Zafir's Beauty

VH14-046-0099


Zafir's Beautyn kuvat © Bob Langrish

Kutsumanimi Bea Syntymäaika, -paikka, ikä 25.06.2013, Suomi, 15-vuotias
Rotu Irlannincob Sukupuoli Tamma
Väri Mustankirjava Säkäkorkeus 155cm
Koulutus Helppo B, 60cm, Aloittelijaluokka Painotus Yleispainotus
Kasvattaja Cherry, VRL-12299 Omistaja Cherry, VRL-12299

Bea on hieman kinkkinen tapaus, ja sen kanssa toimiminen vaatii runsaasti aikaa. Kuitenkin se on omalla tavallaan myös hellyyttävän ihana ja suloinen karvajalka.

Hoitaessa etenkin niiden kavioiden nostaminen tuntuu tuottavan aina yhtä suurta tuskaa. Ensin ne eivät meinaa nousta, eivät sitten millään, ja kun ne sitten saa nostettua ei tamma ainakaan pidä niitä enää ylhäällä. Muuten se sitten osaakin käyttäytyä melko hyvin, mitä nyt vähän voisi kärsivällisyydessä petrata. Varustaminen sujuu, no, ainakin melkein ongelmitta. Saattaa se vähän protestoida mm. satulavyön kiristystä ja suitsimista.

Taluttaessa Bealla on oma tahto ja se tietää minne halua mennä - ja myös menee sinne. Toisin sanoen naru turvan ympärillä tai suussa ei ole mikään huono idea, ja erityisen inhottavaahan on että Bea tunkee oritarhoille esiintymään aina tilaisuuden tullen. Ja siitähän herrat riemastuvat. Laitumella katselee kaihoisasti vapauteen, mutta kyllä sille ruohokin kelpaa. Ei viitsi innostua muiden touhotuksista, vaan näyttää selkeästi kyllästyneenä ja komentelee laidunkavereitaan, jotka kyllä älyävät totella Beaa. Tarhassa on aivan yhtä turhautunut kuin laitumellakin, rouvalle kun ei kelpaa kuin oma karsina ja yksinäisyys. Heti kun tammaa ei ole katsomassa se kuitenkin rentoutuu ja käy makuulle. Antaa tarhasta jotenkuten kiinni.

Ratsataessa Bea ei ole reipas eikä laiskakaan, mutta melkoinen jyrä se on sille päälle sattuessaan. Tamma osaa niin ohjalle painamisen kuin alta lähtemisenkin salat. Sen lempipuuhaa on leikkiä puskutraktoria ja tunkea pohjetta vasten, ja kun sille koittaa takoa päähän vähän järkeä on seurauksena kunnon pukki. Kouluradalla se on ihan näyttävä ilmestys, kun nyt sille päälle sattuu. Tai sitten se voi näyttää aivan muulilta painellessaan kaula pitkänä takajalat kilometrin jäljessä. Esteillä omaa samantapaisen kummallisen hyppytyylinsä kuin vanhempansa, mutta niin se vain porhaltaa innoissaan esteistä yli. Tykkää kyllä hypätä, mutta omaa hirveän tyylin ja sen hyppyihin on kovin hankala päästä mukaan. Maastossa menee kovaa, ja aina mielummin yksin, muiden kanssa kun lähtee vain kilpailemaan. Pukit eivät ole mitään harvinaista herkkua maastossakaan, mutta maastoesteille Bealla on lähes turha suunnata, niistä kun se ei vähääkään välitä.

Kisoissa ei osaa käyttäytyä sitten ollenkaan, painelee vain menemään minne huvittaa ja saattaa ratsastajansa naurunalaiseksi. Itseensä Bea on kovin tyytyväinen suorituksen jälkeen, joten ei viitsi sitten käytäytyä edes lastauksessa kunnolla, vaan jatkaa esiintymistä vielä radalta poistuttuaankin.


