Näin meillä

Tältä sivulta voit lukea keskitetysti kaikkien hevosten kuulumisia. Tarjolla ei ehkä ole mittavia merkintöjä, mutta pysyt varmasti perillä siitä, mitkä hevoset kilpailevat ja millaisia varsoja on suunnitteilla! Uusimmat päivitykset ovat ylimpänä.

05.11.2018 - Paluu raviradoille

Edellisestä päivityksestä onkin jo aikaa. Mikäli muistini ei aivan täysin petä, juoksivat tallimme hevoset viimeksi kesäkuussa kilpaa. Silloin, kuten tässä lajissa yleensäkin, menestys oli vaihtelevaa, mutta yhdessä valmentajien kanssa teimme päätöksen jättäytyä muutamaksi kuukaudeksi kokonaan pois kilpailuista. Hevosia ja poneja on treenattu ahkerasti ja tänään nuorimmaiset tekivät paluun radalle. Mukana oli jo kokeneempia konkareita kuin vasta ensimmäistä kauttaan aloittelevia hevosia, mutta menestys oli jopa odottamattoman hyvää. Hevoset haparoivat uskomattoman vähän ja erityisesti ponit jaksoivat helpon tuntuisesti pitkän matkan, osa parantaen ennätystään aivan järjettömillä lukemilla.
2-vuotiaista lämminverisistä kaikki paitsi Vendetta juoksivat rahasijoille, vaikka toton ulkopuolelle nipin napin tällä kertaa jäätiinkin. Jokainen startissa ollut nuori kuitenkin paransi ennätystään niin, että ne vaikuttavat nyt yhä valmiimmilta siirtymään kovempaan seuraan kilpailemaan. Myös 3-vuotiaat kylmäveriset lunastivat odotukset, kun kaikki Muotopuolta lukuun ottamatta saavuttivat tiukassa taistossa rahasijan. Tällä kertaa parhaiten menestyi kolmanneksi tullut Karhunlaukka, joka kiri ennätystään useilla sekunneilla Verivalan seuratessa aivan kannoilla. Niin ikään sekä With Hunter että Rising Star nappasivat rahasijat omasta lähdöstään. Nelivuotiaiden suomenhevosten riveissä hajontaa oli hieman enemmän. Tähtitanssija kiri hienosti kolmanneksi parantaen ennätystään, mutta Kantarilla hylättiin jo hyvin aikaisessa vaiheessa juoksua. Muut suomenhevoset ravasivat kelvollisesti, vaikka jäivätkin sijojen ulkopuolelle. A-poneissa pääsimme näkemään hienoja hetkiä, kun lähes kaikki tallin asukkaat paransivat ennätystään roimasti. Lähtölaukan takia hylätty Snow On tästä poikkeuksena, mutta esimerkiksi vasta uraansa aloitteleva Jackass paransi ennätystään huimalla kymmenellä sekunnilla. Treenitauko on selvästi tehnyt orille hyvää ja juoksu maittaa nyt aivan eri tavalla!
B-ponien tuloksissa oli pientä sekavuutta, mutta lopulta niistäkin sai sen verran selvää, että suurin osa poneistamme oli tehnyt oikein hyvää työtä startissa. Solros voitti upeasti oman ryhmänsä Citronmelissin tullessa toiseksi. Jälleen pääsimme näkemään huikeita ennätyksien parantamista, kuin myös hienoja taistoja niin toto- kuin rahasijoistakin. Uusin ostokseni, 2-polvinen russtamma Seppäjärven Hekla, pääsi myös ensimmäistä kertaa viivalle. Se aloitti juoksunsa hieman haparoiden, mutta pääsi nopeasti juoksemisen makuun. Sillä on terve kilpailuvietti ja vaikka työsarkaa vielä riittääkin, voi lähes puhtaasti ratsusukuisesta ponista kehittyä vielä kelpo kilpakumppani myös kärryille. Tällä kertaa tulos riitti neljänteen sijaan, jolla ruunikko avasi rahatilinsa heti hulppealla 150 virtuaalieurolla.

23.06.2018 - Sananen kasvatuksesta

Karanteenin kasvatustoiminta ei ole vielä päässyt alkuunkaan, mutta minulla on jo suuria suunnitelmia sen osalle. Tai ei oikeastaan, sillä enhän minä vieläkään raveista mitään ymmärrä. Mutta todella kivoja nimiteemoja on tulossa kasvatukseen ja saamme toivottavasti toimivia ori- ja tammalinjoja liikkeelle tuontihevosistamme. Lyhyenä kertauksena kaikilla kasvateillamme on nimessään etuliite, joka on rodun perusteella joko Karanteenin, Quarantine's, Quarantine tai Karantän. Suomenhevosten nimet ovat kokonaisuudessaan suomeksi, lämminveristen ja shetlanninponien englanniksi ja russponien ruotsiksi, englanniksi tai joissain tilanteissa latinaksi. Joitain poikkeuksia saattaa olla, mutta päälinja on tämä.
Suomenhevosten nimiteemoihin en ole juurikaan vielä perehtynyt, mutta kuten muidenkin rotujen kohdalla, nimetään orivarsat isänsä alkukirjaimella ja tammavarsat emänsä nimen alkukirjaimella. Lämminveristen kohdalla astuu kuvioon muutama hevonen, joiden jälkeläiset noudattavat nimiteemaa. Folkloren jälkeläiset nimetään erilaisten tanssien mukaan ja Radagastin jälkeläiset taas ovat erilaisia velhoja.
Ponien kohdalla homma kuitenkin räjähtää käsiin. Oops-A-Daisyn! jälkeläiset tullaan nimeämään eri sanontojen mukaan, Carambola IV:n jälkeläiset hedelmien ja Ginger Estaten jälkeläiset mausteiden mukaan. Cavalier I.F. on kenties hieman tylsemmällä linjalla, mutta sen jälkeläiset ovat ruotsalaisia nimiä ja Oxxy de Oddballin jälkeläiset ovat elokuvahahmoja. Mausteteema löytyy myös russponien puolelta, kun Citronmelissin jälkeläiset tullaan nimeämään tällä teemalla. Solrosin jälkeläiset nimetään kasviteemalla ja Lumbagon jälkeläiset erilaisten sairauksien mukaan. Erityisesti Lumbagon jälkeläiset tulevat varmasti saamaan myös englannin ja latinankielisiä nimiä. Lienee siis helppoa ymmärtää, etten malta odottaa että Karanteenin valtaa sen omat kasvatit mitä ihanimmilla nimillä: Scilla Violacea, Chili Piri Piri, Cherimoya ja Flamenco (ja tietysti myös ne, mitä tässä ei nyt mainittu)!

