Fairburn Hocus Duckus, “Taavi”
| Rotu, sukupuoli | Newforestinponi, ori |
| Säkäkorkeus, väri | 139 cm, tummanpunaruunikko |
| Syntynyt, ikä | 05.08 2019, Iso-Britannia, 3-vuotias |
| Kasvattaja | Fairburn Manor |
| Omistaja | Minttu Haapanen |
| Koulutustaso | Helppo A, re. 90 cm, me. 80 cm, Harrasteluokka |
| Rekisterinumero | VH19-027-0091 |
| Meriitit | KV-III, EV-I, KEV-II |
Taavin kuvat © VRL-12299
Historiakuvaus
Taavin ostaminen oli projekti, joka vaati uskomatton monta unetonta yötä punnitessani orivarsan tuomien uhkien ja mahdollisuuksien litaniaa. Silmäilin ponin myynti-ilmoitusta säännöllisesti yli kuukauden ajan, mutta pidättäydyin aina esittämästä siitä tarjousta. Sen sijaan laitoin jakoon julkisen etsintäkirjeen kivasta, nuorehkosta poniruunasta, joka voisi tulla piristämään muuten niin hektistä elämääni. Minulle tarjottiinkin toinen toistaan kivempia hevosia, mutta silti juuri Taavi vain jatkoi kummitteluaan jossain alitajuntani syövereissä. Lopulta päätin kokeilla onneani ruunikon suhteen, saattaisihan olla, ettei Fairburn Manorin omistaja leah edes haluaisi myydä kyseistä kasvattiaan kaltaiselleni amatöörille. Toisin kuitenkin kävi, ja tarjoukseni meni läpi kerrasta.
Taavi oli Längenkallioon muuttaessaan jo vuotias, eli se oli jo hyvä tovi sitten vieroitettu ihanasta emästään Four Leaf Hocus Pocuksesta. Ponin virallinen muuttopäivä oli keskiviikkona 23. lokakuuta vuonna 2019. Päivä oli ikimuistoinen monessakin mielessä, mutta erityisesti siitä syystä, että pieni ja nopeasti hyvin persoonalliseksi tyypiksi paljastunut otus oli minulle ensimmäinen, jonka kasvua pääsisin seuraamaan aivan kosketusetäisyydeltä. Pystyin jo näkemään silmissäni ne lukuisat palkinnot, joita upea pikkuhevoseni tulisi elämänsä aikana pokaamaan, mutta samaan aikaan epäilin mielessäni, tulisiko tästä tappijalasta minun käsissäni koskaan yhtikäs mitään.
Luonnekuvaus
Taavi, oman elämänsä ehdoton kuningas, on persoona isolla P:llä. Poni rakastaa huomiota ja ruokaa, todisteena jälkimmäisestä alati liian pyöreäksi karkaava vatsanympärys, mutta ahertaminen työnteon merkeissä sille harvemmin maittaa. Ruunikon silmäkulmista ei pilkettä puutu, sillä vaikka se onkin äärimmäisen kiltti ja hyväntahtoinen otus, on se kuitenkin poni ja osaa täten kaikki ponimaiset temput. Tylsää ei siis Taavin kanssa pääse koskaan tulemaan, mutta epätoivon tunteita ruunikko saattaa hyvinkin omistajassaan herättää. Kaikesta huolimatta minulle rakkaampaa olentoa ei tästä maailmasta taida löytyä, sillä kaikessa omituisuudessaan Taavi on varmasti opettavaisin, palkitsevin ja hellyyttävin hevonen, jota maa päällään kantaa.
Taavin kanssa hoitotoimenpiteiden pitäisi sujua aina ongelmitta, onhan se paljon maailmaa nähnyt ja lukemattomia asioita kokenut opetusmestari. Harmillisesti näin ei kuitenkaan aina ole, sillä oikeasti ruunikko ei osaa seistä käytävällä suorassa ollenkaan. Ollessaan kiinni vain yhdellä narulla, hipoo sen takapuoli aivan varmasti käytävän toista seinää. Samantapaiseen asentoon poni hakeutuu myös molemmilta puolilta kiinni ollessaan, mutta silloin seisominen yleensä onnistuu hieman mallikelpoisemmin. Mallikas Taavi ei kuitenkaan ole silloinkaan, sillä kuopiminen on asia, jota poni jaksaa harrastaa tuntikaupalla kyllästymättä. Komentamisesta ori ei juuri välitä, tietäähän se itse parhaiten, mitä ja millä tavalla se tässä maailmassa haluaa saavuttaa. Eläinlääkärien kanssa Taavi tulee yleensä hyvin toimeen, mutta kengittäjiä se tuntuu pitävän vain pilkkanaan. Mikään silmittömän ilkeä se ei heitäkään kohtaan ole, mutta onnistuu usein aiheuttamaan erilaisia työtapaturmia huolettomalla hillumisellaan.
