CHERSEY
HEVOSET TALLI TOIMINTA

Mary's Dreamkeeper

VH18-023-0064


Mary's Dreamkeeperin kuvat © Bob Langrish

Kutsumanimi	Kira	Syntymäaika, -paikka, ikä	05.06.2008, Iso-Britannia, 17-vuotias
Rotu	Welsh part bred 31,25%	Sukupuoli	Tamma
Väri	Punarautias	Säkäkorkeus	155cm
Koulutus	Helppo B, 80cm, Harrasteluokka	Painotus	Yleispainotus
Maahantuoja	Ava Lane EVM	Omistaja	Cherry, VRL-12299

Yleensä Kira on mitä luotettavin, helppohoitoisin ja ystävällisin hevonen, mitä tallista vain löytyy. Kerran tai kaksi kuukaudessa se kuitenkin rupeaa hankalaksi, joka kerta täysin varoittamatta ja lähes aina huonoimpaan mahdolliseen aikaan. Kukaan ei tiedä syytä tämän ongelmallisen käytöksen takana, mutta varmaa on ainoastaan se, että kaikesta toimivuudestaan huolimatta hevoskokoinen punarautias ei valitettavasti ole mikään ratsastuskoulun luottoratsu.

Perusluonteeltaan Kira on kiltti, paitsi tietysti niinä muutamina päivinä, jolloin se ei suvaitse ihmisen edes yrittävän samaan tilaan kanssaan. Se on melko arka jaloistaan, joka ilmenee muun muassa jalkojen nosteluna suojittaessa, sekä paineen väistelynä kavioita putsatessa. Hellävaraisin, mutta jämäköin ottein, sekä riittävän pehmeiden harjojen kera jalat saa kyllä puunattua, mutta toisinaan hoitajan tulee jaksaa olla kärsivällinen ja nähdä hieman vaivaa asian eteen. Tamman varustaminen muuten on yleensä nopeaa ja helppoa, joskin pienten ihmisten kanssa se saattaa kokeilla nostaa päätään tarpeettoman korkealle suitsia laitettaessa. Taluttajaansa brittiponi seuraa nätisti, oli määränpäänä sitten tuttu tarha tai vieras traileri. Matkustamisesta Kira ei tee tarpeetonta numeroa, kunhan siitä ei sellaista tee hevosta kuljettava henkilökään.

Ratsastaessa Kira on reipas etenijä ja toisinaan myös nopea liikkeissään. Se tottelee kyllä ratsastajaansa, mutta välillä apujen perille menemisessä on havaittavissa merkittävää viivettä. Tamma ei erityisemmin pidä ratsastajista, jotka puristautuvat kiinni hevoseen jokaisella liikenevällä lihaksellaan, vaan juoksee näiden alla entistä enemmän eteenpäin. Halutessaan se osaa myös heittäytyä hankalaksi ja esitellä kevätjuhlaliikkeitään, mutta jokapäiväisessä treenissä osaavan pilotin kanssa sellaisesta ei tarvitse murehtia. Kouluratsastusta treenatessa Kira kantaa itsensä helposti itse, eikä se vaadi ratsastajaltaan jatkuvaa muistuttelua jalkojen nostelusta tai oikeanlaisesta työskentelystä. Sen sijaan se vaatii riittävästi apua sivuttaisliikkessä ja käännöksissä, joissa Kira jättää helposti taipumatta ja etenee hieman liikaa tehtävään nähden.

Esteillä hevonen on kuin sytytyslankansa loppuun saakka käräyttänyt ruutitynnyri, joka juoksee päättömästi pää viidentenä jalkana esteeltä toiselle. Jos ratsastaja erehtyy lähtemään tähän kiihkoiluun mukaan, ovat katastrofin ainekset valmiina. Kiran kanssa ei kontrollitehtävien merkitystä voi liikaa korostaa, mutta kun rautiaan sitten saa kuuntelemaan jokaista pienintäkin apua, on se lähes voittamaton tykki esteradoilla nopeutensa, ketteryytensä ja reaktiokykynsä ansiosta. Maastossa vauhtia löytyy myös, toisinaan hieman enemmän ja toisinaan hieman vähemmän. Kira ei kuitenkaan pelkää mitään, ei luonnonilmiöitä eikä ihmisten aiheuttamia häiriötekijöitäkään. Tamma myös hyppää maastossa kaiken omalla liioitellun kiireisellä tyylillään.

Suku & jälkeläiset

i. Lucky Number Six EVM wpb 25%, 157cm, prt	ii. Magic Number EVM wpb 50%, 145cm, mkm	iii. Remote Magic EVM wA, 120cm, rtkm
		iie. Hotspot EVM fwb, 168cm, m
	ie. High Hope EVM kwpn, 168cm, rt	iei. Lost in Music EVM kwpn, 172cm, vrt
		iee. Hard Heart EVM kwpn, 165cm, trn
e. Fireland Mary EVM wpb 37,5%, 155cm, prn	ei. Scarecrow EVM wpb 25%, 159cm, m	eii. Ruins in Fiction EVM wpb 50, 153cm, mkm
		eie. Serena EVM trak, 170cm, prt
	ee. Fireland Molly EVM wpb 50%, 149cm, rnkm	eei. Lumberjack EVM ox, 155cm, rtkm
		eee. Maraschino EVM wB, 132cm, rnkm

eiii. Starblaze EVM, fwb
eiie. Ruins of Fiction EVM, wB

Sukuselvitys

Jälkeläiset

Syntymäpäivä	Sukupuoli	Nimi	Saavutukset	Isä	Omistaja

Kilpailukalenteri

KRJ:n alaiset sijoitukset (40 kpl)

12.01.2019	Moana part breds	Helppo B	5/30		14.02.2020	Mörkövaara	Helppo B	2/30
15.01.2019	Moana part breds	Helppo B	2/30		17.02.2020	Safiiritiikerin Kilpailukeskus	Helppo B	4/50
06.02.2019	Moana part breds	Helppo B	1/40		19.02.2020	Safiiritiikerin Kilpailukeskus	Helppo B	5/50
15.12.2019	Team J&K	Helppo B	1/40		21.02.2020	Safiiritiikerin Kilpailukeskus	Helppo B	5/50
02.01.2020	Hiivurin Suomenhevoset	Helppo B	6/50		21.02.2020	Safiiritiikerin Kilpailukeskus	Helppo B	5/50
04.01.2020	Hiivurin Suomenhevoset	Helppo B	6/50		23.02.2020	Safiiritiikerin Kilpailukeskus	Helppo B	5/50
12.01.2020	Hiivurin Suomenhevoset	Helppo B	3/50		05.03.2020	Safiiritiikerin Kilpailukeskus	Helppo B	2/37
15.01.2020	Hiivurin Suomenhevoset	Helppo B	7/50		08.03.2020	Safiiritiikerin Kilpailukeskus	Helppo B	6/37
17.01.2020	Hiivurin Suomenhevoset	Helppo B	5/50		10.03.2020	Safiiritiikerin Kilpailukeskus	Helppo B	4/37
20.01.2020	Hiivurin Suomenhevoset	Helppo B	6/50		11.03.2020	Safiiritiikerin Kilpailukeskus	Helppo B	3/37
21.01.2020	Hiivurin Suomenhevoset	Helppo B	4/50		11.03.2020	Hiivurin Suomenhevoset	Helppo B	2/50
22.01.2020	Safiiritiikerin Kilpailukeskus	Helppo B	7/50		15.03.2020	Safiiritiikerin Kilpailukeskus	Helppo B	3/37
22.01.2020	Safiiritiikerin Kilpailukeskus	Helppo B	7/50		20.03.2020	Safiiritiikerin Kilpailukeskus	Helppo B	4/37
25.01.2020	Moana part breds	Helppo B	5/40		24.03.2020	Hiivurin Suomenhevoset	Helppo B	2/50
27.01.2020	Hiivurin Suomenhevoset	Helppo B	3/50		27.03.2020	Hiivurin Suomenhevoset	Helppo B	1/50
30.01.2020	Safiiritiikerin Kilpailukeskus	Helppo B	3/50		29.03.2020	Hiivurin Suomenhevoset	Helppo B	3/50
10.02.2020	Safiiritiikerin Kilpailukeskus	Helppo B	6/50		12.04.2020	Kuuran Suomenratsut	Helppo B	4/40
11.02.2020	Mörkövaara	Helppo B	5/30		12.04.2020	Kuuran Suomenratsut	Helppo B	1/40
11.02.2020	Kåtnäsin tila	Helppo B	2/28		15.04.2020	Kuuran Suomenratsut	Helppo B	1/40
12.02.2020	Mörkövaara	Helppo B	3/30		15.04.2020	Kadon Kartano	Helppo B	3/40

