Pieni Menninkäinen

VH12-018-1324


Pienen Menninkäisen kuvat © AK

Kutsumanimi Panu Syntymäaika, -paikka, ikä 25.12.1999, Suomi, 23-vuotias
Rotu Suomenpienhevonen Sukupuoli Ruuna
Väri Rautias Säkäkorkeus 144cm
Koulutus Helppo A, 100cm, Helppo Painotus Yleispainotus
Maahantuoja kati, Tuontitalli Ainio Omistaja Cherry, VRL-12299

3 Star Prospect (1124p)

Leppoisa ruuna, joka elää päivä kerralaan omaan rentoon tyyliinsä. Se on vähään tyytyväinen, mukavan kiltti ja rento persoona, jonka kanssa ei ole koskaan tullut aihetta pelkoon.

Hoitaessa se seisoo koko ajan paikoillaan, korkeintaan vaihtaa painoa jalalta toiselle aina välillä. Jos Panu jostain syystä ei tunnu tulevan kanssasi jonain päivänä toimeen, sen voi aina lahjoa muutamalla leivänkannikalla puolelleen. Sitten se onkin kuin sulaa vahaa käsissäsi. Kaviot nousevat ongelmitta, eikä arista päätä tai muitakaan herkkiä alueita juurikaan. Varusteet sujahtavat päälle mallikkaasti, nopeasti ja ilman turhia protestointeja. Panun kanssa on hyvä harjoitella varustamista.

Taluttaessa Panulla on vähän vauhtia, mutta muuten se on yllä kiltti. Se vain harppoo pitkällä askeleellaan eteenpäin niin, ettei taluttaja aina meinaa pysyä menossa mukana. Ei koskaan jää syömään luvatta yhtäkään ruohotupsua, ja harvemmin luvan kanssakaan. Laitumella viihtyy hyvin tarhassa. Ei ole mitään pomotyyppiä, muttei kyllä se pohjimmainenkaan arvojärjestyksestä. Antaa helposti laitumelta kiinni, itseasiassa tulee korvat hörössä portille vastaan. Tarhassa rauhallisen rento, paistattelee päivää torkkuen seisaaltaan tai maaten. Jos ruuna sattuu makoilemaan voi sen viereen huoletta mennä, ei se ylös nouse vaikka pyytäisikin. Rakastaa piehtaroimista hiekkatarhassa yli kaiken, ja onkin aina pölykerroksen peitossa.

Ratsastaessa Panu on ennemminkin laiskanpulskea kuin reipas, mutta ei se todellakaan mikään patalaiska ole. Kouluratsastus on sen mielestä vähän tylsää, mutta sekin kyllä menettelee kunhan päivästä toiseen ei samoja juttuja hinkata. Panun askeleet ovat hyvin haastavat istua, mikä tietysti lisää ratsastukseen vähän haastetta. Hyppää mielellään ja katsomatta mitä oikeastaan hyppää. Korkeusrajakin menee korkealla, ja pääsisi isompaakin jos malttaisi keskittyä aavistuksen verran enemmän. Isoilla radoilla kun herralla on tapana kuumua, lisätä vauhtia ja alkaa hutiloida. Maastossa täysin liikennevarma, ei säiky mitään ja vauhtiakin löytyy kiitettävästi, välillä liikaakin. Maastoesteet eivät ole ongelma. Kisoissa hyvin samantapainen kuin kotona. Etenkin estekisoissa saattaa vauhtia kertyä turhan paljon, mutta taitava ratsastaja osaa reagoida tilanteen mukaan. Ei missään nimessä kuitenkaan ole ilkeä riiviö kisapaikallakaan.


Suku & jälkeläiset

i. Metsän Henki EVM
sph, 140cm, prt
ii. Tottelematon EVM
sph, 147cm, rn
iii. Kuritus EVM
sph, 146cm, trn
iie. Neppari EVM
sh, 150cm, klm
ie. Lumikki EVM
sph, 141cm, vrt
iei. Kapinamieli EVM
sph, 140cm, vprt
iee. Ruusunen EVM
sph, 141cm, m
e. Marin Kullannuppu EVM
sph, 146cm, prt
ei. Penteleen Poika EVM
sph, 145cm, vprt
eii. Pentele EVM
sph, 145cm, vprt
eie. Lahjatar EVM
sph, 144cm, vrt
ee. Marjaanatta EVM
sph, 147cm, tprt
eei. Pirunpolkka EVM
sph, 146cm, rt
eee. Marjaana EVM
sh, 149cm, rtkm

Sukuselvitys tähän

Jälkeläiset
Pakasteita jäljellä 3kpl

Syntymäpäivä Sukupuoli Nimi Saavutukset Emä Omistaja

Kilpailukalenteri

KRJ:n alaiset sijoitukset (40 kpl)

