Nanotulen kuvat ovat tallin omaisuutta. Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi.
| Nimi | Nanotuli | Kutsumanimi | Tuittu |
| Rotu, sukupuoli | Suomenhevonen, tamma | Säkäkorkeus, väri | 160cm, punarautias |
| Syntymäaika, -paikka | 26.08.2020, Suomi | Ikä | 15-vuotias |
| Koulutus | Helppo A, re. 70cm, me. 50cm | Painotus | Kouluratsastus |
| Maahantuoja | Karolus | Omistaja | Katri, VRL-12299 |
Nanotuli on Kuurassa aivan ainutlaatuinen ilmestys sen ollessa ainoa aidosti ravuritaustainen hevosemme. Kaupantekohetkellä se asui vielä Karoluksessa ja treenasi valmentajansa Janin kanssa, mutta koska tamma lupaavista hiittilenkeistään huolimatta ei löytänyt haluttua draivia raviradalla, myytiin se laatuunsa nähden varsin edullisesti ”kotiin kuin kotiin”. Näin ratsuihmisen silmin arvioituna Tuitussa oli sisäänrakennettuna kaikki ne ominaisuudet joita lajinvaihtajalta vaadittiin, mutta uudelleenkoulutus ottaisi tietysti aikansa eikä takeita projektin onnistumisesta vielä tässä vaiheessa ollut. Oikeiden tähtien alla tammasta tulisi kuitenkin kouluratsu ja aikanaan mahdollisesti jopa siitostamma, mikäli Tuittu itse vain olisi myötämielinen suunnitelman suhteen.
Tuittu on kiukkuisesta nimestään huolimatta rennon lupsakka hevonen, joka on ehtinyt nähdä elämänsä aikana niin paljon kaikenlaista, ettei mikään tunnu tätä rautiasta hetkauttavan. Suomenhevonen on kuin kotonaan kirkkaissa valoissa ja huumaavassa metelissä, mutta yhtä lailla se viihtyy myös hiljaisuudessa ja omassa rauhassaan. Tuittu ei hirveästi välitä muista hevosista, mutta tulee niiden kanssa kuitenkin riittävän hyvin toimeen pystyäkseen asumaan karsinatallin sijaan tammapihatossa. Ulkoilmaelämä sopiikin liikkumista rakastavalle suomineidolle varsin passelisti, sillä muutoin herkästi ylimääräistä virtaa keräävä tamma pysyy pihatossa asuessaan varsin tasaisena ja tyytyväisenä vapaapäivistä huolimatta. Hoitotilanteissa Tuittu on tottunut ripeisiin otteisiin, eikä se oikein malttaisi seistä pidempiä aikoja aloillaan omasta mielestään turhanpäiväisten lääppimisten takia. Komennettaessa tamma uskoo kuitenkin kerrasta, eikä sitä tarvitse olla jatkuvasti muistuttamassa hyvistä käytöstavoista. Taluttaessa rautiaalla on vetävä askel eivätkä hoitajat aina meinaa pysyä sen perässä, minkä vuoksi tamman vakiovarustukseen kuuluu riimunnaru ketjulla. Matkustajana Tuittu on varsin rento ja tyytyväinen, eikä se pane pahakseen pidempiäkään reissuja niin pitkään kuin eväät ja olosuhteet ovat kunnossa.
Ratsain Tuittu on hyvin työmotivoitunut hevonen, jonka historia kuitenkin edelleen näkyy ja tuntuu tamman ratsastettavuudessa. Suomenhevonen on tyypilliseen ratsuun verrattuna helposti kiireinen, minkä lisäksi sen askellajeista ravi on ylivoimaisesti vahvin. Toisinaan tammalla on edelleen vaikeuksia viihtyä kevyellä tuntumalla, minkä lisäksi se innostuu keskiaskellajeista tarpeettoman paljon. Toisaalta Tuittu on kestävyydeltään huippuluokkaa, se tekee mielellään yhteistyötä ratsastajansa kanssa ja opettelee mielellään vielä uusiakin temppuja. Vaikka hevosen esittäminen tasaisena ja tasapainoisena läpi kokonaisen kouluohjelman ei olekaan mikään itsestäänselvyys, on tamma erittäin opettavainen ja palkitsevakin treenikaveri jo hieman kokeneemmalle ratsastajalle.
