Vähäpellon Lemmenlaulu

VH17-018-1466


Vähäpellon Lemmenlaulun kuvat © AK

Kutsumanimi Lempi Syntymäaika, -paikka, ikä 29.03.2017, Suomi, 16-vuotias
Rotu Suomenhevonen Sukupuoli Tamma
Väri Rautias Säkäkorkeus 154cm
Koulutus Vaativa B, 110cm, Helppo, Vaativa Painotus Yleispainotus
Kasvattaja Vähäpelto Omistaja Cherry, VRL-12299

Lempi on peruskiva suomenhevonen, jonka kanssa puuhailu vastaa täydellisesti sanakirjan määritelmää sanan "turpaterapia" kohdalla. Se on perusluonteeltaan kiltti, sopivan eloisa ja ympäristöstään kiinnostunut, mutta kuitenkin luotettava ja kaikissa tilanteissa toimiva hevonen. Rautiaassa näkyy selvästi sen laatu, mutta siitä huolimatta se soveltuu myös ei-niin-ammattimaisiin käsiin.

Lemmen käsittely on helppoa ja mutkatonta kaikissa tilanteissa. Se on tottunut paitsi arkipäiväisiin toimenpiteisiin, myös klippaukseen, pesuun sekä erilaisiin erikoistoimenpiteisiin, kuten röntgenkuvauksiin sekä piikityksiin. Sitä on pidetty koko elämänsä ajan kuin haurasta kukkaa käärimällä se pumpuliin aina, kuin vain mahdollista. Näin ollen tamma ei ole tottunut olemaan kosketusetäisyydellä muista hevosista, vaikka onkin asunut koko elämänsä isoilla kilpatalleilla. Se ei ole varsinaisesti ilkeä lajitovereilleen, mutta ei oikein osaa hyväksyä niitä omassa tilassaan. Ihmisten kanssa tällaisia ongelmia ei ole, sillä pienestä pitäen ahkerasti käsitelty hevonen luottaa käsittelijöihinsä sataprosenttisesti. Taluttajaansa Lempi seuraa luottavaisena niin tarhaan kuin traileriinkin, eikä se pidä reissaamista mitenkään epätavallisena aktiviteettina. Tamma on vieraissa paikoissa kuin kotonaan, eikä sen kanssa tarvitse miettiä mahahaavojen tai ähkyjen syntymistä turhan stressaamisen seurauksena.

Ratsastaessa suomenhevonen on yritteliäs, eikä se tahallaan mokaa yhtään tehtävää. Se on selvästi tyytyväisempi kokeneen ratsastajan kanssa, mutta se osaa tarvittaessa sietää myös jännittävää ja apujansa epäloogisesti käyttävää kuskia satulassaan. Lempi on pitkälle koulutettu kaikissa neljässä lajissa, jossa se kilpailee aktiivisesti. Ehkä kaikkein parhaimmillaan se on kouluratsastuksessa, jossa sen lempiliikkeitä ovat yleensä suomenhevosille haastavat laukanvaihdot sekä lisätyt askellajit. Rautias ei ole rotutyypilliseen tapaan kovin etupainoinen, vaan sen on helppo liikkua ryhdikkäänä sekä kantaa itsensä rehellisesti takaosallaan. Tästä ominaisuudesta se hyötyy paitsi koulukentillä, myös esteitä ylittäessään. Rataesteiden hyppääminen on Lempin mielestä mukavaa vaihtelua, eikä se ole siinä ollenkaan hassumpi. Tammalla on voimakas ponnistus ja kelvollinen estetekniikka, eikä se ole käännöksissään ollenkaan kömpelö, vaan venyy tarvittaessa haastamaan poneja ja puoliverisiä ruusuketaistossa.

Maastoilu on suokin mielestä erityisen viihdyttävää muiden hevosten seurassa, sillä vaikka se ei muuten niin välitäkään muista hevosista, ei se kuitenkaan halua poistua tallipihalta ilman henkistä tukea. Toki tähän rooliin riittää myös määrätietoinen ja rauhallinen ratsastaja, mutta sitä varmempi maastokaveri Lempi on, mitä rennompia ja rauhallisempia kavereita sillä on mukana. Maastossa hyppääminen onnistuu hevosen kanssa yleensä paremmin treeneissä kuin kilpailuissa, sillä kuten sanottu, yksin reissuun lähteminen ja siellä tehtävien tekeminen voi välillä olla tammalle ylivoimaista ilman lajitoverien tarjoamaa tukea. Ratsastuksen lisäksi Lempi on koulutettu valjakkoajoon, jossa se hallitsee kelvollisesti lajin kaikki osa-alueet. Koulu- ja tarkkuuskokeet sopivat sille maraton-osuutta paremmin, mutta maaliin se pääsee kuitenkin lähes joka kilpailuissa, napaten useimmiten vielä sijoituksenkin osallistumastaan luokasta.


