Kuuran Huvivalssi

VH22-018-0029
KV-I, SV-II



Kuuran Huvivalssin kuvat ovat tallin omaisuutta. Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi.

FAKTAT FAKTOINA


Nimi Kuuran Huvivalssi Kutsumanimi Valssi
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, tamma Säkäkorkeus, väri 155cm, musta
Syntymäaika, -paikka 03.01.2022, Suomi Ikä 3-vuotias
Koulutus Helppo A, re. 90cm, me. 80cm Painotus Kouluratsastus
Kasvattaja Kuuran Suomenratsut Omistaja Cherry, VRL-12299

HISTORIAN HAVINAA

Kuuran Huvivalssi syntyi yhdistelmästä, jota lähdettiin parittamaan lähes pitkin hampain. Mestari oli jo vanha ori, laatuarvostelut kiertänyt ja parhaat päivänsä nähnyt, kun taas Haamumaili oli hädin tuskin ehtinyt lopettamaan kisauransa. Ei näiden kahden yhdistämisessä varsinaisesti mitään vikaa ollut - sellainen huippufiilis vain jäi puuttumaan sukutauluja ja meriittejä tarkastellessa. Fiilis kuitenkin löytyi välittömästi Huvivalssin synnyttyä - olihan musta tamma jotain sellaista, mistä aiemmin olimme saaneet vain uneksia.

NE SANOVAT MINUN OLEVAN

Valssi on hevonen, joka ei välttämättä näytä kovin ihmeelliseltä, mutta joka selkään tuntuu hyvin puoliverimaiselta, ja jää siksi mieleen vaativammankin maun omaavalle ratsastajalle. Käsiteltäessä tamma on rauhallinen ja pitkähermoinen, eikä se ole turhan valikoiva hoitajiensa suhteen. Valssi on tottunut hyvin pienestä pitäen kaikenlaiseen käsittelyyn, eikä se siksi hämäänny helposti uusista tilanteista tai vieraista kasvoista. Vieraissa paikoissa Valssi on hieman vetäytyvä persoona, mutta kotona tuttujen hevosten ympäröimänä sen itsevarmuudessa ei ole rajoja - ei etenkään ruoka-aikaan, jolloin suomenhevosen tulisi saada sapuskaa aivan ensimmäisten joukossa. Muiden hevosten kanssa Valssi tulee pääasiassa hyvin toimeen: se voi esimerkiksi tarhata porukassa ja matkustaakin täysin ongelmattomasti sekä trailerissa että hevosautossa yhdessä muiden kaviokkaiden kanssa. Varustaessa tamma voi näyttää hetken hapanta naamaa, mutta ilme muuttuu nopeasti, kun vyöt on kiristetty ja kurssi käännetty kohti ratsastuskentän työvuoroa.

Ratsastaessa Valssi on menevä hevonen, joka kuitenkin kuuntelee ratsastajansa istuntaa hyvin herkällä korvalla. Tamma ei tarvitse pitkiä kannuksia tai vahvaa vipuvartta selviytyäkseen vaativan tehtävistä; se tekee ne lähes ajatuksen voimalla ja vieläpä kevyen ja helpon näköisesti. Mustan suomenhevosen selässä kokemattomampikin ratsastaja näyttää osaavalta, Valssi kun tekee oman osansa nöyrästi, vaikka ratsastajan suoriutumisessa toivomisen varaa olisikin. Kouluratsastuksen lisäksi tamma suorittaa kiitettävällä tasolla niin rataesteillä kuin maastossakin. Hevonen on rohkea, eikä se helposti jätä leikkiä kesken: riittävän rämäpäisen ratsastajan kanssa ylittyvät niin syvät haudat kuin suuret tukitkin. Pääpaino tamman treenissä on kuitenkin sileällä, siihenhän pakottavat jo hevosen verisiteetkin.

PERHE ON PAINAJAINEN

i. Mestari MAR
KRJ-I, SLA-I, KV-II
sh, 152cm, m
ii. Runon Taikatalvi
KTK-III, SV-I
sph, 148cm, mkm
iii. Talventuoja
KTK-III, KERJ-I, SLA-I, YLA2
iie. Mörkövaaran Helmiira
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, SLA-I, YLA1
ie. Viisikon Mielitietty
sh, 158cm, rt
iei. VSN Ch Viisikon Härdelli
KTK-III, KRJ-III, ERJ-III, KERJ-III, VVJ-II
iee. Sadun Ilomieli
KTK-III, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-II
e. Kuuran Haamumaili
KV-II, SV-I
sh, 158cm, prt
ei. Kuukarin Beeta
SV-II
sh, 160cm, rt
eii. Runo-Ruska
SLA-II, YLA3, KV-II, SV-III
eie. Kuuralehdon Brita
SV-II
ee. Kuuran Histamiini
KV-II, SV-I
sh, 158cm, prt
eei. Rohkea-Vekara
KRJ-I, SLA-I
eee. Tuulenpesän Hillamaria
KTK-III