Suku & jälkeläiset

i. Lorcán
ic, 156cm, rnkrj
ii. Kilburn's Boy EVM
ic, 158cm, rnkrj
iii. Wesley EVM
ic, 156cm, mkrj
iie. Kilburn's Wind EVM
ic, 159cm, rn
ie. Lillie EVM
ic, 154cm, kmkrj
iei. Lochlan EVM
ic, 156cm, km
iee. Cathrina EVM
ic, 158cm, rtkrj
e. Amazing Wonder
ic, 166cm, mkrj
ei. Dominator EVM
ic, 167cm, rtkrj
eii. Defiance EVM
ic, 165cm, rtkrj
eie. Salty Sally EVM
ic, 166cm, rtkrj
ee. Ayasha EVM
ic, 163cm, mkrj
eei. Rambo EVM
ic, 160cm, mkrj
eee. Giselle EVM
ic, 165cm, mkrj

Sukuselvitys

Jälkeläiset

Syntymäpäivä Sukupuoli Nimi Saavutukset Isä Omistaja

Kilpailukalenteri

KRJ:n alaiset sijoitukset (40 kpl)

12.12.2019 Team J&K Helppo B 1/40   22.02.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo B 6/50
16.12.2019 Team J&K Helppo B 2/40   13.03.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo B 4/37
17.12.2019 Team J&K Helppo B 3/40   15.03.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo B 1/37
02.01.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo B 3/50   18.03.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo B 1/37
10.01.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo B 6/50   20.03.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo B 3/37
11.01.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo B 1/50   11.04.2020 Kadon Kartano Helppo B 1/40
17.01.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo B 4/50   16.04.2020 Kuuran Suomenratsut Helppo B 6/40
18.01.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo B 1/50   17.04.2020 Kadon Kartano Helppo B 6/40
19.01.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo B 1/50   18.04.2020 Kuuran Suomenratsut Helppo B 6/40
21.01.2020 Moana part breds Helppo B 3/40   22.04.2020 Routapirtti Helppo B 1/40
22.01.2020 Moana part breds Helppo B 1/40   24.04.2020 Heidseck Sporthorses Helppo B 1/40
22.01.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo B 1/50   27.04.2020 Routapirtti Helppo B 5/40
22.01.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo B 3/50   12.05.2020 Heidseck Sporthorses Helppo B 1/40
23.01.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo B 1/50   14.05.2020 Heidseck Sporthorses Helppo B 5/40
25.01.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo B 5/50   15.05.2020 Heidseck Sporthorses Helppo B 2/40
29.01.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo B 6/50   02.06.2020 Escorant Trakehners Helppo B 2/30
13.02.2020 Mörkövaara Helppo B 3/30   03.06.2020 Escorant Trakehners Helppo B 4/30
14.02.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo B 5/50   05.06.2020 Escorant Trakehners Helppo B 2/30
19.02.2020 Mörkövaara Helppo B 5/30   07.06.2020 Escorant Trakehners Helppo B 4/30
20.02.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo B 6/50   08.06.2020 Escorant Trakehners Helppo B 1/30

ERJ:n alaiset sijoitukset (0 kpl)

 
 

KERJ:n alaiset sijoitukset (0 kpl)

 
 

Valmennukset

Ei vielä valmennuksia


Päiväkirja

25.06.2013, Syntymä, kirjoittanut omistaja (68 sanaa)
Amazing, mustavalkoinen tinkertamma, sai kello 3.08 rotevarakenteisen tammavarsan. Varsominen oli Amazingille uutta ja se oli hämillään, mutta muuten kaikki sujui hienosti. Varsa nimettiin oitis Beautyksi, koska se oli todella nätti. Tutummin Bea oli aluksi hieman apaattisen oloinen ja huolestutti jo kaikkia, mutta emän tökkiessä sitä hereille havahtui verkalleen. Tunnin sisällä se jo oli imemässä maitoa ja apaattisuus oli poissa. Kaksikkoa valvotaan aamuun saakka ja ell on tilattu.