Kuuran Kultamuru

VH19-018-0940
ERJ-I, SLA-I, EV-I, SV-I



Kuuran Kultamurun kuvat ovat tallin omaisuutta. Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi.

FAKTAT FAKTOINA


Nimi Kuuran Kultamuru Kutsumanimi Muru
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, tamma Säkäkorkeus, väri 162cm, rautias
Syntymäaika, -paikka 28.02.2019, Suomi Ikä 15-vuotias
Koulutus Helppo B, re. 100cm, me. 80cm Painotus Esteratsastus
Kasvattaja Kuuran Suomenratsut Omistaja Cherry, VRL-12299

HISTORIAN HAVINAA

Kuuran Kultamuru, tutummin vain Muru, oli peräti kolmas helmikuussa 2019 syntynyt kasvattimme. Se on emänsä Voiton Kultakutrin kolmas ja viimeinen jälkeläinen ja jää mitä todennäköisimmin asumaan ainakin nuoruusvuosiensa ajaksi synnyintallilleen. Murun isä on emänsä tapaan oma maahantuontini, sille rautias tammavarsa on vasta ensimmäinen jälkeläinen. Murun onneksi Kuuraan syntyi toinen tammavarsa vain pari viikkoa aikaisemmin, joten rautiaalla tulee olemaan samanikäistä hevosseuraa heti ensimmäisistä elinpäivistään lähtien.

NE SANOVAT MINUN OLEVAN

Muru on koko olemukseltaan kuin ilmetty emänsä. Sen karvapeite sattui geenilotossa voittamaan hieman haaleamman värityksen ja korkeuttakin sille siunaantui muutama sentti emäänsä enemmän, mutta muita merkittäviä eroja Murun ja Kultsin välillä ei oikeastaan ole. Niiden ilmeet ja elämänasenteet ovat hyvin samanlaisia, eikä ihmisten ole kovinkaan hankala arvata näiden kahden kauramoottorin sukulaisuussuhteita. Rautiaat tammat pitävät kovasti ihmisten seurasta ja ne hengailevatkin miellellään siellä, missä milloinkin sattuu tapahtumaan. Emänsä tapaan Muru tulee aina noutajaansa vastaan tarhan portille, eikä sitä tarvitse houkutella kummallisilla tempuilla vieraisiinkaan paikkoihin tai tilanteisiin. Tamma ei osaa pelätä oikein mitään, mikä on hyvä asia, mutta toisinaan ihmiset saavat olla melko tiukkoja omasta kannastaan pitääkseen helposti hieman röyhkeäksi käyvän suomenhevosen aisoissa. Useimmiten käytöstapojen unohtaminen liittyy niin Murun kuin Kultsinkin kohdalla ruokaan ja sen puutteeseen, joten erityisesti herkkujen käyttämistä palkintona kannattaa näiden hevosten kanssa välttää mahdollisimman pitkään.

Murun käyttöominaisuudet pysyvät parhaina silloin, kun se saa harrastaa paitsi aivojumppaa, myös fyysistä liikuntaa päivittäin. Vapaapäivinä sille riittää urheiluksi koko päivän mittainen tarhailu tutussa laumassa, mutta kovin montaa vapaapäivää sillä ei ehdoin tahdoin kannata putkeen pitää. Vaikka Muru tuleekin normaalisti hyvin toimeen kaikkien ihmisten kanssa, rupeaa se kuitenkin energian patoutuessa hieman testailemaan käsittelijöidensä reaktiokykyä sekä huumorintajua. Kevyempien jaksojen jälkeen Muru ei ole kokemattomien ihmisten tai pienten lasten yksin käsiteltävissä, mutta aktiivisessa treenissä ollessaan se on rentouttavaa seuraa kenelle tahansa. Naruissa Muru osaa seistä erinomaisesti ja myös kaikki hoitotoimenpiteet sen kanssa sujuvat kitkattomasti. Tallilla säännöllisesti vierailevat kengittäjät, hierojat sekä eläinlääkärit ovat kaikki Murun hyviä ystäviä, eikä yhteistyön tekeminen heidän kanssaan ole koskaan ollut rautiaalle ongelma. Taluttaessa tammalla kannattaa pitää ketjunarua, jotta mahdollisen tilanteen sattuessa ovat työkalut välittömästi käytössä. Yleensä tilanteita sattuu eniten keväisin, kun jokainen ruohopuska vetää hevosta puoleensa kuin seireeni merimiehiä. Matkustajana Muru on kärsivällinen ja vieraissa paikoissa se käyttäytyy tavallisesti edukseen.