Vauhdikkuutensa ja olemattoman esteälynsä vuoksi Tuitun kanssa on hypätty vain vähän. Suomenhevonen kohtaa erilaiset esteet kyllä rohkeasti ja lähtee lähes aina ponnistamaan hyppyyn, mutta useimmiten se silti laskeutuu esteiltä puomit jaloissaan kierien. Tamman hyppytekniikka on löysä ja varovaisuus olematonta, minkä vuoksi maastoesteetkin on hevosen kohdalla jätetty ihan turvallisuussyistä satunnaisten ojanylitysten ja pienten tukkien tasolle. Maastoilusta Tuittu kyllä pitää, oli sillä sitten ratsastaja selässään tai koppakärryt perässään. Rautias ei ole epätasaisella pohjalla kovin varmajalkainen, mutta liikennettä se ei jännitä ollenkaan. Ryhmässä liikuttaessa hevosen kilpailuvietti syttyy nopeasti, joten vahvempi kuolain ei ole ollenkaan huono varotoimi yhteisille lenkeille lähdettäessä. Ajaessa Tuittu puoltaa helposti vasemmalle, mikä lienee osittain syynä myös suomenhevosen laukkaherkkyydelle. Tamma kuitenkin pitää kärryttelystä kovasti ja sopiikin toimivuutensa vuoksi hyvin myös kokemattomamman kuskin ajettavaksi.
| i. Tototuli sh, 162cm, prt |
ii. Heljän Totoro sh, 158cm, tprt |
iii. Pelakka |
| iie. Alamajan Brenda |
||
| ie. Theresa sh, 160cm, rn |
iei. Usvarannan Aave |
|
| iee. Hempukka |
||
| e. Petohongan Alma sh, 164cm, vrt |
ei. Rassukka sh, 165cm, rt |
eii. Rattonen |
| eie. Jukolan Helmi |
||
| ee. Petohongan Meira sh, 155cm, prt |
eei. Alhon Hovikuski |
|
| eee. Mielikki |
i. Tototuli oli oikea suomenhevosen perikuva punaraudikkoine värityksineen, pitkine harjaksineen ja jykevine jalkoineen. Se oli ravuri, tulostasoltaan melko tavanomainen sellainen, mutta kantakirjauksen erinomaisten rakennepisteiden ja perisuomalaisen rehellisen luonteensa vuoksi se sai kuitenkin vuosien varrella myös kourallisen astutuspyyntöjä. Julkisesti ori ei koskaan ollut tarjolla jalostukseen, mutta tästäkin huolimatta sille syntyi lopulta kuusi elävää jälkeläistä, jotka isänsä tavoin vähintään kokeilivat siipiään raviurheilun puolella. Menestynein Tototulen jälkeläisistä on sen esikoisvarsa Tilituli, joka nimensä mukaisesti lunasti uransa aikana omistajilleen yli 25 000 euron tilin ovaaliradoilta. Tototuli kuoli vain 14-vuotiaana nivustyräleikkausta seuranneisiin komplikaatioihin.
ii. Heljän Totoro oli valioaikainen juoksijaori, joka ruuhkavuosinaan kilpaili talvet ja vietti kesät naisseurassa Turun saaristossa. Suomenhevosen luonteessa oli paljonkin toivomisen varaa, mutta koska se juoksi kovaa ja tienasi uransa aikana sievoisen summan paitsi palkintorahojen myös varsamaksujen muodossa, annettiin sen karski käytös anteeksi silloinkin, kun haavereita sattui niin orille itselleen kuin sen käsittelijöillekin. Orin jälkeläiset tulivat ajan kuluessa tunnetuiksi kovasta luonteestaan, minkä takia hevosen suosio siitosorina loppui lähes yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, mutta jälkeläisiä ehti kuitenkin syntyä yli 50 kappaletta. Suomenhevosen maanpäällinen taival loppui sen kilpailuoikeuden rauettua orin käännyttyä 16-vuotiaaksi.
