Kuuran Farssi

VH20-018-0411
SLA-II, EV-I, SV-II



Kuuran Farssin kuvat ovat tallin omaisuutta. Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi.

FAKTAT FAKTOINA


Nimi Kuuran Farssi Kutsumanimi Farssi
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori Säkäkorkeus, väri 155cm, punarautias
Syntymäaika, -paikka 24.12.2019, Suomi Ikä 10-vuotias
Koulutus Helppo B, re. 110cm, me. 80cm Painotus Esteratsastus
Kasvattaja Kuuran Suomenratsut Omistaja Cherry, VRL-12299

HISTORIAN HAVINAA

Vuoden 2019 loppupuolella saimme kokea varsinaisen joulun ihmeen, kun aattoiltana Ristiinan karsinasta löytyi tammikuussa syntyväksi odotettu pitkäkorvainen ja -jalkainen orivarsa. Ennenaikaisuudestaan huolimatta se oli jo täysin kehittynyt, ja vaikka aikainen syntymä aiheuttikin meille hieman ylimääräistä työtä, kuluivat varsan ensimmäiset päivät varsin onnellisesti. Uudenvuodenaaton jälkeen Farssista ei olisi enää osannut kuvitellakaan, että se oli ilmaantunut maailmaan aivan ennen aikojaan. Hevosen vanhemmat ovat hienoja kilpahevosia, joten tottahan toki orista odotetaan kasvavan vähintään vanhempiensa veroinen kilpapeli.

NE SANOVAT MINUN OLEVAN

Farssi ei ole sieltä helpoimmasta päästä hevosia, muttei se kuitenkaan ole mikään isänsä kaltainen kaikkien inhokkiyksilö, vaan osaa aina silloin tällöin jopa yllättää asiallisella olemisellaan. Edustusoloissa ori osaa nuoreksi hevoseksi käyttäytyä yllättävän hyvin, vaikka luonnollisesti hilluminen ja metelöinti kuuluvatkin osaksi sen esitystä. Kotioloissaan ori osaa kuitenkin olla melkoinen porsas, jonka käsittelijäksi ei aivan kuka tahansa sovellu. Itsepäisen isänsä tavoin myös Farssi omaa ikäviä käytöstapoja, jotka voivat muuttua vaarallisiksikin, jos hevosen sallitaan niitä harjoittaa. Tälläisiin käytöstapoihin lukeutuvat niin pureminen kuin potkiminenkin, joskin säännöllisellä ja tarkalla käsittelyllä ongelmakäytös on melko helppo karsia minimiin. Kokonaan katoamaan ei käytöstä kuitenkaan saa, sillä emänsä tavoin myös Farssi on todella kipuherkkä hevonen, ja sairastaessaan se muuttuu vaaralliseksi jopa omaa passihoitajaansa kohtaan. Kipeänä ollessaan myös esimerkiksi rautiaan kuljettaminen vaikeutuu huomattavasti, eikä sitä kannata autoon edes yrittää ilman kotitallilla annettua kipulääkitystä sekä rauhoitusta. Normaalisti Farssi matkustaa melko hyvin, vaikkei sen välittömään läheisyyteen muita hevosia kannatakaan laittaa. Se on kuitenkin lastattavissa yhden ihmisen voimin, eikä ongelmia ole odotettavissa pitkienkään matkojen aikana. Farssi myös syö ja juo matkojen aikana hyvin, eikä se stressaa liikaa vieraissa paikoissa yöpymistä tai normaalin elämänrytminsä rikkoutumista.