ERJ:n alaiset sijoitukset (0 kpl)

KERJ:n alaiset sijoitukset (0 kpl)

Valmennukset

Ei vielä valmennuksia

Päiväkirja

07.02.2014, Pohjakosketus, kirjoittanut omistaja (602 sanaa)
Tällä kertaa osasin tulla ajoissa paikalle ja huomasin heti listasta, että Lily oli tulossa tunnille Dallella. Hän ei ollut vielä tullut, joten lähdin hakemaan hevosia tarhoista. Ensin hain Dallen, joka tuli uteliaana portille vastaan. Se seurasi kiltisti perässäni kuin jättiläismäinen koira. Vein sen karsinaansa, johon se jäi vähän hermostuneena, koska oli ainoa tallissa. Vielä. Lähdin takaisin tarhoille ja Dalle hirnahti kerran perääni. Kiraa ei olisi voinut vähempääkään kiinnostaa lähteä mukaani. Se käänsi takapäänsä, mutta kun tapistelin herkkupussia se (ja myös Usva ja Frozen) tulivat luokseni. Tarjosin kaikille herkkupalat samalla kun pyydystin tammani. Se seurasi minua korvat luimussa portille, mutta siihen se sitten jummasikin. Lopulta jouduin komentamaan sitä oikein kunolla, riimunnarulla huitaisten. Loppumatka tallille sujuikin ongelmitta. Lilykin oli jo saapunut ja ottaut Dallen käytävälle hoidettavaksi. Minä laitoin Kiran toiselle käytäväpaikalle, hain sen varusteet ja aloin harjailla heposta pitkin, rennoin vedoin. Sitten kavioista tilsat pois, varusteet päälle ja menoksi. Sonja ei ollut vielä edes tullut, mutta oli hän esteet jo ehtinyt laittaa. Nousimmi molemmat ratsujemme selkään ja lähdimme kävelemään pitkin ohjin oikeaan kierrokseen. Kun olimme kävelleet kymmenisen minuuttia tuli Sonja. Hän käski meidän ottaa itsenäinen alkuverkka; paitsi että minä en saanut vielä laukata. Kira tuntui tänään mukavan letkeältä ja kuuliaiselta, mutta olin jo oppinut että ensivaikutelma voi pettää. Kun Sonja oli saanut laskettua esteet edelliseltä tunnilta takaisin järkeviin mittoihin, hän pyysi minut ja Kiran ympyrälle. Kun hän oli tyytyväinen raviin, sain luvan nostaa laukan. Sillä aikaa Lily käveli, ja yritti pysytellä pois alta. Kiran nosto oli rauhallinen, mutta edellisen tunnin tapaan se irrotti pukkeja. En antanut sen vetää päätä alas, sillä olin saanut jo selville mitä siitä seurasi. Olin vähän etukenossa mutta en antanut sen häiritä vaan käänsin tammaa ympyrälle.
- Paino jalustimella, puhu sille! Okei, tein niin. Lopulta, kun tilanne tuntui olevan hallinnassa, annoin Kiran jatkaa ympäri koko maneesia. Alkuun se kuumui, mutta kun se sai laukata kyllikseen se rauhoittui vähän. Olin valmis hyppäämään. Kira oli ihan innoissaan, vaika tulimme vain pikkuristikkoa. Laukannosto tuli pukin kautta, ja lähestymisesä katosi kontrolli. Kira päätti itse, mistä hyppää, ja ponnistuspaikaksi valikoitui yhden askeleen päässä esteestä oleva kohta. En päässyt lähellekään mukaan hyppyyn, vaan lensin laskeutumisessa pahasti kaulalle. Hetken Kira oli kummissaan, mutta sitten sen reaktiokyky palasi ja se lähti vetämän pukkilaukkaa aivan innoissaan leikistä. Olin muutenkin ihan pois pelistä, ja nyt minulla ei ollut mitään mahdollisuutta pysyä kyydissä. Putosin voltilla melkein Sonjan syliin. Laskeuduin pehmeästi, mutta olin huolestunut siitä, miten Dalle reagoisi. Turhaan. Ei sitä kiinnostanut pätkääkään. Meillä kesti hetken saada ajettua Kira nurkkaan, mutta kun viimein sain sen kiinni se olikin jo purkanut suurimmat energiansa. Nousin selkään ja annoin Kiran kävellä ja ihailin samalla, kuinka hienosti niinkin raskasrakenteinen hevonen kuin Dalle hyppäsi.
- Minulle riittää tältä päivältä, treenattiin eilen aika rankasi, totesti Lily.
- Selvä, jäähdyttele se vapaasti. Lily jatkoi kevyessä ravissa uraa pitkin.
- Ja sitten onkin vuorossa rodeohevosemme, älä ota tuota putoilemista joka tunnin jutuksi. Naurahdin, otin ohjat kunnolla tuntumalle ja käänsin Kiran ympyrälle. Nostin laukan suoraan käynnistä, mikä ihme kyllä onnistui. Pidin laukan parhaani mukaan lyhyenä, mutta silti Kira lopulta päätti ponnistyskohdan, uudelleen. Painoin kantapäitä alas, ja sain tasapainoni takaisin ennen kuin pukittelu alkoi. Käänsin sen pienelle ympyrälle, josta otin uuden lähestymisen Sonjan ohjeiden mukaan. Tällä kertaa ponnistus onnistui ja hyppy oli sujuva, ja siihen oli mahdollista päästä mukaan.
- Käännä heti esteen jälkeen ympyrälle! Tein niin, ja selvisimme jopa ilman pukkeja! Otin vielä yhden hypyn, kehuin ja aloin jäähdytellä. Kira oli saanut jostain taas lisää energiaa, mutta annoin sen ravata reippaasti eteen, juuri kuten se halusi. Loppukäynnit talutin maasta käsin.
- Esteitä ei tarvitse siivota pois, aamulla tulee vielä yksi esteryhmä ja hyppään Dominolla tänään. Vein tamman talliin, loimitin sen ja jätin karsinaan. Sitten lähdin kotiin.
- Nähdään!

