VH25-018-0674
Kuuran Hurjapuron kuvat ovat tallin omaisuutta. Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi.
| Nimi | Kuuran Hurjapuro | Kutsumanimi | Uuno |
| Rotu, sukupuoli | Suomenhevonen, ori | Säkäkorkeus, väri | 154cm, tummanpunarautias |
| Syntymäaika, -paikka | 05.09.2025, Suomi | Ikä | 3-vuotias |
| Koulutus | Helppo A, re. 110cm, me. 80cm | Painotus | Esteratsastus |
| Kasvattaja | Kuuran Suomenratsut | Omistaja | Katri, VRL-12299 |
Kuuran Hurjapuro, jonka kutsumanimi syntyi orgaanisesti orin yksinkertaiseksikin väitetystä ajatuksenjuoksusta ja jonka virallinen nimi otti häpeilemättä vaikutteita kaikkien aikojen Uunosta, nimittäin Turhapurosta, on epäilemättä kuin lobotomian läpikäynyt juntti, jonka ruumiinrakennekin muistuttaa enemmän perunasäkkiä kuin atleettista urheiluhevosta. Älä kuitenkaan anna ensivaikutelman hämätä: tämä perunasäkki hyppää kovaa ja korkealta! Uuno ei varsinaisesti ole sellainen suomenhevonen, joita Kuurassa pyrin kasvattamaan, mutta hei, se on kuitenkin suomenhevonen. Ja koska tällaisen puoliksi aivokuolleen hevosen myyminen on vähintäänkin arveluttavaa, jäi rautias lopulta järsimään seiniä synnyinkotiinsa – kirjaimellisesti, valitettavasti.
Syntymänsä jälkeen Uuno nousi jaloilleen, hoippui epävarmasti muutaman askeleen ja heittäytyi sitten koko pienen ruhonsa painolla päin seinää; tänä samaisena hetkenä se todennäköisesti hukkasi viimeisenkin järkevän ajatuksen päästään. Rautias suomenhevosvarsa oli ensihetkistään lähtien avuton ja vähän reppanakin tyyppi, joka varsin nopeasti ansaitsi itselleen kuvaavan lempinimensä. Kasvaessaan Uunosta tuli toki vahvempi ja aloitteellisempi, vaan viisaammaksi se ei tullut. Yhä tänäkin päivänä ori kantaa ylpeästi tallin tyhmimmän hevosen kruunua. Suomenhevoselle on kertynyt liuta epätoivottavia käytösmalleja, kuten karsinansa seinien syöminen, tarhakaverien loimien repiminen ja vesikupin kanssa lotraaminen. Hevosenhoitajan näkökulmasta Uuno on työläs hevonen, ja kaiken kukkuraksi vähän kömpelökin. Sillä on tapana ajautua erilaisiin hankaluuksiin vähintään viikoittain; yleisimmin se on jäänyt kengästään kiinni heinäverkkoon tai piehtaroinut itsensä jumiin seinää vasten. Omaksi onnekseen rautias ei ymmärrä hätääntyä näissäkään tilanteissa, vaan odottaa kärsivällisesti tempauksiinsa totaalisen kyllästyneitä pelastajia. Käsittelytilanteissa Uuno on sosiaalinen, mutta myös varomaton ja väärällä tavalla osallistuva. Kaikki irtain, johon ori vain onnistuu pääsemään käsiksi, päätyy aivan varmasti orin suuhun. Ikimuistoisimmat kommellukset ovat liittyneet vuolupuukon sekä irtonaisen hevosenkengän kaivamiseen hevosen kitalaesta. Ainakaan hevosen kanssa ei koskaan pääse tulemaan tylsää.
Ratsastaessa Uuno on hyväntahtoinen haihattelija, joka ei ymmärrä ympäröivästä maailmastaan mitään. Ori ei ole koskaan pelännyt mitään, mutta se johtunee enemmän hevosen aivovammasta kuin rohkeasta luonteesta; rautias ei kerta kaikkiaan tajua pelätä yllättäviä ääniä tai nopeita liikkeitä epäilyttävistä objekteista nyt puhumattakaan. Hevosen liikkeet ovat hitaita ja huojuvia, ainakin niin pitkään, kuin ratsastaja antaa orin edetä omaan tahtiinsa. Uunon (kenties ainoa) hyvä puoli on se, ettei se osaa kyseenalaistaa mitään: jos sen vain käskee laittamaan tossua toisen eteen rivakammin, saa vastaukseksi juuri sen, eikä mitään ylimääräistä. Ei orista koskaan mitään kouluratojen svengaavaa katseidenkääntäjää tule, mutta jos ratsastaja vain on riittävän viitseliäs tehdäkseen kaiken aivo- ja lihastyön Uunon puolesta, ei mikään estä huristelemasta sen kanssa helpon tason kouluohjelmia lävitse. Maastossa rautias kompuroi helposti, mutta jos se ei haittaa, niin muutoin ori käyttäytyy itselleen uskollisesti hyvin ennustettavasti ja rauhallisesti. Esteillä suomenhevonen on selkeästi melko lahjakas, ja se voisi olla jopa lyömätön, jos se tekisi pääkopassaan yhtä vaikuttavaa työtä kuin se tekee esteiden päällä kropallaan. Automaattinen menestyjä Uuno ei kuitenkaan lahjoistaan huolimatta ole; sille pitää ratsastajan toimesta määrätä selkeät sävelet, jotta askelmerkit osuvat kohdilleen ja hypyt lutviutuvat eteenpäin tasaisen varmasti. Joskus harvoin ori voi jopa innostua hyppäämisestä hieman, mutta käsistä se ei karkaa koskaan. Uunon tapauksessa hevonen on juuri niin hyvä, kuin ratsastaja sen satulassa.
