Adinan Iltatähti

VH18-018-0438
SLA-II, Superior Grade



Adinan Iltatähden kuvat ovat tallin omaisuutta. Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi.

FAKTAT FAKTOINA


Nimi Adinan Iltatähti Kutsumanimi Iita
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, tamma Säkäkorkeus, väri 152cm, tummanpunarautias
Syntymäaika, -paikka 16.12.2017, Suomi Ikä 21-vuotias
Koulutus Helppo A, re. 120cm, me. 100cm Painotus Esteratsastus
Kasvattaja Jannica, VRL-04799, Adina Omistaja Cherry, VRL-12299

HISTORIAN HAVINAA

Iitan ostaminen ei missään vaiheessa ollut minulle helppoa, sillä järki yritti väsymättä pistää kapuloita ostopäätöksen rattaisiin. Tamman sukuhan ei kovin arvokas ole siinä mielessä, että sieltä ei oikein estepalkittuja hevosia löydy. Rakenteeltaan rautias on kyllä ihan kelvollinen ja luonteessakin on sopivasti särmää, mutta pääpaino ostotarjouksen tekemisessä oli kuitenkin hevosen valtavalla potentiaalilla esteratsastukseen. Pieni tamma omasi valtavan hypyn ja se liiteli helpon näköisesti suurienkin esteiden yli. Lopulta ostopäätöksen tekeminen ei vienyt minuuttiakaan, kun päätin kaiken uhallakin hypätä suureen tuntemattomaan. Muutamat kilpailut Iita olikin jo käynyt ihan hyvällä menestyksellä ja oli sillä jo yksi jälkeläinenkin Kuuraa edeltävältä ajalta. Nämäkin seikat huomioon ottaen en ollut aivan vakuuttuneet ottaessani hevosen välittäjään yhteyttä, vaan tässä sitä nyt ollaan.

NE SANOVAT MINUN OLEVAN

Iita on valloittava persoona, jonka luonteenpiirteisiin on pienestä maitovarsasta lähtien kuulunut suunnaton rohkeus ja uteliaisuus niin tuttuja kuin vieraitakin asioita kohtaan. Käsiteltäessä Iitan kanssa onnistuu kaikki, sillä tasapainoinen ja rauhallinen hevonen antaa kenen tahansa käsitellä itseään. Tamma tutkii mielellään kerta toisensa jälkeen jokaisen harjan, jolla siihen kosketaan ja jokaisen suojan, joka sille laitetaan jalkaan. Toisinaan Iitasta saattaa saada hieman laiskanpulskean kuvan, mutta ratsain se liikkuu kuitenkin ongelmattomasti eteenpäin. Käsiteltäessä se ei olekaan niin justiinsa, haluaako hevonen ryntäillä päätä pahkaa paikasta toiseen, vai näyttääkö se olevansa kaiken kokenut ja pomminvarma maisemien ihailija. Jalkojen nostaminen on tamman mielestä pitkästyttävää puuhaa ja vaikka se yleensä nostaakin jalkansa kiltisti ylös pyydettäessä, laskee se ne myös melko nopeasti takaisin maahan. Jokapäiväinen kavioiden putsaus sujuu yleensä melko helposti, mutta kengittämistä varten Iitan kanssa pitää varautua muutaman vippaskonstin käyttöön. Sopivalla komennuksella ja riittävällä määrällä herkkuja rautiaan saa kengitettyä normaalissa ajassa ilman, että kengittäjä on saanut neljästi kavion varpailleen, lyönyt kahdesti vasaralla omaan sormeensa ja harkinnut alan vaihtoa useammin kuin koko uransa aikana yhteensä. Kaikesta tästä huolimatta edes kengittäjä ei voi olla pitämättä pienestä punaisesta hevosesta, joka tervehtii häntä joka kerta yhtä vilpittömän iloisesti tyytyväisenä saamastaan huomiosta. Erityisen iloiseksi Iita tulee silloin, kun kengittäjä ymmärtää näyttää työkalunsa hevoselle ennen työnsä aloittamista. Tärkeää on antaa Iitan myös itse varmistaa kenkien oikea muotoilu ennen, kuin ne lyödään sille jalkaan.

