Taavetti REB

VH13-018-0493



Taavetti REB:in kuvat ovat tallin omaisuutta. Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi.

FAKTAT FAKTOINA


Nimi Taavetti REB Kutsumanimi Taavetti
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori Säkäkorkeus, väri 155cm, tummanrautias
Syntymäaika, -paikka 02.12.2012, Suomi Ikä 28-vuotias
Koulutus Helppo A, re. 80cm, me. 70cm Painotus Kouluratsastus
Kasvattaja rebely, VRL-09009, Rebellion Omistaja Cherry, VRL-12299

HISTORIAN HAVINAA

Taavetti REB muutti Kuuraan samaan aikaan yhdessä Viehättävän Tiukun kanssa. Ori oli muuttaessaan jo parikymppinen ja se oli ehtinyt esiintymisensä kilpakentillä jo esiintyä. Tummanrautiaan suomenhevosen tulevaisuus tulee siis olemaan puhtaasti siitoshommia, omaahan se kuitenkin täydellisen nelipolvisen sukutaulun. Joskus hamassa tulevaisuudessa se tulee käymään myös parit laatuarvostelut, mutta sitä ennen orin elämä tulee olemaan varsin rentoa ja hevoslähtöistä.

NE SANOVAT MINUN OLEVAN

Taavetti on uusia ihmisiä kohtaan varautunut, mutta tuttujen hoitajien kanssa ongelmitta toimeen tuleva näyttävän värinen suomenhevosori, jonka parhaisiin ominaisuuksiin lukeutuvat sen kärsivällinen elämänasenne ja rauhallinen suhtautuminen ympäristön ärsykkeisiin. Nyrpeästä ilmeestään huolimatta rautias on asiallinen käsiteltävä, jonka kanssa perustoimenpiteet kuten varustaminen ja kengittäminen sujuvat ongelmitta. Taavetti tietää oman arvonsa, eikä se suostu sietämään tarpeetonta tempomista tai aiheettomia tunteenpurkauksia. Äkkipikaisen käsittelijän kanssa hevonen kokee olonsa nurkkaan ajetuksi, jolloin sen käytös voi muuttua kiukkuiseksi ja ennalta-arvaamattomaksi. Orin hoitajan kannattaakin pysytellä rautiaan hyvällä puolella, jotta arjen rutiinit ja pyhäpäivien retket sujuvat helposti ja hyvillä mielin. Taavetti on kokenut reissaaja, eikä sen käytöstä tarvitse hävetä kotitallin ulkopuolellakaan.

Suomenhevosen liikkeet eivät ole erityisen näyttävät, mitä ori onnistuneesti kompensoi tasaisuudellaan ja pilkuntarkalla suorittamisellaan. Taavetin motivoiminen työntekoon ei ole erityisen vaikeaa, mutta hevosen esittäminen ryhdikkäänä ja riittävän koottuna kokonaisen kouluohjelman ajan ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Rautiaan satulaan parhaiten istuu jäntevä ratsastaja, joka vaikuttaa hevoseen tarvittaessa selkeästi, mutta antaa sille myös tilaa huolehtia omasta osuudestaan rauhassa. Taavetin vahvuuksiin lukeutuvat pehmeät sivuttaisliikkeet sekä sujuvat laukanvaihdot käynnin kautta; erityistä tarkkaavaisuutta taas vaaditaan lisättyjen askellajien sekä sujuvien peruutusten esittämisessä. Sileällä työskentelyn lisäksi suomenhevosen kanssa voi hypätä pieniä esteitä niin kentällä kuin maastossakin. Orin hyppytyyli ei ole erityisen kaunis, mutta rehellisenä suorittajana Taavetti kyllä kiipeää esteistä ylitse, jos sen vain onnistuu ohjaamaan tolppien väliin. Rautiaalla ei voi kuvailla olevan kovin kummoista esteälyä, eikä se myöskään osaa varoa puomikosketuksia, mutta tuloksista piittaamattomalle ratsastajalle ori on mitä mainioin kumppani myös pienille esteradoille. Maastoratsuna Taavetti on rauhallinen maisemista nautiskelija, joka ei pienestä hätkähdä. Hevonen on käytännössä liikennevarma ja se viihtyy maastolenkeillä hyvin yksinäänkin.