22.06.2018 - Vahvistusjoukkoja eturintamalle

Enää ei voida puhua mistään pienestä toiminnan laajentamisesta, sillä onhan tämä hevosten hamstraaminen lähtenyt jo aivan täysin käsistä. Karsinat eivät enää mitenkään riitä koko hevoskatraan asuttamiseen, vaan nyt näitä arvokkaita kilpahevosia on päädytty jo laittamaan kaikkiin mahdollisiin katoksiin ja latoihin saadaksemme ne katon alle. Näin kesällä on hieman helpompaa, kun käytössä on myös joitain hehtaareja laidunta, mutta alati kilpailevia hevosia ei ole kovin kätevää päivittäin kuskailla laitumille. Tilanteeseen on toki tulossa muutos jo ennen talvea, kun tontille kohoaa aivan upouusi tallikompleksi kattamaan suurenkin pääluvun tarpeet.
Kuten tapana on ollut, esitellään tälläkin kertaa hieman tallin uusia tulokkaita. Niitä onkin jälleen peräti yhdeksän kappaletta, joista peräti puolet suomenhevosia. Tämä joukkio on jo ilmoitettu ensimmäisiin raveihinsa, sillä mitään esteitä ei kenelläkään ole ollut kunnon tai terveyden kannalta. Koelähtöjen tuloksia siis odotellessa, paitsi tietysti ponien kohdalla, joilla on jo kalenterit täynnä tulevia startteja. Suomenhevosvahvistuksiin kuuluvat tammat Verivala sekä Rakastajatar, sekä orit Karhunlaukka sekä Uhkasakko. Aivan kuten ennenkin, ovat kaikki uudet tulokkaat vasta kolmivuotiaita, eivätkä ne ole ehtineet aloittaa kilpailua ennen Karanteeniin muuttamistaan. Verivala eli tutummin Verna on suvultaan mielenkiintoinen tamma, sillä sen isä on itse Valanalainen sekä isänisä Valheenkaltainen. Mitäänsanomattomasta ulkonäöstään huolimatta Verna voi siis pystyä vielä vaikka mihin! Rakastajatar ei ole yhtä menestyneestä suvusta, vaikka tokihan senkin sukutaulua koristavat niin Kahinamielen kuin Salamanterinkin nimet. Ennen kaikkea Ansa on kuitenkin todella kaunis ja rakenteellisesti ihanteellinen juoksija! Karhunlaukka on jo pelkästään poikkeuksellisen komea ulkonäöltään, eikä Otson sukukaan ole lainkaan hassummasta päästä. Erityisen tunnettu ori sen takana on emänisä Raharuhtinas. Uhkasakko saapui talliin Mestarin seuraksi toisena mustana suomenhevosena. Urho on osoittautunut nopeasti varsin kovapäiseksi mutta nopeaksi juoksijaksi.
Lämminveristen joukkoa liittyi vahvistamaan kaksivuotiaat amerikkalaishevoset. Vendetta on kaunis kuin karamelli ja vieläpä upeasta suvusta: sen sukutaulu kattaa niin Bad Bloodin, Money Spinnerin että Charmerin. Dettaa kohden minulla on jo nyt suuret odotukset. Radagast ei jää ollenkaan huonommaksi, sillä tämä suurikokoinen ori on suoraan Reguluksen poika. Heti sen emänisänä on yhtä kaikki upea Fancourt, eikä Dagar itse jää toivottavasti yhtään sukunsa oreja heikommaksi.
Ponilisäyksiäkin talliin mahtui (ei oikeasti olisi mahtunut, mutta laitoin mahtumaan) kolme kappaletta. Citronmeliss eli Melli on erityisen upea väritykseltään, mikä johtikin suoraan tamman ostopäätökseen. Sen suku ei ole kovin erityinen, tosin olihan Son av Åska aikanaan melkoisen kuuluisa raviponi Ruotsissa. Duktig Pojke sen sijaan on suoraan Kunglig Herrestä, mikä ei voi luvata kuin hyvää. Duken emä Stor Vinnare ei itse ole juurikaan kilpaillut, mutta sen vanhemmilla taasen on vakuuttavia tuloksia yhtä kaikki Ruotsissa. Nämä kaksi ovat siis russponeja ja kirsikkana kakun päällä päädyin vielä tarjoamaan kodin supersuloiselle kirjavalle shetlanninponille. Jackass eli Jacky on, kuten sanottu, todella suloinen, mutta hämmentävän pirullinen luonne. Toisaalta, mitä muuta Ding Dongista ja Slime Shopista sopii odottaakaan.
Ensimmäistä kertaa varasin kasvattajilta muutaman hevosen jo varsana. Shetlanninponi on jo ehtinyt vuotikaaksi, mutta lämminveriset ovat molemmat syntyneet vasta tänä kesänä. Kaikkien hevosten kohdalla olen tehnyt diilit siitä, että ne muuttavat talliin vasta kilpailuikään ehdittyään. Pienenä esimakuna voin kuitenkin vihjata, että Rapidash on nopeasta Reshiramista suoraan polveutuva shetlanninponitamma, jonka odotetaan kasvavan noin metrin korkuiseksi. Melville on Guadalajaran toisen polven jälkeläinen ja ennen kaikkea putipuhdas amerikkalainen. Tämä hevonen saapuu kaksivuotiaana Suomeen lentokoneella! Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, on satumaisen kaunis Red Riding Hood, joka on pidemmän Red-hevosten kasvatuksen huipennus isänsä puolelta. Tämän tamman saapumista en todellakaan malttaisi odotella kahta vuotta!

16.06.2018 - Niin paljon on ehtinyt tapahtua

Edellisestä päivityskerrasta onkin jo vierähtänyt aikaa ja paljon on tänä aikana ehtinyt tapahtua. Alkuvuodesta ravurit viettivät pientä kilpataukoa, mutta tässä kuussa ne ovat palailleet menestyksekkäästi radoille. Jokaikinen hevonen on parantanut ennätystään ja lämminverisistä Nora ja Wissy ovat kavunneet jo oikeasti vähän parempien ravureiden sarjoihin. Suomenhevoset laahaavat kehityksessä yhä jäljessä, mutta Apina ja Kaija ovat kuitenkin molemmat jo alittaneet 27,0 rajapyykin. Ponirintamalla kehitys on ollut tasaisen nousujohteista, sillä Leevi juoksee jo alle 2.50,0 aikoja ja toisaalta russeista peräti kolme ponia kipittää alle 2.10,0 aikoja. 6-vuotias Zoe sekä 5-vuotiaat Kulta ja Nuutti ovatkin tällä hetkellä potentiaalisimpia B-poneja, joille olen yrittänyt katsella myös hieman suurempia lähtöjä.
Uusiakin kaviokkaita on talliin tullut vaikka millä mitalla. Tällä hetkellä tallin ainoa kolmevuotias suomenhevonen on uusi tulokas nimeltä Muotopuoli. Tamma on jo ehtinyt suorittaa koelähdön hyväksytysti ja nyt jännitetään Pullan ensimmäistä oikeaa lähtöä. Pullan kanssa samaan aikaan saapuivat myös 2-vuotias Lady Festival eli tutummin Lady. Myös tämä on jo ehtinyt läpäistä koelähdön kelvollisella tuloksella. Poneihin lisäystä tuli yhden Hard Luck -ponin verran. Kotona Luckyna mutta kilpailuissa Hard Luck Champina tunnistettava tamma on jo ehtinyt muutamiin lähtöihin ottaa osaa, tienaten myös 100ve rahaa. Samalla kyydillä saapuivat myös 3-vuotiaat ponit Dunkudde ja Missfoster. Dude aloitti kilpauransa kelvollisesti, mutta ehdottomasti lupaavin uusi asukas on Missi. Tamma on kolmen startin jälkeen kerryttänyt palkintotiliään jo 220ve verran ja sen ennätykseksi on kellotettu jo 02.19,5ly. Tämä poni voi vielä olla vaikka mitä!
Ensimmäisen kerran olen shoppaillut hevosia myös muilta kasvattajilta talliin. Nämä ovat olleet ehkä hieman "hylkiöitä", jotka eivät ole ainakaan heti muille kelvanneet, mutta itse olen kerännyt rohkeuteni ja ottanut vieraitakin nimiä talliin. Tällaisia ovat Guest Trottersin kasvatit Hesitate Life Gue ja Display Gue. Hessu on vasta 2-vuotias ori Holy Terroristista Dipsyn kääntyessä jo 5-vuotiaaksi. Dipsyn takaa löytyy isäori Flying Fortress sekä emätamma Sleeping Beuty. Ponit saivat vahvistusta Miseryn ravitallin kasvateista. Sain vasta hevosen ostamisen jälkeen tietooni sen jo aloitelleen raviuraansa nuorempana, mikä on tietysti vain hyvä asia. Kovin voitokas se ei ole ollut ja nelivuotiskausi on kokonaan jäänyt välistä, mutta uskon Dipsyn vielä alkavan menestyä. 4-vuotias shetlanninponi Cavalier I.F. on jo ehtinyt aloitella kilpauraansa, joka tosin ei ole ollut mainittavan menestyksekäs tähän mennessä. Killen isä on Chewbacca ja emä Why Not. Samanikäinen russponi Cheeky Chester I.F. on siis samalta kasvattajalta. Sen isä on Christoffer SWE ja emä vuonna 2015 toisen sijan Miniolympia-ajossa saavuttanut Elds Chidori. Myös Jester on aloitellut kilpauraansa ja sitä jatketaan vielä pitkään.
Uusiakin hevosia on taas suunnitteilla. Joitain tammoja voisi jo pikkuhiljaa astutella ja antaa niiden pitää pientä kilpataukoa. Muutaman hevosen voisi vielä myös ostaa ja ehkä hankkia myös muitakin kautta. Ensimmäistä kertaa historiansa aikana Karanteeni avasi raviratansa myös ulkopuolisille ratsukoille, kun radalle oli ensin suoritettu perustavanlaatuinen remontti. Osallistujia tuli muutamilta talleilta, ehkä myöhemmin saamme vielä enemmänkin osallistujia. Pidän sitä kuitenkin suurena saavutuksena, että vain yksi lähtö jouduttiin perumaan ja muutama juostiin rutiinina. Tallin omat hevoset pärjäsivät kohtalaisesti, osalle juoksu omalla radalle maittoi paremmin kuin toisille. Pian on myös tallin 1-vuotispäivä! Uskomatonta, että tämä pikkuprojekti on pysynyt pystyssä jo näinkin pitkään! Sen kunniaksi järjestetään hieman isommat juhlaravit, joiden tosin ainoa ero normaaleihin raveihin on aavistuksen suuremmat palkinnot.

23.12.2017 - Uudet junnut taloon!