Taluttaessa Iita seuraa hoitajaansa hitaasti mutta varmasti. Se saattaa jonkin verran kiemurrella ruohopuskalta toiselle, mutta mihinkään kotipihaa kauemmas se ei koskaan ole omia aikojaan lähtemässä. Kyseisestä syystä johtuen rautiasta voi halutessaan pitää vaikka ruohonleikkurina tallin edustalla ilman pelkoa siitä, että tamma karkaisi ja ottaisi tarhoista vielä pari kaveriakin mukaan. Niin kauan kuin Iita on töissä, eli missään tekemisissä ihmisten kanssa, se ei välitä muista hevosista rahdun vertaa. Vasta jäädessään yksin tarhakaveriensa joukkoon, se havahtuu huomaamaan muut hevoset. Tamma tulee melko mutkattomasti toimeen lajitovereidensa kanssa, mutta nenille hyppivät pyrkyrit se laittaa aisoihin hetkessä käyttäen välillä turhankin paljon voimaa. Iita ei välttämättä ole lauman pomo, mutta ainakin lähellä sitä. Hevonen kannattaakin tarhata melko tasapainoiseen porukkaan, jossa yhteenottoja ei juuri tapahdu. Matkustamaan estehevonen pystyy kenen tahansa vieressä, joskin kaikkein äkäisimpien tammojen viereen joutuessaan kannattaa matkaajien väliin suosiolla laittaa orilevy. Kiljumisen jalon taidon Iita osaa harvinaisen hyvin, joten siihen ei pitäisi kovinkaan montaa sekuntia mennä, että selviää pitääkö tamma saamastaan seurasta vaiko ei. Traileriin ja hevosautoon hevonen kävelee vaikka lähettämällä ja se suorastaan pitää matkustamisesta. Varomaton ajaminen saa Iitan polkemaan jalkaa kyydissä, mutta potkimista tai puomin päälle kapuamista se ei ole ikinä harrastanut. Vieraissa paikoissa tamma käyttäytyy lähes yhtä esimerkillisesti kuin kotonakin: se haluaa edelleen tutustua kaikkeen mahdolliseen ja rakastaa saamaansa huomiota. Se on helppo varustaa vaikka ilman apukäsiäkin ja se seuraa taluttajaansa vähän vähemmän mutkitellen aivan mihin tahansa.

Jos hevonen onkin maastakäsin joskus vähän hidas, ei siitä ole ratsastaessa pelkoa. Iita liikkuu luonnostaan energisesti ja omalla moottorilla, eikä takajalkojen aktiivinen käyttäminen ole sille mikään ongelma. Jos tamma on joutunut olemaan yhtään kevyellä liikutuksella, hyörii ja pyörii se varmasti ratsastuksen alussa enemmänkin kuin olisi tarve. Käynnin ratsastus tamman kanssa on aina vaikeaa, sillä malttamaton hevonen ei jaksaisi esittää mokomaa askellajia sitten ollenkaan. Usein käyntitehtävät muuttuvatkin hermostuneeksi tanssahteluksi ja askellaji alkaa muistuttaa aina vain vähemmän käyntiä ja enemmän piaffea. Iita kuitenkin liikkuu luonnostaan melko kootussa muodossa ja se on suoriutunut elämänsä aikana useista helpon A:n tasoisista starteista hyväksytysti. Ravi ja laukka hevosella ovat laadultaan hyviä, jos se vain malttaa esittää ne tarpeeksi rauhallisesti. Tasainen tuntuma ei tamman kanssa ole mikään ongelma, mutta suorana liikkuminen sitten senkin edestä. Pienestä pitäen Iita on ollut sen verran vino, että se liikkuu varmasti kolmella uralla, mikäli ratsastaja ei sitä kärsivällisesti koko ajan suorista. Hyppäämiseen asia ei juuri vaikuta, mutta kouluratsastuksessa kilpaileminen on tästä syystä jäänyt melko vähiin. Iita osaa hyvin suhteuttaa ratsastajansa koon ja taidot siihen, millaisen tunteen se antaa selässään istujalle. Kaiken kokenut ja osaava ratsastaja pystyy kaivamaan tamman parhaat puolet esiin ja pääsee lähestulkoon lentämään hevosen kanssa. Sen sijaan kokemattomampi ratsastaja saa tyytyä vauhdikkaaseen kentän kiertämiseen ilman sen kummempaa järkeä. Jos selkään istuttaa pienen lapsen, muuttuu Iitalla ääni kellossa aivan täysin. Se liikkuu varoen eikä ota yhtäkään askelta ilman lupaa. Myös hevosen herkkyys riippuu pitkälti ratsastajasta: herkkä ratsastaja saa herkästi vastauksen apuihinsa, mutta kovakourainen kuski saa ratsastamalla ratsastaa saadakseen pienenkään avun oikeaan osoitteeseen.