31.01.2014, Vauhtia ja erittäin vaarallisia tilanteita, kirjoittanut omistaja (800 sanaa)
Kiiruhdin tallille koska olin jo myöhässä. Vaivautumatta edes heittämään reppuani talliin. Repusta löytyi aamulla sinne pakkaamiani tavaroita: vanha, kolhuja kokenut mutta uskollisesti palveleva kypäräni, lähes puhki kulutetut ratsastuslapaset, kuluneet chapsit, sekä lyhyt raippa, joka ei kuitenkaan ollut niin lyhyt, että olisi mahtunut kokonaan reppuun. Kira ei ollut hyvällä tuulella, vaan käänsi minulle takapäänsä kun lähestyin sitä. Lannistuneena kaivoin taskustani leivänkannikan, mutta eipä se mitään auttanut. Kaakki vain lähti ravaamaan Frozenin ja Usvan luokse. Usva oli heti mukana leikissä, joten vain Frozen pysyi rauhallisena. Se kiinnostui kovasti leivästäni ja tuli korvat hörössä luokseni. Annoin sille pienen palasen, ja kului nanosekutti kun Usvakin laukkasi minua kohti. Se teki sujuvan liukupysähdyksen, töytäisi minua turvallaan ja pakko minun oli sillekin antaa palanen leipää. Viimein Kirakin tajusi, että se jää paitsi herkuista ja vaivautui tulemaan luokseni. Sujautin salamannopeasti sille riimun päähän ja voitonriemuisena jatkoin talliin. Nyt vasta kiire olikin. Epäonnekseni ja harmikseni Kira ei ollut pysytellyt edes puhtaana, joten hirveällä kiireellä sitten aloin harjaamaan sitä. Tunnille ei ollut listan mukaan tulossa muita.
- Hei, tarvitsetkos apua? Huikkasi Lily, jolla ei ollut tekemistä.
- Kyllä, ehtisitkö mitenkään auttaa minua?!
- Eiköhän, minun piti vain juoksuttaa Dalle tänään, mutten minä sitä voi tehdä ennenkuin tunnit ovat loppuneet.
- Ok, suurkiitos! Sanoin samalla kun jo syösyin hurrikaanin lailla varstehuoneeseen, sieltä mukaan tarttui suitset ja suojat, ja sitten ryntäsin tallin läpi, paikasin suojat ja suitset Kiran jalkoihin ohi menessäni ja syöksyin autolleni. Siellä oli Sunnyn satula, jonka olin ottanut tuntia varten mukaani. Sonja oli kyllä tarjonnut yhtä satuloistaan lainaksi mutta NYT ei ollut aikaa sovitella satulioita. Kun palasin talliin, oli Lily ja suojittanut Kiran ja tappeli nyt sen kanssa kuolaimista.
- Olet oikea kultakimpale, kiitos kiitos, kiitos! selitin samalla kun säädin satulaa selkään. Kiraa moinen hoppuilu harmitti ja se yritti näykkiä meitä aina tilaisuude tullen. Tungin kypärän päähäni ja haskat käteeni. Lily ojensi raipan ja minä tungin chapsit jalkaani. Sitten raahasin hämmentyneen Kiran maneesiin, jossa Sonja jo odotti kärsimättömänä.
- Olet jo kymmenen minuuttia myöhässä!
- Joo sori.. mutisin samalla kun kapusin selään. Kira oli vähän hermostunut jouduttuaan yksin maneesiin. Annoin Kiralle pitkät ohjat ja annoin sen kävellä uraa pitkin. Säädin jalustimia lyhyemmiksi ja yritin rentouttaa itseni.
- Okei, ota ohjat tuntumalle ja jää tähän päätyyn keskiympyrälle. Tein työtä käskettyä. Taivuttelin Kiraa ja aluksi se olikin kivasti tuntumalla, mutta kun Sonja pyysi siirtämään etuosaa ympyrän sisäpuolelle se hermostui, nosti päänsä ylös ja alkoi stepata.
- Pidä käsi hiljaa, ratsasta pohkeella eteenpäin ja istu rentona! Huomasin todellakin jännittääni joten rentouti itseni, laskin käteni ja painoin pohkeet kiinni.
- Katse eteen! Tunsin itseni ihan aloittelijaksi.
- Nyt sisäpohje! Tein niin. Ja Kirahan väisti pohjettani..
- Hieno tyttö! kehuin. Otimme hetken kuluttua ravia ensin ympyrällä, sitten siirryimme uralle ja otimme siirtymisiä. Aluksi siirtymiset käyntiin töksähtivät, ja raviin siirtyessä Kira katosi tuntumalta. Mutta kun älysin käyttää pieniä apuja ja pysyä rentona, kaikki alkoi sujumaan yllättävän hyvin. Kehuimme molemmat Kiraa, se ei ollut kertaakaan liikkunut kanssani näin hyvin. Annoin sen kävellä puolipitkällä ohjalla sillä aikaa, kun Sonja pystytti pienen ristikon ja laittoi kymmenen metriä ennen ristikkoa ravipuomit. Otin ravia, istuin alas ja tein puolipidätteen.
- Anna sen laukata eteen, nojaa taakse ja pohje kiinni! Siirsin ulkopohjettani vähän taakse, myötäsin sisäohjalla ja annoin laukannostoavut. Siitä seurasi takapään heitto, mutta se ei horjuttanut tasapainoani. Kun tamma ymmärsi, etten minä ollut edes horjahtanut, se vaihtoi taktiikkaa. Tällä kertaa se veti päänsä jalkoihin, kiihdytti vauhtia ja valmistautui heittämään minut selästä. Heitin sisäohjan kokonaan kädeståni ja kiskaisin ulko-ohjan takaisin käteeni. Kira koki totaalisen yllätyksen, kun xe tajusi laukkaavansa päin seinää. Se jarrutti niin paljon kuin pystyi, mutta vauhti oli liian kova. Se heitti pelästyneenä päänsä ylös, minä taas painoin kantapäät alas ja valmistauduin törmäykseen. Kira osui kovalla voimalla seinään, säikähti totaalisesti ja hyppäsi pystyyn.Siihen en ollut varautunut. Jalkanu irtosivat jalustimista ja tarrauduin tamman kaulaan. Hetki tuntui kestävän ikuisuuden. Sitten tamman oli pakko laskeutu. Huokaisin helpotuksesta, mutta show ei ollut vielä ohi. Kira nousi uudelleen takajaloilleen, ja tällä kertaa se arvioi rajansa väärin. Yhden kauhea sekunnin ajan tunsin putoavani, sitten tömähdinkin jo maahan. Ja sekunnin tai parin jälkeen tömähti Kira selälleen viereeni. Kierähdin pois alta ja jatkoin kierimistä kauemmas hevosesta. Se nousi paniikissa ylös maasta ja Sonja juoksi luokseni.
- Oletko kunnossa?!
- Luullakseni kyllä... Se hevonen on ihan hullu!
- Luojan kiitos olet kunnossa! Se oli todella vaarallista! Nousin varovasti ylös, mutta kun mikään paikka ei ollut kipeämki kuin muutkaan, lähdin Sonjan kanssa metsästämään karkulasta. Kun se antoi viimein kiinni, oli se jo juossut itsensä puhki. Pikainen tarkistus paljasi, että suuremmilta vahingoilta oli vältetty. Vain naarmuja rinnassa, polvissa, ja oikeassa lavassa. Nousin siis takaisin selkään, otin yhden laukannoston ja tällä kertaa se sujui rauhassa. Ravailin ihan vähän, tulin alas selästä ja Sonja kävi hakemassa villaviltin Kiralle. Taluttelin sitä melkein puolituntia, jonka jälkeen vein sen talliin. Riisuin sen varusteet siellä, suihkutin sen haavat ja loimitin. Vein Kiran karsinaan ja sen jälkeen varusteet pois. Olin joka paikasta kipeä ja rättipoikki, joten lähdin nopeasti kotiin.
- Moikka Sonja!