Heti iski orpo olo, kun viimeinenkin junnu keräsi yhden vuoden lisää ikäpalkkiinsa. Yhtäkkiä Karanteenista ei enää löytynytkään kaksivuotiaita lämminverisiä tai kolmivuotiaita suomenhevosia tai poneja. Kaikilla asukkailla oli jo jonkin verran kokemusta kilpailemisesta, ja vaikka ne tarjosivatkin päivittäin uusia haasteita, olivat ne kuitenkin jo läpikotaisin tuttuja kilpakumppaneita. Treenarimme Jeren kanssa saimme ylipuhuttua mieheni muutamaan uuteen asukkaaseen. Touhuhan lähti sitten kerralla lapasesta, sillä lopulta saman päivän aikana tallin karsinoita saapui asuttamaan neljä suokkia, kolme lämppäriä ja kuusi ponia. Joonaksen ilme oli ehdottomasti näkemisen arvoinen, kun yhden alilastatun hevosauton sijaan pihaan kaarsi yhteensä kolme pullolleen pakattua hevoskuljetusrekkaa. Eiväthän ne mahtuneet kunnolla edes Karanteenin pienehköön pihaan saatika talliin. Jouduimme hieman järjestelemään uudelleen, mutta junnujen tarhatessa yöt ja vanhempien hevosten päivät, saimme karsinat riittämään koko katraalle. Joonas ei ole tätä vieläkään aivan sulattanut, mutta minä olen myyty.
Uusista asukkaista jokainen on persoona ja olen rakastunut valehtelematta niihin jokaiseen. Radan Rikkoja on kovasta isäorista Ratarikkeestä ja sen tulevaisuus raveissa näyttää valoisalta. Riku on osoittautunut lyhyellä tutustumisella selväpäiseksi, vaikkakin energiseksi nuoreksi. Se on koulutettu jo aikoja sitten ajolle, joten suoraan treeniin ja koelähtöön vain muiden suokkien tapaan! Kantarilla omaa kerrassaan ihastuttavan nimen. Se on tietysti perinyt sen emältään Kantarellilta, jonka emä taasen oli Lokotiina. Isän puolelta erityisesti Muskettisoturi huusi nimeäni ostopäätöstä tehdessäni. Rilla on vielä vähän tasapainoton, mutta sitäkin innokkaampi työntekijä. Naurunappula eli Nakke päätyi talliin tuttuni suosituksesta. Hän oli henkilökohtaisesti tuntenut hevosen isän Netto-Narrin, eikä parempaan kilpapeliin kuulemma ollut ikinä törmännyt. Ilmaus saattaa olla aavistuksen liioiteltu, mutta ainakin Naken työmotivaatio on aivan omaa luokkaansa. Tähtitanssija taasen hurmasi minut ulkonäöllään. Kuten tallin asukkaista kenties huomaa, keräilen minä mielelläni myös niitä erikoisemman näköisiä hevosia. Tantan suvussa ei ole minulle juuri tuttuja nimiä, mutta hei, onhan se nyt suloinen!
Lämminverisistä ehdoton suosikkini on Folklore. Ruunikko amerikkalainen omaa tuiman perusilmeen, mutta hevosesta näkemieni videoiden perusteella ei minulla ole siitä kuin hyvää sanottavaa. Ja tämä hevonen ravaa lujaa! Syytä siihen onkin, sillä vaikuttavathan Loren suvussa niin tunnettu Flamenco kuin valtaisan voittopotin kerännyt Polar Calling. Selkeästi kolhompirakenteinen Witch Hunter ei paini ollenkaan Loren kanssa samassa sarjassa. Ei Hunter silti huonompi välttämättä ole, sillä ranskalaisen koulutukseen ja treenaamiseen on panostettu alusta saakka suurella rahalla. Itse olisin ehkä jättänyt orin ostamatta, mutta Jere suorastaan vaati päästä treenaamaan tätä liitokaviota. Rising Star on selvästi oreja jäljessä, mutta eiköhän se pojat kiri ensimmäisten vuosien aikana ongelmitta. Tylsän Star-lempinimen saanut tamma on hieman jännittynyt ajaessa, mutta eiköhän se pian saa varmuutta touhuun. Vain harjoittelemalla oppii, joten muiden lämminveristen tapaan myös Star on jo ilmoitettu koelähtöönsä.
A- ja B-ponit jakautuvat nätisti kahtia, sillä kumpaakin kokoluokkaa löytyy kolme kappaletta. Shettiksistä (ja ehkä jopa kaikista tulokkaista) ehdoton lempparini on Oops-A-Daisy!. Tamman ilme on juuri sopivan ponimainen, mutta yhtä kaikki sillä on selkeä vietti juoksemiseen. Daisystä tallin nuoriväki tulee saamaan oivan treeni- ja kilpakumppanin. Tamman suvusta löytyy isälinjasta pelkkiä menestyjiä (Nice and Easy - Whoopsis!), joten eihän tästä voi tulla kuin hyvä. Snow On on jälleen niitä erikoisemman näköisiä - ja mahdollisesti juuri sen takia talliin päätyneitä hevosia. Novaksi nimetty poni ei vielä juoksijanlahjoillaan ketään huiputa, mutta on niitä toimivia pelejä ennenkin rakennettu lähes nollasta. Saatoin sanoa jo Tantasta samaa, mutta hei, onhan Nova syötävän suloinen! Landlord on oikeastaan ainoa puhtaasti järjellä perusteltava päätös. Poni on hyvin valmisteltu, se on jo täydessä starttikunnossa ja siltä voidaan odottaa menestystä alusta alkaen. Lordin suvusta löytyy myös paljon hienoja poneja, mainittakoon esimerkkeinä nyt Nachicha, Recall ja Non-Stop. Shettikset ravaavat kaikki ensimmäiset starttinsa lähiakoina, kunhan paikka saadaan varmistettua.
Matikkanero saattoikin jo laskea, että myös russeja on taloon tullut kolme kappaletta lisää. Skyttestjärnan aiheuttaa minulle toistuvasti harmaita hiuksia nimensä oikeinkirjoituksella, sillä eihän tällainen supisuomalainen nyt vain kerta kaikkiaan osaa tuollaista sanahirviötä oikein kirjoittaa. Itse ponissa ei kuitenkaan ole mitään vikaa, sillä Sikke on ahkera työntekijä ja se on elänyt hyvin kurissa ja nuhteessa halliten myös käytöstavat esimerkillisesti. Solros on rakenteeltaan hentoinen poni, joka kuitenkin kipittää lyhyillä jaloillaan hurjan nopsaa tahtia. Tätä taitoa Sole on esitellyt tarhassa hoitajilleen hieman turhankin usein painellessaan täysillä näitä pakoon. Karkailuakin poni on harrastanut, joten työsarka ei ainakaan heti tämän kanssa lopu. Aivan viimeinen hankinta tällä kertaa on russponiori Lumbago. Luke näyttää aivan tavalliselta ponilta, se käyttäytyy kuten perinteiset ponit yleensäkin ja se on syntynyt aivan tavallisista vanhemmista. Mielenkiinnolla jäämme seuramaan, voiko näistä asetelmista rakentaa toimivaa ja jopa menestyvää raviponia!

23.12.2017 - Ovatko russit iskussa?

Russien treenaaminen ja kilpailuttaminen kulkevat käsi kädessä tallin muiden asukkaiden kanssa. Jokainen poni on väläytellyt hyviä pätkiä, toiset kuitenkin enemmän kuin toiset. Heikohkosta menestyksestään ja lukuisista takaiskuista huolimatta Nuutti on onnistunut keräämään itselleen yllättävän suuren palkintopotin. Kaikkiaan ori tienasi kolmivuotiskaudellaan peräti 420ve, mikä on vain 25ve vähemmän kuin eniten tienanneen Karkin voittosumma. Duán Stable on ollut Nuutille vaikea paikka kilpailla. Mikäli suoritusta ei ole tarvinnut hylätä tai keskeyttää, on se poikkeuksetta tullut maaliin viimeisten joukossa. Ponin juoksuhaluttomuutta on tutkittu paljon yhteistyössä eläinlääkärin, kengittäjän sekä hoitajan kanssa, mutta mitään selkeää syytä ei ole löytynyt. Yllättäen ponin menestys lähti kuitenkin loppukautta kohden nousuun. Käännekohtana oli 14.11 Saltassa, kun poni ravasi itselleen uuden tasoitusennätyksen. Samoissa karkeloissa Nuutti saavutti myös pitkästä aikaa kolmannen sijoituksen. Siitä eteenpäin ori on ollut rahasijoilla joka lähdössä ja kolme viimeistä poni on jopa voittanut. Ennätykseltään Nuutti on kuitenkin edelleen tallin B-poneista hitain, vaikka sen statistiikka 13: 3-1-2 ei aivan toivottomalta vaikutakaan.
Nopeinta volttiennätystä (02.18,1ly) hallussaan pitää Zoe. Kolmivuotiskaudellaan tamma ei juuri volttilähdöissä menestynyt, mutta kuluvalla kaudella poni pääsi yllättämään kaikki. Yhtäkkiä sille alkoi juoksu maistua ja heti se oli myös rahasijalla. Taso lähdössä oli kova, mutta silti Zoe jaksoi laittaa kampoihin kilpakumppaneilleen. Myös paria viikkoa aiempi lähtö Duánissa sujui hienosti Zoen napatessa toisen sijan. Tamman maailmanvalloitus on vielä kesken, mutta kyllä ponissa silti potentiaalia on! Nopeinta autoennätystä taasen pitää hallussaan Karkki, joka on kerännyt russeista myös suurimman voittosumman. Tamman ura on ollut nousujohtoinen, sillä pelkästään kolmivuotiskaudellaan poni nappasi neljä voittoa kahdestatoista startista. Nelivuotiskausi ei aivan yhtä loistokkaasti alkanut, mutta aina on Karkki silti ollut rahasijoissa kiinni. Tamma on poneista tällä hetkellä varmin juoksija ja sen suhteen onkin eniten odotuksia.
Kulta ei ole vielä aivan keksinyt ravihevosena olemisen keskeisiä periaatteita. Se hurmaa kuitenkin yleisönsä kerta toisensa perään lumoavalla ulkonäöllään, joten huonosta menestyksestään huolimatta on se saanut kasvatettua jalansijaansa ravimaailmassa. Kullan kolmevuotiskausi ei juuri tärkeitä sijoituksia sisältänyt, eikä suunta ole juuri ollut ylöspäin nyt nelivuotiskaudellakaan. Viimeisin startti 24.11 Saltassa päättyi epätoivottuun hylkyyn sekä ohjastajan sakkoihin. Kaikki tämä vain, koska Kulta päätti heittäytyä kunnon tammaksi ja lopettaa yhteistyön kokonaan. Toivottavasti siitä ei kehity pahaa tapaa ja seuraavissa raveissa tilanne saadaan korjattua.