Kehumisesta Iita pitää kovasti ja se motivoikin sitä jatkamaan samalla tavalla - tai jopa petraamaan entisestään. Tammaa kannattaakin pyrkiä kehumaan aina, kun se vain yhtään on perusteltua. Suurin vaikutus palkitsemisella on hevosen asenteeseen kouluratsastuksessa, mutta ei se huono idea ole maastossa tai hypätessäkään. Esteistä Iita pitää aivan valtavasti ja sillä saattaa hyppääminen keittää vähän ylikin, ainakin jos taukoa edellisestä kerrasta on kertynyt riittävästi. Norsujarrua ei tamman suuhun tarvitse laittaa, mutta jokin kolmipalaa vahvempi kuolain on kuitenkin aivan perusteltu väline hevosen suuhun hyppypuuhissa. Iitan hyppy on voimakas ja se kantaa paitsi pitkälle, myös korkealle. Rautias on rohkea hyppääjä, eikä se katsele hetkeäkään mitä se on ylittämässä. Tammalle sopii myös lyhyet lähestymiset, jos askel vain suinkaan sopii esteelle. Toisinaan hevonen lukitsee katseensa aivan vääräänkin esteeseen ja yrittää väkisin kuljettaa ratsastajansa sinne tämän estelyistä välittämättä. Parhaimmillaan Iita on noin metrin korkuisilla radoilla, jolloin se pystyy menemään niin kovaa kuin pieniä teitäkin pudottamatta silti puomeja. Isommat radat ovatkin tammalle jo niin isoja, että onnistuneeseen suoritukseen vaaditaan paljon huolellisempaa ratsastusta. Esteratsuna Iita on oikein palkitseva, sillä onnistuessaan se onnistuu peittoamaan niin ponit kuin puoliverisetkin. Maastoesteistäkin tamma pitää kovasti ja se ylittää nekin kyselemättä hetkeäkään. Yleensäkin Iita on maastossa kovin eteneväinen, eikä sitä ainakaan eteen tarvitse ratsastaa. Sillä on vahva kilpailuvietti, eikä se häviä taistelematta edes nopeammilleen. Maastoilun vauhti riippuu Iitan kanssa pitkälti varustuksesta: ilman satulaa ja hackamorella ehtii niin hevonen kuin ratsastajakin ihailla maisemia, mutta jos selässä on satula ja suussa rautaa, on tamma aivan varmasti menossa ja kovaa! Iita jos joku rakastaa vauhtia, vaikkei siitä sitä tallissa uskoisikaan.

PERHE ON PAINAJAINEN

i. Adinan Wiikarin Maine
VV-III
sph, 148cm, rt
ii. Metkan Maine
KTK-II, KERJ-II
sph, 139cm, hprn
iii. Metkuli EVM
iie. Virman Virne EVM
ie. Sirun Vilukissa
sh, 157cm, rt
iei. Mercedes-Pomo EVM
iee. Satuolento EVM
e. Adinan Adalmina
SV-II
sh, 155cm, tprt
ei. Hurman Ritari
KTK-III, SLA-III
sh, 157cm, vprt
eii. Lumivalkean Lento EVM
eie. Vilskun Tyttö EVM
ee. Elvira
YLA3, SLA-III
sh, 153cm, vrt
eei. Joiku EVM
eee. Viksutin EVM

Iita on suvultaan melko tyypillinen estesuokki, sillä siinä missä estepainotteisen puoliverisen sukutaulusta löytyy useamman polven verran pelkkiä estehevosia, löytyy tämän suomenhevosen sukutaulusta aivan mitä sattuu. Tamman isä Adinan Wiikarin Maine on palkittu varsana valjakkoajon laatuarvostelussa ja sen isä Metkan Maine taas on kilpaillut menestyksekkäästi kenttäratsastuksessa. Iitan emä Adinan Adalmina on palkittu suomenhevosten varsa-arvioinnissa ja isänsä Hurman Ritari saman laitoksen aikuislaatuarvostelussa. Sukutaulun hauskin hevonen lienee Iitan emänemä Elvira, joka omistaa toistaiseksi myös pisimmän rivin meriittejä. Tamman koulutustaso oli sen eläessä vain Helppo C/40cm ja se teki leipätyönsä kärryjen edessä, mutta silti sen lapsenlapsesta on kehittynyt oikea tykki esteratsasastuksen maailmaan.