26.01.2014, Eläinlääkärikäynti, kirjoittanut Klinikka Kalypso (96 sanaa)
Kira oli aluksi aika epäluuloinen, mutta pian se jo hyväksyi jonkinnäköisen kontaktin itseensä. Jalkojaan se nosteli levottomana aina kun sipaisinkin niitä, mutta muuten ei juuri ongelmia tamman kanssa ollut. Perustarkastuksessa huomasin heti alkuun joitain naarmuja ympäri hevosta, mutta mikään niistä ei vaikuttanut vakavammalta. Muutama oli syvempi, muutama vain pintanaarmu, mutta kaikki olivat ns. hyvissä kohdissa, joissa paraneminen on nopeaa. Muuten hyvässä kunnossa. Haavojen hoidossa sitten putsasin jokaisen pienimmänkin naarmun, laitoin hieman haavaspraytä päälle ja siinäpä se. Tilsakumien laitto ei ollut ongelmallista muuten, mutta todellakin vähän oli niiden jalkojen kanssa ongelmia. Nyt ei pitäisi sitten liukastella juurikaan!

24.12.2013, Jouluaaton pirskeet, kirjoittanut omistaja (1 151 sanaa)
Sonja, Lily ja minä olimme kaikki olleet jouluaattoaamuna pidettävässä hyväntekeväisyystilaisuudessa, ja nyt olimme matkalla Haavistoille Sonjan kyydillä, hän kun oli tarjoutunut kuskiksi. Juttelimme niitä näitä, kehuimme vuoron perään hevosiamme ja naureskelimme toistemme mokailuille. Matka kului paljon nopeammin kuin mitä siihen yleensä kului aikaa kun oli yksikseen liikenteessä. Itseasiassa, olin saanut vasta tänä aamuna tietää, että Lily asui vain muutaman kilometrin päässä kotitilaltani, ja mielessäni suunittelinkin jo mukavia, yhteisiä tallireissuja. Nyt ei kuitenkaan se hetki, jolloin otetaan tuollaisia käytännön seikkoja puheenaiheeksi. Kaikki olivat juhlatuulella, ja Sonja oli vihjaissut jotain yllätyksestä. Enempää hän ei ollut suostunut kertomaan, vaikka kuinka Lilyn kanssa utelimme. Suunnittelimme lähtevämme joulumaastoon ja Sonja päätti hevosistaan itselle sopivan ratsun. Sen roolin sai tällä kertaa Forzen.
- Mitäpäs jos minä menisinkin Frozenilla ja sinä ottaisit Kiran? kokeilin ehdottaa Sonjalle, mutta hän vain naurahti ja vastasi:
- Itsehän sinä tamman menit myymään, tällä kertaa minä kyllä ratsastan sillä! Et olisi myynyt...
Tallille saapuessamme taivaalta alkoi pyryttää hiljalleen lunta.
- Mun täytyy käydä hakemassa Haze ja Domino sisälle täältä, säätiedotuksessa luvattiin mahdollista myrskytuulta, Sonja huikkasi kiirehtiessään kohti tarhoja. Lily ja minä kävelimme verkkaiseen tahtiin tarhoille, nauroimme vielä yhdelle Lilyn kunniakkaalle putoamiselle ja menimme sitten ratsujemme luokse. Lily lähti Dallen kanssa heti, mutta minä jäin hetkeksi odottelemaan Kiran kanssa. Se oli antanut hyvin kiinni, mutta en halunnut tallin käytävälle taistelemaan sen kanssa samaan aikaan kuin Haze oli matkalla karsinaansa. Se sai aina kunnon shown pystyyn muutenkin. Katselin ympärilleni ja ihailin kaunista maisemaa kun yhtäkkiä sain mieleeni Frozenin. Avasin Kiran tarhan portit ja jatkoin hieman kauemmas hakemaan viimeistä tammaa. Tähyilin ympäri tarhaa, mutta en nähnyt vilaustakaan pikkutammasta. Huokaus.
Frozenin riimu kyllä oli siinä, joten nappasin sen käteeni, avasin tarhan oven ja odotin hurrikaania syöksyväksi avoimesta portista ulos, kuten tyttösellä oli ollut Shirleyssä aina tapana tehdä. Mutta kun hurrikaania ei alkanut kuulua talutin Kiran sisäpuolelle ja löysin Frozenin katoksesta, josta se ei vain ollut vaivautunut liikahtamaankaan. Ujutin lannistuneesti samalla molemmille tammoille jutelleen Frozenin päähän riimun ja maiskautin kummallekin merkiksi. Avasin tarhan apposen auki ja suuntasin kohti tallia.
- Mikäs sinulla kesti? Lily huusi heti vastaan. Hän oli vallannut käytävältä yhden hoitopaikan Dallen kanssa, ja oli jo saanut selvitettyä sen hännän ja harjakset varsin vaikuttavan näköisiksi.
- Ja miksi sinulla on Frozenkin mukanasi?
- Nappasin sen sieltä mukaani... Kas, tuolta Sonja tuleekn.. SONJA HEI, TÄÄLLÄ, hain Frozenin jo. Ole hyvä!
Kiiruhdin Kiraa taluttaen sen karsinalle ja sidooin sen löyhälle narulle kiinni. Olin hieman muista jäljessä, koska Sonja oli jo tuonut käytävälle Frozenin suitset ja satulan. Ainiin, satula. Minullahan ei ollut Kiralle mnkäännäköistä satulaa nyt, kun minun oli ollut pakko viedä Sunnyn satula välillä kotiin ja muiden satulat eivät sille sopineet. Siinäpä vasta ongelma...
Kira oli onnekseni, kerrankin, pysytellyt puhtaana. Ehdin nipin napin saamaan tamman valmiiksi samaan aikaan kuin muut saivat omat ratsunsa lähtökuntoon. Talutimme ratsumme jonossa ulos ja pysähdyimme tyylikkäästi keskelle pihaa, vaivautumatta kulkemaan kentän kautta. Kapusimme siis keskellä pihaa selkään. Dalle oli hieman kiihdyksissä ja Lilyllä oli ongelmia päästä kyytiin, mutta kun hän istui tukevasti selässä sai hän taitavasti Dallenkin rauhoittumaan. Suuri, raskas ori kuunteli ratsastajaansa oikein ihailtavasti, eikä enää piitannut retken tammoista, Kirasta ja Frozenista. Sen sijaan tammat kyllä esiintyivät ja pörheilivät Dallelle minkä ehtivät. Pieni napautus Kiiran kylkiin sai sen huomion hetkeksi kääntymään. Lähdimme Sonja kärjessä tallin pihalta viereiseen kuusikkoon.
