Kuuran Iltarusko

VH19-018-0941
SLA-I, EV-I, SV-I



Kuuran Iltaruskon kuvat ovat tallin omaisuutta. Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi.

FAKTAT FAKTOINA


Nimi Kuuran Iltarusko Kutsumanimi Rusko
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori Säkäkorkeus, väri 154cm, rautias
Syntymäaika, -paikka 22.03.2019, Suomi Ikä 12-vuotias
Koulutus Helppo A, re. 120cm, me. 100cm Painotus Esteratsastus
Kasvattaja Kuuran Suomenratsut Omistaja Cherry, VRL-12299

HISTORIAN HAVINAA

Kuuran Iltaruskon syntymä ei ollut mikään itsestäänselvyys, sillä tiineydenaikaisten ongelmien lisäksi koko Iltatähden astuttaminen Hierakalla oli pitkään harkinnassa. Vaakakupin positiivisella puolella painoivat kummankin hevosen hyvät käyttöominaisuudet, kun taas miinuspuolella jarruttivat vanhempien estelinjaamattomat suvut. Yleisratsuja ja ravihevosia vilisevä sukutaulu ei varmasti olisi mahdollisten ostajien silmissä kovin houkutteleva näky, mutta toisaalta erityisesti harrastelijat kaipailevat käyttöönsä toimivia monitoimihevosia niiden taustoista välittämättä. Täydellisen farssin riski päätettiin ottaa, ja reilu 11 kuukautta myöhemmin maailmaan syntyi mitä ihastuttavin pikkurautias.

NE SANOVAT MINUN OLEVAN

Rusko on kaikin tavoin perinteinen suomalainen mies: aina nälkäinen ja täysin eukkojen määräysvallan alla. Ainoastaan poikaporukassa ori saattaa innostua rähjäämään, mutta useimmiten se viettää päivänsä kulkien laiskasti pedin ja ruokapöydän väliä. Kurissa ja nuhteessa kasvanut estehevonen osaa kunnioittaa käsittelijöitään, eikä yleensä aiheuta hankaluuksia sen enempää kotona kuin reissussakaan. Kotitallissaan harva edes arvaisi Ruskoa oriksi, niin lapanen se on käytävällä maailmanmenoa ihmetellessään. Kanssaeläjiensä kanssa hevonen ei juuri kommunikoi, sillä kokemuksistaan viisastuneena se tietää, että tammat tulevat päälle kuin kiukkuiset ampiaiset, eivätkä ihmisetkään sulata yhden miehen show'ta kovinkaan helpolla. Rusko on periaatteessa passeli passihevonen kenelle tahansa, mutta turvallisuus huomioon ottaen aivan aloittelijoiden kannattaa ensin opetella hevosten mielenmaisemia turvallisen tamman tai ruunan seurassa.

Hoidettaessa ori seisoo naruissa kuin patsas, eikä se uskalla laittaa vastaan epämiellyttäviäkään toimenpiteitä tehtäessä. Se tulee kohtalaisesti toimeen kaikkien ihmisten kanssa, vaikkei pidäkään piikeistä tai kovakouraisista kengittäjistä. Myös erityisen pitkät puunaustuokiot saavat nuoren miehen kyllästymään, mutta silloinkin potentiaalisesti huonontuva käytös loppuu lyhyeen, kun Ruskon palauttaa napakalla komennuksella alas pilvilinnoistaan. Oria varustaessa ei tarvitse erityisesti ottaa huomioon mitään, mutta selkäännousupaikalle se kannattaa taluttaa erillisellä narulla ohjien sijaan. Tämä siksi, että Ruskolla käytetään ratsastuksessa kaksiohjaista pelham-kuolainta, eikä useiden ohjien kanssa säätäminen ole sen enempää groomille kuin ratsastajallekaan järkevää toimintaa. Taluttaessa rautias osaa olla siivosti, eikä sillä tarvitse pitää ketjunarua kuin uskottavuuden säilyttämiseksi. Vieraissa paikoissa taluttajan kannattaa luonnollisesti pysytellä hereillä, mutta odotettavissa ei ole silloinkaan liiallista intoutumista tai epäkunnioittavaa käytöstä. Matkustajana Rusko on vielä hieman vihreä, mutta se suhtautuu kaikkiin seikkailuihinsa uteliaasti, eikä tee lastautumisesta tai autossa seisomisesta liian isoa numeroa.