POJASTA POLVI PARANEE

02.04.2018 t. Peikkolehdon Kolke (i. Kadotettu Kolkata) om. Ira, VRL-14657
22.03.2019 o. Kuuran Iltarusko (i. Kapinan Hierakka) om. Cherry, VRL-12299
20.06.2020 t. Kuuran Mittumaari (i. Helmiahon Myrskyjuhannus) om. Cherry, VRL-12299

RUUSUKEHAI VAUHDISSA

Ratsuhevosten laatuarvostelutilaisuus 26.08.2018: Superior Grade (78,889%) (10-7-9.5-6-9-9.5-4.5-9.5-6)
Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuus 20.12.2020: SLA-II (13 (3+7+3) + 20 + 10 + 20 + 20 = 83p)

ERJ: 41 sijoitusta

03.05.2018 Elohiljan Suomenhevoset 110cm 1/50
04.05.2018 Elohiljan Suomenhevoset 110cm 1/50
07.05.2018 Elohiljan Suomenhevoset 110cm 7/50
08.05.2018 Elohiljan Suomenhevoset 100cm 7/50
09.05.2018 Eloluoto 100cm 1/30
02.09.2018 Susiraja 120cm 3/30
02.09.2018 Namyshill 120cm 2/30
04.09.2018 Namyshill 120cm 1/30
05.09.2018 Namyshill 120cm 5/30
07.09.2018 Namyshill 120cm 2/30
08.09.2018 Namyshill 120cm 5/30
10.09.2018 Hiivurin Suomenhevoset 120cm 2/25
22.12.2018 Moana part breds 120cm 3/35
23.12.2018 Colosseum 120cm 3/38
23.12.2018 Moana part breds 120cm 1/35
24.12.2018 Moana part breds 120cm 4/35
25.12.2018 Moana part breds 120cm 1/35
29.12.2018 Colosseum 120cm 5/38
14.01.2019 Hornanhovi 120cm 3/30
16.01.2019 Hornanhovi 120cm 3/30
18.01.2019 Hornanhovi 120cm 2/30
18.01.2019 Hornanhovi 120cm 5/30
21.01.2019 Hornanhovi 120cm 4/30
21.01.2019 Hornanhovi 120cm 1/30
23.01.2019 Hornanhovi 120cm 1/30
24.01.2019 Hornanhovi 120cm 4/30
25.01.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus 120cm 3/30
27.01.2019 Hornanhovi 120cm 1/30
29.01.2019 Hornanhovi 120cm 1/30
29.01.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus 120cm 2/30
30.01.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus 120cm 3/30
03.02.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus 120cm 3/30
04.02.2019 Kuuran Suomenratsut 120cm 1/34
04.02.2019 Kuuran Suomenratsut 120cm 1/34
06.02.2019 Kuuran Suomenratsut 120cm 5/34
01.03.2019 Kuuran Suomenratsut 120cm 3/30
02.03.2019 Kuuran Suomenratsut 120cm 2/32
02.03.2019 Kuuran Suomenratsut 120cm 4/30
03.03.2019 Kuuran Suomenratsut 120cm 1/32
03.03.2019 Kuuran Suomenratsut 120cm 2/30
07.03.2019 Kuuran Suomenratsut 120cm 5/30