ie. Theresa oli vallan tavanomainen harrasteravuri, jonka suurimmaksi saavutukseksi jäi koelähdön läpäisy nelivuotiaana. Luonteeltaan tamma oli kuitenkin todella herttainen, ja vaikkei juoksu sille oikein maistunutkaan, oli se kuitenkin toimivana ja turvallisena hyvänmielen harrastuskaverina lyömätön. Olemattomista ansioistaan huolimatta suomenhevosesta pidettiin aina viimeisen päälle hyvää huolta, ja ehkä juuri sen ansiosta ruunikko ehtikin elää lähes kolmekymmentä vuotta, ennen kuin se jouduttiin nukuttamaan ikiuneen kuluneiden hampaiden ja niistä seuranneen yleiskunnon laskun vuoksi. Tamma sai elämänsä aikana kaksi jälkeläistä, joista kumpikin kokeili onneaan raviradoilla, mutta kuninkuuskilpailuista oli niidenkään kohdalla turha haaveilla.
e. Petohongan Alma oli kestävä ja kilpailuhenkinen suomenhevostamma, joka menestyi uransa aikana erityisesti pitkillä matkoilla ravikilpailuissa. Lyhyillä sprinteillä rautias sekosi usein askeleissaan, mutta napsun rauhallisemmassa vauhdissa se oli pitelemätön. Tamma ei ollut ajettavuudeltaan kovin häävi, minkä vuoksi se loukkaantumisen jälkeen kuntoutettiin ja uudelleenkoulutettiin ratsuksi. Kevyehkö fyysinen rasitus ei kuitenkaan kilpahevosen pääkopalle sopinut, kuten ei myöskään siitostamman elämä, jota Alman kohdalla vaivauduttiin kokeilemaan tasan yhden jälkeläisen verran. Lukuisten jatkoaikojen jälkeen suomenhevonen talutettiin 12-vuotiaana sisään teurastamon ovista, eikä siltä tieltä paluuta enää ollut.
ei. Rassukka oli urheilumallin suomenhevonen, jolla oli pitkät jalat ja juoksijan fysiikka. Ensimmäiset kautensa ori teki tasaisen hyvää tulosta, mutta iän karttuessa sen työmotivaatio alkoi rakoilemaan, eikä palkintorahoja enää kertynyt. Hevosen valmentajaa vaihdettiin useampaan otteeseen ja se opetettiin työskentelemään myös ratsain, mutta monien temppujen jälkeen rautiaan omistajakimppa joutui toteamaan, ettei ikäluokkamenestyjä halunnut enää jatkaa kilpaurheilua. Myynnin myötä Rassukka ruunattiin ja koulutettiin ratsuksi, joka sopikin hevosen psyykeelle paljon raviurheilua paremmin. Rautias suomenhevonen lopetettiin kunnioitettavassa 26 vuoden iässä lisääntyneiden pikkuvikojen vuoksi. Se jätti jälkeensä viisi jälkeläistä, joista tosin Rassukan kuollessa elossa oli enää kaksi nuorinta.
ee. Petohongan Meira oli pyöreärunkoinen suomenhevonen, joka käpylehmän ulkomuodosta huolimatta ravasi tahdikkaasti ja koko sydämellään. Rautiaan luonne ei ollut erityisen miellyttävä, mutta sitä siedettiin niin pitkään, kuin tamma kotiuttu palkintoeuroja säännöllisin väliajoin. Mahahaavan äidyttyä niin pahaksi, että Meira joutui pitkälle kilpailutauolle, päätettiin se samalla vaivalla saattaa myös kantavaksi. Siitostamman elämä maistui suomenhevoselle lopulta niin hyvin, ettei se enää parannuttuaankaan palannut treeniin ja kilpailemaan. Meiran lopullinen varsaluku jäi neljään rautiaan menehdyttyä viimeiseksi jääneen varsansa syntymän jälkeisiin komplikaatioihin 14-vuotiaana.
