VH24-018-0070
Kastilaisten Hipsulin kuvat ovat tallin omaisuutta. Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi.
| Nimi | Kastilaisten Hipsuli | Kutsumanimi | Hipsu |
| Rotu, sukupuoli | Suomenhevonen, tamma | Säkäkorkeus, väri | 158cm, rautias |
| Syntymäaika, -paikka | 17.01.2023, Suomi | Ikä | 13-vuotias |
| Koulutus | Helppo A, re. 90cm, me. 80cm | Painotus | Kouluratsastus |
| Kasvattaja | Miltsu, Breawa | Omistaja | Katri, VRL-12299 |
Kastilaisten Hipsuli erottui Miltsun kauppaamista nuorista varovaisella, jopa vähän anteeksipyytelevällä olemuksellaan. Parivuotiaalla tammalla oli pituutta jaloissaan, syvyyttä rungossaan ja luonnollista taipumusta ryhdikkyyteen – paljon siis samoja rakennuspalasia kuin erinomaisesti kilpakentillä menestyneissä vanhemmissaan. Ostotarjouksen Hipsusta tein nähtyäni rautiaan myös liikkeessä: vaikka hevosella oli kokoonsa nähden vähän töpöttävät askeleet, oli se liikkuessaan tasapainoinen ja hyvin tietoinen kroppansa ulottuvuuksista.
Hipsu on harkitseva ja rauhallinen, mieluiten omissa oloissaan viihtyvä hevonen. Se ei nauti kovasta tohinasta ympärillään, vaan on tyytyväisimmillään silloin, kun sen elämässä säilyvät tutut ihmiset ja selkeät rutiinit. Hipsu arastelee hieman muita hevosia, minkä vuoksi se viihtyy hyvin omassa karsinassaan ja tarhaileekin mieluiten yksin tai samanhenkisten kavereiden kanssa. Rautias on hyvin korrekti ja kohtelias käsiteltävä, minkä vuoksi se nauttiikin työntekijöiden suuresta suosiosta. Hipsu lastautuu ja matkustaa asiallisesti viihtyen kuitenkin paremmin vakaassa hevosautossa kuin huojuvassa ja äänekkäässä trailerissa.
Tamman vahvin askellaji on käynti laukan tullessa hyvänä kakkosena. Koulutuksen myötä myös hevosen ravi on vahvistunut paljon, ja vaikka hevosen askel onkin lyhyehkö, on se kuitenkin yritteliäs ja aktiivinen kompensoiden näin vaatimatonta liikemekaniikkaansa. Hipsu on herkkä avuille ja se yrittää luonnollisesti miellyttää ratsastajaansa parhaan osaamisensa mukaan. Tamma taitaa kouluratsastuksen perusliikkeet teknisesti erittäin tarkasti, minkä lisäksi se on tasainen ja täsmällinen esiintyjä. Rautiaan ainoa kompastuskivi sen kilpauralla ovat isot ulkoareenat, joiden ympärillä tapahtuu paljon. Tällöin Hipsun on vaikea rauhoittua omaan suoritukseensa ympäristön ärsykkeiden aiheuttaessa hevosessa jännittyneisyyttä ja kuoreen kipristymistä.
Pääsääntöisesti Hipsu on kenen tahansa ratsastettavissa: sen jalat pysyvät tiukasti maan kamaralla eikä se kerää ylimääräistä energiaa vapaapäivistä. Tamma kuitenkin liikkuu omalla moottorilla ja on verrattain herkäksi viritetty, joten aivan aloittelijalle se ei välttämättä sovi kovin hyvin. Lisäksi varsinkin maastossa rautias voi olla hätäinen ja kiirehtiä kotiinpäin, minkä lisäksi se saattaa arastella tavallisia henkilöautoa suurempia ajoneuvoja niitä liikenteessä kohdatessaan. Esteillä Hipsu vaatii itsevarman ratsastajan, joka vie tamman aina perille saakka. Itsekseen suomenhevonen on esteillä melko epävarma, vaikka teknisesti se osaakin hypätä kauniisti ja kapasiteettiakin sillä riittää kohtalaisesti.