PERHE ON PAINAJAINEN

i. Moon Sirius
KTK-III, KRJ-I, SLA-I, YLA1
sh, 156cm, trt
ii. Koston Varjoleikki
KTK-III, KRJ-II, YLA2
sh, 154cm, rt
iii. VIR MVA Ch Kajo-Varjo
KTK-II, KRL-II
iie. Koston Sametti
ie. Moon Kulkurimimmi
KTK-III, KRJ-II
sh, 156cm, rt
iei. VIR MVA Ch Moon Ärräpää
KTK-II, KRJ-I, SLA-I, YLA2, SV-II
iee. Sannin Rokkimimmi
KRJ-I, YLA2
e. Kadotettu Pirpana
KTK-III
sh, 152cm, rt
ei. VIR MVA Ch Rohmulan Reko
KTK-II, KRJ-I, SV-I
sh, 160cm, rt
eii. VIR MVA Ch Metsäkartanon Reemus
KTK-II, KRJ-I
eie. Hopean Nallevaaka
ee. VIR MVA Ch Kadotettu Sotalotta
KTK-III, SV-I
sph, 148cm, rt
eei. Kurittoman Leijonaraita
KRJ-IV, YLA2
eee. SH Ilon-Tähti



iiii. Peltopyy Ch, KTK-III, ERJ-III, YLA2
iiie. Aino-Kaisa KRJ-II, YLA2
iiei. Sammalharjun Tenho SLA-I
iiee. Ruuturouva VIR MVA Ch, KTK-III, KRL-III, SLA-II, YLA2
ieii. Samoilija VIR MVA Ch, KTK-III, KRJ-II, SLA-I*, YLA1
ieie. Neiti Kesäheinätär Ch, KTK-III, KRJ-II, SLA-I, YLA2
ieei. Rokkipoika KRJ-II, SLA-I, YLA2
ieee. Erilan Vilma KRJ-III, SLA-I, YLA3
eiii. Vikkori VIR MVA Ch, KTK-II, YLA2
eiie. Mesimarja VIR MVA Ch, KTK-III, YLA2
eiei. Nallemainen
eiee. Pusuvaaka
eeii. Pohjantähti KTK-III
eeie. Pirtsakka WQ
eeei. Fokker
eeee. Löytötähti

POJASTA POLVI PARANEE

01.11.2020 o. Kuuran Taaleri (e. Viehättävän Tiuku) om. Cherry VRL-12299 KV-I, SV-II
00.00.0000 o./t. Hevosen Nimi (i./e. Hevosen Nimi) om. Omistaja VRL-00000

RUUSUKEHAI VAUHDISSA


VSR Cup: 1 sijoitus

28.02.2014 Susiraja Helppo A 10/125


KRJ: 46 sijoitusta

10.05.2013 Satulinna Helppo A 4/30
11.05.2013 Satulinna Helppo A 2/30
12.05.2013 Satulinna Helppo A 5/30
15.05.2013 Ewig Helppo A 6/40
18.05.2013 Satulinna Helppo A 3/30
22.05.2013 Tahti Helppo A 1/31
25.05.2013 Tahti Helppo A 2/31
26.05.2013 Tahti Helppo A 4/31
26.05.2013 Tahti Helppo A 4/31
28.05.2013 Riiviöt Helppo A 6/50
30.05.2013 Tahti Helppo A 4/31
06.06.2013 Sakasti Helppo A 5/30
06.06.2013 Sakasti Helppo A 4/30
07.06.2013 Sakasti Helppo A 1/30
08.06.2013 Sakasti Helppo A 5/30
10.06.2013 Sakasti Helppo A 3/30
11.06.2013 Moondance Helppo A 2/40
12.06.2013 Moondance Helppo A 3/40
04.07.2013 Takkuinen Helppo A 4/50
06.07.2013 Takkuinen Helppo A 2/50
15.02.2016 Ventos Helppo A 5/30
16.02.2016 Ventos Helppo A 2/30
19.02.2016 Ventos Helppo A 2/30
11.02.2017 Pirunportti Helppo A 1/30
11.02.2017 Turmeltaja Helppo A 5/30
12.02.2017 Istoriya Helppo A 2/22
12.02.2017 Metsovaara Helppo A 3/40
12.02.2017 Myyränkolo Helppo A 5/30
13.02.2017 Ventos Helppo A 2/30
14.02.2017 Turmeltaja Helppo A 4/30
15.02.2017 Pirunportti Helppo A 2/30
16.02.2017 Istoriya Helppo A 4/22
16.02.2017 Metsovaara Helppo A 6/40
16.02.2017 Fiktio Helppo A 4/40
17.02.2017 Istoriya Helppo A 2/22
17.02.2017 Istoriya Helppo A 3/22
18.02.2017 Turmeltaja Helppo A 5/30
19.02.2017 Istoriya Helppo A 1/22
19.02.2017 Turmeltaja Helppo A 4/30
20.02.2017 Istoriya Helppo A 2/22
20.02.2017 Fiktio Helppo A 2/40
20.02.2017 Pirunportti Helppo A 3/30
20.02.2017 Romilly Helppo A 1/80
21.02.2017 Myyränkolo Helppo A 1/30
24.02.2017 Varpulan ratsastuskeskus Helppo A 2/24
25.02.2017 Turmeltaja Helppo A 5/30