03.06.2025 t. Kuuran Namupala (i. Hiuko) om. Katri, VRL-12299
Kilpaillut raveissa
5-vuotiskausi 8: 0-1-1, enn. 31,2ke/30,5aly, vs. 5105v€
| 20.09.2024 | Burnout, villit | Ryhmäajo 1609m | 33,7aly x | 4/12 | 2000v€ |
| 21.09.2024 | Burnout, villit | Ryhmäajo 1609m | 34,8aly x | 3/12 | 3000v€ |
| 22.09.2024 | Burnout, villit | Ryhmäajo 1609m | 36,5aly | 8/12 | |
| 07.10.2024 | Karolus, villit | Ryhmäajo 1600m | 31,8aly | 11/12 | |
| 04.11.2024 | Karolus, villit | Ryhmäajo 1600m | 30,5aly | 7/10 | |
| 24.11.2024 | Adina, villit | Tasoitusajo 2100m | 35,5ke | 2/12 | 75v€ |
| 24.01.2025 | Karolus, villit | Ryhmäajo 1600m | 30,5aly | 7/10 | |
| 31.01.2025 | Adina, villit | Tasoitusajo 2100m | 31,2ke | 4/11 | 30v€ |
Kilpaillut kouluratsastuksessa porrastetuissa
| Ominaisuuspisteet (KRJ) | Taso |
| 1917.57 | 5/4 |
18.09.2025 - Valmentajana Mira Koivu
Tuitun kanssa ensimmäinen talvi oli kulunut laukannostoja harjoitellessa, pehmeämpää tuntumaa opetellessa ja tehtävien ääreen rauhoittumisessa. Tamma ei ollut oppinut ratsun tavoille niin nopeasti kuin olin toivonut, mutta selässään se oli pitänyt kiltisti jokaisen, joka sinne oli vauhtia pelkäämättä uskaltanut kiivetä. Monelta kantilta tarkasteltuna Tuittu oli kuin nuori hevonen, paitsi että sillä oli jo aikuisen hevosen fysiikka. Ratsun uraa ajatellen se oli oppinut kantamaan itseään väärällä tavalla ohjaan nojaten, ja se jos jokin oli aiheuttanut matkan varrella harmaita hiuksia. Niin tänäänkin, kun valmennuksen aiheena oli niinkin jännittävä asia kuin siirtymiset askellajien välillä.
Vaikka Tiuttu nykyään tunsi puolipidätteen merkityksen hyvin, oli silti päivästä kiinni, miten hyvin ratsastajan viesti meni hevoselle perille. Alkuverryttelyjen aikana suomenhevonen oli yleensä vastaanottavaisimmillaan, kun taas laukkatyöskentelyn jälkeen se kävi niin kovilla kierroksilla, ettei yhteistyö ollut enää järin siloteltua. Tänäänkin Tiuttu oli alkuravien ajan malttavainen, ja sen kanssa pystyi melko vaivattomasti jumppaamaan niin loivien pohkeenväistöjen kuin avotaivutustenkin parissa. Se teki käyntipätkät säntillisesti, eikä roikkunut ohjalla edes ravista käyntiin siirryttäessä. Ensimmäinen laukannostokin oli hyvä, tasapainoinen suorastaan. Sen jälkeen tuttu kiire kuitenkin palasi.
Siitäkin huolimatta, että Tuitun laukka oli parantunut lähtötilanteesta valtavasti, oli sillä edelleen vaikeuksia säilyttää ryhtinsä kaarteissa ja kaarevilla urilla. Suoralla tamma pystyi jo kantamaan itsensä mukavasti, mutta viimeistään ympyrän jälkimmäisellä puoliskolla se rojahti pitkäksi ja lähes nelitahtiseksi. Vaikka ongelma ei varsinaisesti johtunut voiman puutteesta, kompensoi Tuittu hankaluuksiaan samalla tavalla kuin voimaton hevonen, eli lisäämällä vauhtia. Samalla se kiihdytti myös omaa mielentilaansa, mikä sekin näyttäytyi ulospäin kiireenä ja hutilointina. Ratsastajalla piti siis kiirettä suomenhevosen satulassa, samaan aikaan kun hänen tärkein tehtävänsä oli pysyä jokaisessa liikkeessään koordinoituna ja rauhallisena.
