kaipaavia. Ruunikko on laumasielu, joka kuitenkin tietää oman arvonsa eikä siedä kohtuuttoman huonoa käytöstä edes porukkansa nuorimmilta jäseniltä. Martta rakastaa rauhaa ja sitä se seesteisellä olemuksellaan myös ympärilleen levittää. Hevonen perustaa elämänsä selkeille rutiineille, mutta on kuitenkin sen verran tolkun tyyppi, että pitää päänsä kasassa myös odottamattomissa tilanteissa. Kaikki tämä tekee Martasta mukavan - vaikkakin persoonallisilla ilmeillä varustetun - perushevosen, jonka käsittely on simppeliä ja turvallista.
Kouluratsuna Martta on vähän ponimainen, mutta kuitenkin näyttäväliikkeinen ja laadukkaasti koulutettu katseenkääntäjä. Se kuuntelee ratsastajansa apuja herkällä korvalla ja tuleekin siksi parhaiten toimeen istuntapainotteisen kuskin kanssa. Hevosen vahvuuksiin lukeutuvat sivuttaisliikkeet sekä taivutukset, mutta irtoaa ruunikosta tarvittaessa myös ilmavat keskiaskellajit sekä rytmikkäät kootut askeleet. Martan heikkouksia puolestaan ovat aivan tavalliset siirtymiset, jotka tamma helposti esittää kiireisesti ja töksähtäen. Kilparadoilla esiintymisestä Martta nauttii, mutta huonot olosuhteet rokottavat sen suoritusta rajusti: esimerkiksi vihmovassa vesisateessa hevonen juurtuu niille sijoilleen haluamatta liikkua omalla moottorilla metriäkään.
Martan kanssa voi harrastaa hyvin monipuolisesti, sillä se on sekä varmajalkainen maastoratsu että innokas esteratsu. Suomenhevosen lahjat eivät ehkä ole esteratojen puolella, mutta se ei kuitenkaan estä tammaa olemasta innoissaan kyseisestä lajista. Ruunikon hyppytyyli on kiireinen, mikä ilmenee usein kannattimiltaan putoilevina puomeina. Rohkeuden tai vauhdin puutteesta Martan suorittaminen ei jää kiinni, mutta vakavamieliseen esteratsastukseen hevonen ei ehkä kuitenkaan kovin hyvin taivu. Maastoratsuna Martta on reipas, mutta ei kuitenkaan käsistä riistäytyvän innokas. Hevonen lenkkeilee mielellään kaverin kanssa, jolloin se on käytännössä liikennevarma, mutta sen kanssa voi rennoin mielin lähteä maastoon myös yksinään. Ilman lajitoverinsa tukea Martta jännittää vastaantulevia autoja jonkin verran, mutta mitään dramaattisia väistöliikkeitä se ei tee niin pitkään, kuin ratsastaja vain pysyy rauhallisena.
| i. Suvisalmen Rumba sh, 155cm, prn |
ii. Ruskaluhdan Ruletti sh, 153cm, rn |
iii. Heljän Paletti |
| iie. Ruskaluhdan Tuike |
||
| ie. Suvisalmen Polka sh, 156cm, trt |
iei. Rokkiniemen Hessu |
|
| iee. Cicapo |
||
| e. Usvakummun Tuiskutar sh, 150cm, prt |
ei. Runorinteen Hämminki sh, 154cm, rt |
eii. Harpertti |
| eie. Runorinteen Mielikki |
||
| ee. Talviriihen Trombi sh, 151cm, rtkm |
eei. Majamäen Uuras |
|
| eee. Pikkuvuoren Joiku |
i. Suvisalmen Rumba on komeaan kolmenkymmenen vuoden ikään ehtinyt ja elämänsä aikana paljon saavuttanut kantakirjaori. Nuorena poikana Rumba menestyi hyvin sekä laatuarvosteluissa että ikäluokkakilpailuissa ja vuosien karttuessa menestystä karttui myös arvokilpailuista. Rumba on osallistunut yhteensä seitsemän kertaa koulumestaruuksiin sijoittuen parhaimmillaan viidennelle sijalle jääden vain kahden pisteen päähän palkintopallipaikalta. Kilpauransa ohessa Rumba on ahkeroinut siitosorina lähes parinkymmenen vuoden ajan: orin valtavasta jälkeläiskatraasta on noussut esille niin menestyviä kilpahevosia kuin ilmiömäisiä periyttäjiäkin. Nykyään silminnähden harmaantunut ori on jo kokopäiväisesti eläkkeellä, vaikka fyysinen kunto orilla onkin edelleen erinomainen.