Murua ennalta tuntemattomat ratsastajat tuppaavat yleensä kuvailemaan tammaa ensimmäisen ratsastuksen jälkeen hauskaksi, mutta myös omalla tavallaan haastavaksi hevoseksi. Useimmiten kommunikaatio-ongelmat saavat alkunsa rautiaan kuumumisesta, joka taas johtaa helposti liian lyhyeen muotoon ja sitä kautta levottomaan tuntumaan. Parhaimmillaan tamma on sellaisen ratsastajan kanssa, joka osaa ratsastaa rennosti jalalla ja pitää suuhun hyvin kevyen tuntuman. Liian nopeasti Murulta ei myöskään voi asioita alkaa vaatimaan, vaan tutustumiseen ja hyvän suhteen luomiseen kannattaa uhrata muutamia ratsastuskertoja aikaa. Mahdotonta yhteistyö tamman kanssa ei kuitenkaan ole, vaan se on ihan tyytyväinen saadessaan tehdä töitä reilun ja hyväntuulisen ratsastajan kanssa. Sileäntyöskentely ei ole ikinä kuulunut Murun lempipuhteisiin, vaan se on hevosen treenikalenterissa lähinnä pakollisena pahana: perusasioita kerrataan, jotta edellytykset onnistuneelle esteratsastukselle ovat olemassa, mutta koulutreenien vastapainoksi tammaa treenataan paljon maastossa; lähes kaikki kunto- ja kestävyysharjoittelu tehdään kentän sijaan kilometrien mittaisilla maastopoluilla, mikä sopii suomenhevosen pirtaan paremmin kuin hyvin.

Estehevosena rautias on innokas - toisinaan hieman liiankin innokas suorittaja - eikä siksi aivan kenen tahansa luotsattavissa. Hevosen hyviin puoliin kuuluvat sen rohkeus, sekä valtava halu suorittaa ja onnistua. Heikkouksia sen sijaan löytyy niin laiskan etujalkatekniikan puolelta kuin myös ajoittaisista kommunikaatiovaikeuksista ratsastajan kanssa. Kauhun tasapainon saavuttaminen voi välillä tuntua vaikealta, mutta se kannattaa: parhaimmillaan ollessaan Murulla on kaikki edellytykset menestyä tasoisissaan kilpailuissa, eikä hyppääminen sen kanssa välttämättä tunnu edes vaikealta. Maastoillessa rautiaan rämäpäisyys voi hirvittää kokemattomampaa ratsastajaa, mutta kovan vauhdin lisäksi ei maastolenkeillä tarvitse mitään jännittää: Muru on varmajalkainen etenijä, joka ei liikennettä tai ympäristöään pelkää. Maastoesteet rautias hyppää rohkeasti, mutta se tekee kokemattomuuttaan helposti virheitä esteiden arvioinnissa ja niistä ylittämisessä. Vedessä polskimisesta tamma pitää kovasti, eikä se koskaan pistä pahakseen virkistävää pulahdusta kesken helteisen kesäpäivän.

PERHE ON PAINAJAINEN

i. Matkalaukkulapsi
ERJ-I, SLA-I
sh, 165cm, prt
ii. Nipon Ropo EVM
sh, 168cm, tprt
iii. Reporanka EVM
iie. Kataneva EVM
ie. Lapsenlikka EVM
sh, 165cm, rtkm
iei. Apetus EVM
iee. Kukkaislapsi EVM
e. Voiton Kultakutri
ERJ-I, SLA-I
sh, 158cm, rt
ei. Nasin Unohtumaton EVM
sh, 160cm, prt
eii. Kurojoen Viipyilevä EVM
eie. Aina-Ankara EVM
ee. Lasikenkä EVM
sh, 156cm, rt
eei. Tuliluikku EVM
eee. Junnun Joraus EVM