22.12.2017 - Miten jakselee pikkuponipoppoo?

Pikkuponit, lajitermein A-ponit, ovat päässeet muiden hevosten tapaan ottamaan välillä kevyemmin ja välillä keskittymään työntekoon täysillä. Lukuun ottamatta Oxxyä on muille shettiksille kertynyt yhteensä yksitoista starttia tähän päivään mennessä. Suurimman voittosumman (275ve) on kerännyt kasaan suloistakin suloisempi Poola. Tamma lopetti ensimmäisen kautensa hienoon voittoon, aloittaen kuitenkin nelivuotiskautensa valitettavalla lähtölaukalla. Tamma on tehnyt tasaista tulosta niin voltti- kuin autolähdöissäkin molempien ennätysten pyöriessä 02.55 paikkeilla.
Kovimpia ennätyksiä pitää hallussaan kirjava kiukkupussi Leevi. Ori on oppinut suuntaamaan energiansa juoksemiseen machoilun ja leikkimisen sijaan. Kolmevuotiskautensa lopulla poni nappasi 04.11 Ravitalli Saltassa tyylikkään voiton. Vaikka välillä ei juoksu olekaan kulkenut, on poni ollut useasti myös kärkiviisikossa. Nelivuotiskautensa Leevi aloitti hieman tasoaan heikommalla suorituksella, mutta seurakin oli paljon kovempaa kolmevuotiaisiin verrattuna. Viime aikoina heikoimmin on suorittanut Essi. Se ei juuri palkintosijoja ole onnistunut saavuttamaan, ja erityisesti volttiennätys on edelleen aloittelevan ponin tasolla. 03.15,3ly ei juuri oikeuta osallistumaan raveihin, mutta onneksi aina silloin tällöin tulee tilaisuuksia päästä kokeilemaan rajoja hitaammallakin ponilla. Essin voittosumma on aivan yhtä surkea kuin sen ennätyskin, sillä 165e saldolla ei vielä leveilemään pääse.
Oxxy oli välillä pienellä tauolla, jonka johdosta sillä on raveista vähemmän kokemusta kuin kilpakumppaneillaan. Se on kuitenkin useamman kerran onnistunut kirimään kolmannelle sijalle, ja sijoittuipa sen kerran toiseksikin. Rahaa ori on onnistunut keräämään yllättävän paljon ja voisi sen ennätyskin olla huonompi kuin nykyinen. Oxxy on ehkä hieman ikäisiään jäljessä, mutta se ei tarkoita, etteikö ori vielä tulisi nousemaan.

22.12.2017 - Lämppäreillä kaikki hyvin valtakunnassa

Viimeinenkin lämminverisistä on nyt kääntynyt kakkosesta kolmoseksi. Jokainen hevonen on tehnyt kelvollista työtä uransa alkutaipaleella, ja parhaimpien osalle on jopa hieman tavoitteita tuleville kausille. Suurimman voittosumman kaksivuotiskaudellaan saavutti ansaitusti Nooa. Ori nappasi kauden aikana peräti kaksi voittoa, neljä toista sijaa ja yhden kolmostilan. Rahaa tästä kaikesta kertyi 4 665ve ja ennätyksiksi hevosen ensimmäiseltä kaudelta voimaan jäivät 18,6ly sekä 19,4aly. Suurimman voittosumman lisäksi hevonen pitää hallussaan tallin lämminveristen nopeinta volttiennätystä - ainakin kaksivuotiskaudelta. Kolmivuotiskaudella voittosumman odotetaan kasvavan entisestään, sillä Nooa on osoittanut olevansa mukautuvainen juoksija ja se pystyy pistämään hanttiin myös vahvemmille hevosille.
Kaksivuotiskauden nopeinta autoennätystä hallussaan pitää Cara. Tamman hieno tulos 17,3aly saavutettiin 09.09 Pompeijissa. Samasta lähdöstä tamma nappasi itselleen myös toisen sijan. Kokonaisuudessaan hevonen keräsi rahaa omistajansa pussiin 2 480ve verran. Kaksivuotiskauden lopulla Cara teki tasaista työtä saaden sijoja lähtöjen puolivälistä. Yhteensä 14 lähtöä tähän mennessä juossut Wissy on tehnyt niin kaksi- kuin kolmivuotiskaudellaan tasaista, joskin keskivertaista työtä. 24.11 Lily's Trottersissa tamma teki kuitenkin läpimurron saavuttaen loistavan volttiennätyksen 16,3ke. Juoksu oli alusta loppuun saakka voitokas ja seuraavia raveja odotetaankin jo innolla. Hevonen on parantanut myös autoennätystään sen ollessa tällä hetkellä 17,6aly. Rahaa tamma on toistaiseksi kerännyt tasan kolmen tonniin verran. Pian hevonen kääntyykin jo nelivuotiaaksi ja pääsee toivottavasti liittymään jälleen kovempiin lähtöihin.
Biggie on ollut hieman ongelmallinen treenattava. Sen ennätykset 18,2ke sekä 17,4aly kolmevuotiskaudelta sekä voittosumma 2 065ve kertovat omaa tarinaansa takkuilevasta treenistä. Onneksi ori on yhä nuori ja sillä on aikaa petrata vielä myöhemmin, mutta juuri nyt odotukset hevosesta eivät ole korkealla. Biggien kolmeentoista lähtöön ei mahdu ainuttakaan voittoa, ja muitakin sijoja on kertynyt vain yksittäiset kappaleet. Lupaavista lähdöistä huolimatta ori viihtyy hieman turhin hyvin joukon hännillä. Ei saa unohtaa terhakkaa Nora-tammaa, joka on myös tehnyt oman osansa tallin edustamiseksi maailmalla. Vaikka hevosen ennätykset eivät valtavan kovia olekaan, on se silti kerännyt itselleen rahaa jo lähes neljän tonnin verran. Nora on päässyt paljon ottamaan osaa oman tasoisiinsa lähtöihin ja se on siksi päässyt menestymään kelvollisesti. Tamman itsetunnolle on ollut todella hyväksi, että se on päässyt välillä saavuttamaan hieman menestystäkin. Vaikkei Nora olekaan voittanut yhtäkään lähtöä, on se useasti ollut maalissa ensimmäisten joukossa. Kyllä se odotettu voittokin vielä varmasti joku päivä napsahtaa!