| i. sh, 157cm, prt |
ii. Unikeko |
iii. Uneton |
| iie. Muurahainen |
||
| ie. Kenkämuoti |
iei. Paljasjalka |
|
| iee. Aino |
||
| e. Hupsistakeikkaa sh, 158cm, rt |
ei. Veseli |
eii. Ketkuli |
| eie. Pusuttelija |
||
| ee. Taikapölyn Suopursu |
eei. Laivakorppu |
|
| eee. Wilhelmiina |
14.10.2025 t. Kuuran Hupsuli (i. Murroksen Reemel) om. Katri, VRL-12299
00.00.0000 o./t. Hevosen Nimi (i./e. Hevosen Nimi) om. Omistaja VRL-00000
Kouluvarsojen laatuarvostelutilaisuus 20.02.2024: KV-II (8 + 3 + 4 + 5 + 3 + 1 = 24p)
Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus 20.04.2024: SV-I (8,2 + 10 + 5 + 6,5 + 7,2 + 10 = 46,9p)
Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuus 20.11.2025: SLA-I (12 (2+6+4) + 19 + 23 + 20 + 20 = 94p)
| Ominaisuuspisteet (KRJ) | Taso |
| 1863.49 | 5/4 |
18.11.2024 - Kouluvalmennus
Huomenna Hipsulla olisi tärkeä päivä, sillä silloin se debytoisi tavoitetasollaan ihan oikeissa kilpailuissa. Katrille tämän tasoisen kouluohjelman ratsastaminen oli tietysti melko ”normipäivä töissä”, mutta koska ensivaikutelman kouluratsastuspiireissä voisi tehdä vain kerran, halusi hän kuitenkin antaa ratsulleen parhaat mahdollisuudet tehdä sen onnistuneesti. Tämän päivän agendana oli siis hioa ja viilata seuraavana päivänä ratsastettavaa ohjelmaa sillä lailla sopivasti; ei liikaa, niin että koko pakka pahimmassa tapauksessa leviäisi, eikä liian vähääkään, niin että treenistä ei olisi kummallekaan osapuolelle mitään hyötyä.
Alkuverryttelyjen jälkeen kävimme ohjelman läpi muutama liike kerrallaan. Yhtäkään liikettä ei toistettu uudelleen vain toistamisen ilosta, vaan jokainen uusintakierros tehtiin ajatuksella ja tiettyihin seikkoihin erityistä huomiota kiinnittäen. Esimerkiksi pohkeenväistöissä halusin Katrin säilyttävän Hipsun suorempana ja keskiravissa puolestaan kiinnittävän paremmin huomiota rytmin säilymiseen säännöllisenä. Takaosakäännökset, jotka yleensä olivat Hipsulle helppoja, tuottivat jostain syystä tänään vaikeuksia. Ehkä Katrille iski niiden parissa ensin ramppikuume ja sitten turhautuminen, mutta joka tapauksessa jouduimme lopulta laskemaan niiden kohdalla hieman vaatimustasoa säilyttääksemme edes jonkinlaisen fiiliksen seuraavalle päivälle. Parempi ottaa paperiin turvakutonen liian laajasta käännöksestä kuin nelonen ruuvaamisesta. Laukassa suurempia ongelmia ei ollutkaan, sillä vastalaukat olivat Hipsulle luonnostaan helppoja ja mieluisia tehtäviä ja muut laukkaohjelman osiot olivatkin ”aivan peruskauraa”. Valmennuksen päätyttyä Katri oli hieman ristiriitaisissa tunnelmissa: hän oli saanut hyviä viimehetken vinkkejä ja onnistunut toteuttamaan niitä käytännössäkin, mutta takarien vaikeudet painoivat vielä hänen mielessään. Loppukaneetikseni jouduin huomauttamaan varsin kokeneelle kilparatsastajalle, että uusia mahdollisuuksia tulisi kyllä aina: jos huomenna ei mikään onnistuisi, voisi tilanne olla jo ylihuomenna toinen!