LAHJATTOMAT TREENAA

14.02.2019 - Valmentajana Aimo Laaksonen (omistaja) (415 sanaaa)
Iita oli yllättänyt kapasiteetillaan sekä terveydellään niin kasvattajansa Jannican kuin nykyisen omistajansa Cherrynkin: tamma oli jo kilpauransa maalisuoralla, ja edelleen mielettömässä terässä. Rautiasta ei tietämättä olisi ikinä osannut arvata 17-vuotiaaksi senioriksi sen korskuessa innosta ennen ensimmäisenkään esteen ylittämistä. Tamman liikkeet olivat yhä vetreitä ja kroppa ulottuvuuksia täynnä, viriilistä mielestä puhumattakaan. Tämäkin valmennus saatiin Iitan kanssa aloittaa samalla arkisella tavoitteella: saada turhan kuumana käyvä suomenhevonen tasaantumaan, jotta varsinainen hyppääminen olisi kaikille osapuolille mielekästä ja turvallista. Tänään rauhaa lähdettiin etsimään maneesin seinää vasten ratsastettavalla pohkeenväistöllä, mikä mahdollisti ratsastajan jalalla vaikuttamisen niin, ettei hevosen suuhun silti juurikaan tarvinnut kajota. Tavoitteena oli saada Iita rehellisemmin kantamaan itsensä sekä reagoimaan tarkemmin ratsastajansa apuihin, ja jo muutaman toiston jälkeen selvää kehitystä olikin havaittavissa. Rautias huomasi itsekin, kuinka paljon helpompi sen oli liikkua rintakehä ylhäällä ratsastajan kädessä roikkumatta, eikä Cherryn tarvinnut korjata hevosen asentoa juuri lainkaan. Lisäksi Iita ymmärsi reagoida puolipidätteeseen toivotulla tavalla, eikä alkuvalmennuksen sähläyksen säestämästä juoksemisesta ollut enää tietoakaan. Käynnissä ja ravissa harjoitus sujui kohtalaisesti, laukassa oli selvästi vaikeampaa, mutta noin parinkymmenen minuutin sileänverryttelyn jälkeen oli kuitenkin aika siirtyä hyppäämisen pariin.

Aluksi ratsukko sai ottaa muutaman ristikon ravilähestymisellä, mikä ei suinkaan ollut helppo tehtävä kiihkeänä tunnetulle suomenhevoselle ja tämän touhottajaratsastajalle. Vielä vaikeampaa oli kuitenkin esittää siisti ja tasapainoinen siirtyminen laukasta ravin kautta käyntiin välittömästi ristikon jälkeen, sillä Iita olisi paljon mielummin jatkanut hyvällä sykkeellä matkaansa kohti seuraavia esteitä. Parin toiston jälkeen tamma alkoi kuitenkin itsekin odottaa ja ennakoida siirtymistä alaspäin, jolloin elämään esteeltä laskeutumisen jälkeen tuli vähän kontrolliakin mukaan. Tällaisesta hyvin kuuliaisesta mielentilasta oli helppo jatkaa suuremmille esteille, etenkin, kun Iitaa ruvettiin hämäämään siirtymisten lisäksi myös mielivaltaisilla teillä ennen ja jälkeen itsessään yksinkertaisia estetehtäviä. En antanut Cherrylle mitään yhtä ja ainutta tapaa ratsastaa esteiden väleissä, vaan suorastaan kannustin häntä improvisoimaan askellajien ja reittien suhteen: esteitä sai minun puolestani myös hypätä missä tahansa järjestyksessä. Ainoana ehtona tällä kertaa oli, ettei samaa väliä saisi kahta kertaa ratsastaa samalla tavalla. Aluksi tällainen asettelu aiheutti ratsukon tekemiseen epätasaisuutta ja tiukkoja tilanteita, mutta melko nopeasti Iita huomasi omaksi parhaakseen ratsastajan sataprosenttisen kuuntelun. Kuin nupista kääntämällä tammasta tuli levollisempi kuin koskaan sen keskittyessä pelkästään ratsastajansa kanssa yhteen hiileen puhaltamiseen. Estekorkeudet eivät tänään olleet järin suuria, sillä se ei oikein olisi sopinut päivän teemaan, joka tarjosi laukkalähestymisien lisäksi mahdollisuuden myös ravista suoritettuihin hyppyihin. Sen sijaan hevoselle treeni oli todella hyvä opetus ja palautus takaisin perusasioihin: ratsastajaa oli uskottava ratkaisujen suhteen, vaikka oma pää sanoisinkin päinvastaista. Tällaisen ratsastuksen jälkeen Iitan luulisi olevan melko varma tikittäjä kisauransa loppurutistuksessa: uskaltaisin väittää sen saavuttavan sille asetetut tavoitteet jo ennen kesän alkamista!