Tarhassa Taavi tulee ongelmitta kaikkien kanssa toimeen, onhan se pienestä pitäen ollut paljon erilaisten hevosten kanssa tekemisissä. Se on sosiaalinen ja hakee mielellään johtajan paikkaa. Korkeimmalle pallille päästyään poni osaa olla hieman raskas kiusaten alamaisiaan, mutta yleensä se kuitenkin antaa myös muille tilaa ruokailla. Yksin jääminen ei ole Taaville ongelma, eikä onneksi myöskään yksin töihin lähteminen. Taluttaessa poni on ehdottomasti sellaista perässäraahattavaa tyyppiä, joka mieluiten jäisi syömään jokaiselle ruohotupsulle, joka sen näkökenttään vain sattuu osumaan. Yksin tallissa olo on usein hieman hankalaa ruunikolle, jolloin sen huonot puolet oikein korostuvat. Silloin varustaminen kannattaa tehdä nopeasti, jolloin säästetään sekä ratsastajan että ponin itsensä hermoja. Tallin ollessa hevoselle tuttu, osaa se yleensä ottaa hieman rennommin myös omassa ylhäisessä seurassaan olemisensa kanssa.
Matkustaminen itsessään ei ole Taaville mikään ongelma, sillä se ei stressaa kovaakaan vauhtia tai jyrkkiä käännöksiä. Poni osaa ottaa tilan haltuunsa ja nauttia matkasta heiniä verkosta kiskoen, ja näin ollen se soveltuu täydellisesti myös kokemattomampien matkustajien seuraksi. Lastaus on operaationa kuitenkin yleensä varsin pitkä projekti, sillä ilman vastarintaa Taavi ei varmasti traileriin astele. Se osaisi kyllä tehdä niin, mutta täysin omaa kettumaisuuttaan se ei sitä kuitenkaan suostu tekemään. Yleensä poni keulaisee itsensä lastaussillalta alas ja marssii sitten trailerin ulkoseinän taakse piiloon kiskoen parhaassa tapauksessa lastajaansakin mukaan. Periaatteessa se osaisi mennä kyytiin lähettämälläkin, ja ainakin liinan avulla se kävelee suoraan kyytiin, niin että yksin lastaaminenkin teoriassa olisi aivan mahdollista. Helpommalla kaikki kuitenkin pääsevät silloin, kun mukana on alusta asti riittävästi apukäsiä. Vieraissa paikoissa Taavi on raskas hilluja, joka ei pysy sekuntiakaan paikallaan. Onneksi se osaa kuitenkin olla hiljaa, eikä revi itseään irti siinäkään tapauksessa, että ratsastaja keksii sitoa sen kiinni vaikka traileriin.
Ratsastaessa Taavista katoaa kaikki halu liikkua omalla moottorilla, vaikka hetkeä aiemmin se olisikin jaksanut riekkua hoitaessa kuin pahainen pikkuvarsa konsanaan. Herra menee tasan tarkkaan sieltä, missä aita vain suinkin on matalimmillaan. Yleensä tämä tarkoittaa ratsastajan kusettamista laittamalla pää kauniiseen nyökkyyn ja hiippailemalla pakon edessä laiskasti eteenpäin. Vaaditaan aika paljon kokemusta ja mielikuvitusta ratsastajalta, jotta ponin saa hereille ja ajattelemaan tehtäviä aivan omilla aivoillaan. Vain muutama asia saa Taavin ratsastaessa innostumaan, eikä yksikään niistä liity kentällä pyörimiseen. Siitäkin huolimatta ruunikko on ehdottomasti parhaimmillaan kouluratsastuksessa, jossa tuomarit arvostavat sen tappavan tasaisia suorituksia. Se osaa helpon tason tehtävien lisäksi yksittäiset laukanvaihdot hienosti, tosin raipalla komennettaessa ne tulevat aina kiukkuisen pukin kautta. Pukitella tämä poni nimittäin osaa, mutta harvemmin se silläkään tavalla ketään selästään alas saa.
Kaikista tarjolla olevista asioista hyppääminen on ponin mielestä ehdottomasti kaikkein vastenmielisintä, eikä se sitä haluaisi harjoittaa kuin ehdottoman pakon edessä. Pienet pomput siltä vielä luonnistuvat jokseenkin joka ratsastajan kanssa, mutta jos puomeja haluaa yhtään korottaa päälle puolen metrin, pitää ratsastajan olla hyvin määrätietoinen ja vaatia ratsultaan yhteistyötä. Siitäkin huolimatta ori usein stoppaa esteiden eteen viitsimättä kavuta niiden ylitse. Taavin vahvin puoli ei siis ole hyppääminen, vaan esteiden välissä kääntyminen. Poni nimittäin kääntyy kirjaimellisesti pennin päällä, jos ratsastaja sitä vain osaa pyytää. Tämä yhdistettynä laukanvaihtoihin on ehdoton voittolupaus pikkuluokissa - siis jos Taavin vain saa menemään yli myös jännittävästi maalatuista erikoisesteistä, joita se kieltäytyy ylittämästä vain ajaakseen ratsastajansa epätoivon partaalle.