01.02.2024 - Muuttopäivä
Hipsu muutti Kuuraan yhdessä vuoden vanhemman Islan ja vuotta nuoremman Aavan kanssa. Rautias oli tammoista ehdottomasti kaikkein varautunein: siinä missä Isla kipitti auton kyytiin mitään kyselemättä Aavan seuratessa hetken ihmettelyn jälkeen perästä, joutui Hipsua houkuttelemaan lastaussillalle paljon pidempään. Onneksi helmikuinen keli oli miellyttävä: pakkasta oli muutama aste ja vieno auringonpaiste pilkisteli pilviverhon välistä. Ei siis ollut mikään ongelma käyttää ensi kertaa matkustamaan lähdössä olleen varsan lastaukseen hieman aikaa painostamatta sitä millään pakkokeinoilla hevosauton suuntaan. Ehkä noin vartissa Hipsukin oli autossa pälyillen huolestuneena ympärilleen, mutta kuitenkin kohtuullisen rauhallisessa mielentilassa. Ensimmäisten kilometrien hermostuneen tepastelun ja tasapainon etsimisen jälkeen koko kolmikko rauhoittuikin jo nyhtämään heinää omista pusseistaan: mikäpä suomenhevosen oli ollessa, kun ruokatarjoilu pelasi koko matkapäivän ajan moitteettomasti.
10.02.2024 - Rentoa tutustumista
Hipsun kanssa kotiutuminen ja tutustuminen on sujunut kohtuullisen kivuttomasti: tamma ei ehkä ole sosiaalitäti luonteeltaan, mutta se ihmettelee kuitenkin maailman menoa mielellään ihmisten kanssa. Se on osoittanut olevansa hieman epäileväinen uusia ihmisiä kohtaan, mutta hyvien kokemusten myötä hevosesta on kuoriutunut herkkäsieluinen mutta vähän uteliaskin nuori. Tammaa kokeiltiin ensin asumaan tammapihattoon, mutta koska kokonainen lauma vieraita hevosia vaikutti olevan Hipsulle aivan liikaa, asuu se nyt karsinatallissa tarhaillen yhdessä naapurikarsinassa asuvan Rillan kanssa. Tällä järjestelyllä rautias on rentoutunut aivan silmissä, eikä se ole enää jatkuvasti vetäytymässä sivuun kaikesta ja kaikista. Hevosen päiviin on muodostunut mukava rutiini sen ulkoillessa aamusta aina päiväheiniin saakka ja tullen sitten talliin harjailtavaksi. Välillä hoitoa seuraa pieni koulutustuokio esimerkiksi juoksutuksen tai irtohypytyksen muodossa, aina ei. Iltapäivän Hipsu viettää karsinassaan siedättyen samalla tallin normaaliin vilskeeseen, joka syntyy muiden hevosten mennessä omiin töihinsä. Vajaassa kuukaudessa tamma onkin jo oppinut systeemiin hyvin, niin että jonain päivänä se on valmis itsekin hyppäämään mukaan samaan oravanpyörään yhdessä lajitoveriensa kanssa.