Aluksi polku, jota kuljimme, oli enemmänkin tie kuin polku, mutta hyvin pian se kapeni entisestään. Maisema oli huumaavan kaunis. Kuusten oksat kaartuivat kauniisti polun ylle luoden sille satumaisen katon. Kun taivaalta vielä alkoi hiljalleen leijua lumihiutaleita oli näkymä kuin suoraan sadusta. Kaikki olivat todella joulumielellä, laulelimme jopa muutamat joululaulut. Ja kun polku taas leveni aloimme ravailemaan. Olin jäänyt Kiran kanssa peränpitäjäksi, sillä siten se sai silmäillä Dallea koko ajan eikä sen tarvinnut hyppiä ja loikkia saadakseen haluamansa. Jatkoimme hiljaisuudessa, jonka rikkoivat vain hevosten kavioiden tömähdykset ohueen lumipeitteiseen maahan ja satunnaiset oksien katkeamiset.
Kaikki sujui vielä ravissakin hyvin, vaikka olinkin joutunut lähtemään matkaan ilman satulaa. Olin mennyt Kiiralla vain kerran aikaisemmin näin, mutta luotin, että ne miljoonat tunnit hevosten selässä olisivat jättäneet jälkensä. Aina välillä nappasin kiinni Kiran lyhyestä harjasta, kun se siirtyi aavistusta suurempaan raviin pysyäkseen Dallen pitkien, vaikkakin rentojen ja rauhallisten, askeleiden perässä. Frozen kipitti ensimmäisenä reippaaseen tahtiin, ja aina kun näin Sonjan sen selässä kun Dalle ja Lily eivät olleet edessä, hän kevensi melkoisen kiireiseen tahtiin. Minä taas huomasin pomppivani ihan kunnolla ravissa, joten huokaisin ja pidätin tammaa. Se ei ollut oikein mielissään siitä, vaan heitti yllättäen takapäänsä ilmaan. Minä älähdin ja lensin kaulalle. Ei Kira tuollaista ennen ollut tehnyt. Ei koskaan!
- SEEIIISSSS!!! huusin ja kierähdin kaulalta alas. Pidin kiinni ohjista niin kovaa kuin jaksoin, mutta Kiralla ei ollut aikomustakaan pysähtyä niin kauan kuin muut liikkuivat. Raahauduin metrin verran ponin perässä ja olin ihan kurassa, kun lopulta voimani pettivät ja minun oli pakko päästää irti. Olin saanut mustelman jos toisenkin, mutta en ainakaan tuntenut, että mihinkään olisi sattunut pahemmin, joten kapusin maasta ylös. Päästä hieman huippasi, mutta muuten tuntui paikat olevan kunnossa. Takkini oli ilmeisesti jäännyt kiinni johonkin oksaan ja revennyt, mutta muita varustevaurioitakaan ei ollut. Huomasin Sonjan ja Lilyn ravailevan kohti minua, mutta Kira ei ollut heidän kanssaan.
- Oletko kunnossa? kysyi Sonja samalla, kun hän pudottautui alas Frozenin selästä. Tamma oli hieman pyörällä päästään ja steppasi rauhattomana, - näimme pillastuneen Kiran ryntäävän tallillepäin, ilman sinua.
- Olen ihan ok, toivottavasti tammuliini ei onnistu loukkamaan itseään. Näin jo mielessäni kauhukuvia rammasta tai verta vuotavasta hevosesta.
- Oletko ratsastuskunnossa? kysyi Lily huolestuneena. Hänkin oli laskeutunut ratsailta. Katsoin itseäni. Tukkani oli mutainen ja sekaisin, takki riekaileina ja olin yleensäkin ihan likainen. Nyökkäsin.
- Ok, kapuappa sitten Dallen selkään, kyllä se jaksaa kantaa kahta ratsastajaa.
Dallea ei alkuunkaan kiinnostanut kuinka monta ratsastajaa selässä oli. Ja vaikka olin huolissani Kirasta pystyin joten kuten nauttimaan tilanteesta. Koska meillä oli edessämme pitkä matka, otimme muutamia ravipätkiä jotta olisimme mahdollisimman nopeasti perillä. Niinkuin sitten itseasiassa olimmekin. Onneksi Kira löytyi nopsaan tallin takaa, jonne se oli hakeutunut, kun ei ollut päässyt sisälle. Se ei ollut alkuun halukas antamaan kiinni, mutta Sonja antoi minulle herkkupussin, jonka pelkkä rapina sai Kiran muuttamaan mielensä ja antamaan kiinni. Tarkistin sen läpikotaisin, mutta en onnistunut löytämään kuin pintanaarmuja. Päätin kuitenkin pyytää Sonjaa kutsumaan eläinlääkäri tekemään tammalle perustarkastuksen, haavojen hoidon ja tilsakumien laiton, koska maahan kerrna oli kertymässä lunta. Lily ja Sonja lähtivät talliin, ja minä suuntasin Kiran kanssa maneesiin kävelemään. Hevosparka oli ihan uuvuksissa reippailustaan ja sen hengitys oli edelleen raskasta, vaikka sen sekoiluista oli jo kymmenisen minuuttia aikaa. Lily oli saanut Dallen hoidettua ja laitettua karsinaan, joten hän ystävällisesti toi Kiran villaloimen jonka se oli aikaisemmin aamulla saanut Sonjalta joululahjaksi. Kun tamma viimein sai hengityksensä tasaantumaan vein sen talliin, tarkistin vielä kertaalleen ja otin sitten varusteet pois ja annoin sille heiniä ajankuluksi karsinaan. Löysin Lilyn ja Sonjan, ja yhdessä lähdimme valmistelemaan iltatallia. Kun kaikki oli valmiina, Sonja jätti meidät kahden ja lähti jonnekin. Hetken päästä hän palasi mukanaan muhkea kakku.
- Tiedän kyllä, että jouluna ei välttämättä syödä aina kakkua, mutta en osaa leipoa mitään muutakaan! Sonja huusi iloisesti. Hevosetkin saivat osansa kakun porkkanapäällysteestä, ja vietimme laatuaikaa tallilla lähemmän puoltayötä. Tälläistä elämän juuri kuuluikin olla.