Murun vanhemmat ovat molemmat omia tuontihevosiani. Tamman emä Voiton Kultakutri oli itseasiassa Kuuran Suomenratsujen ihkaensimmäinen asukas. Murun isä Matkalaukkulapsi taas muutti taloon varta vasten Kultsin viimeiseksi sulhaseksi. Näin ollen Muru on emänsä viimeinen jälkeläinen ja sen odotetaan menestyvän vanhempien sisarustensa tapaan kelvollisesti estekentillä. Murun vanhemmat ovat molemmat jo kilpailleet sijansa kasaan ja ne tähtäävät tulevaisuudessa ainakin estelaatuarvosteluun saatuaan Murun myötä jälkeläisnäyttönsä kasaan.

ei. Nasin Unohtumaton on nimensä mukaisesti melkoisen mieleenpainuva tapaus. Punarautias ori voi ensisilmäyksellä vaikuttaa aivan tavalliselta hevoselta, mutta sellainen Unto ei todellakaan ole. Sen tallikäyttäytyminen on jotain täysin käsittämätöntä, sillä sitä parhaiten kuvaava sana suljettujen seinien sisällä lienee täyskaheli. Unto vie laitakauhun aivan uusiin ulottuvuuksiin, sillä kaikki sisätilat saavat sen paniikin valtaan ja silloin vaarassa ovat niin omaisuus, ihmiset kuin ori itsekin. Teurastuomiolta se säästyi vain vaivoin, kun viimeisenä oljenkortenaan kasvattaja päätti siirtää hevosen asumaan pihattoon. Parissa viikossa ongelmat olivat jo lähes tiessään ja nykyään Unto elääkin tasapainoista elämää omassa pienessä ponilaumassaan. Syy, miksi hevosen puoleen jaksettiin aikanaan nähdä niin paljon vaivaa, on sen laatu ratsuna. Ori tekee töitä aina hyvällä motivaatiolla ja se jaksaa tsempata pitkätkin päivät vastaan hangoittelematta. Parhaimmillaan Unto on esteratsastuksen parissa, jossa se loistaa niin tekniikallaan kuin potentiaalillaan. Hevonen voisi hyvin kilpailla 100-110cm luokkia, mutta valitettavasti ei ole mitään mahdollisuutta kuljetella sitä kilpailupaikoille trailerien ja kuorma-autojen ollessa aivan liian ahtaita paikkoja herran makuun. Muutamissa naapuritallin harjoituskilpailuissa se on kuitenkin pyörähtänyt, tuoden aina kotiin ruusukkeen tai pari - yleensä sinivalkoisia joka ikinen. Myös kouluratsastus sujuu Untolta hienosti ja erityistä kiitosta se saa valmentajilta liikkeistään ja työskentelyinnostaan. Vaikka sen kanssa pärjätäkseen pitää harkita kaikki tilanteet tarkkaan, on Unto silti mitä mukavin harrastuskaveri sitä ymmärtävälle ihmiselle.

ee. Lasikenkä ei ole ollenkaan niin hauras, kuin sen nimen perusteella voisi päätellä. Päinvastoin, sporttisesta suvustaan huolimatta tamma on rakenteeltaan mallia mörssäri ja pääkopaltaan mallia luupää. Toisinaan idiootiksikin nimitetty hevonen on malliesimerkki ei-niin-toivotusti sujuneesta jalostustyöstä, mutta samalla se on tärkeä muistutus siitä, että hyvienkin vanhempien kanssa aina voi mennä metsään ja paljon. Kentsulla on usein aivan liian pitkät piuhat, joten se tekee typeryyksiä ja tajuaa ne itsekin vasta hetken kuluttua. Samalla tavalla komennuksetkin menevät perille - jos menevät - vasta pienellä viiveellä, joten hevosen kanssa touhutessa hoitajalta vaaditaan jonkin verran kaukonäköisyyttä ongelmatilanteiden ehkäisemiseksi. Rakenteensa puolesta Kentsu ei ole mikään kilparatojen vakuuttavin hevonen, eikä se olekaan saavuttanut mainittavaa menestystä elämänsä aikana. Periaatteessa se on kuitenkin koulutettu ratsu, jolla on kaikki edellytykset selvityi helpon tason koulu- ja estetehtävistä. Ratsunakin se tosin osaa olla raivostuttaan tyhmä, joten pitkää pinnaa ratsastajalta vaaditaan. Kultsi on Kentsun ensimmäinen varsa, joka teetettiin hieman koemielessä. Lopputulos oli positiivinen, sillä tamma ei suoraan periyttänyt omaa rakennetta ja luonnettaan, vaan sen vanhemmat vaikuttivat vahvasti taustalla. Sittemmin Kentsu on saanut vielä neljä muuta varsaa ja kaikista odotuksista huolimatta se on osoittautunut loistavaksi siitoshevoseksi. Pääasiassa sen varsat ovat olleet fiksuja ja kilpailuissa menestyneitä, eivät lainkaan emänsä kaltaisia toivottomia typeryksiä. Kentsun jälkeläiset ovat loistava muistutus siitä, että paistaa se aurinko joskus risukasaankin.