23.10.2025 - Hipsulin Hupsuli
12-vuotias Hipsu oli sillä tavalla jo ”valmis” aktiiviurallaan, että sen oma nimikoitu pahvilaatikko alkoi olla jo ääriään myöden täynnä erivärisiä ja -kokoisia ruusukkeita. Löytyi pikkuruusukkeita rataharjoituksista ja standardiruusukkeita tavanomaisista kilpailuista, ja mahtuipa mukaan yksi näyttävämpikin ruusuke puolivahingossa saavutetusta arvokilpailumenestyksestä. Hipsun kilpauraa yhteen vedettäessä oli helppo todeta tamman olleen melko varma suorittaja ja sijoittuja, mutta ilmiömäisen voitokkaaksi sitä ei voinut kuvailla. Lisäksi rautiasta sopi moittia siitä, ettei se koskaan onnistunut nousemaan vaativalle tasolle saakka; laukanvaihtoja tamma ei lukuisista yrityksistä huolimatta suostunut koskaan oppimaan. Luonteensa puolesta Hipsu tuskin olisi soveltunut kovin hyvin yleiseen ratsastuskäyttöön; sen pääkoppa olisi ehkä räjähtänyt alati vaihtuvista ratsastajista heidän kokemus- ja taitotasoistaan huolimatta. Tamman siirtäminen vain ja ainoastaan siitoskäyttöön tuntui siis ainoalta järkevältä vaihtoehdolta siinä vaiheessa, kun hevonen jo kovasti jäähdytteli urheilu-uraansa.
Hipsun kohdalla ammatinvaihto vaati kuitenkin enemmän totuttelua ja järjestelyä kuin muilta suomenhevosiltamme keskimäärin. Rautias ei sopeutunut ollenkaan siitostammoista koostuvaan pihattoporukkaan, vaan joutui siellä nopeasti muiden leidien silmätikuksi ja kiusankohteeksi. Virkaintoisen hevosen oli myös vaikea ymmärtää, miksei sitä enää huolittu mukaan valmennusporukkaan. Ei Hipsu koskaan kovin hyvin viihtynyt hetkisessä ja suorittamiskeskeisessä elämässäänkään, mutta ainakin se muodostui selkeistä rutiineista, joita tamma puolestaan rakasti. Nyt kun sen päivät koostuivat lähinnä syömisestä ja torkkumisesta, oli hevosen selkeästi vaikea löytää itseään uuden elämänsä syövereistä. Joitain viikkoja Hipsun henkistä kamppailua seurattuamme jouduimme tekemään tamman kohdalla kompromissin: se sai palata talliin asumaan ja pitäytyä jatkossakin yksintarhauksessa. Muutto pihattotarhasta karsinaan tarkoitti Hipsulle paitsi sosiaalisten suhteiden karsiutumista ja selkeiden rutiinien palaamista tamman elämään. Molemmat muutokset vaikuttivat miellyttävän suomenhevosta kovasti, sillä päinvastoin kuin valtaosa lajikumppaneistaan, sen fyysinen vointi ja mieliala nousivat ennalleen tarkasti kontrolloiduissa talliolosuhteissa.
Varsaprojektin aloittaminen Hipsun kanssa oli mieluisa ja mielenkiintoinen tehtävä: oma tallimme oli miltei pullollaan rautiaalle suvun puolesta sopivia hevosia, edustihan Hipsu omasta näkövinkkelistämme täysin erisukuista Breawalaista kasvatustyötä. Mitään kiveen hakattuja päätöksiä ei kuitenkaan ehditty tekemään, ennen kuin ilmoille kantautui surullinen tieto toimintaansa alas ajavasta Murroksen ratsutilasta. Ennen ovien sulkemista tilan omistaja tarjosi kuitenkin avokätisesti mahdollisuutta käyttää hänen hevosiaan jalostuksessa, mikäli ne herättivät kanssakasvattajissa mielenkiintoa. Ja herättiväthän ne! Hipsun sulhaseksi valikoitui melko nopeasti komea kantakirjaori Murroksen Reemel, jonka jälkeläislista tuplasi nopeasti pituutensa myös muiden suomenhevosihmisten kiinnitettyä huomionsa voikkoon kenttäratsuun. Kilpailupainotuksensa vuoksi Reemel oli ehkä hieman erikoinen valinta pelkästään kouluratsastuksessa kilpailleelle Hipsulle, mutta sitten taas toisaalta ei se niin kaukaa haettua ollutkaan: Hipsun isä Tohveli palkittiin nimittäin aikanaan ensimmäisellä palkinnolla kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelussa. Hipsun astuttamisessa meillä oli onneksi tuurit kohdillaan tamman jäädessä tiineeksi heti ensimmäisestä keinosiemennyksestä.