27.11.2013, Sovitusta, kirjoittanut omistaja (1 016 sanaa)
"Kuuleppas nyt, Sunny! Sinä et nyt pääse mukaan, vaikka kuinka riehuisit. Ja jos kehtaatkin tas loukata jalkasi niin..." märisin kilpatammalleni. Se ei ymmärtänyt sitten alkuunkaan, että vaikka autoon joskus traileri kiinnitettäisinkin, se ei aina automaattisesti tarkoita matkustelua. Kuten ei tälläkään kerta. Olin vain napannut Boltin ja Sunnyn satulat, erään varasatulahuovista, pitkän vyön ja yhdet jalustimet hihnoineen, ja ne oli parempi kuljettaa trailerissa. Ja matkalla hakisin kuitenkin muutaman säkillisen rehua Kiralle ja se nyt on ihan luonnollisesti helpompi kuljettaa trailerissa. Menin ympäri tallia kuin tuulispää, revin Xenan karsinanovesta ponille hieman ison korvahupun kassiin, satulahuoneesta liinan, Lilianilta toppaloimen ja taas uudelleen Boltilta liukumartingaalin (vaikka olisin varmaan tarvinnut sitä kyllä silläkin). Viimein sain jättää riehuvan Sunnyn ja muut elikot tarhoihinsa ja suunnata kohti päivän viimeistä haastetta: Kiraa.
Matka alkoi pikkuhiljaa tuntua jo lyhyemmältä kuin viimeksi. Joko en enää odottanut Kiran näkemistä niin paljoa, tai sitten vain alkoi tottua. Ja vaikka välillä poikkesin hieman pois reitiltä ja hain rehut Kiralle, en kuluttanut matkaan kuin muutaman minuutin tavallista kauemmin. Tallille päästyäni päätin olla törkeä ja ajaa taas keskelle tallipihaa. Tällä kertaa piha ei ollut ihan autio, vaikka melkein. Kauempana tarhoissa näkyi muutama hevonen, ja jos oikein arvasin siellä olisi voinut olla Haze ja Domino. Ja aivan metsänrajassa kyhjötti joku huolestuttavasti Kiran näköinen tapaus. Purkaessani tavaroita autosta en voinut olla miettimättä, oliko Kiran käytös normaalia. Elin tällä hetkellä kahden aivan uuden oman hevosen kanssa, joista kotitallilla oleva oli sopeutunut jo täysin. Ainoa ero Kiraan siinä oli se, että se on ori. Voiko sukupuoli ja tuollainen tammamaisuus vaikuttaa niin paljon hevosen käytökseen? Asiaa murehtiessani sain auton yllättävän nopeasti tyhjäksi. En oikein ollut sillä tuulella, että olisin alkanut siirrellä jotain autoa, kun ei se vaikuttanut olevan kenenkään tielläkään.
Kävin tallissa ja olin törmätä massiiviseen oriin. Hetken muisteltuani sain sen nimen päähäni: Dalle. "No mitäs pikkupoika?" hymähdin ja silitin sen turpaa ohimennessäni. En huomannut ollenkaan viereisessä karsinassa olevaa tyttöä, joka ei ihan heti antanut itseään ilmikään. Vasta kun olin lähdössä, hän astui reippaasti käsi ojossa minun eteeni. Tartuin käteen hieman hämmästyneenä. "He-ei, on huomannut sinua ollenkaan. Olen pahoillani, nimeni on Shirly" takeltelin ja ravistelin tytön kättä. Hän vain nauroi. Päästin irti ja annoin hänen puhua. "Moi vaan, minä olen Lily, en tiedä onko Sonja puhunut minusta, mutta olen siis tuon Dallen omistaja ja käyn täällä päivittäin ja..." "Riittää, riittää!" nostin käteni ilmaan antautumisen merkiksi. "Luuletko sinä että pysyn tuollaisessa vauhdissa perässä. Voitko mitenkään kerrata... Ja hieman hitaampaa." "Tietenkin, toki, anteeksi. Minä siis olen Lily ja Dallen omistaja. Käyn täällä päivittäin ja olen miettinyt, että kuka oikein sen tamman, Kirahan sen nimi oli, oikein omistaa, kun en ole sen omistajaa vielä koskaan täällä nähnyt." "Niin, no minä käyn aika usein tällälailla iltaisin, kun minulla on toinenkin talli pyöritettävänäni." "Oikeasti, vähän siistia, wau!" "Jep, no mutta minun täytyy nyt mennä, jos meinaan ehtiä edes hämärässä Kiran kanssa ulkoilemaan." "Niin tottakai, samoin!!" Kuin Lilyn sanoja korostaakseen Dalle kuopaisi käytävää etujalallaan.
Jahdattuani pölkkypäätäni melkein vartin verran sain sen lopulta kiinni ja raahattu sisälle. Lily ja Dalle olivat jo lähteneet, mutta se nyt oli aivan odotettavissa. Sainpahan vallata käytävän yksinäni. Pidin kiirettä harjatessani Kiraa, ja se hermostui siitä. En saanut sitä kunnolla rauhoittuman, mutta ei minulla ollut koko yötä aikaakaan, joten annoin sen olla hermostunut. Kokeilin ensin Boltin satulaa, mutta se oli aivan liian kapea Kiran selkään. Se ei ainakaan tulisi ikinä sopimaan Kiralle. Sunnyn satula oli hieman parempi, säälle oli hieman liikaa tilaa, mutta muuten se istui melko hyvin. Satuloin nopeasti Kiran ja laitoin sille Boltin martingaalin. Talutin sen maneesiin, jossa Lily ratsastikin. Hän teki laukassa joitain ympyröitä, eikä aluksi huomannut minua. Otin seinustalta jakkaran mukaani ja talutin tanssahtelevan Kiran keskelle maneesia. Siinä vaiheessa Lilykin huomasi minut, hymyili minulle hetken ja jatkoi sitten keskittyneenä Dallen ratsastamista. Pakko myöntää, että Dalle liikkui hienosti niin raskasrakenteiseksi hevoseksi. Yritin saada Kiraa asettumaan aloilleen ja lopulta onnistuinkin siinä juuri siksi ajaksi että ehdin pompahtaa selkään. Samalla sekunnilla kun istahdin satulaan lähti Kiran etupää nousemaan. Kouraisin kiinni sen kaulasta, ilman jalustimia, ilman muuta tukea kuin hevosen kaula. Kira ei onneksi keulinut ihan pystyyn ja palasi pian neljälle jalalle, vaikka lähes samantien lähti pukki perään. Kun tajusin sen lopettaneen lopulta rodeonsa, otin kunnollisen asennon, ja viimein jalustimet jalkaan. Vasta sitten tajusin Lilyn pysähtyneen tuijottamaan meitä, ja nyt hän jo nauroi meille ihan kippurassa Dallen selässä. Vai niin. Tällainen pelle oli löytänyt tiensä juuri tälle tallille.
Monien, monien ja monien volttien, pysähdysten ja muiden kiemuraurien jälkeen aloin saada Kiraa rentoutumaan. Ei puhettakaan siitä, että se olisi kantanut itsensä, tai työskennellyt kunnolla takajaloillaan, tai myödännyt kaulastaan, mutta se ei tikittänyt lyhyttä, jäykkää käyntiä. Ja se riitti minulle. En ollut valmis sen suurempiin rodeihin, joten kiitin tammaa, tulin alas selästä ja nostin jalustimet ylös. Sidoin ohjat sen kaulalle ja kiinnitin liinan kuolaimiin. Otin Kiran ympyrälle melko keskelle maneesia, Lily ja Dallekin olivat jo lähteneet joten ei ollut ketään, jonka tiellä olisin ollut. Yritin pyytää niin varoivaisesti kuin osasin ravia, mutta silti Kira lähti pukkilaukalle ja kiskoi minua paljon suuremmalle ympyrälle kuin olin itse ajatellut. Lähes juoksin sen perässä, mutta enpähän ainakaan päästänyt sitä vapaaksi. Lopulta tajusin vain antaa sen mennä, purkaa energiaa ja pitää hauskaa. Se aika, jonka Kira pukitteli, loikki ja välillä vaihteli ei niin kauniisti uuntaa, tuntui ikuisuudelta, mutta lopulta Kira alkoi pikkuhiljaa rauhoittua, lopulta pudotti itse raville ja ravaili sitten ihan rauhassa kunnes pyysin käyntiin. Kävelimme yhdessä maneesia ympäri, ja kuuntelin, kunnes Kiran puuskutus oli tasoittunut riittävästi. Se oli todellakin hiennout ja totesin sen kunnon olevan ihan maassa.
Tallissa otin tammalta varusteet pois ja laitoin sille sen joululahjaksi saamansa villaloimen sen päälle. Vietin vielä jonkun aikaa järjestellen tavaroita, pakkaillen takaisin myyntitallille lähteviä tavaroita autoon ja aina välillä vain pysähdyin Kiran karsinan eteen juttelemaan sille. Kai senkin lopulta pitäisi alkaa luottaa minuun, vaikka väkisin jollei muu auta. Sain aikaa kulumaan yllättävän paljon ja lopulta päätin vain ottaa Kiran loimen pois, viedä sen kuivumaan ja hyvästellä hepan karsinaansa. Vilkaistessani kelloa ärkytyin, sehän näytti jo puolta yhdeksää, ja minulla oli kiire takaisin kotiin ottamaan tallillinen hevosia sisälle. Sipaisin muutaman kerran Kiran turpaa, jonka se antoi tehdä tällä kertaa ihan nätisti ja kiirehdin sitten autolleni. Ja huomenna minä sitten ravaan Kiralla, oli viimeinen ajatukseni ennen kuin astuin sisälle autoon.