POJASTA POLVI PARANEE

11.02.2021 o. Kuuran Eversti (i. Sotamaalauksen Enkelveistos) om. Cherry VRL-12299 EV-I, SV-II
00.00.0000 o./t. Hevosen Nimi (i./e. Hevosen Nimi) om. Omistaja VRL-00000

RUUSUKEHAI VAUHDISSA

Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus 20.10.2019: SV-I (8 + 8 + 10 + 6,5 = 32,5p)
Estevarsojen laatuarvostelutilaisuus 29.02.2020: EV-I (9 + 10 + 5 + 2 + 1 + 9 = 36p) (Tilaisuuden paras 4-vuotias)
Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuus 20.01.2022: SLA-I (14 (3+7+4) + 22 + 25 + 20 + 16 = 97p)
Estehevosten laatuarvostelutilaisuus 30.04.2022: ERJ-I (7,5 + 40 + 25 + 20 + 15 = 107,5p)

ERJ: 40 sijoitusta

01.06.2020 Syyn Kartano 100cm 1/40
02.06.2020Syyn Kartano100cm1/40
03.06.2020Silver Hoof100cm6/42
04.06.2020Syyn Kartano100cm1/40
05.06.2020Viljalehto100cm1/30
05.06.2020Syyn Kartano100cm1/40
06.06.2020Viljalehto100cm1/30
06.06.2020Syyn Kartano100cm3/40
09.06.2020Kuuran Suomenratsut100cm5/40
14.06.2020Syyn Kartano100cm1/40
16.09.2020Nessinjärven kilpailukeskus100cm3/40
17.09.2020Nessinjärven kilpailukeskus100cm5/40
20.09.2020Nessinjärven kilpailukeskus100cm2/40
21.09.2020Nessinjärven kilpailukeskus100cm5/40
22.09.2020Kuuran Suomenratsut100cm3/40
24.09.2020Kuuran Suomenratsut100cm5/40
27.09.2020Kuuran Suomenratsut100cm4/40
27.09.2020Kilpailukeskus Lupin100cm3/50
29.09.2020Kilpailukeskus Lupin100cm3/50
30.09.2020Kilpailukeskus Lupin100cm3/50
01.10.2020Kaihovaara100cm3/40
03.10.2020Kilpailukeskus Lupin100cm4/50
06.10.2020Kilpailukeskus Lupin100cm3/50
09.10.2020Kaihovaara100cm6/40
13.10.2020Kaihovaara100cm4/40
15.10.2020Kaihovaara100cm6/40
23.10.2020Chersey100cm4/45
23.10.2020Chersey100cm2/45
25.10.2020Chersey100cm1/45
26.10.2020Chersey100cm3/45
26.10.2020Kaihovaara100cm2/40
04.12.2020Hiivurin Suomenhevoset100cm6/60
07.12.2020Hiivurin Suomenhevoset100cm7/60
16.12.2020Cloudfield100cm1/50
19.12.2020Cloudfield100cm1/50
06.01.2021Kaihovaara100cm4/40
08.01.2021Kaihovaara100cm6/40
09.01.2021Kaihovaara100cm2/40
10.01.2021Kaihovaara100cm5/40
13.01.2021Kaihovaara100cm1/40