Tamman tiineysaika oli tavanomaisen tylsä, mikä tietysti on hevosten lisääntymisen kontekstissa erittäin positiivinen asia. Hipsun käytös oli aina maalisuoralle saakka seesteistä ja mammamaisen tyytyväistä, eikä sen fyysisessä voinnissakaan tapahtunut mitään yllättävää. Kiloja Hipsulle kertyi varsin maltilliseen tahtiin, mistä osittain lie kiittäminen karsina-asumisen mahdollistamaa yksilöllistä ruokintaa. Varsomisen lähestyessä rautias joutui muuttamaan tilavampaan karsinaan, ja vaikka stressasinkin Hipsun reaktiota hieman etukäteen, oli se lopulta entistäkin tyytyväisempi päästessään paremmin omaan rauhaansa. Viimeisten yhdessä koossa vietettyjen päivien aikana suomenhevosesta pystyi näkemään, kuinka se ”vetäytyi omaan varsomiskuplaansa”. Tammasta tuli vielä tavallistakin pidättyväisempi, minkä lisäksi se vähensi syömistään varsin radikaalisti. Ei mennyt aikaakaan, kun varsominen selvästi lähti käyntiin.
Muutamien tuntien tuhertamisen jälkeen päivänvalon näki mitä sievin pieni tammavarsa. Hipsun reaktio omaan jälkeläiseensä oli kuitenkin lähinnä järkyttynyt: se ei halunnut uutta tulokasta omaan tilaansa, ja vaikkei se uskaltanutkaan käyttäytyä vihaisesti omaa jälkikasvuaan kohtaan, ei sillä vielä tässä vaiheessa herännyt myöskään minkäänlaista äidillistä hoivaviettiä. Läsipäisen varsan tilanteessa ei onneksi sinällään ollut mitään hätää: se sai varmuuden vuoksi hieman pakkasesta sulatettua ternimaitoa, mutta muuten tammavarsaksi tunnistettu pienokainen sai edetä syntymän jälkeisiä askelmerkkejä omaan verkkaiseen tahtiinsa. Kovempi työ oli uskotella Hipsulle pienen ja vapisevan varsan kuuluvan nyt tamman itsensä vastuulle, ja että Hipsun tulisi paitsi sietää jälkeläistään kanssaan samassa tilassa, myös imettää ja huolehtia siitä mieluusti ilman kaksilahkeisten läsnäoloa ja ohjausta.
Lopulta mammahormonit ottivat vallan sinnikkäästi vastaan pyristelleestä Hipsusta, ja niin vain tamma hitsautui päivien kuluessa tiukasti kiinni varsaansa. Viikon kuluttua tamma oli jo enemmän huolissaan siitä, että se joutui olemaan hetken erossa Hupsuliksi eli Hupuksi ristitystä varsastaan kuin siitä, että varsa oli vähän väliä hörppimässä valkoista hyvää emänsä nisistä. Vaikka alku oli kankea, vaikuttaa Hipsun tulevaisuus siitostammana kuitenkin valoisalta: luonto teki jälleen tehtävänsä, jos niin voi sanoa. Ajan mittaan Hupusta kasvoi monilta osin kovasti emäänsä muistuttava sosiaalisesti hieman kömpelö hevoslapsi, jota uudet asiat jännittivät kovasti ja joka viihtyi emänsä helmoissa välillä vähän turhankin pitkään. Oli kuitenkin ihana huomata, kuinka rautaiset hermot Hipsulle jälkikasvuaan kohtaan kasvoivat: se sieti Hupulta lähes minkälaista käytöstä tahansa, mutta kun se ei jotakin sietänyt, osasi se komentaa tätä juuri sopivan napakasti. Hupu ja Hipsu olivat oikea hyvänmielen parivaljakko, jonka kanssa teki mielellään töitä ihan joka päivä.