ii. Ruskaluhdan Ruletti oli tanakkarakenteinen, mutta sitäkin tarmokkaampi kilpahevonen ja kantakirjaori. Nuorisotähteä Ruletista ei tullut vaan sen lahjat nousivat kansan tietoisuuteen vasta systemaattisen koulutuksen myötä. Kilpailutuloksia Ruletti tahkoi vaativista luokista tarjoten erittäin varteenotettavan vastuksen jopa jalommille kilpakumppaneilleen. Ori voitti uransa aikana muutaman merkittävän sarjakilpailun pokaten nimiinsä niin merkkisatulan kuin huomattavan määrän eurojakin. Jälkeläisiä Ruletille syntyi useita kymmeniä. Näistä valtaosa peri isältään ilmavat liikkeet, mutta vain muutamasta kasvoi merkittävän menestyneitä urheiluhevosia. Vaikka Ruletti itse oli terve ja pitkäikäinen hevonen, joka lopetettiin vasta 29-vuotiaana huonojen hampaiden vuoksi, on sen jälkikasvua vaivanneet niin irtopalat kuin kiusallinen kesäihottumakin.
ie. Suvisalmen Polka oli pitkäjouhinen tamma, joka jäi monen mieleen kilttiluontoisena ja varmana siitostammana tiinehtyen helposti ja hoitaen varsomiset ongelmitta. Polka kantakirjattiin 8-vuotiaana ratsusuunnalle, mutta ilman kilpailutuloksia hevosen palkinto jäi kolmoseksi. Hevosta ratsastettiin elämänsä aikana vain vähän, eikä sen kanssa koskaan tähdätty kilpauralle. Sen sijaan Polka ehti saada yhteensä yhdeksän jälkeläistä, joista valtaosa peri emältään sutjakkaan rakenteen ja mutkattoman luonteen. Rautias lopetettiin vain muutama päivä ennen 18-vuotissyntymäpäiväänsä tapaturmaisen onnettomuuden seurauksena. Polkan jättämä jälki suomenhevosjalostuksessa näkyy kuitenkin vahvasti tänäkin päivänä: tamman jälkeläiset ovat edustaneet menestyksekkäästi niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin kilpakentillä.
e. Usvakummun Tuiskutar oli valitettavan lyhytikäinen ja huono-onninen hevonen, jolle olisi suonut elämäänsä hieman paremmat kortit. Nuoruusvuosinaan rautias teki tasaisen vakuuttavaa työtä menestyen sekä laatuarvosteluissa että ikäluokkakilpailuissa kouluratsastuksessa. Kuitenkin vain 7-vuotiaana tamman urheilu-ura katkesi valitettavaan loukkaantumiseen, minkä johdosta tamma siirtyi pysyvästi siitosuralle. Tuiskuttarelle varsojen saaminen ei kuitenkaan ollut kovin helppoa, sillä se tiinehtyi huonosti ja sairasteli kantoaikoinaan paljon. Hevosen ensimmäinen jälkeläinen syntyi istukkatulehduksen vuoksi niin heikkona, ettei siitä hoidoista huolimatta ollut eläjäksi. Toisen varsansa Tanhumartan kohdalla Tuiskuttaren vointia seurattiin tehostetusti ja varsa saatiinkin elävänä maailmaan, mutta kolmas varsominen komplikaatioineen koituikin sitten Tuiskuttaren ja tämän viimeisen varsan kohtaloksi. Rautias oli kuollessaan vain kymmenvuotias.
ei. Runorinteen Hämminki oli ponimaisella huumorilla varustettu suomenhevosori, joka suhtautui kilpahevosen elämäntyöhönsäkin sopivan kevyellä asenteella. Rautias teki ratsuna monenlaista kilpaillen niin koulu-, este- kuin kenttäratsastuksessakin. Parhaat tuloksensa Hämminki saavutti esteratsastuksessa voittaen alueensa mestaruuden nimiinsä useampana vuonna. Muissakin lajeissa ori oli kuitenkin tuttu näky rusetti korvansa juurella kunniakierroksella. Hämminki kantakirjattiin vasta vanhemmalla iällä, ja silloinkin kilpailutulosten turvin toisella palkinnolla. Rautias herätti kuitenkin huomattavasti mielenkiintoa tammanomistajissa ja lopulta hevoselle syntyikin yli kahdeksankymmentä jälkeläistä vain kolmen astutuskauden aikana. Hämminki jouduttiin lopettamaan kroonistuneiden nivelvaivojen vuoksi vain 17 vuoden iässä.