22.12.2017 - Suokkien kuulumiset neljännesvuoden osalta

Yli neljä kuukautta on hujahtanut viimeisimmästä päivityksestä. Tallin ensimmäiset suomenhevoset ovat kaikki ehtineet kääntyä nelivuotiaiksi ja hakea jo runsaasti kokemusta raviradoilta. Kilpaileminen on ollut hieman kausittaista, mikä on osoittautunut osalle hevosista toimivaksi systeemiksi. Osa hevosista tulee kuitenkin helposti epävarmoiksi juoksussaan, mikäli kilpailutilanne ei ehdi rutinoitua niille. Jatkossa hevosia yritetään treenata ja kilpailuttaa jokaiselle sopivimmalla tavalla. Suomenhevosista kovinta ennätystä tällä hetkellä pitää Mara huikealla 32,4ake tuloksella. Uuden ennätyksensä ori juoksi 10.11 Ravitalli Saltassa ottaen samalla tyylikkään kakkossijan lähdössä. Samalla muuten melko vaatimattomaan voittosummaan lisättiin tuhat euroa. Muutama hylky ja laukkakin on Maran uralle sattunut, mutta pääasiassa hevonen on tehnyt tasaista tulosta kirien ennätystään tiukemmaksi. 09.09 Pompeijissa ohjastaja keskeytti lähdön heti alkuunsa, sillä Mara tuntui liikkuvan epäpuhtaasti. Ongelma tutkittiin ja paikallistettiin pääasiassa kiristäviin lihaksiin, jonka johdosta hevonen on hierottu säännöllisesti kuukausittain.
Vaikka Apinan ennätys onkin yhä melko vaatimaton (35,4ake) pitää se silti suomenhevosten rahakkainta palkintotiliä itsellään. Vain seitsemästä startista tamma on onnistunut haalimaan kasaan 2600ve. 21.08 Duanissa tapahtuneen hylkäyksen jälkeen on Apina ottanut sijoja lähes laidasta laitaan. Useimmiten se ylittää maaliviivan porukan puolivälissä, mutta 10.11 Ravitalli Saltassa se onnistui ottamaan muihin riittävästi keulaa onnistuakseen ylittämään maaliviivan ensimmäisenä. Näin hevonen kartutti saldoaan jo toistamiseen ensimmäisellä sijalla, sekä tuhannella eurolla. Nestorin nelivuotiskausi alkoi epäonnekkaasti kengän irtoamiseen. Normaalisti se ei haittaisi lähdön juoksemista loppuun, mutta tämän orin kohdalla peli oli heti pelattu. Ohuiden anturoidensa takia hevosen liike muuttui heti epäpuhtaasta ontuvaksi, eikä kuski voinut kuin keskeyttää suorituksen siihen paikkaan. Kavio on nyt paikattu ja uusia raveja on Nestorille jo hieman katseltu sillä silmällä. 23.09 Taivalpaadessa saavutettua voittoa lukuun ottamatta on ori tehnyt sangen keskivertaista tulosta. Kovin rahakkaasta saati nopeasta juoksijasta ei kuitenkaan vielä ole kyse. Toivoa ei kuitenkaan ole vielä menetetty, sillä vastahan Nestori on nuori ja sillä on vielä koko ura edessään.
Halla on kaikessa oikukkuudessaan onnistunut sulattamaan omistajansa sydämen täysin. Sen voittosumma on vaatimaton (1 550ve) ja ennätyskin keskitasoa (35,2ake), mutta siitä huolimatta tamman kanssa on aina ilo käydä raveissa. Viime aikoina hevonen on onnistunut jopa yllättämään! Se on ottanut neljä rahasijaa putkeen lopettan näin kolmevuotiskautensa tyylikkäästi. Kaija onkin mielenkiintoinen tapaus. Se on ehtinyt urallaan ravata vasta seitsämän starttia, mutta siitä huolimatta se on ehtinyt saavuttaa sijoja aivan laidasta laitaan. Viimeisimmissä raveissaan 21.11 Saltassa Kaija saavutti niin uuden ennätyksen kuin ensimmäisen sijankin. Näin tamma kuittasi itselleen tonnin palkintopotin ja päätti tyylikkäästi kolmivuotiskautensa. Sen uralle on ehtinyt kuitenkin sattua myös hylätty suoritus väärästä varustuksesta johtuen, kuin myös kolmas sija Saltassa 04.11.
Musti ei ensimmäisellä kisakaudellaan ehtinyt juuri menestystä saavuttaa. Sen voittosumma on vaivainen 800ve ja ennätyskin vain 35,4ake. Tämän tuloksen ori saavutti vasta kauden viimeisissä raveissa, saaden sitä ennen vielä kehnompia tuloksia. Orin uralle mahtuu myös lähtölaukasta johtunut hylkäys, josta meinasi kehittyä ongelma seuraaviinkin lähtöihin. Yhdeksään starttiin ei mitään kovin loistokasta mahdu, mutta ehkä seuraavalla kaudella. Viimeisenä suokeista on vuorossa Pekka. Sen ura kattaa tällä hetkellä kymmenen starttia, joista ensimmäiset yhdeksän kolmevuotiskaudelta. Orin voittosumma 950ve sekä ennätys 36,2ake kertovat omaa tarinaansa ei-niin-lahjakkaasta hevosesta. Pekalla on ollut paljon ongelmia tasapainon kanssa ja sille onkin jatkuvasti yritetty löytää sopivaa varustusta juoksun helpottamiseksi. Parhaan tuloksensa Pekka saavutti 10.11 Ravitalli Saltassa saavuttaen kolmannen sijan täydessä lähdössä. Nelivuotiskausi ei yhtään paremmin alkanut, sillä kova seurakaan ei saanut rautiaaseen toivottua potkua.

08.08.2017 - Uusia raveja kiikarissa

Uskomatonta, miten vaikeaa voikaan olla päättää, mihin raveihin ja millaisilla kokoonpanoilla sitä hevosiaan lähettäisikään. Kunkkareiden päälähtöihin ei Karanteenin hevosilla vielä ole asiaa, mutta entäpä johonkin pienempään lähtöön? Tällä kertaa pidättäydyin kuitenkin siitäkin ja ilmoitin hevoset ihan vain tavallisiin raveihin. 17.08 kolme parasta lämminveristä juoksevat Lily's Trottersissa, toivottavasti tuoden mukanaan hieman mainetta ja mammonaa. Cara ainakin on vahvoilla, mitä nyt hieman silmäilin jo mukaan ilmoitettuja hevosia. 21.08 suokit juoksevat Duán Stablessa kolmevuotiaiden tasoitusajossa. Tässä välissä käydään vierailmeassa Kuninkuusraveissa, joskin ihan vain katsojan roolissa. 27.08 ovat kuitenkin omatkin hevoset taas radalla, kun Duán Stablessa ravaavat hitaammat lämminveriset ja kaikki ponit. Mikä työntäyteinen päivä taas tulossa!

31.07.2017 - Toinen porukka Duánissa

Odotukset eivät olleet aivan yhtä korkealla tämän porukan kanssa, sillä Karanteenin parhaat hevoset olivat jo juosseet Duánissa muutama päivä sitten. Mukana oli nyt niin sanottu kakkosjoukko, josta löyty tällä kertaa kuitenkin yllättäjä poikineen! Suokkilähdössä niitettiin mainetta, kun Apina ravasi maalilinjan yli ensimmäisenä. Sillä oli kova tulos ja rahaa se tienasi heti 1500ve verran. Neljännelle sijalle ravasi Kaija, tienaten sekin 300ve. Musti oli tänään kovin laukkaherkällä tuulella, mutta parin laukkamerkinnän kera sekin saapui maaliin viidentenä. Kahdeksantena ja viimeisenä maalilinjan ylitti Mara, joka sekin kuitenkin juoksi reilusti ennätystään nopeammin. Kaikilla Karanteenin hevosilla oli kuitenkin turhan kovat tulokset, joten ne saavat kilpailla edellisellä ennätyksellään vielä ainakin startin verran.
Lämppärien ryhmäajo oli tämän päivän ehdottomasti paras juoksu. Jokainen Karanteenin hevonen sai itselleen uuden ennätyksen, jonka lisäksi kaikki tienasivat hieman rahaakin. Cara voitti lähdön tienaten samalla 750ve. Toiseksi tuli ainoa lähdön vieras hevonen Noran napatessa kolmannen sijan ja 300ve rahapalkinnon. Neljänneksi juoksi vielä Biggie, saaden sekin 150ve rahaa. Samalla Cara nousi tallin parhaimmaksi lämminveriseksi ennätyksensä perusteella! Myös Nooan tilalle nousi Nora, pudottaen tallikaverinsa kakkosporukkaan. Biggie tulee vielä hieman muita ikäisiään jäljessä, mutta eiköhän sekin pian kiri ennätystään vielä pari sekuntia. A-ponien ryhmäajo meni kokolailla odotusten mukaisesti. Seura oli kovaa ja voitosta ei voinut edes haaveilla. Leevi sijoittui kuitenkin kuudenneksi saaden 15ve palkintorahoja. Se paransi ennätystään hurjasti ja voikin seuraavassa lähdössä olla jo kova vastus kärjelle. Essi ravasi maaliin heti Leevin perässä, vaikkakin se jäi tällä kertaa sijojen ulkopuolelle. Leevi nousi myös parempien ponien ryhmään, pudottaen Oxxyn niin sanottujen kakkosponien joukkoon.
B-ponien tasoitusajo oli Nuutin kohdalla melkoinen farssi. Se onnistui saamaan voltilla toisen etukenkänsä irti ja välittömästi lähdön jälkeen myös toinen etukenkä kilahti irti. Poni ei juossut puhtaasti ilman kenkiä, joten Joannan oli pakko keskeyttää jo ennen kuin startti oli kunnolla alkanutkaan. Ponille kengät ja vähän paikka-ainetta kavioihin ja kotimatkalle. Sen kanssa pitää hieman treenata tuota volttaamista. Kulta teki tasaista työtä, jääden kuitenkin niukasti sijoituksien ulkopuolelle. Vaikka poni laukkasikin pariin otteeseen, paransi se silti entisestään ennätystään! Seuraavia raveja ei ole nyt katsottu valmiiksi, sopivien lähtöjen löydyttyä ilmoitetaan taas hevosia mukaan!