LAHJATTOMAT TREENAA

22.11.2020 - Valmentajana Kirsi Mikkonen (omistaja) (476 sanaaa)
Murulle oli hyppääminen ollut luontevaa aivan pienestä pitäen, minkä vuoksi sen valmentamisesta tuli kerta toisensa jälkeen hyvä mieli. Sileällä hevonen oli helposti hätäinen ja huono keskittymään, mutta esteillä ongelmia oli vähemmän. Räjähtävä toiminta ja itsensä likoon pistäminen selvästi sopivat rautiaalle tammalle, joten sellaista ohjelmaa sille tämän illan valmennuksessa sitten olisikin tarjolla. Edessä olisi nimittäin rataharjoitukset, joiden perimmäinen tarkoitus löytyi aina aluemestaruuksista saakka - Cherry kun oli kaikista hevosistaan valinnut tänä vuonna juuri Murun parikseen tulikokeeseen.

Verryttelyssä tamma vaikutti pirtsakalta, mutta yllättävän tasaiselta ja kuuliaiselta. Hevosen askellus oli ponnekasta ja vaikka tuntumassa epätasaisuutta olikin, ei se kuitenkaan häirinnyt perustyöskentelyä liikaa. Murua joitakin viikkoja sitten häirinnyt vinous oli huolellisella jumppaamisella kadonnut jo lähes kokonaan, eikä hevosen työskentelyssä näkynyt mitään sellaista, mikä olisi mahdollisesti haitannut tamman suorittamista viikon päässä siintävissä kilpailuissa. Koska valmennuksen tarkoituksena oli valmistella ratsukko parhaalla mahdollisella tavalla kauden päätapahtumaan, toteutettiin niin verryttely kuin varsinainen rataharjoituskin samaan tapaan kuin kilpailuolosuhteissa. Lupasin olla pääpäivänä Cherryn tukena verryttelyssä, joten autoin häntä myös tänään saavuttamaan yhteisen sävelen ratsunsa kanssa. Naisen perisynti, esteille tuuppaaminen, oli läsnä tälläkin kertaa päivän ensimmäisissä hypyissä, mutta jäi sitten taka-alalle homman alkaessa rullata omalla painollaan. Murun ilmeistä pystyi toteamaan tammalla olevan hauskaa, eivätkä tappiinsa viritetyt verryttelyesteet sen menoa ainakaan liiaksi hidastaneet. Vajaan puolen tunnin valmistautumisen jälkeen ratsukon koitti aika lähteä radalle.

Autenttisuuden vuoksi viheltelin Cherrylle lähtömerkin, jonka jälkeen nainen kannustikin suomenhevosensa laukkaan ottaen samalla kurssin kohti ensimmäistä estettä. Lähtölinjan jälkeinen pysty ylittyikin ongelmitta, mutta sitä seuranneella linjalla ratsukko joutui hieman hakemaan tasapainoaan selvitäkseen seuraavalle esteelle riittävän sujuvasti. Alun takeltelun jälkeen Muru ryhdistäytyi hyvin omassa toiminnassaan selvittäen niin kolmosen, nelosen kuin vitosen kaksoissarjankin ongelmitta. Erikoisesteitä tamma ei katsellut, eihän se sellaista ollut harrastanut enää lähemmäs kymmeneen vuoteen. Rautias myös korjaili melko tarkasti ratsastajansa pieniä virheitä, kuten ryhdistäytyi niissä paikoissa, joissa Cherry tuuppasi sen turhan lähelle estettä. Ensimmäinen rata, niin kutsuttu perusrata, klaarautui kokonaisuudessaan estevirheittä, vaikka mukana oli ollut myös Cherryn tunnetusti kammoksuma kolmoissarja. Muru puhalsi koetuksen jälkeen kevyesti, mutta ei vaikuttanut vielä lainkaan väsyneeltä. Hyvä niin, sillä ei tässä vaiheessa väsynyt vielä saanutkaan olla.

