Hevosurheilua parhaimmillaan

Vuoden 2018 kesäkuussa Karanteenin ravirata avattiin ensimmäisen kerran myös ulkopuolisten valjakoiden käyttöön. Vajaan vuoden tallin omien ravureiden käytössä ollut rata peruskorjattiin huolellisesti ennen ensimmäisten harjoitusravien järjestämistä. Nyt kallistukset ovat kohdillaan, pohja pysyy turvallisena ympäri vuoden ja rata on kokonaan aidattu turvallisuusmääräysten mukaisesti. Muutamia päiviä ennen ensimmäistä kilpailua saatiin katsomo pystytettyä loppuun ja pieni kioskikin aloitti toimintansa varikkoalueen tuntumassa. Suomen parhaimpiin raviratoihin ei Karanteeni edes tähtää, mutta toisinaan pystymme järjestämään hyvänmielen raveja niin tutuille kuin tuntemattomillekin.

Tulevat ravit

Villit ravit 20.03.2021 Comeback

Menneet ravit

Villit pikaravit 08.11.2018
Villit ravit 24.06.2018 1-vuotisjuhlaravit
Villit ravit 10.06.2018