VH18-018-1600
Lopetettu hammasongelmien vuoksi 30.08.2022 ♥
Villahaan Charmantin kuvat ovat tallin omaisuutta. Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi.
| Nimi | Villahaan Charmantti | Kutsumanimi | Harmi |
| Rotu, sukupuoli | Suomenhevonen, ori | Säkäkorkeus, väri | 157cm, tummanpunaruunikko |
| Syntymäaika, -paikka | 26.06.2018, Suomi | Ikä | 13-vuotias |
| Koulutus | Vaativa B, re. 70cm, me. 50cm | Painotus | Kouluratsastus |
| Kasvattaja | Villahaka | Omistaja | Cherry, VRL-12299 |
Villahaan Charmantti päätyi omistukseeni aivan vahingossa, kun koulupainotteisia suomenhevostammoja etsiessäni törmäsinkin ihastuttavalla nimellä siunattuun ruunikkoon orivarsaan. Lähes kuukauden verran pidättäydyin ostotarjouksen esittämisestä, mutta kun hevonen ei kerran muillekaan kelvannut, niin eräänä päivänä suuntasin sitä Villahakaan saakka katsomaan. Vastassa oli iloinen energiapommi, joka suhtautui minuun suurella mielenkiinnolla. Rakenteeltaan tai liikkeiltään se ei ole parhaimmasta päästä, mutta uskoisin sen luonteella orista kasvavan vielä kelpo kilpahevosen.
Harmi on perusluonteeltaan tasainen puksuttaja, joka suomenhevosille ominaiseen tapaan pitää saamastaan huomiosta, työnteosta ja erityisesti ruuasta. Sitä ei ole siunattu kouluhevosen ilmavilla liikkeillä tai estehevosen kompaktilla rakenteella, mutta luonteensa puolesta ori on kasvattajalta nappisuoritus. Utelias ja helposti uutta oppiva ruunikko on jokaisen ratsuttajan unelma, sillä se lähtee aina mielellään töihin eikä menetä hermojaan vaativassakaan tilanteessa. Harmista ei yleensä ole harmia hoitajallekaan, sillä ihmisten seurassa hengailu kuuluu sekin hevosen lempipuuhiin. Siitä se on hieman kummallinen hevonen, että lajitovereidensa inhotessa pesemistä, klippausta ja kaikkea ylimääräistä puunailua, ei Harmi voisi olla enempää onnellinen saamastaan huomiosta. Tällöin tietysti myös harjaaminen ja varustaminen sujuvat ongelmitta, eikä orin kengittäminen tai madottaminenkaan ongelmia tuota. Perustavanlaatuisen uteliaisuutensa vuoksi se haluaisi ehdottomasti tutustua aina uudelleen jokaiseen harjaan ja satulahuopaan, ennen kuin niillä mennään hevoseen koskemaan. Jos näin ei menettele, ei ori silti saa minkään sortin kohtausta. Sen sijaan se alkaa mököttämään, joka näkyy muun muassa korvien pettyneestä asennosta sekä alhaalla nuokkuvasta päästä. Hoitajan on kuitenkin hyvin helppo kääntää ruunikko jälleen puolelleen, sillä muutama namipala hevosen kyltymättömään mahalaukkuun ja se onkin jo ehtinyt unohtaa kaikki kokemansa vääryydet. Harmi on sangen kovaksikeitetty suomenhevonen, joka ei helposti näytä kipuaan. Hoitajan onkin syytä olla sen verran valveutunut, että tämä tunnistaa piilevät vammat siitä huolimatta, että ori itse ei niitä huomioi mitenkään. Jos Harmin saa liikkumaan ontuen tai aristamaan selkäänsä, on se silloin jo aivan todella kipeä ja vaatii välitöntä eläinlääkärin ja hierojan hoitoa.