iiii. Talviukkonen KERJ-I, SLA-I, YLA1
iiie. Sahansaattaja VIR MVA Ch, KERJ-I, SLA-I
iiei. Vadelmaniityn Röhnö KRJ-II, ERJ-I, KERJ-II, SLA-I*, YLA2
iiee. Helmililja KRJ-I, ERJ-II, KERJ-I, SLA-I
ieii. Hullunmylly
ieie. Seile
ieei. Kikon Olivier KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I, YLA2
ieee. Lumiloitsu SV-I
eiii. Amoriinin Ruska KRJ-II, ERJ-II
eiie. Suvilahden Lyyra KRJ-II
eiei. Kopsan Mikä Boogie
eiee. Huippana KRJ-I, SLA-I, YLA1
eeii. Antin Velmu Ch, KTK-III, KRJ-II, SLA-I, YLA2
eeie. Salarakas KTK-III
eeei. Tenholan Turhapuro KRJ-I
eeee. Hallan Hillahaamu KTK-II, ERJ-II, VVJ-II

POJASTA POLVI PARANEE

00.00.0000 o./t. Hevosen Nimi (i./e. Hevosen Nimi) om. Omistaja, VRL-00000
00.00.0000 o./t. Hevosen Nimi (i./e. Hevosen Nimi) om. Omistaja, VRL-00000

RUUSUKEHAI VAUHDISSA

Kouluvarsojen laatuarvostelutilaisuus 20.01.2022: KV-I (8 + 5 + 3 + 3 + 2 + 23,5 = 44,5p)
Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus 20.01.2022: SV-II (6 + 9 + 3 + 7,75 + 6,2 + 7 = 38,95p)

Ominaisuuspisteet (KRJ) Taso
1956.66 5/4

LAHJATTOMAT TREENAA

00.00.0000 - Valmentajana Valmentaja (000 sanaaa)
Tekstiä tekstiä tekstiä...

RAKAS PÄIVÄKIRJA

05.01.2022 - Kirjoittanut omistaja (123 sanaa)
Valssi syntyi aikaisin maanantaiaamuna, vain joitain minuutteja puolen yön jälkeen. Elettiin tammikuun alkua, joten olosuhteet varsomiselle olivat tavallistakin haastavammat. Alkuperäinen pelkoni siitä, että varsa tunkisi maailmaan vuoden vaihtuessa ja rakettien paukkuessa, ei onneksi käynyt toteen, mutta kovin pitkälle alkanutta vuotta ei Maili enää jälkikasvuaan kohdussaan kantanut. Musta tammavarsa, jollaisesta en ollut uskaltanut tiineyden aikana edes haaveilla, oli synnyttyään hieman hidas ja "tyhmä", mutta virkosi kuivattamisen ja juottamisen jälkeen toimimaan kuten vastasyntyneen sopi olettaakin. Varmuuden vuoksi otatin varsasta seuraavana päivänä verikokeen, josta tarkastettiin vasta-aineiden taso: Mailin ternimaito oli ollut mainittavan vahvaa, sillä vaikka maitoa oli alkuvaiheessa mennyt alas verrattain pieniä määriä, oli Valssin vasta-aineiden määrä erinomaisen hyvä. Hyvien uutisten turvin varsan oli hyvä jatkaa kasvamistaan, plasmaboosteria ei onneksi tarvinnut takkuisesta alusta huolimatta edes harkita.

08.01.2022 - Kirjoittanut omistaja (149 sanaa)
Hurjaa vauhtia kasvanut Valssi otti vajaassa parissa vuodessa kiinni vuosia vanhemmat pihattokaverinsa: tamma hätyytteli puoltatoista metriä vain vajaan vuoden ikäisenä, mikä herätti hienoista huolta irtopalojen mahdollisuudesta. Tämän vuoksi musta kaunokainen joutui kaksivuotissyntymäpäivänsä kynnyksellä klinikkareissulle, jonka agendana oli paitsi kuvata hevosen nivelet, myös hoitaa sen hampaat sekä päivittää rokotukset ajantasalle. Valssi suhtautui asiaan yllättävän viileästi, vaikka reissu olikin hevoselle laadultaan ensimmäinen. Klinikan tiloissa nuoren suomenhevosen käytös oli, jos nyt ei aivan erinomaista niin kehumisen arvoista kuitenkin. Hoitajien ja eläinlääkärin kanssa Valssi tuli toimeen oikein hyvin, minkä lisäksi se sieti piikitykset urheasti ja antoi tehdä muutkin toimenpiteet verrattain kevyessä rauhoituksessa. Irtopaloja ei ainakaan tässä vaiheessa vielä löytynyt, mikä oli ehdottomasti helpottava uutinen, mutta nivelet voisi varmuuden vuoksi kuvata vielä myöhemmällä iällä uudelleen esimerkiksi kasvurajojen sulkeutumisen yhteydessä. Valssin suussa olivat asiat hyvällä mallilla, joskin sudenhampaiden poisto tulisi olemaan edessä viimeistään parin vuoden kuluttua. Kokonaisuutena tarkastellen reissu oli paitsi onnistunut, myös löydöksiltään toivotunlainen.