Farssin harjaaminen ja varustaminen sujuu hevoselle tutun ihmisen kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta vieraan hoitajan kanssa pattitilanteita voi syntyä pienestäkin. Emänsä tapaan myös tämä suomalainen tietää oman arvonsa, eikä sitä suinkaan määräillä tekemään yhtään mitään. Määrätietoisella mutta lempeällä käsittelyllä hevosen kanssa tulee yleensä toimeen melko hyvin, mutta liian kovat tai arat otteet johtavat varmasti johtajuuden kyseenalaistamiseen ja yleiseen vastaanlaittamiseen. Kengittäjän kanssa Farssi tulee yleensä toimeen erinomaisesti, sillä hänestä huokuva kokemus ja ammattitaito saavat orin tuntemaan olonsa turvalliseksi. Äkkipikainen tai vähänkään väkivaltainen seppä menettää kuitenkin arvostuksensa suomenhevosen silmissä välittömästi, ja sen jälkeen ei kannata kuin vaihtaa kengittäjää. Piikkikammonsa ja matalan kipukynnyksensä takia Farssin kokemukset eläinlääkäristä ovat varsin negatiivisia, eikä se todellakaan arvosta hänen suorittamiaan toimenpiteitä. Rautias kannattaakin pyydystää hoitopaikalle jo hyvissä ajoin ennen lekurin saapumista, ja yhtään isompia operaatioita varten se kannattaa rauhoittaa heti ensimmäiseksi. Taluttaessa Farssilla kannattaa käyttää ketjunarua, sillä vaikka ori yleensä onkin melko rauhallinen ja kuuliainen talutettava, omaa se kuitenkin myös jyrämäisen ja päättäväisen puolen etenkin silloin, kun kevään ensivihreät puskevat maanpinnalle. Kaiken kaikkiaan hevonen on täysin käsiteltävissä oleva yksilö, joka kuitenkin vaatii käsittelijältään jo jonkin verran kokemusta niin nuorista suomalaisista kuin oreistakin.

Satula selässään Farssi on veikeä, muttei sananmukaisessa merkityksessä kuitenkaan vastahankainen hevonen. Ori ei tee ratsastajansa elämästä tarkoituksenmukaisesti vaikeaa, muttei sitä yksikään ratsastaja silti helpoksi menisi kuvailemaan. Vankasta elämänkokemuksestaan huolimatta rautias on ratsastusominaisuuksiltaan verrattavissa kolmevuotiaaseen, ainakin aina jokaisen treenin alkupuoliskolla. Hevonen ymmärtää eteen- ja taaksepäin pyytävät avut kohtalaisesti, mutta pohkeiden sivullevievää tarkoitusta ori ei haluaisi millään muistaa viikon jokaisena treenipäivänä. Ohjastuntuma Farssin suuhun harvoin on liian tasainen, eikä orilla myöskään ole tapana juosta liian suorana saati suoraa linjaa ratsastajaansa miellyttääkseen. Koulutuuppaaminen hevosella onkin yleensä melko väkinäistä hommaa, joka nyt vain on tehtävä, mikäli hevosen haluaa pitää kropastaan toimivana ja edes jollain tapaa ratsastajan avuille kuuliaisena.

Hyppyhevosena Farssi on kohtalainen menopeli: ei se mikään mersu ole, mutta ladan se kuitenkin peittoaa ajo-ominaisuuksillaan mennen tullen. Suomenhevonen tykkää hyppäämisestä, eikä yleensä kieltäydy ylittämästä erikoisesteitäkään. Ori ei ole mikään tekniikkaihme, eikä se myöskään ole kovin varovainen puomeihin osumisen suhteen. Farssilla on usein kuitenkin onnetar puolellaan, eivätkä sen kolistelemat puomit yleensä putoa maahan saakka. Kehnon ohjattavuutensa vuoksi rautias ei pysty vastaamaan uusintaradoilla kovin ketterille kääntyjille, mutta jalkoja se kyllä osaa asetella mahansa alle varsin reippaaseen tahtiin. Orista löytyy myös sopivasti voimaa ja uhkarohkeutta, niin että sen kanssa uskaltaa lähteä hyppäämään ihan isojakin ratoja oikeiden estehevosten joukkoon. Maastoratsuna Farssi on melkoisen epätasainen etenijä, kun se vuoroin meinaa lähteä lapasesta innostuessaan ja vuoroin lyö liinat totaalisesti kiinni jännittäessään ja epäröidessään. Rentouttavaa sunnuntairatsua orista tuskin saa ikinä, mutta sen oikkuihin tottuessaan voi maastoilu rautiaan kanssa silti olla ihan hauskaa.