Ruskon työnteko voi aluksi olla hieman laiskanpulskeaa, mutta dieselmoottorinsa heräteltyään löytyy orista sutjakka ja kouluradoillakin kohtalaisen uskottava menopeli, joka tarjoaa varteenotettavan vastuksen kenelle tahansa helppojen luokkien kouluhevoselle. Puten liikkeet ovat sileällä säännölliset, mutta melko mitäänsanomattomat ja maahansidotut; lisäksi mukana kulkee suomenhevosten perisynti, etupainoisuus, joka hankaloittaa ryhtiä vaativien liikkeiden sujuvaa esittämistä merkittävästi. Taitavan kuskin kanssa Rusko tekee töitä tasaisen tappavasti aiheuttamatta katsojissa mitään erityistä ihastelua, muttei myöskään pelon tai järkytyksen tunteita. Esteratsastajalle orin kouluosaaminen riittää erinomaisesti, vaikka kouluratsastaja parempaa tunnetta varmasti jääkin kaipaamaan.

Hyppyhevosena Rusko on yliveto: se tykkää keppien ylittämisestä ja on hommassa vieläpä perin lahjakas. Rautiaan hyppykaaressa riittää ulottuvuutta niin ylös kuin eteenkin, eikä hevonen epäröi näyttää osaamistaan vaativillakaan radoilla. Itseluottamus rautiaalla on aivan omaa luokkaansa, eikä se jätä kokematontakaan ratsastajaa pulaan kesken suorituksen. Estehommissa ori liikkuu sujuvasti omalla moottorilla ja sen esteäly riittää pienten virheiden sulavaan korjaamiseen. Täysin automaatti Rusko ei kuitenkaan ole: se ei ole vielä oppinut opettelemaan hypättäviä ratoja omatoimisesti, ja tarvitsee siksi mukaansa kartanlukutaitoisen kuskin. Suomenhevonen pitää myös maastoesteistä, vaikka valitettavan harvoin sellaisia pääseekin ylittämään. Maastossa liikkuminen noin ylipäätäänkin on ukkelin mieleen, eikä sitä leppoisan asenteensa vuoksi aina edes osaisi kuvitella kilpahevoseksi saati astuvaksi siitosoriksi.

PERHE ON PAINAJAINEN

i. Kapinan Hierakka
ERJ-II, SLA-II
sh, 155cm, vprt
ii. Pikku Hiprakka
KTK-II, SV-I
sh, 155cm, trt
iii. Pieni Pelvoitus
KERJ-I, SLA-I
iie. Bilehile
KTK-III, KERJ-I
ie. Riiviöiden Karoliina
KTK-II
sh, 156cm, vrt
iei. Vitsin Vonkaaja
YLA2, SLA-II
iee. Kapteeni Karo
YLA2, ERJ-II, SLA-I
e. Adinan Iltatähti
ERJ-II, SLA-II
sh, 152cm, tprt
ei. Adinan Wiikarin Maine
VV-III
sph, 148cm, rt
eii. Metkan Maine
KTK-II, KERJ-II
eie. Sirun Vilukissa
ee. Adinan Adalmina
SV-II
sh, 155cm, tprt
eei. Hurman Ritari
KTK-III, SLA-III
eee. Elvira
YLA3, SLA-III

Sukuselvitys tähän

POJASTA POLVI PARANEE

00.00.0000 o./t. Hevosen Nimi (i./e. Hevosen Nimi) om. Omistaja VRL-0000
00.00.0000 o./t. Hevosen Nimi (i./e. Hevosen Nimi) om. Omistaja VRL-0000

RUUSUKEHAI VAUHDISSA

Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus 20.11.2019: SV-I (7,6 + 7 + 10 + 6 = 30,6)
Estevarsojen laatuarvostelutilaisuus 29.02.2020: EV-I (9 + 9 + 5 + 4 + 1 + 9 = 37p)
Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuus 20.03.2022: SLA-I (13 (3+7+3) + 23 + 25 + 20 + 15 = 96p)