| i. sh, 155cm, prt |
ii. sh, 154cm, vprt |
iii. Kenraali Nietos |
| iie. P.T. Tuuletar |
||
| ie. |
iei. Viskuri |
|
| iee. Priselia |
||
| e. Kuuran Kultapainos sh, 157cm, trt |
ei. Näkinkenkä sh, 157cm, rt |
eii. Näsäviisas |
| eie. Lentsikka |
||
| ee. Voiton Kultakutri sh, 158cm, rt |
eei. Nasin Unohtumaton |
|
| eee. Lasikenkä |
00.00.0000 o./t. Hevosen Nimi (i./e. Hevosen Nimi) om. Omistaja VRL-00000
00.00.0000 o./t. Hevosen Nimi (i./e. Hevosen Nimi) om. Omistaja VRL-00000
Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus 20.12.2025: SV-I (6,8 + 10 + 10 + 8,25 + 7,3 + 5 = 47,35p)
Estevarsojen laatuarvostelutilaisuus 31.12.2025: EV-I (5 + 10 + 4 + 3 + 4 + 9 = 35p)
Kouluvarsojen laatuarvostelutilaisuus 20.03.2026: KV-II (7 + 1 + 5 + 1 + 7 + 2 = 23p)
| Ominaisuuspisteet (ERJ) | Taso |
| 0000.00 | 0/5 |
00.00.0000 - Valmennus
Teksti
19.10.2025 - Naulojen napostelija
”Tunteeko kirjallisuus hevosen aivovammaa?” tiedustelin luottotohtoriltani puhelimessa: ”epäilen nimittäin, että minun varsallani on sellainen!”
”No, eihän se nyt ennenkuulumatonta ole, mutta kyllä minä ennen neurologisia testejä haluaisin tehdä vähän perustutkimuksia”, kuului hämmentynyt vastaus puhelimen toisesta päästä. Pienen tauon jälkeen nainen jatkoi vielä: ”Sitä paitsi, miten sinä ajattelit aivovammaa hoitaa…leikkaamallako? Kyllä se on sitten varsan menoa, jos sille vakava sellainen diagnosoidaan.”
”No tällä kertaa kysymys oli oikeastaan retorinen. Tää apina söi nimittäin aamupalaksi turvallisen kengitysnauloja. Ootko klinikalla nyt, jos tullaan piipaana paikalle?” huokaisin puhelimeen todellisen murheeni kuulostaen varmasti yhtä epäuskoiselta kuin linjan päässä roikkuva lekurikin.
”Joo, joo olen mä täällä… Lähtekää tulemaan vaan.”
Tuntia myöhemmin Uuno oli siirretty kotitalliltaan parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevalle paikallisklinikalle ja rauhoitettu perusteellisesti tutkimuksia varten. Ori itse ei tuntunut pitävän tempaustaan ollenkaan kummallisena, mutta eläinlääkärin ilmeistä päätellen (ja jo terveellä maalaisjärjellä ajateltuna) oli tilanne oikeasti vaarallinen.
”Ja olet siis aivan varma, että tämä ihan totta söi niitä nauloja?”
”Hyvällä ruokahalulla.”
”Ei tässä sitten auta muu kuin ryhtyä kuvaamaan, ethän sattumalta ole raskaana?”
”En ole”, naurahdin samalla, kun vedin lyijykaapua niskaani. Tilanne oli niin absurdi, etten enää tiennyt pitäisikö minun itkeä vai nauraa.
Kannettavilla laitteilla ei tietenkään ihmeisiin pystytty, mutta eipä naulojen paikantamiseen kovin kummoista läpivalaisua tarvittiinkaan. Onni onnettomuudessa oli se, että toistaiseksi työvälineet olivat vielä orin vatsalaukussa, eivätkä ne siis olleet jatkaneet matkaansa ohutsuolen puolelle. Vatsalaukun tähystyksessä näkyi haavaumia niin ruokatorvessa kuin vatsalaukussakin, mutta mitään valtaisaa verenvuotoa ei onneksi ollut havaittavissa.