RAKAS PÄIVÄKIRJA

02.08.2018 - Kirjoittanut omistaja (147 sanaa)
Iitan ostaminen Alegresta oli taas sellainen puolen minuutin päähänpisto, jonka aikana ehdin jo naputella me muutamat painavat sanat sähköpostiini. Tamma oli ollut jonkin aikaa myyntivälityksessä ja olin sitä jo muutamaan kertaan ehtinyt tutkailemaankin. Kuvien ja videoiden perusteella kaikki vaikutti hyvältä ja olihan hevosella jo muutamia kilpatuloksiakin olemassa. Ostotarjouksen jo lähetettyäni päätin ottaa yhteyttä Iitan kasvattajaan Jannicaan sekä sen edelliseen omistajaan Iraan. He kuvailivat hevosta seuraavasti: "Se on ollut pienestä maitovarsasta asti hyvin rohkea ja utelias persoona." "Se on hyvin rauhallinen ja ehkä jopa hieman laiskahko luonne. Tykkää kovasti harjaamisesta, mutta ei viitsisi nostella kavioitaan vapaaehtoisesti. Ei ole kuitenkaan pahaluontoinen." "Ratsastaessa ei vauhtia puutu ja esteillä voi tarvita enemmänkin jarrua. Iita kuitenkin tekee työnsä yleensä huolella ja yrittää kyllä parhaansa, vaikkei aina innostustaan osaakaan pidätellä." Yhtäkkiä minua ei kaduttanut enää ollenkaan niin paljoa, kun sain sähköpostiini vastausviestin: ostotarjoukseni oli hyväksytty ja saisin hakea tamman kotiin heti seuraavana päivänä.

06.12.2018 - Kirjoittanut omistaja (1031 sanaa)
Tasan sillä sekunnilla, kun ensi kerran kuulin Adinassa järjestettävän tunnelmallisen itsenäisyyspäivän maastoretken, vieläpä millä muillakaan kuin vain 101 vuotta sitten maatamme puolustaneilla kansallisrotumme edustajilla, tiesin haluavani osallistua. Paljon vaikeampaa oli päättää, kenet suomenhevosistani pakkaisin autoon ja kärräisin aina talviselle Rovaniemelle saakka. Aivan varma en valinnastani ollut vielä silloinkaan, kun lähetin Iitan traileriin ja nostin lastaussillan sen pyllyn takana ylös. Tamma tuntui kuitenkin oikealta valinnalta tälle retkelle, sillä olihan se aito Adinalainen jo toisessa polvessa. Pitkän ajomatkan aikana minulla oli aikaa pyöritellä ajatuksia mielessäni, ja silloin viimeistään varmistuin tehneeni oikean ratsuvalinnan. Iita matkusti tapansa mukaan ongelmitta. Se viihtyi trailerissa tunnista toiseen hyvin ja mekkaloi ainoastaan silloin, kun heinäverkosta oli imuroitu viimeinenkin heinänkorsi parempiin suihin. Ajomatka venyi lähes 12 tuntiseksi, mutta rautias ei ollut lainkaan loukkaantuneen oloinen huomattuaan, minne se oli tällä kertaa päätynyt. Iita katseli uteliaana ympärilleen selvästi tunnistaen synnyinkotinsa kotoisan pihamaan. Tarhasta se oli vieläpä bongaavinaan vanhan kaverinsa, tai ainakin siihen malliin se hirnahteli kyseiseen suuntaan. Koska matka oli pitkä, olin tarkoituksella saapunut Adinaan jo maastoa edeltävänä iltana. Sen enempiä miettimättä lykkäsin hevoseni ja sen iltaruuat sille varattuun karsinaan ja hipsin nopeasti itsekin unten maille.