Maastoilu on ehdottomasti Taavin lempipuuhaa, suuntautuu se sitten laajalle sänkipellolle, hiekkakuopille, metsään tai vain tavalliselle hiekkatielle. Poni on teoriassa täysin maastovarma, mutta tylsyyttään se saattaa kuvitella pelkäävänsä esimerkiksi mopoja tai traktoreita. Rauhallinen ratsastaja selviää tällaisista tilanteista kuitenkin varmasti, sillä Taavi reagoi säikähtäessäänkin varsin pienesti, yleensä vain loikkaamalla ojaan. Liikaa vauhtia ponilla ei yleensä maastossakaan ole, mutta kaverin kanssa järjestetyssä kilpailutilaisuudessa Taavi ei varmasti halua jäädä viimeiseksi. Tällä verukkeella sen saa myös kaikkein helpoiten ylittämään maastoesteitä ja menemään veteen, sillä normaalisti nuokin asiat ovat sen mielestä turhan vaivalloisia.
Kilpaileminen Taavin kanssa on lähinnä ratsastajan henkistä kidutusta. Sen lisäksi, että ruunikon huonoa käytöstä saa jatkuvasti olla häpeämässä, on se myös sangen surkea kilparatsu olemattoman motivaationsa vuoksi. Poni tietää tasan tarkkaan sen hetken, kun raippa putoaa ratsastajan kädestä aitojen sisälle ratsastettaessa. Silloin Taavi kasvattaa maahan uskomattoman vahvat juuret, eikä liiku senttiäkään ilman kannuksia kyljissään. Raviohjelma usein sujuu vielä kohtalaisen nätisti, mutta laukkaohjelman alkaessa Taavi voi hyvinkin päättää olla nostamatta kyseistä askellajia. Siinä saa ratsastaja hävetä silmät päästään, kun oman päänsä mukaan toimiva otus ei tälläkään kertaa suostu kilpailemaan tosissaan. Tästä syystä kaikki kisareissut Taavin kanssa kannattaa tehdä puhtaasti huumorimielellä ja omasta seikkailunhalusta johtuen, menestystä tämän ratsun kanssa on turha odottaa.
Taavin kanssa voi tehdä oikeastaan mitä tahansa mieleen juolahtaa, pois lukien kärrytellä, sillä sitä touhua ori ei vain suodata. Ponin askeleet ovat äärettömän tasaiset matkustella ilman satulaa, johtuen mahdollisesti siitä, että omaa tahtiaan edetessään eivät maisemat Taavin selästä ihmeteltynä järin nopeasti vaihdu. Taavi myös vetää talvella pulkkaa ja tekee muutenkin iloisesti hankitreenejä. Laukkabaanapätkillä se saattaa intoutua jopa pukittelemaan oikein kunnolla, jolloin selässä pysyminen voi olla jo hieman haastavaa. Uimisestä se ei oikeastaan pidä, mutta menee veteen kyllä käskettäessä ja uikin lyhyitä matkoja. Ponin temppurepertuaariin kuuluu käskystä keuliminen niin maasta kuin selästäkin käsin, joten jopa ikimuistoiset kuvaukset onnistuvat helposti tämän niin raskaan mutta silti niin rakkaan nelijalkaisen kanssa.
Sukuselvitys
Taavi on 2-polvinen ja tarjolla newforest- ja ratsuponijalostukseen.