25.11.2013, Turhauttavaa tutustumista, kirjoittanut omistaja (580 sanaa)
"...Kyllä ei meillä ole ollut mitään ongelmaa! Mutta minun täytyy nyt lopettaa, tulin tallille, hei hei!!", sanoin ja painoin "lopeta puhelu" kohtaa. Työnsin puhelimen taskuuni ja pysäköin autoni, tällä kertaa siististi maneesin viereen. Ei mutta, hemmetti! Minunhan piti käydä kaupassa, sitähän varten minulla on rahaakin mukana! Ei voi olla totta, miten onnistuinkaan unohtamaan jotain niin tärkeää? Painelin samantien itselleni vihaisena takaisin autoon ja oikein survaisin kaasupolkimen pohjaan. Auto hypähti eteenpäin ja terästäydyin. Kaikki erehtyvät joskus, niin myös minä. Ajelin kymmenisen minuuttia takaisin päin kun pääsin perille etsimäni liikkeen pihalle. Pysäköin varovaisesti kahden muun auton väliin ja lähdin sisälle. Eilisiltana olin katsellut Equestrian PROn tuotevalikoimaa netistä, joten minulla oli aika tarkkaan tiedossa mitä tällä kertaa ostaisin. Vaikka tiesin mitä odottaa, yllätyin silti astuessani sisälle. Sievästi kilahtava kello toivotti minut tervetulleeksi. Shoppailtuani parisenkymmentä minuutti raahasin ostokseni tiskille. Myyjä katseli niitä hieman kummastellen, mutta alkoi muitta mutkitta laskea hintaa. Siinä meni riimu ja naru, tuossa suitset ja heti perässä ohjat, sitten monipuolinen harjavalikoima ja lopuksi jänne- ja takalajansuojat.
"Se tekee sitten 146,20V€, kiitos!!" Maksoin käteisella ja laskeskelin varojani. Minulla oli ollut 220V€, nyt minulla oli vähän yli 70V€ rahaa, josta 60V€ menisi suoraan karsinavuokraan. Raahasin tarvikesäkin pihalle ja autoon, ja lähdin uudelleen kohti tallia. Matkalla mietin mitä kaikkea olisinkaan voinut tehdä sinä aikana kun ajelin turhaan edestakaisin. Tallille ei taaskaan näkynyt ketään, mutta eipä ihme sillä oli keskipäivä ja hevoset nauttivat kauniista ulkoilmasta.
Aseteltuani varusteet niin hyvin kuin sain varustehuoneeseen lähdin kohti toimistoa. Siellä ei kuitenkaan ollut ketään, joten palasin takaisin ja hain matkalla uuden söpön sydänriimun ja mustan riimunnarun matkaan. Epäröin hetken Kiran karsinan ovella, sillä se oli viety ulos. Mutta minne? Kun tarkastelin tarkemmin taulua, jossa oli Kiran hoito-ohjeet ym. huomasin vasemmassa alareunassa lisäyksen. Tarhataan yksin 4. tarhassa. Vai niin. Suuntasin ulos, ja kun tajusin miten tarhat lasketaan, löysin myös hieman hermostuneen tammani. Se ei olisi alkuun antanut ollenkaan kiinni, mutta päättäväisyys palkittiin ja lopulta se alistui kiinni otettavaksi. Se tanssahteli vierelläni koko matkan talliin, mutta onneksi ei aloittanut sen suurempaa esitystä. Kiinnitin sen tallin käytävälle ja hain harjat, joille minulla ei vielä ollut mitään säilytyspaikkaa, sylissäni hevosen viereen.
Harjailin Kiraa pitkään ja hartaasti. Yritin saada tammaa rentoutumaan, mutta se ei halunnut edes huomioida vaivannäköäni, päin vastoin. Se yritti tuon tuosta saada itseään irti ketjuista, kuopi lattiaa ja hirnahteli. Mielessäni selitin sen käytöksen sillä, että se tarvitsi vain aikaa sopeutumiseen. Hevoskauppiaana aloin kuitenkin aavistella, että Kiralla saattoi olla joku hätänä, tai se voisi oikeasti olla ongelmallisempi tapaus kuin miltä alunperin vaikutti. Melkein tunnin vain harjailtuani Kiraa luovutin, hain sen suitset ja säädin hihnat sopiviksi. Minulla ei vielä ollut sille kuolaimia, saatika satulaa, joten ratsastuksesta en haaveillutkaan. Mutta olipahan edes jotain valmiiksi tehtynä ensimmäistä ratsastusta varten. Suitsien kanssa säätäessäni Kira käyttäytyi yllättävän järkevästi, vaikka muutaman kerran nyt protestoikin heittelemällä päätään.
Lopulta vain palautin Kiran laitumelle, jätin sen sinne pyörimään ja palasin talliin. Siellä totesin, että ilmeisesti Sonja oli jo putsannut sen karsinan, joten tyydyin palauttamaan harjat siistiin pinoon satulahuoneeseen. Kävin vielä kerran toimistossa, ja nyt löysinkin sieltä Sonjan.
"Hei, sinua olenkin hieman etsinyt."
"Niinkö? No, tässä minä olen, mitä asiaa?"
"Ajattelin vain, että voisin maksaa sen karsinavuokran saman tien pois alta, jos sopii?"
"Toki sopii, siitä vain. Se oli se 60V€.."
"Tässä", ojensin rahat, hymyilin Sonjalle ja olin jo lähdössä kun Sonja huusi perääni: "oletkos sinä tavannut jo Lilyn?"
"Kuka on Lily, joku hevonenko?", kysyin kummastuneena.
"Ei, vaan Dallen omistaja. Sen ardennerin", Sonja naurahti.
"Ai sen, joo, en ole tavannut. No, kenties tapaamme huomenna, heippa, minun täytyy nyt lähteä".
"Hei hei"