LAHJATTOMAT TREENAA

15.10.2020 - Valmentajana Henna Poutanen (314 sanaaa)
Taavetti ei ollut enää kovin kummoisessa tikissä; koostuivathan sen päivät lähinnä syömisestä ja tarhailusta. Aina välillä ori pääsi mukaan rennolle maastolenkille tai osalliseksi tallityttöjen ohjattua ratsastusta, mutta aktiivivuosien huippukunto oli joka tapauksessa enää vain kaukainen muisto. Tänään rautiaalle (tai lähinnä ratsastajalleen Vilmalle) avautui mahdollisuus osallistua kouluvalmennukseen Annan ja Taalerin aisaparina. Siinä sitä vasta valmennusryhmä olikin: vanha konkariratsu junioriratsastajineen vastapainonaan nuori, edellä mainitun orin jälkeläinen, ratsastajanaan tallin vastuuratsuttaja.

Itsenäisesti hölkkäiltyjen alkuverryttelyn jälkeen ratsukot aloittivat ohjatun työskentelyn pääty-ympyrällä, jossa huomiota kiinnitettiin erityisesti hevosten pehmeään taipumiseen sekä siihen, että ne seurasivat ohjasapua pyydettäessä rennosti myös vastataivutukseen. Sivuhuomiona Taavetin kanssa korjattiin myös ratsastettava tie oikean muotoiseksi ja riittävän suureksi; Vilmalla kun oli taipumus eksyä oikealta reitiltä etenkin ympyrän avoimen sivun aikana. Komean uran kouluradoilla tehnyt suomenhevonen oli liikkuessaan enää kalpea haamu entisestään, mutta läsnä olivat yhä suorittamisen tuttu tasaisuus sekä keskittyneesti ratsastajaa kohti lerpattavat korvat.

Ympyrätyöskentelyn jälkeen ratsastajat pääsivät virittämään ratsujensa kaasuhanoja ensin pitkällä sivulla suoritettujen ja myöhemmin lävistäjälle siirrettyjen keskiravien avulla. Taavetin ensimmäiset yritykset jäivät odotetusti laimeiksi, mutta toistojen myötä orin moottori käynnistyi paremmin askelten lähtiessä venymään kiireisen kipittämisen sijaan. Tahtirikkoja hevonen ei tällä kertaa tehnyt kuin muutaman, mutta ryhdikkäästä liikkeestä tai riittävästä kokoamisesta ei kuitenkaan voinut hevosen kohdalla puhua. Vilma teki kuitenkin orin satulassa parhaansa ja onnistui korjaamaan hevosensa taipumusta pyrkiä kolmelle uralle lävistäjän aikana, joten hyviäkin elementtejä suorituksessa oli mukana.