|
i. Istoriya Puddingduck nf, 138 cm, trn |
ii. Nice Weather for Ducks! nf, 138 cm, vprn |
iii. It's Raining Men nf, 141 cm, prn |
iiii. Another Rainy Day nf, 137 cm, trn |
|
iiie. Happy Ever After nf, 143 cm, m |
|||
|
iie. Awesome as Duck nf, 136 cm, mrn |
iiei. Awesom-o nf, 131 cm, prn |
||
|
iiee. My Life as Duck nf, 140 cm, rn |
|||
|
ie. Pitperth Puddingbug nf, 136 cm, vprn |
iei. Kilcrash Spike nf, 133 cm, mrn |
ieii. Rafferty nf, 132 cm, m |
|
|
ieie. Kilcranf Macy nf, 139 cm, trt |
|||
|
iee. Pitperth Kennedy nf, 135 cm, prn |
ieei. Rosewood Jovan nf, 134 cm, rnvkk |
||
|
ieee. Pitperth Penylane nf, 138 cm, rt |
|||
|
e. Four Leaf Hocus Pocus nf, 137 cm, trn |
ei. Dampton Serendipity nf, 133 cm, tprn |
eii. Horsfield Saturne nf, 138 cm, m |
eiii. Horsfield Downtown nf, 134 cm, m |
|
eiie. Dherwright Miss May nf, 141 cm, rt |
|||
|
eie. Dampton Dimension nf, 128 cm, prn |
eiei. Landskein Morgan nf, 140 cm, m |
||
|
eiee. Dampton Mimosa Delight nf, 125 cm, prn |
|||
|
ee. Mangonoodle's Ophelia nf, 144 cm, m |
eei. Highlander nf, 148 cm, m |
eeii. Hardy Har Har nf, 146 cm, m |
|
|
eeie. Crasycatlady nf, 148 cm, tprn |
|||
|
eee. Mangonoodle's Odette nf, 143 cm, trn |
eeei. Ridicculous nf, 144 cm, trt |
||
|
eeee. Raindale's Ouda nf, 141 cm, vprn |
Kuvagalleria
Päiväkirja
23.10 2019, Muuttopäivä (1 044 sanaa)
”Vieläkö on pitkä matka?” narisin Irene Riikinnevalle, joka reiluna tyyppinä oli lähtenyt kaverikseni noutamaan Taavia Helsingissä sijaitsevasta suurtallista, jonne se lauttamatkan päätteeksi oli toimitettu. Ponin tie Isossa-Britanniassa sijaitsevasta Fairburn Manorista aina Suomeen saakka oli kulkenut usean eri valtion kautta ja siihen kuuluivat lauttamatkat Newcastlesta Amsterdamiin sekä Tallinnasta Helsinkiin. Orivarsa lähti synnyinmaastaan liikenteeseen yhdessä kahden muun hevosen kanssa, mutta sen seuralaiset ehtivät vaihtua matkan aikana muutamaan otteeseen. Suomeen poni oli tullut yhdessä kolmen ratsuhevosen kanssa ja kuljettajan sanojen mukaan Taavin matka oli sujunut kokonaisuudessaan ongelmitta.
”Navigaattorin mukaan matkaa on vielä reilu puolituntia”, vastasi punatukkainen matkaseurani vänkärin paikalta. Tiedon myötä vatsaani lehahti vielä muutama perhonen lisää siellä jo majailleiden siivekkäiden seuraksi ja aloin tosissani miettimään, pystyisinkö keskittymään pääkaupungin liikenteeseen tällaisen tunnekuohun keskellä. Kaikeksi onnekseni selvisin kuitenkin kunnialla perille saakka, eikä minun tarvinnut pyytää juuri aikuisuuteen astunutta ystävääni hyppäämään kuskinpenkille.
Talli, jonka tiloissa Taavi oli nyt viettänyt muutaman tunnin, oli kaltaiselleni pikkukylän hevosharrastajalle täydellinen kulttuurishokki. Tallirakennus itsessään oli pitkä kuin nälkävuosi ja sen välittömässä läheisyydessä oli myös massiivinen punamultainen maneesi. Tarhoja tallipihassa oli varmasti useampia kymmeniä ja ne jatkuivat vielä pitkälle tallirakennuksen taaksekin. Miten tällainen kompleksi edes mahtui keskelle suurkaupungin sykettä? Ei meillä Längenkalliossa ollut mitään näin mahtavaa, ei lähimainkaan.
Minä olisin kaivannut muutaman minuutin rauhoittumisaikaa ennen uuden hevoseni kohtaamista, mutta harmikseni Irene marssi jo määrätietoisesti kohti vaaleaa tallirakennusta. Ovenpielessä hän kääntyi vielä viittilöimään minua mukaansa, ennen kuin jo katosi sisälle kauniiden pensaiden reunustamista pariovista. Nainen oli ollut varsin ystävällinen hoitaessaan Taaville tuttaviensa tallista väliaikaisen sijoituspaikan, sillä ponin hakeminen suoraan satamasta olisi vaatinut poikani Rikun mukaan ottamista, ja se taas olisi väistämättä aiheuttanut lukuisia ongelmia matkan aikana. Samaan aikaan hyvin uteliaana ja silti aavistuksen epävarmana lähdin suunnistamaan kohti tallia, juuri ja juuri muistaen lukita auton ovet takanani. Ei meillä Längenkalliossa tarvinnut sellaista koskaan harrastaa.