Muutaman verryttelyn puolella otetun lisähypyn jälkeen, sekä varsinaisen rataharjoituksen esteiden korotuksen jälkeen ratsukko oli jälleen valmis lähtemään radalle. Tällä kertaa agendana oli uusinnan ratsastus, eli Cherry sai omien sanojensa mukaan "laittaa kaiken peliin." Murulle moinen sopi paremmin kuin hyvin, eikä sitä juurikaan tarvinnut kannustaa etenemään reippaammin. Kiirehtiminen lisäsi kuitenkin valtavasti puomien pudotuksen mahdollisuutta, ja tämän tiesi rautiaan satulassa keikkuva ratsastajakin. Cherrystä näki selvästi, kuinka hän ratsasti esteiden välit tarkasti ja perille esteille vielä vähän tarkemmin. Askeltakaan hän ei tässä vaiheessa matkustanut ratsunsa selässä, ja tämä panostus palkittiin tällä kertaa toisella puhtaalla suorituksella. Kelloa harjoituksessa ei ollut ollut mukana, mutta silmämääräisesti pystyin sanomaan vauhdin olleen reipas. Ratsukko oli onnistunut suorittamaan myös suunnittelemansa tiet, jolloin kaiken järjen mukaan suoritus oli kilpaolosuhteissakin palkittu vähintäänkin sijoituksella. Mielestäni ratsukko oli valmis haastamaan alueen muut suomenhevosratsukot, ennen kilpailuja jäljellä olevassa ajassa ei tämän parempaa valmistautumista olisi edes pystynyt tekemään.

RAKAS PÄIVÄKIRJA

28.02.2019 - Kirjoittanut omistaja (134 sanaa)
Murun syntymä ei varsinaisesti päässyt yllättämään ketään, sillä Kultsi noudatti aikaisemmissa varsomisissaan loppuun saakka hiottua koreografiaansa pilkun tarkasti ainan karsinan huolellisesta petaamisesta ahkeraan piehtarointiin ja lopulta vain pari minuuttia kestäneeseen ponnistusvaiheeseen. Seurasimme tamman suoriutumista intensiivisesti karsinaan asennetun valvontakameran kautta ja koska kaikki vaikutti olevan hyvin, emme vaivautuneet häiritsemään uuden elämän syntymisen ihmettä läsnäolollamme. Vasta siinä vaiheessa, kun rautiaaksi tunnistettu varsa jo pyrki huterille jaloilleen, kävimme uteliaisuuden voittaessa tarkistamassa sen sukupuolen: tammavarsahan olkipedille oli tupsahtanut! Koska tallin nuorin asukas vaikutti olevan vastasyntyneeksi varsin pirteä ja selkeästi maitobaarin suuntaan motivoitunut, jätimme hevoset kahden ja palasimme yhdessä ystäväni Niinan kanssa tarkkailemaan tilanteen kehittymistä satulahuoneeseen viritetyn etäyhteyden kautta. Normaalien aikarajojen sisällä varsa oli löytänyt tiensä emänsä nisälle ja onnistui myös saamaan suolensa käyntiin, joten tyytyväisin ja ennen kaikkea turvallisin mielin uskalsimme jättää kaksikon tutustumaan toisiinsa ilman taukoamatonta vahtimista.

17.06.2019 - Kirjoittanut omistaja (168 sanaa)
Suomen kesä on tunnetusti lyhyt mutta vähäluminen. Tänään pääsimme kuitenkin todistamaan tämänkin väitteen vääräksi, sillä vain muutama päivä ennen juhannusta taivaan täyttivät uhkaavan tummat pilvet, joista kaikkien yllätykseksi alkoi leijailla epäilyttävästi lumelta vaikuttavia hiutaleita. Maahan ehtiessään hiutaleet ehtivät tosin muuttua räntäsateeksi, joten aamuista auringonpaistetta ihailleet työntekijämme saivat pistää aivan juoksuksi, jotta ehtivät loimittaa edes kaikkein herkimmin lihaksensa jumiin vetävät kilpahevoset ennen täydellistä kastumista. Murun pukemisella ei ollut mitään kiirettä, sillä varsa oli tottunut ulkoilemaan talvellakin ilman takkia. Kovaa vauhtia saapuneet myrskytuulet kuitenkin pakottivat loimet jokaisen tontilta löytyvän suomenhevosen selkään, jotta tarhausajasta ei tarvitsisi ruveta tinkimään. Murun mielestä loimi oli lähinnä hauska leikki sisältäen kaikkiaan kolme vaihetta: älä anna loimen pukijalle kiinni, hankaloita loimen pukemista kaikin mahdollisin tavoin ja ala repiä takkia kappaleiksi heti hoitajan kääntäessä sinulle selkänsä. Tammalla oli syystäkin käytössään varmaan koko tallin vanhin ja kulahtanein loimi - kahden tunnin jälkeen siitä ei kuitenkaan olisi mitään jäljellä. Ehkä se kuitenkin ehtisi ennen lopullista kuolemaansa tehdä vielä viimeisen palveluksensa ja suojella toimeliasta tammavarsaa edes pienen hetken alati yltyvältä myrskyltä.