26.07.2017 - Ensimmäinen porukka Duánissa

Meillä oli Duán Stablessa oikein rentouttava ja hyvin sujunut päivä. Hevosia oli mukana viime raveihin verrattuna vain puolet, ja se helpottikin kummasti elämää varikkoalueella ja itse starteissa. Suokkilähtöön tarvittiin kolme ohjastajaa, loput menivät kahdellakin, joten osa tiimistä ehti kerrankin nauttia myös hieman ravien katsomisesta. Suokkivarsojen menestys olikin aiempaan verrattuna hieman nurinkurista. Suurin järkytys oli varmasti Hallan hylkääminen, se kun ei juuri muuta tehnytkään kuin laukannut. Tamma on kuitenkin juossut aiemmat ravit upeasti, joten tämä kummastutti myös hevosta ohjastanutta Joannaa. Hän kertoi startin jälkeen, ettei voinut tehdä yhtään mitään Hallan laukatessa, ohjaamaan vain sivuun. Muut suokit juoksivat kuitenkin paremmin. Nestori nappasi kolmannen sijan ja 600ve palkintorahoja, parantaen reilusti ennätystään. Pekan sijoituksessa ei ollut juhlimista, mutta siitä huolimatta sekin paransi ennätystään useita sekunteja. Valmentaja-ohjastaja Jere kertoi hevosen tuntuneen paremmalta kuin koskaan.
Lämminverisissä ravasi tällä kertaa vain Nooa ja Wissy, kumpikin kuitenkin tehden hyvää työtä. Nooa ravasi alusta loppuun asti kuolemanpaikalla, mutta se ei ikinä saanut tilaisuutta yrittää kärkeen. Maaliin se saapui kuitenkin uuden ennätyksen kera, napaten toisen sijan ja 450ve rahaa. Wissy tuli aivan Nooassa kiinni koko loppumatkan, muttei kuitenkaan jaksanut nousta rinnalle Jeren sitä yrittäessä. Se saapui maaliin sadasosan tallikaverinsa jälkeen, saaden sekin totosijan ja 300ve rahaa, puhumattakaan parantuneesta ennätyksestä. Kummatkin hevoset saivat ennätyksensä jo alle 1.20 ajan! Poola ja Oxxy joutuivat juoksemaan vanhempien ponien joukossa, joka ei todellakaan ollut optimaalinen ratkaisu nuorille ja kokemattomille poneille. Oxxy kuitenkin yllätti kaikki palaten pienen pieneltä tauoltaan suoraan kärkikahinoihin. Matkan aikana se ehti pyrkiä kärkeen ja pudota myös ryhmän puoleen väliin, mutta lopulta se saapui maaliin kolmantena. Sen aika ei ollut uskottava, mutta siitä huolimatta ori sai 60ve palkintorahaa. Se lienee siis jälleen kunnossa ja hieronta on auttanut sitä kovasti. Poola ei todellakaan juossut kunnolla. Se takkuili koko matkan ja oli selvästi järkyttynyt ponien suuresta määrästä. Olihan ryhmäajo vaihdettu tasoitusajoon vielä raveja edeltävänä päivänä. Pitää siis tamman kanssa harjoitella ryhmässä juoksemista, eiköhän sekin rutiinilla korjaudu.
Karkki jatkoi tasaista suorittamistaan myös täällä. Se juoksi hyvän, tasaisen ja helpon tuntuisen juoksun hyvinkin ennätyksensä pintaan. Sijoitukseltaan se lopulta kolmas, ansaiten sekin 60ve rahaa. Zoe taas tuntui hieman laiskalta, eikä se kovassa lähdössä pärjännytkään. Loppusuoralla se kipusi kuitenkin edessä hölkänneen ponin ohitse sijoittuen lopulta toiseksi viimeiseksi. Missään nimessä se ei nyt ollut parhaassa iskussa, joten sen ruokintaa muutetaan taas hieman hakien hieman sopivampaa. Hevosia ei ole nyt ilmoitettu uusiin lähtöihin, vaan mielenkiinnolla seurataan miten toinen puolisko juoksee Duánissa vajaan viikon kuluttua.

16.07.2017 - Ravitalli Salta

Saltassa ravasi koko tallin poppoo, lukuun ottamatta Oxxyä, joka joutui jättämään ravit väliin eläinlääkärin tarkastuksen takia. Siitä löytyikin jumeja ja toispuolisuutta, mutta hieronnan jälkeen ori on valmis palaamaan radoille. Tänään hevoset juoksivat vaihtelevasti, osa parantaen ennätystään. Hylkyjäkin mukaan mahtui aiempaa enemmän, mutta eihän sitä voi aina mennä ihan nappiin. Nuorten kylmäveristen lähdössä vahvoilla olivat Halla ja Apina napaten totosijoja, kaikki loput suokit jäivät lähdön häntäpäähän. Mukana oli useita todella lahjakkaita nuoria ja täytyy vain todeta, että paremmille hävittiin. Halla nappasi kuitenkin kolmannen sijan ja 250ve rahapalkinnon hyvällä ja tasaisella juoksulla. Apina laukkasi jälleen kahdesti, mutta sai kuitenkin pidettyä vauhtia yllä. Rikkinäisellä juoksullaan se sai napattua kuudennen sijan ja 100ve rahaakin. Mara, Nestori ja Peksi juoksivat kelvolliset juoksut. Kaija rikkoi kertaalleen laukalle, mutta ei sillä olisi ollut sitä ilmankaan asiaa kärkikahinoihin tällä kertaa. Musti keskeytti radalla, syynä irronnut etukenkä jota ilman hevonen ei tuntunut hyvältä. Uusi kenkä jalkaan ja seuraavia startteja katselemaan!
Nuorissa lämminverisissä ei myöskään loistettu tänään, mutta muutama positiivinen yllätyskin mukaan mahtui. Wissy juoksi itsensä kolmannelle sijalle kuitaten 250ve palkinnon ja Biggie kiri itsensä maaliin neljänneksi. Sillä korvapallojen irroitus loppusuoralla auttoi hurjasti ja se sai hienon loppukirin. Ori kuittasi palkintorahoja 150ve. Nooa ja Nora tekivät myös hyvät juoksut, ensimmäisenä mainittu oli myös loppuun saakka mukana sijataistossa. Cara laukkaili todella herkästi ja siitä se hylättiinkin, kokeillaan sille painobootseja tasapainotukseen. A-ponit eivät tällä kertaa sijoituksissa olleet kiinni, vaikka edukseen juoksivatkin. Essi ja Leevi tulivat samalla sekunnilla maaliin. Poola sen sijaan hylättiin laukaamisesta, jotenkin todella laukkaherkkiä hevoset olivat tänään. Parempi onni kuitenkin Poolan kanssa seuraavalla kerralla. Jasmin ja Leevi nappasivat myös ravien Päivän Paras Valjakko -maininnan, onnea!
B-poneissa juoksivat tällä kertaa vain Karanteenin hevoset keskenään. Voittoon pinkoi Zoe saaden itselleen myös uuden ennätyksen ja lisäksi 80ve palkintorahaa. Nuutti nappasi toisen sijan yhä kaikki ennätystään parantaen ja se myös palkittiin 40ve:llä. Kulta laukkaili pariin otteeseen, mutta pääsi kuitenkin maaliin. Ennätystään se paransi useita sekunteja. Karkki sen sijaan ei ollut aivan parhaassa vireessä saapuen viimeisenä maaliin, sille kokeillaan seuraavaksi kevyempää lämmitystä. Kelpo ravipäivän jälkeen on aina ilo alkaa etsiä seuraavia startteja. Puolet hevosista juoksevat seuraavaksi 26.7 Duán Stablessa, ja puolet juoksevat samaisessa paikassa 31.7. Sen verran oli rankkaa olla reissussa kaikkien hevosten kanssa, että seuraaviin raveihin pyrittiin taakkaa hieman keventämään.

15.07.2017 - Kilpakeskus Chermia

Ponipoppoo ravasi Joannalle hyvinkin tutulla raviradalla Chermiassa. Menestys oli vaihtelevaa ja vaikka reissu sisälsikin pettymyksiä, kuuluvat ne lajiin. Leevi voitti oman lähtönsä, 3-vuotiaille A-poneille suunnatun 1100m ryhmäajon. Ajanottolaitteissa tuntui kuitenkin olevan häikkää, ei poni kuitenkaan ihan niin kovaa pötkinyt vaikka hienosti juoksikin. Leevi kuittasi voittorahat 80ve tililleen Poolan tienatessa 50ve. Tamma sijoittui lähdössä toiseksi ja se juoksikin koko matkan tiiviisti tutussa ponissa kiinni. Leevi tuntuu olevan erityisesti naisten suosiossa, kun tammat juoksevat aina siinä kiinni.. Sekä Oxxy että Essi hylättiin, mikä ei tietysti ollut reissun tavoitteena. Jesse kertoi Oxxyn tuntuneen alusta saakka kummalliselta ja jo kahden sadan metrin jälkeen hän päätti keskeyttää. Fiksu päätös ja nyt oria tutkitaan, ennen kuin se ilmoitetaan seuraavaan lähtöönsä. Essi taas pisti aivan laukaksi eikä kuunnellut Joonasta lainkaan, sille kokeillaan erilaista shekkiä ja kuolainta seuraavassa lähdössä.
Isot ponit hajaantuivat nekin tuloksissaan. Lähdön yllättäjä oli kuitenkin aiemmin ennätyksetön poni Alfhild Rys, joka ravasi suoraan voittoon. Toiselle sijalle jäi meidän Karkkimme hieman ennätystään hitaammalla ajalla. Sen tulos oli laukkoineen kuitenkin 02.23,4aly x ja rahaakin se sai 60ve. Nuutti juoksi ensimmäisissä raveissaan ja osoitti heti olevansa vieraassakin paikassa tasaisen varma juoksija. Sen tulos oli 02.23,6aly ja rahaakin kertyi 50ve. Kulta jopa paransi aiempaa ennätystään saaden nyt tulokseksi 02.25,4aly ja voittosummaksi 40v€. Se esitti oikein hienon juoksun ja vaikka se saikin muutaman kerran tilaisuuden rinnalle nousemiseen, ei se kuitenkaan selvästi ollut vielä valmis kovempaan rutistukseen. Hiljaa hyvä tulee! Nyt ei varsinaisesti ollut Joonaksen päivä, sillä myös Zoe hylättiin liikojen laukkojen takia. Myös tämä poni puri kuolaimeen liiempiä kuuntelematta, joten kuolaintarkastus on silläkin edessä. Seuraavat ravit ovat jälleen Saltassa ja siellä juoksevat todennäköisesti kaikki muut paitsi Oxxy.