Talli oli sisältä vähintäänkin yhtä hulppea, kuin miltä se oli vaikuttanut ulkoa käsin tarkasteltuna. Leveä ja valoisa käytävä jatkui pääovilta molempiin suuntiin ja sitä reunustivat pitkät rivit tunnelmallisia karsinoita. Ymmärrykseni mukaan kyseinen talli tarjosi asiakkailleen pääasiassa hevosten täysihoitoa, joten karsinoiden asukit olivat pitkälti yksityisten ihmisten omistamia. Tämä näkyikin hyvin karsinoiden etuseinissä: osa niistä oli kauniisti kuusenhavuin ja joulupalloin koristeltuja (vaikka elettiinkin vasta lokakuun loppua) ja toiset taas olivat yksinkertaisen siistejä ilman mitään ylimääräisiä härpäkkeitä. Yhtä kaikki talli vaikutti minusta heti hyvin ammattimaiselta, vaikka ehkä aavistuksen liian suurelta minun makuuni.
Ulkomaantuontini löytyi pienen etsintäoperaation jälkeen aivan tallin toisesta päädystä. Pieni rääpäle oli pyörinyt karsinassaan jonkin verran kaataen sille tarjotun veden jonnekin kuivikkeidensa joukkoon, tai ehkä se oli juonut veden loppuun jo ennen ämpärin kaatamista. Heinistä osa oli poljettuna purujen sekaan, osa vielä syömättä ja muutama korsi oli jämähtänyt myös ponin hampaiden väliin, kun sen syöminen oli yllättäen keskeytynyt toisen hevosen kuljettua sen karsinan ohitse. Taavi oli selvästi rauhaton ja eksyksissä, mutta myös pitkästä matkasta väsynyt, ja näin ollen se oli jättänyt turhan metelöinnin ja riehumisen toiseen ajankohtaan keskittyen nyt vain lepäämään.
Irene hoiteli puolestani pakolliset sosiaaliset toimet tallin omistajan kanssa sillä aikaa, kun minä vietin ensimmäiset minuuttini uuden upean varsani kanssa. Taavi ei ehkä ollut rakkautta ensisilmäyksellä, olihan se varsin rumassa kasvuvaiheessa ja vähän turhankin yksinkertaisen oloinen, mutta ensivaikutelma varsasta oli kuitenkin positiivinen. Kauhukuvani käsittelemättömästä villiorista olivat onneksi vain omaa mielikuvitustani ja ruunikko vaikutti hyvinkin käsitellyltä ja ihmisiä kunnioittavalta pikkuotukselta. Tarjoilemani porkkananpalat sille kelpasivat hyvällä ruokahalulla ja ylipäätään poni vaikutti nauttivan saamastaan huomiosta, vaikka brittiponin korvaan suomen kieli varmasti kamalalta kuulostikin.
Taavin annettiin levätä karsinassaan vielä noin puolisen tuntia. Tämän ajan saimme kulumaan helposti, sillä Irenen hyvä ystävä ja tallin omistaja Anne Nikkanen esitteli hyvin mielellään yrityksensä tiloja ja toimintaa kaltaisimmille turisteille. Minulta tosin meni puolet paikan historiasta totaalisesti ohi, kun keskityin murehtimaan tulevaa lastausoperaatiota sekä viiden tunnin ajomatkaa takaisin Längenkallioon. Murehtimiseni osoittautui kuitenkin tällä kertaa turhaksi, sillä matkustettuaan yhteensä jo 45 tuntia, eli yli 3400 kilometriä, ei Taavi pitänyt autoamme enää minään. Hetken jumittamisen jälkeen se oli jo vinssattu kyytiin ja minuuttien päästä ponin matkan viimeinen etappi pääsi alkamaan.
Urheasti jaksoin ajaa ensimmäiset pari tuntia jarrutellen varmuuden vuoksi jokaiseen kaarteeseen yrittäen tehdä varsan matkan mahdollisimman mukavaksi. Irene kyllä yritti valistaa minua siitä tosiasiasta, että eivät ammattiautoilijatkaan matele välimatkoja hevosten hyvinvointi päälimmäisenä mielessään, mutta sellaista tietoa en suostunut sisäistämään ollenkaan. Minun ponini matkustaisi vain mukavasti, eikä sen tarvitsisi pelätä kovaa vauhtia tai tiukkoja kaarteita saati sitten äkkinäisiä kiihdytyksiä tai jarrutuksia.
Kyyti muuttui huomattavasti sujuvammaksi, kun Irene viimein sai minut suostuteltua pois ratin takaa lepäämään repsikan puolelle. Nuori hevoskuiskaaja luotsasi meidät perille nopeammin kuin huomasinkaan, eikä Taavilla ollut hänenkään kyydissä mitään hätää. Saatoin jopa ummistaa silmäni muutamaksi minuutiksi matkan aikana, enhän ollut malttanut nukkua edellisenä yönä silmäystäkään. Tutun pikkutallin pihalle päästyämme saatoin lopulta huokaista helpotuksesta: tulevaisuuden kilpaponini oli selvinnyt pitkästä muuttomatkastaan hyvissä ruumiin ja sielun voimissa.