ERJ: 40 sijoitusta

27.06.2020 KK Bailador 120cm 2/46
03.07.2020Kilpailukeskus Lupin120cm5/50
07.07.2020Kilpailukeskus Lupin120cm5/50
13.07.2020Kilpailukeskus Lupin120cm6/50
17.07.2020Kilpailukeskus Lupin120cm2/50
21.07.2020Kilpailukeskus Lupin120cm7/50
22.07.2020Kilpailukeskus Lupin120cm7/50
22.07.2020Kilpailukeskus Lupin120cm1/50
24.07.2020Kilpailukeskus Lupin120cm2/50
27.07.2020Kilpailukeskus Lupin120cm1/50
29.07.2020Kilpailukeskus Lupin120cm5/50
16.09.2020Nessinjärven kilpailukeskus120cm4/37
11.10.2020Chersey120cm4/34
12.10.2020Chersey120cm2/34
12.10.2020Kilpailukeskus Lupin120cm3/45
12.10.2020Kilpailukeskus Lupin120cm1/45
13.10.2020Chersey120cm3/34
15.10.2020Kilpailukeskus Lupin120cm4/45
16.10.2020Chersey120cm5/34
16.10.2020Chersey120cm2/34
16.10.2020Kilpailukeskus Lupin120cm2/45
16.10.2020Kilpailukeskus Lupin120cm6/45
19.10.2020Chersey120cm3/34
22.10.2020Kilpailukeskus Lupin120cm4/45
23.10.2020Kilpailukeskus Lupin120cm4/45
25.10.2020Kilpailukeskus Lupin120cm1/45
28.10.2020Kilpailukeskus Lupin120cm5/45
02.11.2020Yemene120cm3/26
03.11.2020Chersey120cm2/7
07.11.2020Yemene120cm4/26
01.12.2020Hiivurin Suomenhevoset120cm2/28
05.12.2020Hiivurin Suomenhevoset120cm4/28
22.01.2021Yemene120cm3/30
24.01.2021Yemene120cm1/31
25.01.2021Holmberg120cm3/20
26.01.2021Yemene120cm3/30
27.01.2021Yemene120cm2/30
28.01.2021Yemene120cm2/30
21.03.2021Holmberg120cm4/30
23.03.2021Holmberg120cm5/30

LAHJATTOMAT TREENAA

13.-14.08.2020 - Valmentajana Sara Heikkilä (omistaja) (511 sanaaa)
Ruskon kulunut kausi oli pääasiassa menestyksekäs: esteet ylittyivät, kokemusta karttui ja sijoituksiakin napsahteli tasaisin väliajoin. Edessä olisi kuitenkin vielä paljon ratoja, jotka orin tasolla tarkoittivat paitsi teknisiä tehtäviä, myös erittäin kovatasoisia kilpakumppaneita. Huoltotauolta paluun jälkeen oli siis hyvä idea pitää kahden päivän mittainen bodypump, jonka ensimmäinen päivä keskittyisi orin jumppaamiseen sekä sen hyppytekniikan hiomiseen, ja toinen päivä puolestaan tähtäisi ratarytmin sekä -varmuuden kartuttamiseen.

Valmennuksen alkumetreillä Rusko vaikutti varsin virkeältä ja hyväntuuliselta, mutta samaan aikaan kuitenkin säästeleväiseltä ja vähän ratsastajansa apuja välttelevältäkin. Orin keskittyminen tuntui ajautuvan helposti pois työnteosta maisemien katseluun ja kentän vieressä laiduntavien hevosten tiirailuun, mikä ei tietenkään ollut millään tavalla toivottua käytöstä. Rautias pistettiin heti kunnon töihin, vieläpä nimenomaan ajattelua vaativiin aivotöihin, kun tehtäväksi valikoitui ”simppelit neljä puomia ympyrällä”. Tehtävä, joka näytti helpolta ja yksinkertaiselta, ja joka todellisuudessa vaati hyvää keskittymistä ratsukon kummaltakin osapuolelta, ja siihen päälle vielä saumatonta yhteistyötä osapuolten välillä. Cherrylle ja Ruskolle tehtävä oli jo ennestään tuttu, joten harjoitus alkoi hieman keskivertoa paremmista lähtökohdista. Neljä askelta löytyivät puomien väleihin melko helposti, vaikka suorittamisessa epätasaisuutta olikin. Tiet pysyivät kuitenkin kohtalaisen symmetrisinä ja laukasta löytyi tarvittaessa säädeltävyyttäkin. Lisäksi Ruskon muoto ja raami näyttivät hyviltä ja Cherryn ratsastus tarkoituksenmukaiselta. Molemmat myös tsemppasivat keskittymisen kanssa erinomaisesti, mikä helpotti seuraavan tehtävän pariin siirtymistä.