Suku & jälkeläiset

i. Vähäpellon Vauhtihirmu
sh, 157cm, m
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-II, VVJ-I, SLA-I
ii. Sairaannopee
sh, 154cm, tprt
KRJ-II, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I, YLA1
iii. Nopsajalka EVM
sh, 158cm, tprt
iie. Sairaanmakee EVM
sh, 154cm, tprt
ie. Mustakulta
sh, 161cm, m
KTK-III, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I
iei. Pikku-Mörkö EVM
sh, 164cm, m
iee. Valkokulta EVM
sh, 157cm, m
e. Vähäpellon Suvisävelmä
sh, 154cm, rt
KRJ-I, KERJ-I
ei. Suviveikko
sh, 158cm, m
VSN WCh, KTK-I, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I
eii. Kesäveikko EVM
sh, 160cm, m
eie. Suvivirsi EVM
sh, 157cm, klm
ee. Pusupulveri
sph, 142cm, tprt
VSN WCh, KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, SLA-I
eei. Pilvipulveri EVM
sph, 148cm, tprt
eee. Taikasuukko EVM
sph, 140cm, vprt

Sukuselvitys

Jälkeläiset

Syntymäpäivä Sukupuoli Nimi Saavutukset Isä Omistaja
28.04.2019 Tamma Luodinlaulu KV-III, EV-I, KEV-I, SV-II Kalman Luotisade Cherry, VRL-12299

Kilpailukalenteri

KRJ:n alaiset sijoitukset (52 kpl)

13.04.2017 Claridge Stud Helppo A 3/30   03.05.2017 Oldfinion Dressage Vaativa B 4/30
13.04.2017 Old School Sporthorses Vaativa B 3/30   05.05.2017 Riekontorppa Vaativa B 5/30
14.04.2017 Claridge Stud Helppo A 2/30   05.05.2017 Teilikorpi Helppo A 5/40
16.04.2017 Claridge Stud Helppo A 5/30   06.05.2017 Riekontorppa Vaativa B 4/30
16.04.2017 Claridge Stud Helppo A 3/30   06.05.2017 Riekontorppa Vaativa B 3/30
17.04.2017 Claridge Stud Helppo A 3/30   07.05.2017 Mörkövaara Helppo A 2/30
18.04.2017 Claridge Stud Helppo A 1/30   07.05.2017 Oldfinion Dressage Vaativa B 1/30
21.04.2017 Old School Sporthorses Vaativa B 5/30   08.05.2017 Claridge Stud Helppo B 1/30
22.04.2017 Chelmsford Helppo A 4/40   09.05.2017 Hukkapuro Vaativa B 1/40
23.04.2017 Claridge Stud Helppo A 1/30   09.05.2017 Riekontorppa Vaativa B 4/30
23.04.2017 Old School Sporthorses Vaativa B 2/30   10.05.2017 Mörkövaara Helppo A 4/30
24.04.2017 Kettula Vaativa B 2/40   10.05.2017 Claridge Stud Helppo B 4/30
25.04.2017 Claridge Stud Helppo A 2/30   10.05.2017 Wolf Sporthorses Vaativa B 4/40
26.04.2017 Old School Sporthorses Vaativa B 2/30   10.05.2017 Huhtala Vaativa B 1/30
28.04.2017 Bellgrove Vaativa B 4/50   11.05.2017 Hukkapuro Vaativa B 3/40
29.04.2017 Claridge Stud Helppo A 1/30   12.05.2017 Wolf Sporthorses Vaativa B 6/40
29.04.2017 Old School Sporthorses Vaativa B 3/30   16.05.2017 Hukkapuro Vaativa B 6/40
01.05.2017 Oldfinion Dressage Vaativa B 2/30   16.05.2017 Teilikorpi Helppo A 2/40
01.05.2017 Oldfinion Dressage Vaativa B 4/30   16.05.2017 Teilikorpi Helppo A 1/40
01.05.2017 Huhtala Vaativa B 3/30   17.05.2017 Wolf Sporthorses Vaativa B 1/40
01.05.2017 Teilikorpi Helppo A 2/40   19.05.2017 Hukkapuro Vaativa B 5/40
02.05.2017 Mörkövaara Helppo A 1/30   21.05.2017 Hukkapuro Vaativa B 1/40
02.05.2017 Huhtala Vaativa B 1/30   21.05.2017 Wolf Sporthorses Vaativa B 4/40
02.05.2017 Namyshill Vaativa B 3/30   27.05.2017 Hukkapuro Vaativa B 6/40
03.05.2017 Claridge Stud Helppo B 2/30   28.05.2017 Wolf Sporthorses Vaativa B 5/40
03.05.2017 Hukkapuro Vaativa B 6/40   30.05.2017 Hukkapuro Vaativa B 2/40