Meitä vastassa oli tallin omistaja, ja näin ollen myös vuokranantajani, Nestori Riikinneva. Mies väitti tietysti olevansa paikalla varmistaakseen tyttärensä selviämisen reissusta ehjin nahoin, mutta hänen silmistään pystyi näkemään, että nykyään niin hevosrakas vanha herra oli aidosti kiinnostunut siitä, millainen otus autosta pihalle purettaisiinkaan. Yhdessä Irenen kanssa päästimme hänet nopeasti jännityksestä avatessamme auton ovet ja ottaessamme ruipelon ponivarsan alas auton kyydistä.
”Ei ne taida siellä Brittein saarilla tietää hevosista mitään, eihän tuo ole ruokaa koskaan nähnytkään”, oli Nestorin ensimmäinen kommentti Taavin nähdessään. Heitto nosti hymyn välittömästi paitsi minun myös Irenen huulille, eihän miesparka ymmärtänyt ollenkaan, että vuotias orivarsa ei voi mitenkään näyttää samalta, kuin esimerkiksi heinäpaalin kylkeen ikuisiksi ajoiksi liimautunut Rölli. Parhaani mukaan yritin selittää Nestorille, että poni oli vasta varsa ja matkustanut juuri yhteensä neljän päivän ajan, mistä johtuen se oli varmasti kuihtunut lähtötilanteesta useamman kilon verran stressin ja fyysisen rasituksen johdosta. Mies jäi selvästi miettimään asiaa, mutta nyökytteli kuitenkin päätään hyväksymisen merkiksi.
Taavi pääsi hyvin nopeasti tutustumaan sille varattuun karsinaan ja samalla sille tarjoiltiin melassilla makeutettua vettä. Poni vaikutti jo hyvinkin uupuneelta, mutta siinä ei kuitenkaan ollut havaittavissa selkeitä merkkejä kehittyvästä kuljetuskuumeesta. Luonnollisesti jäin tallille pyörimään vielä moneksi tunniksi pakkojuottaen Taavia ja seuraten sen ruumiinlämpöä sekä muita elintoimintoja. Varsa antoi tehdä kaiken hyvin nätisti, mutta vaikutti myös arvostavan omaa rauhaa toimenpiteiden välissä, mikä tietysti oli tässä tilanteessa enemmän kuin ymmärrettävää.
Irene hoiteli omat poninsa varsin reippaasti ja suuntasi sitten isänsä perässä talolleen lepäämään. Ehdin kuitenkin kiittää häntä kaikesta tarjoamastaan avusta, minkä reipas nuorukainen kuittasi huolettomalla olankohautuksella ja leveällä virnistyksellä. Juuri sillä hetkellä, katsellessani kaunista varsaani ja miettiessäni, kuinka onnekas olinkaan kun sain nauttia näin sydämellisestä talliporukasta, ymmärsin olevani todella onnekas ja odottavani tulevaisuuden seikkailuja enemmän kuin innoissani.
11.02.2020, Sukututkimusta (224 sanaa)
Taavi on huippusukuinen poni, tiesinhän minä sen jo ruunikkoa ostaessa. Ensimmäistä polvea pidemmälle en kuitenkaan aiemmin ollut ponin sukuun perehtynyt, mutta tänään olin valmistautunut perinpohjaisen sukututkimuksen suorittamiseen ison kaakaomukin sekä aloittamattoman karkkipussin avulla. Valmiiksi käynnistetyn tietokoneen oikealla puolella lojui Taavin passi, jonka nyt aukaisin sukutaulun sisältävältä sivulta. Ensimmäisenä huomiona sain todeta, että vaikka ponini juuret olivatkin minulle vielä melko tuntemattomat, ainakin sen sukulaisilla oli mitä kauniimpia nimiä. Perfektionistina tulin ikionnelliseksi havaitessani, ettei ponini lähisuvussa ollut suuria tuntemattomien hevosten kokoisia aukkoja, vaan orin perimä oli täydellisesti selvillä ainakin neljänteen polveen saakka, ja paljon löytyi tietoja vielä viidennestäkin polvesta.