ee. Talviriihen Trombi syntyi siitostammaksi suomenhevosia intohimonaan kasvattamalle kasvattajalle. Sitä ei ikinä koulutettu ratsuksi tai käytetty missään kinkereissä – lukuun ottamatta jalostusarvostelua, johon Trombi kiikutettiin nelivuotiaana saldonaan komea pisterivi, josta nousivat esille erityisesti vahva jalkojen luusto sekä hyvät kaviot. Ensimmäisen varsansa tamma teki vielä saman vuoden syksyllä, ja siitä eteenpäin varsoja syntyikin lähes vuosittain. Trombin varsat myytiin aktiivisiin ja esilletuoviin koteihin, mutta lopulta vain parille kertyi menestystä kilpakentiltä. Varsoja käytettiin myös harmillisen vähän siitoksessa, eikä Trombin nimi tätä nykyä olekaan kovin tunnettu suomenhevoskasvattajien tietoisuudessa. Rautiaankimo suomenhevonen kuoli ähkyn seurauksena vain 15-vuotiaana.
15.01.2024 o. Kuuran Loimurohmu (i. Kettuhovin Leimahdus) om. Mari H, VRL-05704
20.02.2024 o. Kuuran Nokivalkea (i. Nokisutari) om. Katri, VRL-12299
Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 28.02.2025: KRJ-I (6,5 (7+6) + 40 + 20 + 21 + 15 = 102,5p)
Kilpaillut kouluratsastuksessa porrastetuissa
| KRJ vaikeustaso 5/4 | Ominaisuuspisteet kouluratsastus: 1863.89p |
13.12.2023 - Valmentajana Elli Moisio
Martta ja vakioratsastajansa Tiia olivat mukana tämän päivän valmennuksessa siitä yksinkertaisesta syystä, että ruunikko suomenhevonen oli jälleen kerran saanut paljon tunteja satulassa viettäneen kuskinsa tuntemaan olonsa alkeistuntilaiseksi. Syynä tunteeseen oli Martan taipumus esittää siirtymiset, niin askellajien sisäiset kuin etenkin niiden väliset, varsin puolihuolimattomasti välittämättä siitä, oliko ratsastaja valmistellut ne hyvin vai ei ollenkaan. Periaatteessa Martta kyllä osasi tehdä varsin pehmeitä ja ryhdikkäitäkin siirtymisiä, mutta yleensä se jarrutti etupainoisesti töksähtäen ja eteenpäin se lähti kiirehtien huonossa tasapainossa. Tiian tuska oli siis ihan ymmärrettävä, vaikka ei tilanne maasta käsin katsottuna niin epätoivoinen ollut kuin mitä ratsastaja valmennusta varatessaan oli antanut ymmärtää.
Koska Martta oli jo kävelytetty hyvin ennen valmennusta, aloitimme työskentelyn heti kevyessä ravissa ympyrällä. Tarkoitus oli leikitellä puolipidätteiden kanssa niin, että välillä hevoselta odotettiin vain hiuksenhienoa reaktiota ja välillä vaadittiin kokoamista lähes käyntiin asti. Koska Martalle tyypillistä oli vastustella tuntumaa ja jättää ohjalla tehdyt pidätteet omaan arvoonsa, sai Tiia ohjeekseen ratsastaa puolipidätteet lähes pelkästään omalla istunnallaan: aktivoimalla vatsalihaksensa ja halaamalla hevosta kevyesti pohkeillaan. Ratsastajan kädet saivat korkeintaan puristua nyrkkiin, mutta taaksepäin niillä ei saanut vetää. Näillä ohjeilla Tiia saikin nopeasti kiinni siitä, miten hän omalla toiminnallaan pystyi ehkäisemään sitä, ettei Martta lähtenyt kippaamaan nenälleen jokaisesta pidätteestä. Eteenpäin pyydettäessä ohjeet olivat päinvastaiset: rentouta käsi ja vatsalihakset ja anna hevoselle tilaa liikkua avaamalla polvet – älä kuitenkaan aja hevosta eteen, jotta se ei lähde kipittämään.