18.04.2020 - Kirjoittanut omistaja (312 sanaa)
Murun nuoruus tuntui olevan pelkkää varsalaatiksiin valmistautumista. Parivuotiaana katseet käännettiin kohti suomenhevosten varsa-arviointia, ja koska tamma ei ollut se kaikkein myötämielisin koulutettava, oli tietysti oma operaationsa koulia siitä esiintymiskelpoinen yksilö. Lukuisat harjoitukset kotona tuottivat kuitenkin tulosta, tai sitten rautias vain käyttäytyi pelipaikalla vieraskoreasti, ja niin kutsutulla h-hetkellä Muru esiintyi hyvinkin edukseen. Kyseisessä tilaisuudessa oli mukana muitakin kuuralaisia, mutta niin vain tamma pokasi itselleen paitsi sakin parhaat pisteet, myös lähes odottamattoman ensimmäisen palkinnon. Aivan tilaisuuden parhaaksi kaksivuotiaaksi sen pojot eivät riittäneet, mutta ikäluokkansa kolmanteenkin sijaan sai työmaanakin tunnetun tamman kanssa olla tyytyväinen. Hevosen pisteet olivat osa-alueittain vähintäänkin kohtuulliset, mutta erityisesti esille on nostettava rakennearvostelun aikana arvostellun luonteen täysi kymppi.

Pari vuotta vanhempana, siis nelivuotiaana, Muru oli jälleen tiukan paikan edessä. Se muisti ehkä vielä jotain edellisistä karkeloistaan, mutta olipahan sen kanssa myös ahkerasti harjoiteltu estevarsoille tarkoitettua laatuarvostelutilaisuutta varten. Jälleen kerran tamma pisti tilaisuudessa parastaan, niin että tuomareiden oli lähes mahdotonta arvata hevosen käytöksen olevan kotioloissa vähintäänkin hieman kyseenalaista. Suomenhevonen sai korkeita pisteitä paitsi rakenteestaan ja suvustaan, myös jälleen kerran luonteestaan. Ulkopuolisen silmin varmasti näyttikin, että Muru oli koko ajan paitsi uteliaasti korvat hörössä, myös jollain lailla läsnä ihmistensä keskuudessa. Todellisuudessa tamma haahuili välillä kyllä myös omissa maailmoissaan, mutta väliäkö sillä, kun niinkin sai plakkariin napattua ensimmäisen palkinnon sekä kunniamaininnan tilaisuuden parhaasta 4-vuotiaasta.

Jos Muru ei aina kotona päästänyt hoitajiaan helpolla, oli se nyt osoittanut olevansa vierailla vesillä kuin kotonaan. Tiedon pohjalta oli erinomaisen hyvä jatkaa tamman jo kolmivuotissyksyllä alkanutta ratsukoulutusta laajentamalla sen reviiriä kotikentältä myös naapuritalleille. Koska tamma juoksi ratsastaja selässään jo kaikissa askellajeissa sekä ylitteli pieniä esteitä kohtalaisen innoissaan, olisi pian myös aika katsella ensimmäisiä harjoituskilpailuja hevosen kalenteriin. Treenit jatkuisivat Murun kanssa kohti kevättä hyvin ja luottavaisin mielin, sillä mikäli sen suorittajasuku mitään lupaili, kuten ilmiselvästi saavutettujen varsapalkintojen perusteella lupaili, tulisi Murusta vielä yksi aikansa kovimmista kilpatykeistä. Ennen kilpakenttien valloitusta saattaisi edessä olla kuitenkin vielä hieman lisää halutessaan varsin kovapäisen nuoren kouluttamista.