Tähän mennessä treeniin oli mahtunut paljon hyviä pätkiä, mutta myös paljon jo tutuksi tulleita haasteita ja niistä seuranneita oravanpyöriä. Koska tarkoitus oli tehdä tunnin aikana mahdollisimman paljon mahdollisimman laadukkaita siirtymisiä, pääsi Tiuttu loppuvalmennuksen ajaksi pyörimään areenan toiselle puoliskolle. Lähtötilanne oli noin viidentoista metrin halkaisijalla oleva ympyrä, jossa askellajina oli ravi. Laukkaan siirryttiin loivan väistön kautta noin 20 metriselle ympyrälle, ja takaisin raviin pienen väistöntapaisen jälkeen alkuperäiselle ympyrälle. Käyntisiirtymisissä suunta oli toinen; käyntiin siirryttiin väistön kautta noin kymmenen metrin voltille, ja raviin palattiin jälleen väistöaskelien kautta takaisin harjoituksen lähtötilanteeseen.
Harjoituksessa riitti tekemistä, eikä turhautumisiltakaan täysin vältytty, mutta ajatus tehtävän taustalla oli hyvä ja toimivakin. Kierros toisensa jälkeen Tuittu odotti maltillisemmin, olisiko suunta seuraavaksi pienemmälle vai suuremmalle ympyrälle. Väistöt, olkoonkin kuinka loivia ja epätasaisia tahansa, pakottivat sen keskittymään omaan kroppaansa siirtymiseen valmistautuessa, ja myös siirtymiset olivat hyvin valmisteltuina tasapainoisempia ja kiireettömämpiä. Suurempaa vaihdetta vaihdettaessa tamma pysyi hienosti ryhdissä, ja kun samaa askellajia ei luukutettu kierrostolkulla, ei se myöskään lähtenyt vyörymään eteenpäin lisäten vauhtia pikkuisen joka askeleella.
Siitymiset alaspäin olivat selvästi vaikeampia, mutta niissäkin tapahtui silti edistystä. Tuittu ei ollut koskaan aiemmin edes ajatellut sivuttaisaskelia laukassa, mikä sai sen nojautumaan kuolaimeen aluksi kahta kauheammin. Ideasta kiinni saatuaan se alkoi kuitenkin kokoamaan väistön aikana aivan pyytämättä, minkä seurauksena varsinainen siirtymä laukasta raviin oli yllättävän sujuva ja rento. Ravista käyntiin siirryttäessä elämä oli odotetusti helpompaa, mutta toki tehtävän kokonaisvaltainen haastavuus näkyi Tuitun ajoittaisena kuormittumisena käynnissäkin. Vasen kierros oli väistöjen kannalta helpompi, kaatuihan tamma sinne lapa edellä mielellään muulloinkin. Oikealle väistäminen oli vaikeampaa, mutta sivuttaisaskeleiden vaikutus hevosen ratsastettavuuteen oli suurempi.
Kaiken kaikkiaan harjoitus oli simppeli, työntäyteinen ja sopivasti sekä hevosta että ratsastajaa haastava kokonaisuus, jonka avulla onnistuttiin saavuttamaan se, mikä valmennuksen tavoitteeksi oli asetettu. Loppuverryttelyissä Tuittu oli selvästi tavallista kuuliaisempi, ja ennen kaikkea rauhallisempi kaikessa tekemisessään. Ei yksi treeni tietenkään riittänyt muuttamaan hevosen käsitystä ratsastuksen perusperiaatteista, mutta oli siitä se hyöty, että nyt ratsastajan työkalupakissa oli jälleen yksi hyväksi todettu keino enemmän tarttua suomenhevosen haasteisiin ja auttaa sitä pääsemään niistä yli.
08.02.2025 - Kirjoittanut omistaja
Nanotulen koeratsastus oli vähintään yhtä eksoottinen kokemus kuin tamma itsekin. Hevonen asui Karoluksen ratatallissa, eikä käytössä ollut mitään varikkoaluetta, hiittirataa tai varsinaista ravirataa kummoisempaa tilaa koeratsastukselle. Myös talli oli näin ratsuihmisen silmin hämmentävä: rautias varustettiin käytävän naruissa hiittikärryjen ja rehuämpäreiden keskellä tallin työntekijöiden rampatessa jatkuvasti tamman ohitse milloin valjaita raahaten ja milloin rehukärryjä lykkien. Tuittu, jota tällöin vielä Nanuksi kutsuttiin, oli kuitenkin ilmeisen tottunut jatkuvaan hälyyn ympärillään, sillä se ei vaikuttanut vaivautuvan tilanteesta lainkaan.