PERHE ON PAINAJAINEN

i. Kuuran Flipperi
ERJ-I, SLA-I, EV-I, SV-II
sh, 156cm, tprt
ii. Hämypellon Feelix
sh, 155cm, trt
iii. Lomalanko EVM
iie. Freetriikka EVM
ie. Voiton Kultakutri
ERJ-I, SLA-I
sh, 158cm, rt
iei. Nasin Unohtumaton EVM
iee. Lasikenkä EVM
e. Lupsakan Ristiina
EV-I, SV-II
sh, 154cm, vprt
ei. Pätkäjätkä
ERJ-I, KRJ-II, KERJ-II, SLA-II
sh, 156cm, prt
eii. Jätkänpolkka EVM
eie. Pätkissuklaa EVM
ee. Ruhjerinta
KERJ-II
sh, 150cm, vprt
eei. Rohkea Viikari EVM
eee. Punarinta EVM

Farssi on kaksipolvinen ori, jonka vanhemmat ovat kummatkin omassa omistuksessani. Kuuran Flipperi oli yksi tallin ensimmäisistä kasvateista ja tähän mennessä se on läpikäynyt kaikki sille suunnitellut varsa-arvostelut menestyksekkäästi. Lupsakan Ristiina taas muutti talliin nuorena varsana suoraan kasvattajaltaan, ja myös se on käynyt näytillä varsa-arvosteluissa. Voiton Kultakutri taas on oma tuontihevoseni, joka tähtää tulevaisuudessa lajinsa laatuarvostelutilaisuuteen. Hämypellon Feelix kilpaili elämänsä aikana jonkin verran esteratsastuksessa, kuten myös Ristiinan emä Ruhjerinta. Ristiinan emä Pätkäjätkä taas oli mitä upein kilpahevonen, ja se palkittiin elämänsä aikana lukuisilla laatuarvostelupalkinnoilla.

POJASTA POLVI PARANEE

00.00.0000 o./t. Hevosen Nimi (i./e. Hevosen Nimi) om. Omistaja VRL-00000
00.00.0000 o./t. Hevosen Nimi (i./e. Hevosen Nimi) om. Omistaja VRL-00000

RUUSUKEHAI VAUHDISSA

Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus (2v) 20.03.2020: Ei palkittu (6,4 + 0 + 2 + 6,25 = 14,65p)
Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus (4v) 20.05.2020: SV-II (7,6 + 0 + 8 + 7,5 + 7 + 5 + 16 = 51,1p)
Estevarsojen laatuarvostelutilaisuus 31.05.2020: EV-I (9 + 9 + 4 + 4 + 5 + 9 = 40p)
Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuus 20.05.2021: SLA-II (13 (3 + 7 + 3) + 19 + 23 + 20 + 7 = 82p)

ERJ: 40 sijoitusta

16.09.2020 Nessinjärven kilpailukeskus 110cm 1/40
16.09.2020Nessinjärven kilpailukeskus110cm4/40
20.09.2020Nessinjärven kilpailukeskus110cm3/40
21.09.2020Kuuran Suomenratsut110cm2/40
22.09.2020Nessinjärven kilpailukeskus110cm4/40
26.09.2020Kuuran Suomenratsut110cm1/40
30.09.2020Kuuran Suomenratsut110cm1/40
14.10.2020Nessinjärven kilpailukeskus110cm2/50
15.10.2020Nessinjärven kilpailukeskus110cm6/50
17.10.2020Nessinjärven kilpailukeskus110cm6/50
21.10.2002Chersey110cm4/45
23.10.2002Chersey110cm3/45
01.11.2020Kuuran Suomenratsut110cm5/27
02.11.2020Kuuran Suomenratsut110cm2/27
04.11.2020Kuuran Suomenratsut110cm1/27
05.11.2020Kuuran Suomenratsut110cm2/27
07.11.2020Kuuran Suomenratsut110cm5/27
08.11.2020Kuuran Suomenratsut110cm4/27
08.11.2020Kuuran Suomenratsut110cm1/27
09.11.2020Kuuran Suomenratsut110cm1/27
10.11.2020Kuuran Suomenratsut110cm5/27
12.11.2020Kuuran Suomenratsut110cm6/38
13.11.2002Chersey110cm2/44
17.11.2002Chersey110cm6/44
18.11.2002Chersey110cm1/44
19.11.2020Kuuran Suomenratsut110cm2/38
01.12.2020Hiivurin Suomenhevoset110cm4/60
04.12.2020Teilikorpi110cm2/40
07.12.2020Teilikorpi110cm5/40
09.12.2020Teilikorpi110cm4/40
11.12.2020Holmberg110cm3/40
13.12.2020Holmberg110cm4/40
14.12.2020Holmberg110cm3/40
20.12.2020Hiivurin Suomenhevoset110cm3/60
22.12.2020Holmberg110cm6/40
24.12.2020Holmberg110cm2/40
26.12.2020Holmberg110cm2/40
28.12.2020Holmberg110cm3/40
04.01.2020Holmberg110cm4/40
06.01.2020Holmberg110cm2/40