Loppuvalmennus keskityttiin jumppasarjalla työskentelyyn. Tarkoituksena oli avata Ruskon kroppaa, erityisesti sen selkää, ja lisäksi saada se hyvään moodiin seuraavan päivän ratatreeniä varten. Ensimmäisillä toistoilla esteet olivat hyvin maltillisen korkuisia, mikä omalta osaltaan mahdollisti hevoselle tilaisuuden lievään ryntäämiseen. Ori oivalsi kuitenkin verrattain nopeasti toimintatapansa ongelmallisuuden tilan loppuessa kesken sarjan viimeistä okseria lähestyttäessä. Rautias teki lähes omatoimisesti tarvittavat korjaukset ja Cherry sai vain keskittyä olemaan häiritsemättä hevostaan jumppasarjan aikana. Ruskon hypyissä oli totuttuun tapaan paljon voimaa, vähän turhankin paljon ilmaa ja silti tietynlaista nopeaa näppäryyttä. Suomenhevosen hyppäämistä oli kiva katsella. Esteitä nostettaessa ori selkeästi tasoittui hieman: se keskittyi vähän paremmin ja oli selvästi tyytyväinen päästessään tekemään oikeita töitä. Yhteensä toistoja sarjalla tehtiin ehkä parikymmentä, valtaosa kohtuullisen pienillä esteillä. Paukkuja haluttiin jättää vielä seuraavalle päivälle, joten viimeisen onnistuneen suorituksen jälkeen Cherry sai luvan keventää ratsunsa tältä päivältä pois.

Seuraavana aamuna kentälle oli rakennettu täysmittainen esterata, jonka lähtökorkeus huiteli noin metrissä. Rusko vaikutti verryttelyssä jälleen hyväntuuliselta ja edellisen päivän treenistä huolimatta voimissaan olevalta, mikä oli hyvä lähtökohta toiselle treenipäivälle. Verryttelyhypyissä ori yritti jälleen hieman kiirehtiä, mutta Cherry osasi hyvin jarrutella sitä oikeissa tilanteissa. Ensi kertaa radalle lähtiessään hevosen oli vaikea pysyä pöksyissään, mutta kolmen ensimmäisen esteen jälkeen meno tasoittui selvästi, rentoutuikin, ja sen jälkeen hyppääminen näytti hienolta. Rusko käytti kroppaansa kivasti, teki lähestymisissä hyviä ratkaisuja niin oma-aloitteisesti kuin ratsastajansakin pyynnöstä ja oli koko ajan positiivisella mielellä suorittamassa. Pari tiukempaa käännöstä olivat vaarassa ajautua turhan pitkiksi, mutta muilta osin reitit menivät nappiin ja vaikeammatkin linjat sujuivat virheettömästi. Parikymmentä senttiä korkeammalta hypätty uusintarundi näytti myös hyvälle: nyt mukaan mahtui yksi huolimattomuuspuomi, mutta ei vieläkään mitään oikeita ongelmia. Useamman päivän puurtamisen jälkeen Rusko vaikutti tyytyväiseltä niin itseensä kuin treeniinkin, eikä Cherrykään valittanut treenikumppaninsa kunnosta. Omasta mielestäni ratsukko oli enemmän kuin valmis palaamaan kilpakentillä: ratsastaja saisi luottavaisin mielin verrytellä hevostaan melko paljon saadakseen sen ylimääräisen innon laantumaan, mutta mitään suurta ongelmaa ei ratojen suorittamisessa pitäisi olla.