”Ratsastusta” Tuitulla oli takanaan muutama hassu kerta, mutta mistään ratsukoulutuksesta ei tamman kohdalla voitu puhua. Se oli tehnyt pari reissua hiittiradalle ratsastaja selässään ja ollut kuuleman mukaan ihan kiltti, mutta totuus kuitenkin oli, ettei hevonen ymmärtänyt varsinaisesta ratsastuksesta vielä mitään. Tuitun koeratsastus kesti varikkoalueella huikeat viisitoista minuuttia pitäen sisällään muutaman ympyräntapaisen kumpaankin suuntaan sekä parit siirtymiset pysähdysten, käynnin ja valmentajansa Janin sanoin ”mummoravin” välillä. Fiilis hevosesta oli erikoinen, sillä vaikka siinä teoriassa oli palaset mukavasti kohdallaan, ei se kuitenkaan ymmärtänyt avuista yhtään mitään. Se ei ollut millään mittarilla nuoren hevosen tuntuinen, mutta osaamistasoltaan se oli silti korkeintaan kolmevuotiaan tasolla.
Erikoisesta ensivaikutelmastaan huolimatta Tuittu oli mielestäni ostotarjouksen arvoinen hevonen. Vaikka se katselikin vielä ratsastajaansa yläkautta silmiin ja reagoi pidätteisiin nojaamalla ohjaan kahta kauheammin, oli se kuitenkin osoittanut olevansa kiltti jalat maassa -tyyppi, jonka selässä istuminen tuntui kaikesta huolimatta turvalliselta. Jos Tuitusta ei onnistuttaisikaan koulimaan vakavamielistä kouluratsua, voitaisiin se kuitenkin myydä uudelleenkoulutuksen jälkeen eteenpäin harrastehevoseksi ilman soimaavia omantunnontuskia.
23.06.2025 - Kirjoittanut omistaja
Melko pian Kuuraan muuttonsa jälkeen Tuittu päädyttiin astuttamaan siinä toivossa, että tiineys rauhoittaisi sen menoa hieman. Päätöksen astutuksen ajankohdasta ja orivalinnasta teki helpoksi Viixi, joka juuri sopivasti näiden pohdintojen aikaan teki julkisen jalostustarjouksen moniosaajaoristaan Hiukosta. Itse olin orin nähnyt vain kertaalleen irtohypytyksessä, mutta jo tuolloin se oli jäänyt mieleeni tasaisen varmana suorittajana ja itsevarmana persoonana. Tuitun suku ja tausta eivät ehkä olleet ihan sellaisia, joita perinteisesti Hiukon kaltaiselle orille tarjottaisiin, mutta koska orin omistaja oli suostuvainen yhdistelmään, saatiin toivottu tiineys alkamaan ihanan vaivattomasti heti ensimmäisestä kiimakierrosta.
Tuitun tiineys eteni aina maaliviivalle saakka normaalisti ja ilman ylimääräisiä vaivoja. Sitä ratsastettiin ensimmäisten kuuden kuukauden ajan, minkä jälkeen se sai hieman lomailla ennen kesäkuista laskettua aikaansa. Tiineyden myötä rautias todella hieman tasoittui, mutta ei siitä vieläkään mitään tyyneyden ja kärsivällisyyden perikuvaa tullut. Varsomisen lähestyessä suomenhevonen alkoi hakea itselleen tavallistakin enemmän omaa tilaa, joten viimeisen tiineyskuukauden se vietti pihattolaumansa sijaan karsinassa asuen ja yksilötarhassa jaloitellen.
Varsomisen käynnistyessä ensikertalainen tamma oli selvästi hämillään, mutta puskettuaan jälkikasvunsa pihalle heräsivät tuoreen emän vaistot välittömästi. Ensimmäiset päivät Tuittu oli varsastaan hyvin tarkka, eikä se kaivannut ylimääräisiä silmäpareja edes karsinansa kalterien ulkopuolelle. Päivien kuluessa ja hormonien tasoittuessa asettui myös Tuitun ja siron tammavarsan elämä raiteilleen, ja jo kahden viikon iässä parivaljakko oli onnistuneesti liitetty osaksi suurempaa varsoneiden tammojen porukkaa ja siirretty kauden ensimmäiselle laidunlohkolle viettämään ihanaa varsantuoksuista kesää.