Palkintojen googlaaminen oli helppoa, sillä niin näyttelyistä ansaitut arvonimet kuin kantakirjapalkinnotkin löytyivät yhdistysten sivuilta kauniisti kategorioituina, ja myös Taavin emänemän kouluratsastuksesta ansaittu ensimmäinen palkinto löytyi hetken nettisurffailun jälkeen. Oli kannustavaa huomata, kuinka moni ponini sukulaisista oli menestynyt erinomaisesti näyttelykehissä: ehkä ruma ankanpoikasenikin vielä joskus alkaisi näyttämään enemmän uljaalta kilpaponilta kuin takakorkealta tapiirilta, jollaista ruunikko nyt yhden vuoden iässä kaikkein eniten muistutti. Taavin tulevaa kapaisteettia pohtiessa suuntaa ohjasivat sen vanhempien sekä isovanhempien kilpatulokset: ponit olivat kukin aikanaan kilpailleet keskimäärin helppoja koulu- sekä esteluokkia. Mikäli lihapullani joku kaunis päivä yltää samankaltaisiin tuloksiin, riittää se kaltaiselleni tätiratsastajalle enemmän kuin erinomaisesti. En voinut olla hymyilemättä leveästi, kun kertasin mielessäni kolmen tunnin selvitystyön tärkeimpiä havaintoja, jotka koostuivat pitkälti siitä oivalluksesta, että Taavi saattaisi olla jopa parempi hankinta kuin alunperin olin osannut kuvitellakaan.
20.10.2020, Kouluvarsojen laatuarvostelutilaisuus (229 sanaa)
Taavi osallistui lokakuussa 2010 kouluvarsojen laatuarvostelutilaisuuteen kolmevuotiaiden luokkaan. Ori lähti skabaan täysin altavastaajana, eikä menestyksestä edes haaveiltu reissuun lähtiessä. Nuori ori teki lastaamisesta numeron – kuten tavallista – mutta matkusti pitkän matkan Oldfinion Dressageen Uudellemaalle yllättävän rennosti ja kärsivällisesti. Ponille maittoi ruoka, tietenkin, mutta vettä ruunikko ei useista yrityksistä huolimatta suostunut juomaan. Perille saavuttiin melko täydelliseen aikaan, ja melassilla terästettyä vettäkin saatiin poniin uppoamaan ennen oman suoritusvuoron koittamista.
Itse esiintymisestä ei jälkipolville juuri jäänyt kerrottavaa. Taavi käyttäytyi kuin pieni porsas, olihan ympäristö sen mielestä huisin jännittävä ja tuomarit vähintäänkin vaarallisia. Rakenteen arvioinnista ei tullut yhtään mitään, sillä poninkuvatus ei seisonut sekuntiakaan paikoillaan. Tilanne kruunautui Taavin karkuretkeen pitkien näyttelyohjien päädyttyä ponin kavioiden alle, katkettua ja näin ollen mahdollistettua orin ylimääräisen ohjelmanumeron esittämisen. Tuomarit olivat suorituksesta niin näreissään, että päättivät palkita sen rakenneosion nollalla pisteellä.
Taavin liikkeitä arvosteluraati sen sijaan pääsi arvostelemaan enemmän kuin tarpeeksi ponin sinkoillessa ympäri hallia vailla huolta huomisesta. Laukka ruunikolla oli kiireistä, lyhyttä ja vähän nelitahtiseksi taipuvaista, ja näillä perusteilla askellaji sai vain yhden pisteen viidestä. Ravi ja käynti olivat kuitenkin selvempitahtisia, säännöllisempiä sekä ilmavampia, eli kaikin puolin enemmän tuomareita miellyttävämpiä. Kummastakin askellajista Taavi sai kolme pistettä, ja lisäksi se sai vielä suvustaan 3,5 pistettä kouluratsastuksessa saavutetuista kilpailutuloksista. Kokonaispistemäärä pienellä häpeäpilkullamme oli siis 10,5, joka oikeutti sen hädin tuskin kolmanteen palkintoon. Kotimatkalle lähdettiin valehtelematta hyvin pettyneinä, mutta nöyrästi leuka rintaan painettuna: tällaisen suorituksen jälkeen suunta olisi tulevaisuudessa vain ylöspäin.
25.12.2020, Kenttävarsojen laatuarvostelutilaisuus (196 sanaa)
Monipuolisuuden nimissä Taavi pakotettiin ottamaan osaa myös kenttävarsoille tarkoitettuun laatuarvostelutilaisuuteen. Päivä menikin enemmän tai vähemmän pakottavissa tunnelmissa, sillä alkuhiet saatiin päälle jo ponia kotona lastatessa: ruunikon itsepäsiyyden ruumiillistuman autoon saaminen vei lähes tunnin verran aikaa, mikä luonnollisesti aiheutti sen, että olimme pelipaikoilla auttamattomasti myöhässä. Taavin motivaatio esiintyä tuomareille oli myös hyvin rajallinen: se ei olisi halunnut liikkua minnekään, paitsi tietysti silloin, kun olisi ollut suotavaa seistä paikoillaan rakennettaan esittelemässä. Tiesimmehän me, ettei poni missään nimessä olisi mukana melko suurikokoisen tilaisuuden kärkikahinoissa, mutta siitä huolimatta pisterivi oli hienoinen pettymys.