”Kyllä tämä menee yli minun osaamisalueeltani, lähdette varmaan yliopistolliseen hevossairaalaan toimenpiteisiin?” kuului huokaisu eläinlääkärin suunnalta. Uunolle laitettiin ensiavuksi lehmillä käytettävä magneetti estämään naulojen häviämistä pidemmälle orin uumeniin, jonka jälkeen se lastattiin jälleen vinkan kyytiin vahvasti kipulääkittynä ja rauhoitettuna.
Tällä kertaa matka oli pidempi, mutta selvisin kuitenkin perille omilla jaloillaan seisovan ja jopa odotettua parempivointisen hevosen kanssa. Uuno kohtasi hoitotiiminsä hyväntuulisena, mutta uuden rauhoituksen myötä sen touhuaminen loppui nopeasti. Uudet röntgenkuvat paljastivat magneetin toimineen toivotulla tavalla säilyttäen naulat stabiilisti mahalaukussa. Parempien laitteiden avulla erilaisia nirhaumia ja tihkuttelevia haavoja oli havaittavissa enemmän, mutta kuiviin hevonen ei ollut ainakaan sillä hetkellä vuotamassa.
”Kaksi vaihtoehtoa: voimme yrittää poistaa koko komeuden samaa reittiä, kuin se vatsalaukkuun on päätynytkin, tai sitten voimme nukuttaa Uunon ja operoida sen kirurgisesti. Kummassakin tavassa on riskinsä, eikä kumpikaan ole halpa”, kuuluivat lopulta varsani mahdollisuudet.
”Ei tämä leikkauksen arvoinen hevonen ole, niin että jos sitä tähystystä sitten…” vastasin samalla, kun pohdin vakuutusyhtiön kantaa tällaiseen tapaukseen. Ei sillä, että Uunoa olisi edes vakuutettu, mutta olisihan sen tarina sangen kummallinen korvausehtoihin peilatenkin.
Omaa panostani ei naulojen poisto-operaatiossa tarvittu, joten sain luvan lähteä myöhäiseksi venähtäneelle lounaalle – niin kuin ruokahalu tällaisen aamupäivän jälkeen olisikin huipussaan. Lopulta ei mennyt kuitenkaan kuin kolmisen varttia, kun hevossairaalasta jo soitettiin: Uuno oli selvinnyt tähystyksestä hyvin ja kaikki röntgenissä havaitut naulat oli saatu poistettua melko lievin lisävaurioin. Näillä näkymin orin omintakeinen herkuttelu ei ollut aiheuttanut vakavia vaurioita esimerkiksi nieluun tai äänihuuliin ruokatorvesta tai vatsalaukusta nyt puhumattakaan, mutta todelliset vaikutukset selviäisivät vain ajan kanssa.
”Uuno oli onnekas”, kuului orin hoidosta vastanneen eläinlääkärin loppukaneetti.
Kotihoidoksi rautiaalle määrättiin antibioottikuuri sekä intensiivinen seuranta paitsi kipukäytöksen osalta, myös tiheiden laboratoriotestien muodossa. Tulehdusriski oli ilmeinen, vaikka naulat käyttämättömiä olivatkin. Kotiseurannasta voisi kuitenkin vastata oma eläinlääkärimme, hevossairaalan osuus hoidosta (mahdollisia konsultaatioita lukuun ottamatta) päättyi tähän.
13.12.2025 - Ratsastuksen alkeita
Uunon kanssa ratsastaminen on jo kokemus itsessään. Ori on jollain tapaa niin huoleton itsestään ja ympäristöstään, ettei sen kanssa aina meinaa muistaa olevansa tekemisissä vasta kolmevuotiaan nuorukaisen kanssa. Toisaalta, Uuno on ratsastaja selässään niin huojuva ja hutera, ettei sitä ainakaan ikäistään vanhemmaksi erehdy luulemaan. Niin tai näin, ori on ennakkoluuloistani huolimatta selviytynyt ratsukoulutuksensa alkutaipaleelta melko hyvin arvosanoin: se on ollut koko matkan ajan reipas, rohkea ja sillä lailla normaali koulutettava, ettei rautiasta ole tarvinnut siirtää niin sanotulle tarkkailuluokalle. Uuno oppi eri askellajien nostamiset muutamassa päivässä, eikä se sen jälkeen ole enää tarvinnut erillistä avustajaa treeneihinsä. Ori seisoo selkään kiivetessä kauniisti paikallaan, eikä se jalustimia veivatessakaan höntyile liikkeelle ennen aikojaan. Ohjauksen kanssa Uunolla on kyllä parantamisen varaa, mutta se ei nuorelle hevoselle ole lainkaan epätavallista. Käytännön kautta tuli huomattua sekin, että fullcheek-kuolaimesta on Uunolle suuri apu erilaisten suuntamerkkien hahmottamisessa. Ei orista varmasti penaalin terävintä kynää tulisi koskaan, mutta jos edes auttavan miellyttävä ja kohtalaisen turvallinen harrastehevonen. Toivottavasti.