Matkustaminen ja kilpaileminen Harmilla on verissä ja into esiintymiseen siihen on tarttunut jo äidinmaidosta. Tämä ori on niitä hevosia, jotka hyppivät traileriin vaikka päällään kyseenalaistamatta touhua hetkeäkään. Yksinään ruunikko seisoo hiljaa autossa niin liikkeellä ollessa kuin paikallaankin, mutta kaverin kanssa väliin on syytä laittaa orikalteri. Erityisen orimaista Harmista ei saa tekemälläkään, mutta tylsistyessään se on onnistunut useamman kerran irrottamaan kanssamatkustajansa naruista kokonaan. Kaikkien osapuolien turvallisuuden kannalta on siis tärkeää pitää hevonen erossa matkustuskumppanistaan, ja toki sama asia on hyvä pitää mielessä kotitallillakin. Tammojen perään Harmi ei yleensä juuri ole, mutta oikein hemaisevaan ja itseään tyrkyttävään neitoon törmätessään alkavat hormonit hyrräämään senkin päässä. Yleensä ori pystyy kuitenkin matkustamaan myös tammojen kanssa trailerissa, ja isommassa hevosautossa, jossa hevosten väliin tulee kiinteät seinät myös pään kohdalle, ei vieruskaverilla ole yhtään mitään väliä. Vieraissa paikoissa Harmi on fiksu käsiteltävä. Se seisoo paikoillaan pyydettäessä ja astelee taluttaessa rennosti vierellä. Se ei jännitä kentän pohjan väriä, kummallisesti lepattavia varjoja tai vellovaa ihmismerta, vaan haluaisi mielellään tutustua kaikkeen uuteen ja jännittävään oikein ajan kanssa. Enemmän Harmi on maastakäsin sellainen haahuilija, joka pitää aina välillä palauttaa takaisin maan pinnalle omista pilvilinnoistaan. Sama pätee myös kotioloihin, mutta onneksi tästä ominaisuudesta ei ole jälkeäkään enää ratsain.
Selästä käsin Harmi tuntuu huomattavasti kevyemmältä, kuin miltä se näyttää ulospäin. Tunne ratsastajalle on täysin päinvastainen, kuin esimerkiksi kouluratsastukseen jalostetulla nuorella puoliverisellä. Orin selässä on todella helppo tyytyä suoritukseen, joka ei oikeastaan kovin kummoinen ole. Ratsastaja joutuu varmasti menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, mikäli hän mielii esittää hevosen kanssa parastaan. Etupainoinen ori, jolla on maahansidottu liike, pystyy silti kilpailemaan rotuistensa kanssa aina vaativalla tasolla saakka. Se johtuu siitä, että hyvin miellyttämisenhaluinen ja täsmällisesti apuihin vastaava ruunikko kerää pisteet kotiin tasaisilla, varmoilla ja huolellisilla ohjelmillaan. Jos kilpakumppanit onnistuvat suorituksissaan, ei Harmin ole mahdollista saada ruusuketta, mutta jos muiden ohjelmiin mahtuu muutama pienikin rike, ovat todennäköisyydet orin puolella. Kür-kilpailut ovat kuin luotuja Harmille, sillä ihan jokaiselle suomenhevoselle ei yhtä teknisiä ohjelmia pystykään rakentamaan. Kilpailutilanteissa ori tsemppaa kotioloista vielä aavistuksen ja vaikka se reagoikin herkästi ratsastajansa apuihin, ei se anna minkään ulkoisen ärsykkeen häiritä itseään. Musiikin kuullessaan sen askellukseen tulee vielä ripaus tarmoa, ja palkintojenjakotilaisuuden musiikin tulviessa kaiuttimista voi luottoratsu Harmikin ihan innostua. Pikkuluokkiin ori onkin varma rusettikone kokemattomimpienkin ratsastajien kanssa ja se onkin ehtinyt nostaa useamman junioriratsastajan aina vaativan tason luokkiin saakka. Valmentaja hevosen itsensä selässä on Harmin mielestä ihan ok, mutta jos koutsi seisoo kentän laidalla, alkaa se jossain vaiheessa hieman harmittaa oria. Syy siihen on vielä tähänkin päivään saakka suuri mysteeri, mutta orin kanssa toimivimmaksi tavaksi on todettu se, että valmennustuokiot sen kanssa pidetään korkeintaan puolituntisina. Ilman valmentajaa hevonen kyllä keskittyy vaikka parin päivän ajan treeniin, mutta valvovan silmän alla ei samanlaista ilmiötä ole havaittavissa.