16.01.2019 Adina Helppo A 6/69   11.01.2020 Elitehof Helppo A 1/40
20.01.2019 Adina Helppo A 3/68   14.11.2020 Chersey Helppo A 5/50
25.01.2019 Adina Helppo A 7/68   18.11.2020 Chersey Helppo A 5/50
31.01.2019 Adina Helppo A 8/68   19.11.2020 Chersey Helppo A 6/50
01.02.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo A 4/30   23.11.2020 Nessinjärven kilpailukeskus Helppo A 4/40
01.02.2019 Adina Helppo A 3/68   01.01.2021 Kuuran Suomenratsut Helppo A 1/40
06.02.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo A 1/30   02.01.2021 Kuuran Suomenratsut Helppo A 5/40
07.02.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo A 4/30   02.01.2021 Kuuran Suomenratsut Helppo A 6/40
08.03.2019 Adina Helppo A 7/54   10.01.2021 Kuuran Suomenratsut Helppo A 2/40
22.01.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo A 3/50   27.01.2021 Lindgård Helppo A 5/45
23.01.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo A 2/50   29.01.2021 Lindgård Helppo A 3/45
26.01.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo A 4/50   30.01.2021 Lindgård Helppo A 6/45
27.01.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo A 7/50   03.03.2021 Kaihovaara Helppo A 4/40
01.03.2020 Cloudfield Helppo A 1/40   03.03.2021 Holmberg Helppo A 8/100
09.03.2020 Cloudfield Helppo A 3/40   05.03.2021 Kaihovaara Helppo A 2/40
21.05.2020 Kuuran Suomenratsut Helppo A 2/40   06.03.2021 Holmberg Helppo A 3/100
27.05.2020 Kuuran Suomenratsut Helppo A 1/40   11.03.2021 Kaihovaara Helppo A 4/40
28.05.2020 Kuuran Suomenratsut Helppo A 1/40   15.03.2021 Kaihovaara Helppo A 6/40
30.05.2020 Kuuran Suomenratsut Helppo A 4/40   16.03.2021 Kaihovaara Helppo A 5/40
10.06.2020 Kilpailukeskus Lupin Helppo A 4/70   19.03.2021 Holmberg Helppo A 1/100

ERJ:n alaiset sijoitukset (40 kpl)

16.12.2018 Ruskavaara 100cm 1/30   13.03.2019 Kuuran Suomenratsut 100cm 3/40
19.12.2018 Ruskavaara 100cm 4/30   13.03.2019 Ristikallio 100cm 2/50
01.01.2019 Prime Sporthorses 100cm 4/33   15.03.2019 Team J&K 100cm 1/40
01.01.2019 Ruskavaara 100cm 3/30   16.03.2019 Team J&K 100cm 6/40
02.01.2019 Ruskavaara 100cm 4/30   18.03.2019 Kuuran Suomenratsut 100cm 3/40
03.01.2019 Ruskavaara 100cm 5/30   18.03.2019 Team J&K 100cm 5/40
08.01.2019 Ruskavaara 100cm 1/30   22.03.2019 Ristikallio 100cm 4/50
09.01.2019 Ruskavaara 100cm 4/30   23.03.2019 Ristikallio 100cm 6/50
01.02.2019 Chersey 100cm 3/50   31.01.2020 Team J&K 100cm 5/40
07.02.2019 Chersey 100cm 2/50   24.03.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus 100cm 2/45
09.02.2019 Chersey 100cm 6/50   05.04.2020 Hornanhovi 100cm 3/30
10.02.2019 Chersey 100cm 4/50   13.04.2020 Hornanhovi 100cm 4/30
02.03.2019 Kuuran Suomenratsut 100cm 6/40   14.04.2020 Hornanhovi 100cm 3/30
03.03.2019 Kuuran Suomenratsut 100cm 3/40   17.04.2020 Hornanhovi 100cm 1/30
04.03.2019 Kuuran Suomenratsut 100cm 1/40   19.04.2020 Kuuran Suomenratsut 100cm 1/40
08.03.2019 Kuuran Suomenratsut 100cm 3/40   27.04.2020 Moana part breds 100cm 1/40
08.03.2019 Adina 100cm 3/50   28.04.2020 De Civitate Deorum 100cm 2/30
11.03.2019 Kuuran Suomenratsut 100cm 5/40   29.04.2020 De Civitate Deorum 100cm 5/30
11.03.2019 Ristikallio 100cm 5/50   30.04.2020 Teilikorpi ERJ-CUP 100cm 9/103
13.03.2019 Kuuran Suomenratsut 100cm 6/40   01.06.2020 Rósgarður 100cm 4/30

KERJ:n alaiset sijoitukset (40 kpl)