13.07.2017 - Aken ravitalli

Ei riittänyt edes kaksi kuorma-autoa, kun nuoret hevoset suuntasivat Aken ravitallin järjestämiin VRER:n alaisiin raveihin. Samoissa karkeloissa juostiin Juvenile-GP:n karsinnat,joita oli ilo seurata noin muutenkin, mutta erityisen nautinnollista se oli sen jälkeen, kun kaikki tallin omat hevoset olivat juosseet koelähtönsä hyväksytysti! Kaikki myös käyttäytyivät asiallisesti, vaikka muutamat hevoset intoutuivatkin laukkailemaan kesken lähdön ilman sen kummempia syitä. Lämminveristen lähdössä edustus oli vahvasti Karanteenilla, kun ainoastaan Witchcraft Vehka juoksi toisen tallin nimissä. Se jäi kuitenkin "sijoituksissa" lähes kaikkien meidän hevostemme taakse. Koelähdön voittoon ravasi Cara hienolla ajalla 01.22,1ke. Toiselle sijalle juoksi Nooa, vaikka se rikkoikin laukalle nopeasti lähdön jälkeen. Tuloksekseen ori sai 01.25,2ke x. Kolmannelle sijalle päätyi Janin ohjastama Wissy ajalla 01.26,3ke. Biggie ylitti maalilinjan tasan sekunnin tallikaverinsa jälkeen ajalla 01.27,3ke. Kuudenneksi ja samalla ryhmän viimeiseksi ravasi Nora, sekin kuitenkin oikein kelvollisella ajalla 01.27,9ke x. Laukalle ravi rikkoutui harmillisesti vasta maalisuoraa edeltäneessä kaarteessa, mutta tippui takaisin raville vielä hyvin ennen maalia.
Suomenhevoset osoittivat järkevyytensä ja osa myös potentiaalinsa juoksemalla koelähtönsä todella hienosti. Ensimmäisenä maalilinjan ylitti pariin kertaan laukallekin rikkonut Pekka, joka sai hienosti ajakseen 01.42,6ke xx. Toiselle sijalle juoksi Halla ajalla 01.43,2ke ja kolmannelle Nestori ajalla 01.45,2ke. Ori yllätti minut täysin, sillä se on juossut hiiiteissä huomattavasti laiskemmin. Neljännelle ravasi Musti ajassa 01.46,1ke. Sen jälkeen sijoituksissa väliin mahtui joitain muiden tallien hevosia, kun seuraavaksi seitsämänneltä sijalta löytyi Mara ajalla 01.47,5ke x. Se rikkoi laukalle seotessaan rytmissä, mutta korjasi nopeasti takaisin raville. Apina laukkasi myös, mutta se ei ole sille mitään uutta. Tamma sai ajakseen 01.49,4ke x. Toiseksi viimeiselle sijalle päätyi Kaija ajalla 01.52,5ke. Ainoastaan tämä hevonen oli pienoinen pettymys, se kun on kuitenkin juossut kotona jopa viisi sekuntia nopeampaa aikaa helpon tuntuisesti. Kokonaisuudessaan kuitenkin todella onnistunut päivä kaikille hevosillemme!

09.07.2017 - Raveissa Saltassa

A-poneista Poola ja Oxxy sekä B-poneista Karkki ja Zoe juoksivat ensimmäiset ravinsa tänään Saltassa. Ponipoppoo menestyi paljon odotettua paremmin ja tuliaisina kotiin oli jopa yksi voittosija! Oxxy juoksi oikein kelvollisesti, jääden kuitenkin ryhmänsä hännille. Ori oli kovin ihastunut takanaan juosseeseen Unian Fairfaxiin, eikä suostunut jättämään sitä taakseen kärkijoukon ottaessa etäisyyttä. Lopulta ori oli maalissa ajalla 03.08,2aly, ei aivan ponin parasta mutta kuitenkin kelvollisesti näin ensimmäisiksi raveiksi. Samassa ryhmässä Jessen ohjastamana juossut Poola oli kuitenkin päivän yllättäjä. Se sai hyvän lähdön päässen heti kärjelle juoksemaan. Matkan aikana se kamppaili Unian Lamborginin ja Laminka Speedin kanssa johtopaikasta, jolle se onnistuikin nousemaan 200m ennen maalia. Siitä eteenpäin Poola piti hienosti pintansa ja juoksi ensimmäisenä maaliin saaden ajakseen peräti 02.58,5aly. Tamma sai palkintorahoja 80ve verran, sekä tietysti se kapusi samalla myös tallin parhaaksi A-poniksi.
Karkki ja Zoe olivat ryhmänsä ainoat hevoset, jolloin lähtö ajettiin rutiinina. Kumpikin poneista juoksi ihan kelvollisesti, vaikka varsinaiseen kilpailemisen makuun ne eivät kahdestaan päässeetkään. Joannan ohjastama Karkki ravasi maalilinjan yli hevosen mitan edellä Zoesta, jolloin Karkki sai ajakseen 02.20,3aly ja Zoe 02.21,6aly. Karkki kasvatti voittosummaansa 20ve:llä ja Zoekin 10ve:llä. Voisi siis sanoa, että todella onnistunut päivä poneillamme tälläkin kertaa! Seuraavan kerran kaikki ponit juoksevat Kilpakeskus Chermian villeissä raveissa 15.7.

05.07.2017 - Ponit raveissa Saltassa

Nyt on sitten tältä tallilta ollut ensi kertaa edustus juoksemassa ihan oikeissa raveissa! Ravitalli Saltan järjestämissä kilpailuissa juoksi tallin poneista kolme: Essi, Kulta ja Leevi. A-ponit ravasivat 1100m matkalla järjestetyn ryhmäajon, joka oli avoin vain 3-vuotiaille poneille. Essi ja Leevi tekivät tasaisen varmat suoritukset, jääden kuitenkin sijoituksissa ryhmän puoleen väliin. Kumpikin aloitti juoksunsa vahvasti, mutta nopeasti Essi jäi Leevin taakse kuten se on usein hiitatessakin ollut. Tamma juoksi kyllä hyvin kiinni edellämenijässä, mutta ei suostunut vaihtamaan kakkosradalle yrittääkseen ohi. Leevi piti yllä kuitenkin hyvää vauhtia, tullen itse maaliin kelpotuloksella 3.16,6aly. Sekunnin hitaammalla ajalla, tarkemmin 3.17,3 maalilinjan ylitti myös Essi, joka kipitti vielä varikkoalueellekin tiiviisti kiinni Leevissä. Tätä täytyy kyllä kotona alkaa treenata pois ja ponit saavat juosta hiitatessa eri järjestyksessä, jotta Essistä saadaan itsenäisempi juoksija. Leevi taas aloitti vahvasti, mutta jäi sitten juoksemaan tasaista tahtia kärkijoukon taakse. Sijoitukseltaan se oli 5., juuri totosijojen ulkopuolella.
Päivän yllättäjä oli kuitenkin Kulta, joka aloitti kilpailemisensa erittäin vahvasti! Se starttasi myös 1100m matkalla tasoitusajon, joka oli avoin vain 3-vuotiaille B-poneille. Se oli aivan yksin vieraassa paikassa, mutta lähti hienosti voltilta liikkeelle. Se jaksoi hyvin juosta koko matkan ja roikuttuaan pitkään Iltamäen Leonardon takana, teki se vielä maalisuoralla hienon rinnalle nousun ollen maalissa turvan mitan edellä vastustajastaan. Ajaksi tamma sai 2.27,1ly. Tämä upea kisadebyytti oikeutti Kullan kolmanteen sijaan ja voittorahojakin se keräsi 20ve verran! Kärkikään ei jäänyt Kullalta kauas, mutta ihan vielä se ei kuitenkaan ole mukana kärkikahinoissa. Nyt onkin kaikille poneille jo etsiskelty seuraavia lähtöjä, katsotaan sitten mihin ponit päädytään ilmoittamaan.

04.07.2017 - Ponitäydennystä

Juuri kun pääsin sanomasta, että uusia hevosia ei nyt osteta ennen kuin nykyiset ovat päässeet kunnolla aloittelemaan uraansa, huomasi Jore kuitenkin pian suureen puutteen russponien puolelta - meillä ei ollut yhtään oria! Tottakai myöhempää kasvatusta ajatellen tarvitsimme pikimmiten edes yhden oman poniorin, myöhemmin niitä toki ehtii hommata lisääkin. Nopean etsinnän tuloksena haaviin jäi suloinen Nuutti-poni, joka ilmoitetaan piakkoin ensimmäiseen lähtöönsä, kun sopiva sellainen vain jossain järjestetään. Huomenna on muuten jännittävä päivä, kun Karanteenin hevoset (tai oikeastaan ponit) juoksevat ensimmäistä kertaa raveissa kilpaa!