RAKAS PÄIVÄKIRJA

22.03.2019 - Kirjoittanut omistaja (274 sanaa)
Ruskon syntyminen terveenä ja reippaana varsana oli suorainen ihme, sillä Iita sairasteli tiineytensä aikana varmasti enemmän kuin oli terve. Tamma tiinehtyi vasta neljännellä siemennyksellä, kun kaikki toivo seuraavan kesän varsasta oli jo oikeastaan menetetty. Ensimmäisessä ultrassa kohdusta löytyi kaksi alkiota, joista toinen luonnollisesti puristettiin pois. Eläinlääkärin kanssa olimme varmoja, että menettäisimme kummatkin alkiot ja Iita jäisi kaudelta tyhjäksi. Ultrailimme tammaa useasti ja vaikka pelkäsimmekin pahinta, sinnitteli alkio mukana kuitenkin aina 30. tiineysvuorokauteen saakka. Lukuisista ultrauskerroista opimme myös täysin ei-toivotun uutisen: Iitan synnytyselinten rakenne on hieman poikkeava, mikä vaikeuttanee varsomista melko varmasti. Alun rallin jälkeen pääsimme hetkeksi huokaisemaan helpotuksesta, mutta jo kolme viikkoa vihreän valon jälkeen Iita löytyi tarhastaan kolmijalkaisena. Tamma oli onnistunut murtamaan vasemman etujalkansa puikkoluun, eikä edes mitenkään pienesti, vaan leikkausta vaativalla tasolla. Jälleen olimme kaikki aivan varmoja, että nukutuksen takia sikiö tamman kohdussa tullaan menettämään, mutta niin vain varsa taisteli tiensä operaation läpi ja jatkoi iloisesti kasvuaan Iitan ollessa koppilevossa ja vahvalla lääkityksellä.

Pari kuukautta kului ja puikkoluu parani kohtuullisesti, mutta sitten tuleva emätamma hankki itselleen impparin parikin kertaa peräkkäin. Niitä hoidettiin kävelyttämällä sekä hautomalla, ja imppareista selvittiin, mutta vielä tiineyden loppupäässä hevosessa oli havaittavissa merkkejä mahdollisesta istukkatulehduksesta. Kyseinen vaiva diagnosoitiin eläinlääkärin toimesta ja sitä lähdettiin heti hoitamaan antibiootein sekä tulehduskipulääkkein. Myös hormonilääkitys aloitettiin, vaikka viimeistään nyt kaikki uskoivat sikiön olevan mennyttä kalua. Vaan ei, maaliskuun loppupuolella orivarsa syntyi, eikä edes dummy-varsana, kuten kaikki olivat odottaneet. Iita ei ehkä tiineysajastaan ansaitse mitään Vuoden Mom-To-Be -palkintoa, mutta varsansa kunniallisesta loppuun saakka kantamisesta se ansaitsisi kyllä mitalin jos toisenkin. Hintaahan Ruskolle tuli jo pelkästään sikiöaikana uskomattoman paljon, mutta toivottavasti ori tulee olemaan kaiken huolen ja murheen arvoinen, ja lunastamaan kirkkaasti kaikki sille osoitetut tavoitteet.

17.10.2019 - Kirjoittanut omistaja (133 sanaa)
Ruskon elämä oli vieroitukseen saakka varsin tarkkaan vartioitua, sillä epäonnisen tiineysajan jälkeen koko henkilökuntamme halusi pitää sen emästä erityisen hyvää huolta. Kaksikko ei siis todellakaan tarhannut päiviään toisten varsallisten tammojen seurassa, vaan niillä oli käytössään pieni ja tasaiseksi jyrätty hiekkatarha vailla potentiaalisia vaaranpaikkoja. Verikokeita otettiin ahkeraan niin Iitalta kuin Ruskoltakin, ja vaikka tammaa jouduttiinkin lääkitsemään useaan otteeseen imetyksen aikana sen arvojen takia, eivät orivarsan veriarvot juuri ollenkaan huolestuttaneet. Ruskon ensimmäiset elinkuukaudet sujuivat kuitenkin pääosin onnellisesti ja myös vieroitus onnistui ilman loukkaantumisia tai mahahaavoja. Heti vieroituksen jälkeen Rusko pääsikin muutamaan poikalaumaan, joka koostui suurin piirtein sen kanssa samanikäisistä ratsuhevosista. Aluksi rautias oli laumassa hieman onneton, mutta nopeasti se kuitenkin oppi, miten laumansa jäsenien kanssa tulee parhaiten toimeen. Tässä porukassa Rusko viettäneekin aikaansa ainakin parivuotiaaksi asti, jonka jälkeen se muuttanee pihatosta talliin ottaakseen osaa kärrykoulutukseen.