Aamupalalla kävin Jannican kanssa sangen mielenkiintoisen keskustelun Iitasta ja sen nuoruuden edesottamuksista. Kasvattaja ei onnekseni vaikuttanut olevan ollenkaan pahoillaan siitä, että jonkin verran maailmaa kiertänyt lappilainen oli lopulta päätynyt minun talliini. Itse puolestani kertoilin naiselle, kuinka olimme päässeet tamman kanssa hyvin kilpailemisen makuun ja kuinka tulevaisuudessa varsottaisin sen ainakin pariin otteeseen. Lupasinpa minä myös pitää hevosen sen elämän loppuun saakka itselläni, jotta kiertolaisena vietetyt vuodet olisivat takana päin. Maastoon lähdimme hieman yli kahdeksan aikaan aamusta. Aurinko ei ollut vielä ehtinyt kunnolla nousemaan ja vaikka pakkasta ei paljoa ollutkaan, tuntui se täällä pohjoisessa paljon hyytävämmältä - tai ehkä sen aiheutti kallooni iskostunut ajatus siitä, että tässä kyseisessä osassa rakasta kotimaatamme oli aina aivan helkkarin kylmä. Varmistin Iitan ratsastusloimen olevan kunnolla hevosen päällä ja kiskoin sitten omaa takkiani vielä hieman ylemmäs odotellessani porukan viimeistenkin löytävän oman paikkansa jonossa. Ryhmärämän kaksi oria kulkivat luonnollisesti letkan kärjessä Jannican ja jo vanhemman puoleisen ratsunsa Mallun johdatellessa meitä metsän siimekseen. Iita oli sijoitettu kokolailla puoleen väliin letkaa, joka olikin hevoselle oikein sopiva paikka. Ratsuni tuntui viihtyvän hyvin Turrin ja Toiveen välissä, eikä se edes vinkunut omaan raskaaseen tapaansa, kuten niin usein tuppasi käymään Iitan kohdatessa vieraita tammoja. Koko matka sujui tasaisen tappavaa tahtia. Kaikki hevoset pysyivät hyvin mukana niin käynnissä kuin ravissakin, eivätkä nämä kaiken nähneet ylpeydenaiheemme ruvenneet myöskään kilvoittelemaan keskenään. Aina välillä joku ratsastajista pyysi etenemistä hieman reippaammalla vauhdilla saadakseen kylmästä kangistuneet lihaksensa jälleen toimimaan, mutta paljon ehdimme myös keskittyä maisemien ihailuun ja kuulumisteen vaihtamiseen. Vaikka retkelle osallistui niin toisensa jo hyvin tuntevia ihmisiä kuin minun kaltaisiani ensikertalaisiakin, ei minkäänlaista syrjintää tai nokkimisjärjestyksen muodostumista voinut aistia. Itse nautin jokaisesta hetkestä maastossa, ja niin nautti myös Iita.

Ennen grillaustuokiota olimme päässeet näkemään peräti kaksi porotokkaa, joista ensimmäinen hieman hämmensi meidän etelänelävien ratsuja, mutta toisen kohdalla ei enää yksikään hevonen pörissyt tai kiemurrellut. Iitalle kohtaamiset eivät olleet kovinkaan suuria juttuja. Ehkäpä se tiedosti nähneensä samanmoisia jo nuoruudessaan näillä samoilla tienoilla. Lisäksi olimme päässeet hyppäämään muutaman pienen pienen maastoesteen. Osa seurakunnastamme kiersi ne suosiolla, mutta esteratsun omistavana ja hieman näyttämisenhaluisena ratsastajana ylitin ne tietysti riemu sisälläni kuplien. Iita hyppäsi pienet tukit tavanomaiseen tapaansa helposti ja varmasti, eikä sille ehkä aivan mennyt perille, miksi niistä ylitse selviäminen oli minulle niinkin suuri asia. Pieneksi hetkeksi se lämpeni hieman, mutta hetken steppailun jälkeen tamma jo jälleen rauhoittui kävelemään omalle paikalleen jonoa. Makkarat grillattuamme ja lämpimät kaakaot juotuamme oli jälleen aika nousta satulaan ja aloittaa vaeltaminen takaisin Adinaa kohti. Aikaa satulassa olimme nyt viettäneet noin kaksi tuntia ja koko reissussa olimme olleet vielä puoli tuntia pidempään. Sopivan pellon sattuessa eteemme Jannica ehdotti hieman reippaampaa laukkapätkää, johon me kaikki myötämielisesti suostuimme. Olisi ehkä kannattanut harkita vielä toiseenkin kertaan, sillä perimmiltään varsin kilpailuhenkisenä hevosena Iita singahti eteenpäin paljon odottamaani reippaampaa vauhtia. Pienen jarruttelun jälkeen sain sen kyllä järkevään vauhtiin, mutta vähän turhan lähellä silti oli, etteikö rautias olisi karauttant koko muusta seurueesta ohitse. Siinäpä sitä vasta olisikin oltu pulassa, jos olisin kaksin ratsuni kanssa eksynyt tänne Jumalan hylkäämälle erämaalle, jossa oli niin pirun kylmäkin, ettei puhelimestakaan olisi ollut mitään hyötyä. Vaan eipä Iita oikeasti olisi vieraassa paikassa kovin kauas lähtenyt lajikumppaneistaan, etenkin, kun se jo tässä vaiheessa matkaa oli täsin rakastunut edelleen menevään Turriin.