Harmin kanssa hypätessä kenellekään ei jää epäselväksi, että ori ei juuri missään tilanteessa maasta pääse irti. Se ei erityisesti pidä hyppäämisestä ja vaikka se ei vastaan haraakaan, niin ei se myöskään kuumu tai intoile esteitä nähdessään. Kieltelyä ori ei harrasta, mutta puomit siltä putoavat lähes useammin kuin jäävät kannattimilleen. Pienen pienet kavalettijumpat silloin tällöin ovat kyllä hyväksi hevoselle, mutta mitään kovin tavoitteellista esteratsastusta sen kanssa ei siis kannata edes yrittää harrastaa. Maastoesteitä hevonen ei oikeastaan ole edes koskaan ylittänyt, mitä nyt joskus maastolenkillä on eteen sattunut pieni puunrunko tai matala oja, joista Harmi on juuri ja juuri selviytynyt pakon edessä ylitse. Hyppäämättömyys onkin sitten ainoa asia ruunikon värityksen lisäksi, joka poikkeaa perinteisestä suomenhevosen mallista ja monikäyttöisyydestä. Metsässä samoillessaan Harmi on kuin kotonaan, eikä se välitä myöskään mistään liikenteessä kohtaamistaan kulkuneuvoista. Ori on nähnyt kaiken asvalttityömaista puunhakkuuseen ja jääajoista puolimaratoniin. Sen kanssa voi siis hyvillä mielin lähteä tuulettamaan aivojaan kentän aitojen ulkopuolelle ilman pelkoa siitä, että yksinäinen marjastaja tai ohi puksuttava juna aiheuttaisivat ratsussa odottamattomia rodeoliikkeitä. Kovaa meneminen on Harmin mielestä toisinaan ihan mukavaa, mutta yleensä se tykkää itsekin katsella maisemia ja käyskennellä rauhalliseen tahtiin eteenpäin. Myös uiminen on kovasti hevosen mieleen ja kun se kerran pääsee veteen, ei se sieltä ihan heti suostukaan palaamaan kuivalle maalle. Kaiken kaikkiaan Harmi on rentouttava puuhastelukaveri ja loistava opetusmestari kunnostautuen kuitenkin tarvittaessa myös kilparadoilla.
| i. Vaniman Casper sh, 159cm, prn |
ii. Carosello sh, 166cm, prn |
iii. Cappuccino |
| iie. Sevilla |
||
| ie. sh, 151cm, tprt |
iei. Kilpakosija |
|
| iee. Hipihipi |
||
| e. Viehättävän Lasiliina sh, 157cm, km |
ei. Talismaani sh, 165cm, prt |
eii. Taikakalu |
| eie. Seremonia |
||
| ee. Lasisiipi sh, 152cm, km |
eei. Velhon Vire |
|
| eee. Surusiipi |
Harmin vanhemmat ovat vielä kovin tuntemattomia, mutta eiköhän niistä tulla vielä myöhemmin kuulemaan laatuarvostelujen saralla. Harmin isovanhemmat ovat jo tehneet elämänsä aikana enemmän, sillä sieltä löytyy muutama KRJ- sekä SLA-palkittu hevonen. Värijalostustakin Harmin takaa löytyy, sillä niin sen emä Viehättävän Lasiliina kuten myös emänemä Lasisiipi ovat molemmat väritykseltään kimoja. Harmin isä Vaniman Casper ja sen isä Carosello puolestaan ovat kumpainenkin ruunikkoja, joten niitä rodulle tyypillisiä "perusrautiaita" Harmin lähisuvussa edustavat vain isänemä Ninetta ja emänisä Talismaani. Oma lempihevoseni suvussa on edellä mainittu Carosello, joka on paitsi KRJ-I -palkittu myös periyttänyt laatuaan kaikille jälkeläisilleen.