Valmennuksen lopuksi vuorossa oli hieman laukkatyöskentelyä, joka tänään keskittyi vastalaukkojen esittämiseen. Taavetille liike oli teknisesti tuttu, mutta vahvasta lihasmuististaan huolimatta sen fyysinen kunto alkoi jo loppua, mikä johti haparointiin ja muutamaan ravirikkoonkin kaarteiden aikana. Onnistuneitakin pätkiä tuli kuitenkin kummassakin kierroksessa: tätä edesauttoi alkuvalmennuksen huolellinen taivuttelu sekä apujen läpiratsastaminen, mutta myös Vilman kyky nollata päänsä epäonnistumisen jälkeen ja yrittää sitten uudelleen ilman ennakko-odotuksia. Tytön ratsastustyylissä erityisen miellyttävää seurattavaa oli tämän pyrkimys ymmärtää hevostaan, sen vahvuuksia ja rajoitteita, ja toimia niiden puitteissa reilusti, mutta kuitenkin itseään ja omaa osaamistaan haastaen. Tällaiseen käyttöön Taavetti olikin mitä erinomaisin opetusmestari.

RAKAS PÄIVÄKIRJA

01.04.2024 - Kirjoittanut omistaja (157 sanaa)
Taavetti on sata vuotta vanha – tai ainakin minusta on jo pitkään tuntunut siltä. Pappaiästään huolimatta se on tehnyt elämänsä aikana kovin vähän: kilpaillut kyllä kimaran nuoruusvuosinaan ja vähän lisää varttuneemmalla iällä, mutta siinä orin meriitit sitten ovatkin. Erilaisesta, vanhasta ja vähän unholaankin painuneesta suvustaan huolimatta siitosoriksi hankitun Taavetin siitosurakin päättyi ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaakaan. Rautiaalla on yksi elossa oleva suvunjatkaja, Taaleri, jonka tarkoituksena on jäädä jatkamaan isänsä kavionjäljissä Kuuran Suomenratsuissa. Taavetille sopivia morsiamia olisivat myös Huvivalssi ja Amorilla, mutta olemattomasta kiinnostuksesta johtuen varsat ovat edelleen vain suunnitteluasteella. Hevoskauppojen käydessä vuosi vuodelta viileämmiksi taitaa Taavetti ehtiä jo vehreämmille laitumille ennen sopivan markkinaraon syntymistä. Sitä ennen ori saa kuitenkin käydä näytillä kouluratsujen sekä suomenhevosten laatuarvostelutilaisuuksissa, jotta sen pitkä elämä näyttäisi edes paperilla hieman tuotteliaammalta. Ja koska kyseessä on kuitenkin ori, voisi siitä varmuuden varoiksi jättää muutaman pakasteen parempia aikoja odottelemaan; jospa Taavetti vielä joskus saisi osakseen kaipaamansa arvostusta suomenhevoskasvattajilta, vaikkei se miltään osin erityislaatuinen hevonen olekaan.

07.04.2024 - Kirjoittanut omistaja (119 sanaa)
Vanha herra Taavetti pääsi kunnonkohotusmielessä mukaan vajaan kymmenen kilometrin mittaiselle maastoretkelle, jossa mukana oli myös liuta muita eläkeläisratsuja ja siitoshevosia – tasapuolisuuden nimissä ei yhtään treenikuntoista eläintä. Rautiaalle suomenhevoselle lenkki maistui paremmin kuin hyvin, olihan se aina viihtynyt kentän ulkopuolella erinomaisesti. Huonokuntoisten pullukoiden joukossa ori pysyi ongelmitta mukana vauhdissa, vaikka normaalisti sillä olikin taipumusta jäädä ihailemaan maisemia vähän turhankin haltioituneesti. Käyntiä vauhdikkaammat pätkät Taavetti töpötti jopa reippaasti, sillä porukasta putoaminen ei tällä kertaa sopinut orin suunnitelmiin ollenkaan. Reilun tunnin verran kestäneen ratsastuksen jälkeen rautias, kuten moni muukin matkassa mukana ollut hevonen, oli hionnut sopivasti ja puuskuttikin hieman ennen viimeistä käyntipätkää kohti tallia. Tällaisilla lenkeillä olisi nyt tarkoitus kohottaa Taavetin kunto sellaiseksi, että orin kehtaisi viedä vielä kerran tuomariston eteen esiintymään.