02.07.2017 - Esittelyssä henkilökunta

Huippuhevosten takaa löytyy kokonainen huipputiimi ammattilaisia (ja vähemmän ammattilaisia) hevostenhoitajia, valmentajia, kengittäjiä ja eläinlääkäreitä. Lisäksi lähdöt, joihin Karanteenista on normaalia enemmän hevosia, tuottavat töitä myös lainakuskeille. Alle on koottu lyhyet esittelyt henkilöistä, joita useimmiten näkee puuhailemassa tallin arjessa. Pääpiruna tilalla häärii 43-vuotias Joanna. Hän hoitaa Karanteenin hallinnolliset asiat, värvää uusia työntekijöitä, ostelee uusia juoksijoita ja päättää astutettavista hevosista. Joannalla ei liiemmin vapaata aikaa ole, kun muista töistä liikenevät minuutit hän käyttää hevosten rapsutteluun. Lisäksi nainen haluaa itse laittaa nuoret hevoset kärryjen eteen, jotta kaikki tehdään varmasti oikein. Joanna pyrkii ohjastamaan hevosiaan itse kaikissa mahdollisissa lähdöissä, mutta useimmiten tarvitaan muitakin ohjastajia mukaan raveihin.
Nopeasti nuoret hevoset kuitenkin siirtyvät valmennettavaksi Joannan miehelle Joonakselle. Hän ajaa kotioloissa lähinnä 2-4 -vuotiaita nuoria, mutta mikäli ylimääräistä aikaa on, saattaa hän hyvinkin hiitata vielä muutaman vanhemman hevosen. Joonas ei hirveästi välitä kilpailemisesta, mutta aina silloin tällöin Joanna saa aviomiehensä ja lastensa isän ohjastamaan satunnaisia hevosia myös muualla kuin kotiradalle. Joonas on kuitenkin usein mukana ravireissuilla kuskin ja yleisen apumiehen roolissa. Lisäksi mies huolehtii tallin työkoneita vaativista töistä. Joannalla ja Joonaksella on kaksi lasta. Heistä nuorempi Jasmin puuhastelee pääasiassa pelkästään ponien kanssa, mutta hänen isoveljensä Jesse on jo alkanut siirtyä hevosten puolelle. Lapset huolehtivat vanhempiensa ja muiden tallilaisten ohjauksessa sekä shetlanninponien että russien valmentamisesta ja suureksi osin myös kilpailuttamisesta. Lisäksi kumpikin kilpailee erityisesti poneilla montéssa. Lapset pitävät varsoja tiukasti silmällä ja varmistavat, että niitä tulee käsiteltyä tarpeeksi heti pienestä pitäen.
Jani on ollut aivan tallin alkutaipaleesta saakka korvaamattomana apuna arkipäiväisessä elämässä. Hän toimii Karanteenissa tallimestarina, huolehtii hevosten huolellisesta hoidosta ja pitää kalenteria kilpailevista, valmennettavista ja siitoskäytössä olevista hevosista. Jani pitää huolta, että hevoset on kengitetty ajallaan ja ne vuosihuolletaan säännöllisesti. Mies asuu tallin viereisessa pihamökissä, josta hän pääsee sujuvasti tekemään tallia aina tarpeen mukaan ja pystyy hyvin vahtimaan myös varsovia tammoja. Tarvittaessa mies lähtee mukaan raveihin ohjastamaan hevosia, mikäli muut ovat estyneet. Jore ja Josephine ovat vielä nuoria, vain hieman yli parikymppisiä hiljattain valmistuneita hevostenhoitajia. Heillä on kuitenkin kummallakin vuosikymmenen kokemus ravihevosista ja uutuutena vielä ammattipaperitkin takataskussa. Heille Karanteenin hevosten hoitaminen on intohimo ja vaikka nuoren parin päivät kuluvatkin pitkälti ravurien ruokkimisen, hoitamisen ja karsinoiden siivoamisen parissa, annetaan heille kuitenkin viikottain myös muutama ajettava hevonen. Niiden kanssa he pääsevät silloin tällöin myös ajamaan kilpaa. Erityisesti Josephine on erikoistunut kärryttelemään hevosilla myös ravi- ja hiittiradan ulkopuolella, jotta hevoset saavat hieman mielenvirkistystä.
Jere on Karanteenin vastaava valmentaja, joka suunnittelee jokaiselle hevoselle yksilöllisen treenisuunnitelman ja kilpakalenterin. Hevostenhoitajat valjastavat miehelle päivässä toistakymmentä ajettavaa hevosta, joiden kanssa mies käy tilanteesta riippuen ajamassa kevyen tai rankemman treenin. Erityisesti Jere on perehtynyt hiittaukseen ja vieläpä erityisesti lämminveristen hiitaukseen, mutta hän ajaa myös paljon suomenhevosia. Miehen sana painaa paljon, kun mietitään hevosille tulevaisuuden suunnitelmia. Hevosten ruokinnan ja lääkinnän suunnittelee luottoeläinlääkärimme Jiina. Hänellä on mittava kokemus urheiluhevosista, eikä Karanteeni suinkaan ole hänen ensimmäinen vastuutallinsa. Jiina huolehtii luonnollisesti vuosihuoltojen lisäksi myös akuuteista hoitotoimenpiteistä, kuten ähkyjen ja mahahaavojen hoidosta. Naisen apu on korvaamatonta, kun tallille syntyy uusia varsoja tai sattuu tapaturmia. Ilman eläinlääkäriä eivät hevosemme voisi kilpailla täysillä.
Kengityksestä tallilla vastaa Jiinan aviomies Joakim. Mies on peräisin Amerikasta, josta hän on tuonut mukanaan rutkasti modernia näkökulmaa hevosten kengitykseen. Hän ei epäröi jättää hevosia kengättä tai laittaa niille pohjallisia. Mies löytää hevoselle kuin hevoselle parhaiten sopivan kengityksen, jolla ravurit saadaan suorittamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Apukäsiksi raveihin ja kotitallille pyydetään aina tarvittaessa useimmiten Jenna ja Jasper. He ovat vasta teini-ikäisiä, mutta sitäkin innokkaampia oppimaan. Kumpikin on ajanut itselleen ravikortin, joten äärimmäisen hädän iskiessä heidät voi lyödä myös kärryille ohjastamaan hevosia kilpailuihin. Pääasiassa he kuitenkin auttelevat maastakäsin kaikissa mahdollisissa juoksevissa hommissa ja ajavat paljon hitaampia lenkkejä hevosilla. Erityisesti Jasper tykkää viedä hevosia uimaan, kun taas Jennan mielipuuhaa on totutella hevosia vihreälle syöttelemällä niitä tuntitolkulla nurmikolla. Listasta jäi uupumaan vielä monia ohjastajia ja apukäsiä, jotka silloin tällöin auttelevat tallilla. Tähän tuli kuitenkin lueteltua kenties ne tärkeimmät nimet tallilta, joita ilman Karanteenilla ei olisi minkäänlaisia edellytyksiä pysyä pystyssä saatika menestyä.

01.07.2017 - Ensimmäiset lähdöt kiikarissa

Karanteeniin on nyt muuttanut sen ensimmäiset hevoset. Tuontisukuisia juoksijoita ei ole hetkeen tarkoitus ostaa lisää, vaan nämä jo olemassa olevat täytyy ensin saada kunnolla kilpailujen makuun. Kaikilla on tietysti tavoitteena yrittää ravata mahdollisimman ehjiä ja voitokkaita kausia, mutta jos joku hevosista juoksee hylkyjä kerta toisensa jälkeen, saatetaan se astuttaakin jo kilpailuiässä. Muutoinhan siitosura aukenee tallin hevosille vasta aktiiviuran jälkeen. Juuri nyt Karanteenin kaikki lämminveriset ovat 2-vuotiaita, kun taas suomenhevoset ja ponit ovat kaikki 3-vuotiaita. Ne ovat siis heti kilpailemiseen oikeuttavassa iässä, ja niistä jokainen onkin jo ilmoitettu ensimmäiseen lähtöönsä.
Poneista Poola ja Oxxy sekä Karkki ja Zoe on ilmoitettu 9.7. Ravitalli Saltassa järjestettäviin villeihin raveihin. Ne lähtevät radalle ilman aiempaa ennätystä ja palaavat kotiin toivottavasti kelvollisten tulosten kanssa. Ohjastamaan poneja lähtee minun lisäkseni poikani Jesse. Loput ponit eli Essi, Leevi ja Kulta juoksevat ensimmäisen lähtönsä samaisessa paikassa, kuitenkin VRER:n alaisissa raveissa 5.7. Ohjastan itse Essiä ja Kultaa, mutta mieheni Joonas tulee luotsaamaan Leeviä lähdön ajaksi.
Koko valtava katras suomenhevosia (Mara, Kaija, Apina, Pekka, Nestori, Halla ja Musti), kuten myös kaikki lämminveriset (Nora, Wissy, Biggie, Nooa ja Cara) juoksevat koelähtönsä 13.7. Aken ravitallin VRER:n alaisissa raveissa. Vaikka Karanteenin hevoset ovat raveissa vasta tutustumassa kilpailemiseen ja toivottavasti ansaitsemassa itselleen kilpailuoikeuden, juostaan samaisissa raveissa myös Juvenile-GP:n karsinnat, joten kovatasoista seuraa löytyy paikan päältä! Karanteeniinhan ei peitsareita ole tarkoitus ottaa, mutta niitä on aina hienoa seurata radan viereltä. Tälle reissulle tarvitsikin keräillä jo hieman enemmän ohjastajia mukaan, mutta lopulta mukaan lupautui Jessen lisäksi myös Jani, Jasmin, Jere, Jore ja Josephine. Kiitos kaikilla apuohjastajille!