14.02.2021 o. Kuuran Casanova (e. Morsiusvatukka) om. Cherry, VRL-12299
30.08.2022 t. Kuuran Jalokivi (e. Kuuran Jäähelmi) om. Cherry, VRL-12299
Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus 20.03.2019: SV-II (7 + 7 + 4 + 9 = 27p)
Kouluvarsojen laatuarvostelutilaisuus 20.04.2019: KV-II (8 + 5 + 2 + 3 + 2 + 4,5 = 24,5p)
Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuus 20.01.2022: SLA-I (17 (4+9+4) + 23 + 23 + 20 + 16 = 99p)
Kouluhevosten laatuarvostelutilaisuus 31.05.2022: KRJ-I (7 + 41 + 22,5 + 20 + 15 = 105,5p)
KRJ: 40 sijoitusta
| 31.01.2020 | Harmaatuulen oriasema |
Vaativa B | 8/124 |
| 15.05.2020 | Cloudfield | Vaativa B | 6/50 |
| 16.05.2020 | Koivumetsä | Vaativa B | 3/50 |
| 17.05.2020 | Koivumetsä | Vaativa B | 3/50 |
| 17.05.2020 | Cloudfield | Vaativa B | 5/50 |
| 17.05.2020 | Cloudfield | Vaativa B | 4/50 |
| 18.05.2020 | Koivumetsä | Vaativa B | 4/50 |
| 19.05.2020 | Koivumetsä | Vaativa B | 5/50 |
| 20.05.2020 | Cloudfield | Vaativa B | 6/50 |
| 25.05.2020 | Valokylän Talli | Vaativa B | 2/30 |
| 26.05.2020 | Valokylän Talli | Vaativa B | 4/30 |
| 30.05.2020 | Valokylän Talli | Vaativa B | 2/30 |
| 30.05.2020 | Kuuran Suomenratsut | Vaativa B | 1/40 |
| 23.06.2020 | Kilpailukeskus Lupin | Vaativa B | 8/70 |
| 13.09.2020 | Kuuran Suomenratsut | Vaativa B | 3/30 |
| 16.09.2020 | Kuuran Suomenratsut | Vaativa B | 6/40 |
| 16.09.2020 | Kuuran Suomenratsut | Vaativa B | 6/40 |
| 16.09.2020 | Kuuran Suomenratsut | Vaativa B | 1/30 |
| 19.09.2020 | Kuuran Suomenratsut | Vaativa B | 4/30 |
| 01.10.2020 | Chermia | Vaativa B | 1/16 |
| 02.10.2020 | Kuuran Suomenratsut | Vaativa B | 2/21 |
| 02.10.2020 | Chermia | Vaativa B | 1/16 |
| 05.10.2020 | Chermia | Vaativa B | 2/16 |
| 07.10.2020 | Chermia | Vaativa B | 4/16 |
| 08.10.2020 | Chermia | Vaativa B | 4/16 |
| 09.10.2020 | Chermia | Vaativa B | 3/16 |
| 10.10.2020 | Kuuran Suomenratsut | Vaativa B | 4/21 |
| 15.10.2020 | Kuuran Suomenratsut | Vaativa B | 5/40 |
| 19.10.2020 | Kuuran Suomenratsut | Vaativa B | 4/40 |
| 04.11.2020 | Chermia | Vaativa B | 3/22 |
| 10.11.2020 | Chermia | Vaativa B | 4/22 |
| 10.12.2020 | Hiivurin Suomenhevoset | Vaativa B | 1/60 |
| 13.12.2020 | Hiivurin Suomenhevoset | Vaativa B | 6/60 |
| 14.12.2020 | Hiivurin Suomenhevoset | Vaativa B | 5/60 |
| 19.12.2020 | Hiivurin Suomenhevoset | Vaativa B | 5/60 |
| 01.01.2021 | Chermia | Vaativa B | 2/30 |
| 03.01.2021 | Chermia | Vaativa B | 2/30 |
| 04.01.2021 | Chermia | Vaativa B | 4/30 |
| 05.01.2021 | Chermia | Vaativa B | 4/30 |
| 05.01.2021 | Chermia | Vaativa B | 5/30 |
00.00.0000 - Valmentajana Valmentaja
Tekstiä tekstiä tekstiä...