23.12.2018 Gealán Helppo 5/30   29.03.2020 Kilpailukeskus Lupin Helppo 7/59
01.02.2019 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 2/40   05.04.2020 Cloudfield Helppo 4/50
03.02.2019 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 1/40   07.04.2020 Kadon Kartano Helppo 6/45
27.02.2019 Rushock Bog Helppo 4/22   16.04.2020 Kadon Kartano Helppo 3/45
03.03.2019 Riimuvaara Helppo 4/30   18.04.2020 Kadon Kartano Helppo 1/45
18.03.2019 Ristikallio Helppo 5/40   20.04.2020 Kadon Kartano Helppo 1/45
25.03.2019 Stall Fernweh Helppo 4/29   05.05.2020 Syyn Kartano Helppo 3/40
02.04.2019 Nekkulan Suomenhevoset Helppo 2/13   07.05.2020 Syyn Kartano Helppo 4/40
03.04.2019 Routaruusu Helppo 5/40   03.06.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 4/50
03.04.2019 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 5/40   06.06.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 7/50
04.04.2019 Routaruusu Helppo 4/40   12.06.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 5/50
06.04.2019 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 2/40   12.06.2020 Syyn Kartano Helppo 2/40
06.04.2019 Nekkulan Suomenhevoset Helppo 2/13   13.06.2020 Syyn Kartano Helppo 3/40
12.04.2019 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 2/40   19.06.2020 Syyn Kartano Helppo 2/40
13.04.2019 Routaruusu Helppo 5/40   06.07.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 6/50
19.04.2019 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 5/40   03.09.2020 Nessinjärven kilpailukeskus Helppo 2/40
01.03.2020 Kilpailukeskus Lupin Helppo 2/59   08.09.2020 Nessinjärven kilpailukeskus Helppo 3/40
15.03.2020 Kadon Kartano Helppo 2/40   09.09.2020 Nessinjärven kilpailukeskus Helppo 1/40
18.03.2020 Kilpailukeskus Lupin Helppo 6/59   24.09.2020 Kaihovaara Helppo 6/40
27.03.2020 Kilpailukeskus Lupin Helppo 6/59   03.10.2020 Kaihovaara Helppo 5/40

Valmennukset

21.10.2014, Estevalmennus, valmentajana Hilla (293 sanaa)
Kolmantena valmennusvuorossa oli Sofia ja tämän suomenpienhevonen, Pieni Menninkäinen. Lämmittely alkoi itsenäisesti, jolloin tarkkailin valmennettavaa ratsukkoa ja kokosin muutaman 100 sentin esteen. Sofia oli ennen tuntia kertonut, että yhteispeli oli ratsukolla huono, joten siihen oli tarkoitus panostaa. Nyt ratsukko meni aika hidasta vauhtia, mutta Sofia yritti nostaa vähän vauhtia. Panu lähti vaivalloiseen laukkaan ja ratsukko meni muutaman kierroksen, jonka jälkeen he siirtyivät takaisin käyntiin. Sitten aloitimme virallisesti valmennuksen. Ensiksi ratsukon oli tarkoitus ravata 100 sentin pystyesteelle, jonka jälkeen he pysähtyisivät. Panu olisi mielellään mennyt käyntiä, mutta saatuaan maistettua raipasta, se lähti ravaamaan kohti estettä. Koko homma ei kiinnostanut ruunaa laisinkaan, mutta se hyppäsi kuitenkin esteen. Esteen jälkeen se alkoi virota ja yritti lähteä laukkaamaan, mutta Sofia sai sen kuitenkin pysähtymään. Sitten ratsukko lähti toistamaan estettä vielä laukassa. Panu oli ehtinyt herätä ja laukkasi täyttä vauhtia kohti estettä, jonka se hyppäsi huolimattomasti, mutta puhtaasti. Käskin heitä toistaa estettä muutaman kerran, ihan vain parantamaan tekniikkaa ja saamaan kunnon tuntuman. Itse aloitin sillävälin rakentamaan rataa.
Esteitä oli vain kuusi, mutta ne olivatkin aika haastavia. Ensimmäinen este oli 100 cm pystyeste, jonka laskeuduttuaan Panu mahtuisi tekemään kolme laukka-askelta ja hyppäämään seuraavan esteen - samanlaisen pystyesteen. Ratsukko lähti laukkaamaan kohti estettä ja Sofia pomppi ponimaisen laukan heiluttamana. He hyppäsivät esteen puhtaasti ja Panu jopa keskittyi vähän enemmän. Seuraavan esteen väliin he ottivat kaksi laukka-askelta ja hyppäsivät, jolloin este ei suoriutunut täysin puhtaasti ja yksi puomeista putosi maahan. Kävin nostamassa sen, kun ratsukko oli jo ristikolla. Panu ei enään jaksanut keskittyä ja oli täysin kuumunut ja Sofia yritti pidätellä sitä. Este suoritettiin puhtaasti. Edessä oli vielä kolme estettä, nekin meni huolimattomasti, mutta puhtaasti. Ohjeistin ratsukkoa hieman ja sitten he lähtivät toistamaan rataa uudestaan ja uudestaan, kunnes se oli jo huomattavasti huolitellumpi. Lopuski ratsukko meni käyntiä ja Panu oli selvästi väsynyt.


Päiväkirja

Ei vielä merkintöjä