Rakenteestaan pullero sai yhteensä kuusi pistettä, suvustaan vaivaiset kolme pistettä, käytöksestään säälittävät kolme pistettä sekä irtohypytyksestä onnettomat kolme pistettä. Kokonaiset viisi pistettä Taavi ansaitsi askellajeistaan, kun taas lisäpisteitä heltisi lannistumattomalla esittämisellä kaikkiaan yhdeksän pisteen verran. Kokonaispistemääräksi jäi näin 29 pistettä, jotka oikeuttivat tähtipään toiseen palkintoon. Kotimatkalla pyörittelimme paljon ajatuksia Taavin tulevan kenttäuran kannattavuudesta, mutta päätimme kuitenkin antaa sille mahdollisuuden näyttää kyntensä koulutuksen jälkeen oikeiden kilpailujen ja laatuarvostelujen parissa. Kaikesta huolimatta poni on minulle niin kovin rakas, eihän siihen voi kaikesta sikailusta huolimatta olla pettynyt tai sitä voi huonosta käytöksestä ainakaan rangaista: päin vastoin, kotiin päästyään ori sai pussillisen porkkanoita ihan vain siitä hyvästä, että otus sattuu olemaan olemassa.
31.03.2021, Estevarsojen laatuarvostelutilaisuus (281 sanaa)
Muutaman kuukauden huilitauon jälkeen koitti viimeisen varsaikäisille tarkoitetun ja siksi myös leikkimieliseksi opetustilaisuudeksi tituleeratun laatuarvostelutilaisuuden aika. Poni oli edellisenä iltana puunattu päästä varpaisiin, kuten tapana tällaisissa kinkereissä luonnollisesti olikin. Oman haasteensa operaatioon tuotti shampoon loppuminen kriittisimmällä mahdollisella hetkellä, mutta tovin tuskailun jälkeen apu löytyikin odotettua lähempää: Irene osasi kertoa, että ruokasoodan kanssa harmaat koivet saisi vaivattomasti hohtavanvalkoisiksi.
Aamuinen startti sujui nyt jo jonkinlaisella rutiinilla, vaikka Taavin lastaukseen oma aikansa menikin. Tien päälle päästiin kuitenkin aikataulun mukaisesti, eikä matkan aikana sattunut ajoaikaa tarpeettomasti venyttäviä kommelluksia. Tapahtumapaikalla kolmevuotias nuorukainen käyttäytyi - tai siis ei käyttäytynyt - kuten oli odotettukin, kurittomasti ja hiukan tuhmastikin. Alkusähläyksen jälkeen ori tosin teki kunnioitettavan ryhtiliikkeen, niin että omalla kehävuorollamme esiintyminen oli jo lähes moitteetonta.
Rakennearvostelusta Taavi ei kovin kummoisia pisteitä saanut, vaan emmehän ne muuta keskenkasvuiselta ja lihaksettomalta pikku rääpäleeltämme odottaneetkaan. Pisteitä osiosta kertyi vain viisi kappaletta, sanomista tuli niin jalka-asennoista kuin selän notkoisuudestakin. Orin päätä kuitenkin kehuttiin kauniiksi ja jaloksi, newforestinponille tosin jopa melkein liian siroksi. Ponin hieno suku onneksi hieman kompensoi pisteitä, kivojen vanhempiensa vuoksi orille myönnettiin yhdeksän pistettä.
Alun melskaamisen jälkeen Taavi käyttäytyi odottamattoman hyvin, mikä ei jäänyt myöskään tuomaristolta huomaamatta. Poni sai viisi pistettä niin käytöksestään kuin irtohyppäämisestäkin. Nuorta ponipoikaa ei lähdetty hirvittävän isoilla esteillä haastamaan, vaan omistajan toiveesta estekorkeudet pidettiin maltillisina (70-90cm) ja ruunikon mieli tyytyväisenä. Askellajeistaan Taavi sai tänään vain kaksi pistettä, mutta muita pisteitä kertyi vielä yhteensä yhdeksän kappaleen verran.
Näin ollen Taavin kokonaispistemääräksi tuli 35 pistettä, joka oikeutti sen kirkkaasti ensimmäiseen palkintoon. Samalla nuori mies sijoittui myös tilaisuuden parhaiden hevosten joukkoon, ei aivan parhailla pisteillä, mutta lähestulkoon kuitenkin. Tämän tilaisuuden osalta on myönnettävä, että Taavi onnistui ylittämään kaikki odotukset ja erittäin iloisesti yllättämään omistajansa, eihän tällaisesta menestyksestä osattu kotoa lähtiessä vielä haaveillakaan.