07.08.2018 - Kirjoittanut omistaja
Tänään koitti se suuri päivä, kun käynnistin autoni ja suuntasin sen nokan kohti Villahakaa. Kyseiseltä tallilta olin jo liian pitkään kuolannut mieleenpainuvalla nimellä siunattua ruunikkoa orivarsaa ja Uppen kanssa muutaman kerran puhelimessa höpöteltyäni, olin viimein päättänyt käydä varsaa ihan paikan päällä katsomassa. Uppe oli vakuutellut minulle hevosen olevan juuri passeli Kuuraan, vaikka oikeasti etsinkin hyvin samanlaisilla spekseillä olevaa tammaa. Matka Villahakaan tuntui kestävän ikuisuuden, mutta niinhän se tekee aina silloin, kun jotain odottaa oikein kovasti. Tällä kertaa sanonta "hyvää kannattaa odottaa" piti kuitenkin enemmän kuin hyvin paikkansa. Pelkästään Villahaan tilukset olivat näkemisen arvoiset, sillä tilan kotisivuilta löytyvistä kuvista ei muuten välity kuin murto-osa paikan ihanasta ilmapiiristä ja kotoisista maisemista. Hevosia oli laumoittain niin pihatoissa kuin tallissakin ja mikä ihaninta, ne saivat hengailla kavereiden kanssa ulkona koko pitkän päivän. Kaikki suomenhevoset vauvasta vaariin näyttivät rakkaudella pidetyiltä ja viimeisen päälle hoidetuilta. Niin myös Charmantti, jota myöhemmin Kuurassa alettiin Harmiksi kutsua. Se oli jo vieroitettu emästään ja lekotteli nyt ikäistensä kanssa suuressa ja ilmavassa pihatossa, jossa vanhemmat herrasmiehet pitivät nuoret pojanklopit kurissa ja nuhteessa. Uppe pyydysti sulavasti oikean varsan laumasta, vaikka lähes kaikki muutkin olisivat mielellään lähteneet hänen mukaansa. Harmi kulki jo alle vuotiaana hienosti taluttaessa perässä, osasi seistä hoitopaikalla ja nostella myös jalkansa. Maneesissa se pääsi esittelemään liikkeitään, joka varsassa oli ainoa ei-niin-vakuuttava ominaisuus. Sen luonteen vuoksi olin kuitenkin jo aivan myyty ja päätinkin orilapsesta esittää tarjouksen. Pienen tinkimisen jälkeen pääsimme Uppen kanssa yhteisymmärrykseen Charmantin hintalapusta ja samalta seisomalta sovimme vielä päivän sillekin, koska ruunikko sitten muuttaisi Kuuraan asumaan.