Matka takaisin sujui joutuisasti, vaikka erityistä kiirettä emme pitäneetkään. Puolen päivän aikoihin alkoivat Adinan tilukset vilkkua puiden seasta ja muutamia minuutteja myöhemmin ratsastimmekin kaartoon tallin pihalle. Hevosten satuloista laskeutui toinen toistaan punaposkisempia ja hymysuisempia ratsastajia, eikä puheensorina lakannut vielä tallissakaan. Hevoset saivat juodakseen lämmintä melassivettä, myös Iita, joka oli pyörtyä onnesta nähdessään kirkaankeltaisen sangon täynnä höyryävän kuumaa sokerilitkua. Kun sekä ratsut että niiden varusteet oli hoidettu huolellisesti pois, oli aika jättää nämä neljän tunnin työrupeaman tehneet uutterat ystävämme lepäämään ja suunnata kohti Adinan linnassa järjestettyjä itsenäisyyspäivän pippaloita. Lounaalla jutut olivat vielä vahvasti retkeen liittyviä, mutta illan edetessä ja viinin virratessa alkoi yhteisiä puheenaiheita löytyä myös Adinan ulkopuolisesta elämästä. Itselleni parhaiten mieleen jäivät keskustelut Jannican kanssa puidessamme yhdessä hevoskasvatuksen kannattavuutta ja sitä, kuinka hienoa kansallisrotuamme pitäisi saada yhä enemmän myös kilpakentille näkyviin. Toisaalta Sonjan kanssa puhuimme kilpailemisen mielekkyydestä ja innostuimmepa me lopulta puhumaan Jessican kanssa ihan muistakin aiheista kuin hevosista. Vaikka kotona olinkin vannonut, että uima-altaaseen en ainakaan tulisi täällä pulahtamaan, päätin minä pyörtää sen päätöksen ja sukeltaa Sallan ja Rosa-Marien kanssa vielä hieman ennen puoltayötä kauniisti valaistuun altaaseen. Lopulta väsymys voitti meidät viimeisetkin juhlijat hieman yhden jälkeen yöllä, jolloin kävimme vielä erikseen kiittelemässä kettiössä aivan loistavista tarjoiluista ja tietysti Jannicaa tämän kaiken järjestämisestä.

Aamulla vointi ei ollut enää lainkaan hyvä, mutta pitkän kotimatkan ollessa edessä ei sängystä nousemista voinut lykätä myöhemmäksikään. Päässä jyskytti, mutta edellisenä päivänä saadut uudet ystävät lämmittivät kuitenkin mukavasti mieltä. Kävin heittämässä hevoselleni heinät karsinaan, jonka jälkeen lämmitin mikrossa kupillisen illalla pannuun jäänyttä kahvia. Se maistui karmealta, mutta laiskana ihmisenä täytin samalla litkulla vielä termoksenikin ja työnsin sen autoon odottamaan edessä olevia pitkiä tunteja, jotka auton ratissa tulisin viettämään. Vaikka Iita olisi varmasti jäänyt mielellään Adinaankin, käveli se kuitenkin kuuliaisesti traileriin heti ensimmäisen käskyn saadessaan. Joku hevonen olisi voinut hiljattaisesta matkustusmaratonista loukkaantuneena kieltäytyä toisesta samanmoisesta, mutta minun pölöpääni oli vain onnellinen, kun trailerissa sitä odotti ääriään myöten täyteen ahdettu heinäverkko. Viimeisen kerran kävin kiittämässä emäntäämme Jannicaa kaikesta, ja sitten lähdimmekin pitkälle taipaleellemme kohti kotia.