ERJ:n alaiset sijoitukset (40 kpl)

15.04.2017 Claridge Stud 70cm 3/30   14.05.2017 Wolf Sporthorses 100cm 2/30
20.04.2017 Claridge Stud 70cm 4/30   14.05.2017 Vähäpelto 110cm 6/40
21.04.2017 Wolf Sporthorses 100cm 5/40   15.05.2017 Wolf Sporthorses 100cm 5/30
21.04.2017 Claridge Stud 70cm 2/30   16.05.2017 Vähäpelto 110cm 4/40
22.04.2017 Hukkapuro 100cm 4/40   17.05.2017 Hukkapuro 100cm 3/30
23.04.2017 Wolf Sporthorses 100cm 4/40   17.05.2017 Wolf Sporthorses 100cm 1/30
24.04.2017 Wolf Sporthorses 100cm 4/40   18.05.2017 Wolf Sporthorses 100cm 1/30
25.04.2017 Hukkapuro 100cm 2/40   19.05.2017 Vähäpelto 110cm 5/40
26.04.2017 Wolf Sporthorses 100cm 1/40   20.05.2017 Wolf Sporthorses 100cm 1/30
02.05.2017 Mörkövaara 100cm 4/30   20.05.2017 Vähäpelto 110cm 4/40
02.05.2017 Mörkövaara 100cm 1/30   22.05.2017 Hukkapuro 100cm 3/30
02.05.2017 Wolf Sporthorses 100cm 3/30   22.05.2017 Wolf Sporthorses 100cm 1/30
06.05.2017 Hukkapuro 100cm 2/30   22.05.2017 Karhumetsä 110cm 2/40
06.05.2017 Wolf Sporthorses 100cm 5/30   23.05.2017 Hukkapuro 100cm 2/30
09.05.2017 Wolf Sporthorses 100cm 1/30   23.05.2017 Wolf Sporthorses 100cm 3/30
10.05.2017 Wolf Sporthorses 100cm 2/30   23.05.2017 Karhumetsä 110cm 4/40
10.05.2017 Wolf Sporthorses 100cm 4/30   24.05.2017 Hukkapuro 100cm 4/30
10.05.2017 Cranleigh Equestrian Centre 110cm 5/40   26.05.2017 Wolf Sporthorses 100cm 2/30
12.05.2017 Vähäpelto 110cm 5/40   28.05.2017 Wolf Sporthorses 100cm 4/30
13.05.2017 Vähäpelto 110cm 4/40   28.05.2017 Karhumetsä 110cm 1/40

KERJ:n alaiset sijoitukset (44 kpl)

14.04.2017 Vähäpelto Helppo 5/30   24.05.2017 Vähäpelto Helppo 1/30
22.04.2017 Vähäpelto Helppo 5/30   30.05.2017 Hukkapuro Helppo 1/30
26.04.2017 Hukkapuro Helppo 2/30   13.06.2017 Cadogan Ponies Helppo 3/30
26.04.2017 Wolf Sporthorses Helppo 4/30   14.06.2017 Cadogan Ponies Helppo 5/30
28.04.2017 Vähäpelto Helppo 2/30   16.06.2017 Cadogan Ponies Helppo 1/30
29.04.2017 Vähäpelto Helppo 3/30   15.07.2017 Ros Cirein Helppo 5/30
29.04.2017 Hukkapuro Helppo 1/30   17.07.2017 Cadogan Ponies Helppo 2/30
30.04.2017 Hukkapuro Helppo 4/30   17.07.2017 Ros Cirein Helppo 4/30
30.04.2017 Wolf Sporthorses Helppo 4/30   18.07.2017 Ros Cirein Helppo 4/30
01.05.2017 Hukkapuro Helppo 2/30   23.07.2017 Ros Cirein Helppo 1/30
03.05.2017 Hukkapuro Helppo 4/30   25.07.2017 Ros Cirein Helppo 3/30
04.05.2017 Mörkövaara Helppo 3/30   27.07.2017 Ros Cirein Helppo 3/30
05.05.2017 Vähäpelto Helppo 5/30   30.07.2017 Ros Cirein Helppo 5/30
08.05.2017 Hukkapuro Helppo 1/30   19.08.2017 Syrjän Ratsutalli Helppo 1/30
09.05.2017 Vähäpelto Helppo 1/30   21.08.2017 Syrjän Ratsutalli Helppo 5/30
09.05.2017 Hukkapuro Helppo 1/30   22.08.2017 Syrjän Ratsutalli Helppo 1/30
12.05.2017 Hukkapuro Helppo 1/30   02.09.2017 Hukkapuro Helppo 3/30
13.05.2017 Vähäpelto Helppo 1/30   05.09.2017 Wolf Sporthorses Helppo 5/30
14.05.2017 Hukkapuro Helppo 5/30   07.09.2017 Hukkapuro Helppo 4/30
16.05.2017 Vähäpelto Helppo 1/30   10.09.2017 Wolf Sporthorses Helppo 4/30
20.05.2017 Vähäpelto Helppo 3/30   11.09.2017 Hukkapuro Helppo 1/30
23.05.2017 Hukkapuro Helppo 1/30   11.09.2017 Wolf Sporthorses Helppo 5/30