15.06.2019 - Kirjoittanut omista
Villahaan kasvattipäivä oli mainio tekosyy kaivaa Harmi naftaliinista, jonne se oli vähän varkain unohtunut kevättalven kiireiden puskiessa päälle. Hevosen ainoana urheilumuotona oli jo jonkin aikaa ollut pelkkä syöminen, josta johtuen ruunikko oli pulskistunut lomakuukausien aikana niin paljon, että harkitsin jo koko reissun väliin jättämistä. Häpeää suuremmaksi tunteeksi nousi kuitenkin mielenkiinto nuorille hevosille täydellistä koulutustilaisuutta kohtaan, vieläpä, kun samalla pääsisi tapaamaan paitsi Harmin, Salaman ja Auriinan kasvattajaa, myös muiden Villahaasta lähtöisin olevien hevosten omistajia. Niinpä ollen käytin kokonaisen tunnin kiireisestä perjantaistani laittaessani auton valmiiksi pitkähköä matkaa varten ja pakatessani sinne kaikkien hevosten varusteet (joista puolet olivat jo ehtineet hukkua kevätkaaoksen myötä tallin uskomattomaan tavarapaljouteen). Villahaan omistajan pitämä hivenen pitkäveteinen puhe kasvattipäivän alkajaisiksi herätti minussa ja kanssaosallistujissa monenlaisia tunteita, joista päälimmäisenä mieleen jäivät liikuttuneisuus ja kiitollisuus. Vanhempien kasvattien osalta saimme kuulla jo hienoista suorituksista kilpakentillä, laatuarvosteluissa, näyttelyissä sekä jälkeläisrintamalla. Harmin ylpeänä omistajana oli erityisen ihanaa kuulla, kuinka senkin saavutukset olivat hyvin kasvattajan tiedossa, vaikka hajamielisenä omistajana en häntä tietystikään ollut niistä edes muistanut infota. Upen lisäksi myös moni kuuntelija oli liikuttua kyyneliin kuunnellessamme tiivistettyä (tai sitten ei-niin-tiivistettyä) tarinaa Villahaan vaiherikkaasta mutta hyvin päämäärätietoisesta historiasta. Vaikka tallille olikin vuosien aikana ehtinyt syntyä kymmeniä ja taas kymmeniä varsoja, tuntui Uppe silti muistavan hyvin niistä jokaisen. Meillä oli aamupäivällä aikaa kiertää tallin tiloja ja tutustua nykyiseen hevoslaumaan. Kiitos alkumaljan, tulin kierroksen aikana puolitosissani pohtineeksi vielä varsan tai parin ostamista itselleni. Tarjolla olisi nimittäin ollut tulevaisuuden menijöitä niin esteille kuin kouluun, suurin osa vielä täysin erisukuisia kuin omat hevoseni. Yritin kuitenkin kovasti järkeillä, että kolme villahakalaista riittävät tähän hätään, kun vuorokauden rajoitetut tunnit riittivät hädintuskin nykyisenkään hevoslauman huoltamiseen, treenaamiseen ja kilpailuttamiseen.