Ravityöskentelyn jälkeen samanlaista harjoitusta tehtiin myös laukassa. Muutaman kerran Tiia siirsi ratsunsa epähuomiossa raville asti silloin, kun tarkoitus oli vain koota askeleen verran vähän reilummin, mutta pääasiassa harjoitus sujui hyvin. Martta teki osan siirtymisistä todella kauniisti, mutta heti kun ratsastaja hukkasi tuen omasta keskivartalostaan hukkui samalla myös hevosen viitseliäisyys tehdä työnsä kunnolla. Perusaskellajeissa suomenhevosella ei kuitenkaan ollut mitään valittamista, vaan ongelmat konkretisoituivat lähes pelkästään siirtymisissä. Valmennuksen perusteella uskaltaisin kuitenkin väittää Martan ja Tiian vaikeuksien olevan ratsastuksellisia, eivät koulutuksellisia, ongelmia ja että ne olisi täysin mahdollista selättää ahkeralla harjoittelulla.
28.08.2024 - Kirjoittanut Elsi
Martan maastopäivä osui ikävästi viikon ainoalle sadepäivälle, mutta koska maastopäivä on maastopäivä säästä riippumatta, ei auttanut muu kuin hakea vettä valuva ruunikko tarhasta ja pukea se lenkille asiaankuuluvasti. Kesälämpimällä ei hevosen varustusta onneksi tarvinnut miettiä sen enempää, mutta itse halusin päälleni kaiken mahdollisen sadetakista vedenpitäviin ratsastuslahkeisiin sekä kumisaappaisiin. Talvella hevonenkin olisi pitänyt verhota lämpimillä nutuilla ja sadeloimella, mutta siltä ilolta sentään tällä kertaa säästyimme.
Lenkille lähtiessä kuvittelin naivisti sateen jopa hieman heikentyneen, mutta vain vajaan kilometrin kävelyn jälkeen totuus iski päin näköä – kirjaimellisesti. Vettä satoi lähes vaakatasossa niin, että näkyvyyttä eteenpäin oli hetkittäin vain muutamien metrien verran. Martalle kulkemamme polku oli onneksi ennalta tuttu, mutta muutoin tammasta pystyi kyllä sanomaan, että se vihasi jokaista hetkeä myrskyn silmässä. Hevosen korvat olivat tiukasti niskassa kiinni, askel kiukkuisen kiireinen ja koko hevonen oli kuin käpertynyt kasaan. Jos joku oli varmaa niin se, että seuraavana päivänä Martta olisi tavallisen jumissa koko vartalostaan.
Kesäsateiden hyvä puoli on se, että ne ovat ohi yhtä nopeasti kuin alkavatkin. Lenkin toisella puoliskolla saimme nauttia jopa muutamasta vilauksesta auringonpaistetta, ikään kuin se enää meitä uitettuja rottia olisi lohduttanut. Martan mielialaan vesisateen päättyminen vaikutti kyllä positiivisesti: tamma rentoutui hieman ja malttoi silloin tällöin jopa katsella maisemia päättömän eteenpäin puskemisen sijaan.
Leveämmälle polulle päästyämme päätin ottaa hieman ravia, vaikka alkuperäinen suunnitelma olikin käydä vain kävelemässä. Martalle ehdotus sopi hyvin ja hetken aikaa kaikki sujuikin mukavasti. Sateen liottama sammal oli kuitenkin paljon kuvittelemaani liukkaampi ja yks kaks Martta liukastui ilman mitään silminnähtävää syytä. Muutaman askeleen tämän jälkeen tamma onnahteli ja ehdin jo käydä päässäni kaikki mahdolliset vammat jänteistä puikkoluihin asti. Ontuminen loppui onneksi nopeasti, mutta enää en uskaltanut ravata askeltakaan. Loppumatkan kävelimme tallille.
Hoitopaikalla otin Martan vasemman etujalan heti tarkempaan syyniin ja helpotus oli suuri, kun ontuman ilmeinen syy paljastui: tamma oli astunut takajalallaan etujalkansa kannalle, mistä seurauksena oli kohtalaisen siistireunainen haava aivan ruununrajan tuntumassa. Tallimestarin ohjeen mukaisesti putsasin haavan, sidoin sen ja kylmäsin varmuuden vuoksi vielä koko kintun. Kipulääkettäkin mietin hetken, mutta koska vamma ei Marttaa tuntunut vaivaavan, päätin säästää sen vasta todelliseen tarpeeseen. Sellainen sadepäivän maastoretki sitten tällä kertaa.