LAHJATTOMAT TREENAA

00.00.0000 - Valmentajana Valmentaja (000 sanaaa)
Tekstiä tekstiä tekstiä...

RAKAS PÄIVÄKIRJA

20.03.2020 - Kirjoittanut omistaja (113 sanaa)
"Nomen est omen", sanonta, jonka paikkansapitävyyteen en ennen uskonut ollenkaan. Farssi sai nimekseen Farssi ihan vain siitä syystä, että sana alkoi sopivalla alkukirjaimella ja kuulosti kasvattajan korvissa hauskalta. Nyt kun ori teki suomenhevosvarsojen arviointitilaisuudessa kenties surkeimman esityksen koko laitoksen historian aikana, alkaa väkisinkin mietityttää, olisiko hevosen nimeä kannattanut harkita vielä vähän pidempään. Toisaalta me suomalaiset tunnemme hyvin myös sanonnan "Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä", ja tästä sisuuntuneena Farssi tullaan ilmoittamaan arviointitilaisuuteen vielä toisen kerran vähän vanhempana. Rautiaalla on nimittäin melko paljon varaa parantaa muun muassa käytöspisteitään, jolloin mahdollisuudet edes sen kolmospalkinnon saavuttamiseen ovat olemassa. Koska pohjalta ei suunta ole kuin ylöspäin, ei suoriutuminen toisella yrityksellä voi olla enää ainakaan heikompaa?

01.05.2020 - Kirjoittanut omistaja (153 sanaa)
Farssin kanssa on lähdetty liikkeelle ehkä hieman liiankin negatiivisissa tunnelmissa. Ori ei ole tehnyt koulutuksestaan liian helppoa, ja suurehkon kilpa- ja siitostallin kiireisen arjen keskellä ei kenelläkään ole ollut aikaa muodostaa syvää suhdetta nuoreen pojankoltiaiseen. Farssi osaa kyllä tallielämän perussäännöt, mutta sen ratsukoulutusta ei ole juuri ehditty edistää, eikä sitä myöskään ole juuri valmisteltu hurjaa vauhtia lähestyviin laatuarvostelutilaisuuksiin. Rautiaalle on edelleen vähän epäselvää, miksi kukaan haluaisi istua sen selässä tai miksi sen pitäisi hypätä esteillä tukittu kuja loppuun saakka. Kovakalloisen orin kanssa on tilanteita usein ratkaistu hieman turhankin ronskisti, ja Farssi on selkeästi mennyt hieman kuoreensa suorittaen tehtäviä vain, koska sillä tilanteista selviää kaikkein helpoimmalla. Kaikesta tästä johtuen päätin tänään pitää nelivuotiaaksi kääntyneelle suomalaiselle oikein hemmottelupäivän, joka piti sisällään huolellisen harjauksen ja pintapuolisen hierontatuokion, kevään ensivihreiden syöttelyä ihanassa auringonpaisteessa, sekä rennon kävelylenkin tallin takana sijaitsevassa tunnelmallisessa aarniometsässä. Ei tulehtunutta suhdetta hevoseen korjata päivässä eikä kahdessakaan, mutta tämä lienee hyvä alku sujuvampaa tulevaisuutta tavoitellessa.