VVJ:n alaiset sijoitukset (60 kpl)

21.04.2017 Zelos Vaativa 3/30   05.05.2017 Wolf Sporthorses Noviisi 4/30
21.04.2017 Elfengård Vaativa 1/30   06.05.2017 Mörkövaara Noviisi 4/30
21.04.2017 Elfengård Vaativa 4/30   06.05.2017 Hukkapuro Noviisi 3/30
21.04.2017 Cranleigh Equestrian Centre Vaativa 4/30   08.05.2017 Mörkövaara Noviisi 5/30
21.04.2017 Gateaway Vaativa 3/30   08.05.2017 Teilikorpi Vaativa 3/30
22.04.2017 Pirunkorpi Vaativa 2/30   09.05.2017 Wolf Sporthorses Noviisi 3/30
23.04.2017 Zelos Vaativa 1/30   09.05.2017 Wolf Sporthorses Noviisi 5/30
24.04.2017 Kultahuisku Vaativa 2/30   11.05.2017 Teilikorpi Vaativa 4/30
24.04.2017 Bellgrove Vaativa 2/30   11.05.2017 Teilikorpi Vaativa 2/30
25.04.2017 Gateaway Vaativa 3/30   13.05.2017 Wolf Sporthorses Noviisi 5/30
25.04.2017 Bellgrove Vaativa 5/30   15.05.2017 Hukkapuro Noviisi 3/30
26.04.2017 Bellgrove Vaativa 1/30   16.05.2017 Teilikorpi Vaativa 3/30
26.04.2017 Pirunkorpi Vaativa 2/30   17.05.2017 Wolf Sporthorses Noviisi 3/30
27.04.2017 Gateaway Vaativa 2/30   18.05.2017 Teilikorpi Vaativa 3/30
27.04.2017 Pirunkorpi Vaativa 4/30   18.05.2017 Hukkapuro Noviisi 5/30
28.04.2017 Zelos Vaativa 2/30   18.05.2017 Wolf Sporthorses Noviisi 4/30
28.04.2017 Gateaway Vaativa 5/30   19.05.2017 Teilikorpi Vaativa 5/30
28.04.2017 Bellgrove Vaativa 2/30   20.05.2017 Hukkapuro Noviisi 4/30
28.04.2017 Pirunkorpi Vaativa 3/30   21.05.2017 Teilikorpi Vaativa 1/30
29.04.2017 Zelos Vaativa 5/30   24.05.2017 Teilikorpi Vaativa 1/30
29.04.2017 Bellgrove Vaativa 2/30   24.05.2017 Hukkapuro Noviisi 4/30
30.04.2017 Elfengård Vaativa 3/30   25.05.2017 Hukkapuro Noviisi 3/30
30.04.2017 Cranleigh Equestrian Centre Vaativa 1/30   26.05.2017 Teilikorpi Vaativa 3/30
30.04.2017 Kaunovaara Vaativa 5/30   26.05.2017 Hukkapuro Noviisi 4/30
01.05.2017 Hukkapuro Noviisi 5/30   26.05.2017 Wolf Sporthorses Noviisi 4/30
02.05.2017 Mörkövaara Noviisi 2/30   26.05.2017 Wolf Sporthorses Noviisi 4/30
02.05.2017 Hukkapuro Noviisi 5/30   27.05.2017 Hukkapuro Noviisi 3/30
03.05.2017 Wolf Sporthorses Noviisi 5/30   29.05.2017 Hukkapuro Noviisi 5/30
04.05.2017 Hukkapuro Noviisi 5/30   30.05.2017 Teilikorpi Vaativa 1/30
05.05.2017 Hukkapuro Noviisi 2/30   30.05.2017 Wolf Sporthorses Vaativa 3/30

Valmennukset

Ei vielä valmennuksia


Päiväkirja

Ei vielä merkintöjä