24.11.2013, Uusi tuttavuus, kirjoittanut omistaja (1 018 sanaa)
Ajelin punaisella Nissanilla ylös mäkeä. Vilkaisin peruutuspeilistä ja varmistin, että traileri oli kunnolla kiinni. Olihan se. Ajelin ajatuksissani kohti ystäväni Miian tallia. Tiesin edessä olevan monen tunnin matkan, mutta olin minä hakenut ja välittänyt hevosia kauempaakin. Ystävälläni oli ollut myynnissä nuori, lahjakas tamma, joten en oikein voinut jättää tilaisuutta väliin. Eilisiltana katselin netistä muutaman videon tammasta, ja minusta alkoi tuntua varmalta että kyseinen kaveri lähtee minun matkaani. Viimeisen kerran soitin Miialle aamulla ja varmistin että hänelle käy että tulen tänään. Näissä ajatuksissa matka kului nopeasti.
Pian huomasin olevani taas Miian tallilla, ja tulin ajatelleeksi, että siitä on jo monta vuotta kun viimeksi olin käynyt siellä. Ajatus ei tuntunut hyvältä ja soimasin itseäni välinpitämättömyydestä.
Miia tuli iloisesti hymyillen vastaan: "Pitkästä aikaa, sinä et kyllä ole muuttunut sitten alkuunkaan!"
"Tervepä terve, kyllähän sinäkin hyvältä näytät", totesin huvittuneesti: "ja toivon, että sinulla olisi tarjota kahvia."
"Toki, ainahan minulla on pannu tulella... ja sinähän vaikutat tulleen ihan ostamaan Kiran", hän jatkoi pirteään sävyyn: "traileri ja kaikki jo mukana!"
"Totta! Koskas saan tavata tämän nätin nuoren tulevaisuuden lupauksen?"
"Pian, pian..."
Tarpeeksi kahviteltuamme menimme katsomaan tarhassa metsänreunassa olevaa rautiasta tammaa. Se höristi korviaan uteliaana, mutta ei vaivautunut tulemaan lähemmäs.
"Huoh, aina tuon joutuu hakemaan" totesi Miia ja lähti alistuneesti tamman luo. Se antoi kiltisti kiinni ja antoi taluttaa itsensä portille, siitä ulos ja sisälle tallikäytävälle. Miia antoi minun tutkia ja arvostella sen rakennetta ja luonnetta rauhassa samalla kun hän harjaili sitä hiljalleen. Kira käyttäytyi aluksi hyvin, mutta alkoi pikkuhiljaa hermoilla.
"Minusta tuntuu, että se ei hirveän kauaa enää seiso tuossa" totesi Miia asiallisesti, mutta äänessä oli jotain varoittavaa.
"Voisiko sen juoksuttaa tai ratsastaa kentällä?" kysyin vähän sivuuttaen Miian kommentin. Jätin sen omaan arvoonsa tarkoituksella, ei minua haittaisi hevosen kärsimättömyys, ei se vaikuttaisi siihen, ostanko sen vai en.
"Toki, mennään vain, haen sen varusteet." Meni hetki, ja sitten Miia tuli takaisin syli täynnä tavaraa. Otin suojat itselleni ja totesin niiden olevan pesun tarpeessa ja muutenkin kuluneet. Menin Kiran jalkojen juureen ja liu'utin kättä sen jalalla. Tamma nosti jalkansa ylös ja siirtyi sivuille sen verran kuin narua riitti. Seurasin perässä ja otin tiukemmin kiinni, mutta tamma pyrki takajaloilleen.
"Miten itseasiassa olisi tarkoitus suojittaa tämä hevonen?"
"Rauhallisesti vain, se on tosi herkkä jaloistaan" Lopulta sain joka jalkaan suojat ja siirryin satulaan. Ei mikään merkkisatula ja toppaukset ihan kovat. Sekin vaati kunnon kunnostusta.
"Mistä Kira sinulle tuli?" kysäisin satuloinnin ohessa.
"Sain sen vaihdossa. Myin vanhaa hevostani Billyä, mutta sen ostaja ei suostunut ottamaan sitä jollen ota vaihdossa Kiraa. Minulla ei ole sille tekemistä joten laitoin sen myyntiin"
"Olet siis myynyt vahnan kunnon Billyn?"
"Niin..."
Tamma käveli rennosti kentälle, mutta kun nostin jalan jalustimeen se heitti pään ylös ja astui sivulle. Seurasin perässä, mutta Kira väisti uudelleen. Keräsin ohjia paremmn käteen ja nousin nopeasi selkään. Olin vain vähän nopeampi kuin Kira. Tamma seisoi pää ylhäällä melkoisen jännittyneenä. Annoin sille hieman pohkeita ja se hypähti raville. Keräilin hetken ohjia ja pidätin sen takaisin käyntiin. Annoin tamman kävellä muutaman kierroksen kentällä, jonka jälkeen keräilin ohjat kunnolla käteen. Kokeilin muutamia kaarevia uria ja pysähdyksiä. Ohjaus ei tuottanut ongelmaa, mutta Kira vastusteli ikävästi kuolaintuntumaa. Pysäyttäminen ei ollut niin helppoa, pysähdykset olivat kiireisiä ja usein jotenkin vinoja tai epätasaisia.
Siirryin ravityöskentelyyn ja päädyin hyvin nopeasti keskiympyrälle. Muuttelin sitkeästiympyrän kokoa ja taivuttelin eri suuntiin, niin kyllä se siitä vähän parani. Pikkuhiljaa aloin saada apuja läpi, vaikka harmonia nyt olikin vielä täysin savuttamattomissa. Jonkin aikaa kevenneltyäni istuin alas ja yllätyin, sillä Kiralla oli oikeastaan aika mukavat, pehmeät askeleet. Uskaltauduin pois ympyrältä, mutta aina kun tahti alkoi kiihtyä jäin ympyrälle uudelleen. Näin hitaasti mutta varmasti sain tammaa pikkuhiljaa enemmän kuulolle. Vaihdoin suuntaa ja otin hetkeksi käyntiin. Testasin pienen pätkän pohkeenväistöä, ja Kira paljastui luonnonlahjakkuudeksi väistäjänä. Kokeilin vähän myös ravissa, ja totesin keksineeni ensimmäisen asian jossa Kira oli suhteessa parempi kuin muissa.
Laukannostoon riitti hyvin pienet avut, ja silti Kira singahti ihan hullua vauhtia. Tuntui, ettei kentän yhdelle sivulle mahtunut kuin muutama askel. Yritin istua satulassa, mutta tamma kiskoi ohjia, ja samalla minua, satulasta joka askeleella. Miia taisi yrittää huudella minulle jotain ohjeita. En kuitenkaan kuullut mitään tuulen kohinalta, mutta sen verran kuitenkin oma järkeni sanoi että hevonen pitäisi saada ympyrälle. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen sainkin tamman ympyrälle, ja siinä oli melko paljon helpompaa saada Kira kuulolle kuin uralla. Kokosin laukan hallituksi ja siirsin sen pian raville. Huhhuh.
"Haluatko kokeilla muutamaa esteittä" Epäröin hetken ja ajattelin, että olisi tyhmää ostaa hevonen ilman että testää mitä kaikkea se osaa, mutta toisaalta minua ei oikein huvittanut hypätä hevosella, jota en tuntenut hallitsevani kovinkaan hyvin.
"Ei tällä kertaa", oli lopulta vastaukseni. Tamma puhalsi vielä pitkään käveltyäni sen kanssa jo loppukäynnit, mutta menimme silti hoitamaan hevosen pois. Nyt se seisoi käytävällä ihan nätisti, ilman että pisti esitystä pystyyn. Se oli hionnut paljon, joten Miia heitti sille villaloimen selkään. Jätimme sen karsinaan syömään ja lähdimme sisälle täytyyämään papereita...
..."Ja allekrjoitus tuohon." Kirjoitin nopeasti Shirly ja ojensin tyytyväisenä 5000V€ Miialle. Nyt tyo hieman temperamenttinen tamma oli mnun. Palasimme talliin ja laitoimme Kiran matskustuskuntoon. Se sai jalkaansa oikeasti erään toisen hevoseni, Sunnyn kuljetussuojat ja villaloimen.
"En tarvitse sen varusteita, ne olivat sen verran huonossa kunnossa että sinuna heittäisin ne pois. Ostan Kiralle uudet varusteet ja siihen saakka Sunny saa lainata sille välttämättömimmät: riimunnarun, riimun, villaloimen, kuljetussuojat, kaviokoukun ja harjan."
"Aion totta vieköön hankkiutua noista varusteista eroon, olen iloinen siitä että aiot hankka Kiralle laadukkaampia varusteita!" Vaihdoin Kiralle Sunnyn riimun ja narun, ja talutin sen sitten ulos. Miia piteli sitä sillä aikaa kun laskn trailerin rampin. Kiran lastaus vei vähän aikaa, mutta lopulta se seisoi kiltisti traikussa. Hyvästelin Miian pikaisesti, ja lähdin pitkänpuoeliselle kotimatkalle.
Kira oli hyvä matkustaja, se ei paljoakaan riehunut kuljetuksensa aikana. Saapuessani Haaviston hevostilalle totesin paikan olevan ihan hyvännäköinen. Pysäköin autoni keskelle tallipihaa ja otin Kiran heti ulos. Taluttelin sitä hetken pihalla, ja lopulta Sonja, tallin omistaja, kiiruhti luokseni.
"Anteeksi, en kuullut ollenkaan saapumistanne. Minä olen Sonja Haavisto!"
"Hei, ei se mitään! Shirly"
"Ja tämäkö on se hevosesi, jonka majoitat tänne?"
"Kyllä vain."
"Seuraa minua." Kävelimme tallin leveistä kaksoisovista ja Sonja osoitti minulle karsinan, johon jätin Kiran. Oli jo ltamyöhä, ja hetken juteltuamme lähdin kotia kohti tekemään iltatallia. Matkalla ajattelin: "Huomenna tullessani tänne poikkean varustekaupan kautta ja ostan Kiralle omat suitset ja suojat."