Osallistuimme istuntavalmennukseen, jossa Uppe pisti kaikkien vatsalihakset todenteolla töihin ja opasti löytämään keskivartalosta pisteitä, joiden olemassaolosta olin täysin tietämätön. Koska oma keskittymiseni meni täysillä istuntaan, hevoseni pääsi tällä kertaa hieman luistamaan omasta duunistaan tehden töitä vain hieman sinne päin. Siitä huolimatta Uppe vaikutti olevan tyytyväinen näkemäänsä, sillä vain kolmevuotias ja joitain kuukausia aikaisemmin sisäänratsastettu juniori pysyi hyvin muiden tahdissa ympyrällä, eikä se pöllöillyt sen kummempia vaikka olikin vasta ensimmäisellä valmennusmatkallaan suuressa maailmassa. Harmista huomasi kuitenkin hyvin, kuinka matka oli verottanut siltä osan paukuista, jolloin se mielellään haki hieman turvaa edellä menevästä sille täysin tuntemattomasta hevosesta. Sen liikehdintä oli myös tavallistakin enemmän maahansidottua, mutta lukuisia nuoria nähneenä Uppe vakuutteli minulle, että voimaannuttuaan ruunikosta tulisi vielä kelpo peli mestaruustasolle saakka. Harmi saikin erityistä kiitosta kuuliaisuudestaan ja yritteliäisyydestään, joiden turvin sen oli helppo tehdä siltä pyydetyt asiat, vaikka aiempaa kokemusta niistä ei hevoselta vielä juuri löytynytkään. Laskeuduttuani selästä minusta tuntui kuin jokainen lihakseni olisi ajettu aivan loppuun. Vatsalihakset kramppasivat ja naamani helotti punaisena, enkä pystynyt ymmärtämään, miten osa ratsastajista pystyi vetämään peräkkäin niin este- kuin istuntavalmennuksenkin. Hevosen hoitaminen pois tuntui vievän ikuisuuden, sillä koko kehon anoessa armoa tuntui pelkkä satulan nostaminen telineelle lähes ylitsepääsemättömältä tehtävältä. Sillä hetkellä tein itselleni (todennäköisesti jälleen yhden täysin turhan) lupauksen aloittaa kuntoilu, josko vaikka pääsisin takaisin siihen kuntoon, jossa omassa nuoruudessani olin ollut. Samalla tein kuitenkin huomion siitä, kuinka kullanarvoinen hyvä valmentaja olikaan, sillä yksinään asiat tuli tehtyä niin suurinpiirteisesti, että en olisi ikinä saanut aikaiseksi lähteä korjaamaan vinouttani saati vastaan harittavia istuinluitani asiallisempaan kuosiin. Päätin soittaa heti kotimatkalla loistavaa mainetta nauttivalle istuntavalmentajalle, josko tämä tulisi heti seuraavalla viikolla jatkamaan Upen hyvin aloittamaa urakkaa.
Kesäisen hellepäivän kruunasi hevosten uittomahdollisuus Vihlajärven rannalla aivan tallin kupeessa. Meidän osalta uimaan pääsi porukan keskimmäinen, eli oma pieni Harmimme. Se tunnetusti rakastaa vettä ja siellä puljaamista, eikä tälläkään kertaa ollut pahoillaan järveen joutumisesta. Moni muu totesi veden olevan vielä kovin kylmää poistuen kaislikosta nopeasti kuivalle maalle, mutta Harmia sai maanitella poistumaan vedestä oikein toden teolla. Vaikka pitkä päivä jo selvästi painoi pojan jalkoja, olisi se silti lähtenyt mielellään uimaan esimerkiksi vastarannalle saakka. Tämän sain sentään estettyä, mutta ennen hyvin painokasta väittelyä ei Harmi ollut poistumassa vedestä mihinkään. Lopulta rannalle kavuttuaan se vaikutti paitsi tyytyväiseltä itseensä, myös oikein iloiselta siitä, että se oli päässyt nuoren orin mielestä varsin kummallisen päivän päätteeksi tekemään sitä, mitä se ehkä kaikkein eniten elämässään rakasti. Villahaan kasvattipäivä oli kokonaisuudessaan aivan ihana kokemus, jonka väliin jättäminen olisi varmasti jäänyt kaduttamaan suuresti. Harmi sai päivän aikana kokemusta monista tärkeistä asioista, kuten matkustamisesta ja vieraalla tallilla oleilusta, sekä tietysti myös siitä, että reissussakin täytyy tehdä vähän töitä. Orin käytös oli koko päivän oikein erinomaista, mikä oli aivan ihana huomata, sillä aina nuorten hevosten kanssa ei aivan näin ole. Se sai myös monelta tutulta ja tuntemattomalta kehuja kivasta rakenteestaan, josta en itse voisi olla enempää samaa mieltä. Villahaalle ei voi kuin toivottaa oikein pitkää ikää, sillä näin upeita kasvatteja, mitä päivän aikana saimme ihailla, ei aivan joka kulman takana aina olekaan!