10.08.2026 - Kirjoittanut omistaja
Voi pojat, millainen matka Tuitun kanssa on kuljettu. Projekti ”ravurista ratsuksi” on ollut kaikkea muuta kuin suoraviivainen, mutta näin jälkikäteen katsottuna myös äärimmäisen silmiä avaava ja opettavainen. Suurimmat haasteet hevosen kanssa liittyivät ja liittyvät edelleen pehmeän kuolaintuntuman hyväksymiseen, tamma kun oli melkoisen vahva suustaan meille muuttaessaan. Myös laukkaa jouduttiin oikein rakentamalla rakentamaan, mutta nyt kun voima ja tasapaino ovat olemassa, ei kilpakumppaneille ole tarvinnut antaa laukkaohjelmissa tasoitusta enää aikoihin. Maltillisuus ei vieläkään kuulu Tuitun vahvuuksiin, mutta työmotivaatio sillä on vuosien kuluessa säilynyt erinomaisena. Lisäksi rautias on pysynyt pääsääntöisesti terveenä, mitä nyt sen kengitystä on jouduttu hieman säätämään yhteistyössä eläinlääkärin ja ammattisepän kanssa. Kaiken kaikkiaan suomenhevonen on osoittaunut todella antoisaksi projektiksi, jota en enää pois vaihtaisi, vaikka siitä tarjottaisiin kuinka suurta rahasummaa tahansa. Omasta mielestäni ehkä parhaat tuhat euroa, jotka koskaan olen hevoseen sijoittanut!
09.09.2026 - Kirjoittanut omistaja
Lähes vuoden verran olen sitkeästi osallistunut Tuitun kanssa suomenratsujen järjestämiin kouluratsastuksen cup-kilpailuihin, mutta varsin laihalla menestyksellä. Lähimpänä ruusuketta olimme maaliskuussa 2026, jolloin tuloksemme 67,358 prosenttia siivitti meidät 11. tilalle luokassa. Samaisen 11. tilan saavutimme myös saman vuoden elokuussa, mutta paljon epätasaisemmalla ohjelmalla ja 64,726 prosentin tuloksella. Pääasiassa Tuittu on kuitenkin ollut luokkansa (helppo A) jumbosijoilla tulostason seilatessa siellä 55-62 prosentin tietämissä. Tamma on kilpauransa aikana aina ollut täysin sujut sen kanssa, että kotitallilta lähdetään jonnekin kilpailemaan, mutta selvästi se, että kilpailut tulevatkin kerran kuussa sen omalle kotitallille, on ollut hevosen sielunmaisemalle liikaa. Cup-sijojen metsästyksen aika on näin ollen tullut päätökseensä, ja tamman on tullut aika jättää kilpaura lopullisesti taakseen.
Tyhjäkäynnille rautias ei kuitenkaan ole jäämässä, vaan se saa jatkaa kevennettyä liikuntaansa ainakin siihen saakka, kunnes se toivottavasti pian saadaan uudelleen tiineeksi. Samalla tontilla asustava Kettuhovin Leimahdus lienee helpoin Nanotulen kanssa yhteen sopiva orivaihtoehto, mutta mielenkiintoisia sulhasehdokkaita ovat myös muualla asuvat Nallekarkki ja Ressumies – puhumattakaan kaikista muista vaihtoehdoista, joita kanssakasvattajien tallien perukoilla asustelee. Ehkäpä tammasta voisi yrittää saada myös varsan tai pari ihan myyntiin saakka? Aika näyttää, millaista jälkikasvua Tuittu meille jo olemassaolevan Namupalan lisäksi suo, vai suoko enää mitään.
Varsahaaveiden lisäksi Tuitun lähitulevaisuudessa siintää haave, tai oikeastaan jo ihan konkreettinen tavoite suomenhevosten laatuarvosteluun osallistumisesta. Suomenhevonen on ilmoitettu mukaan syyskuun tilaisuuteen, ja toiveikkaana uskon sen tulevan palkituksi vähintään toisella palkinnolla. Samoilla valmisteluilla tamma alkaa olla valmis myös kouluratsastusjaoksen laatuarvosteluun, joten eiköhän Tuittu lähikuukausien aikana tulla näkemään myös siellä.