Adinan Minijannu

VH19-018-0442


Adinan Minijannun kuvat © AK

Kutsumanimi Jannu Syntymäaika, -paikka, ikä 14.02.2019, Suomi, 5-vuotias
Rotu Suomenhevonen Sukupuoli Ori
Väri Punarautias Säkäkorkeus 155cm
Koulutus Vaativa B, 100cm, Helppo Painotus Yleispainotus
Kasvattaja Jannica VRL-04799, Adina Omistaja Cherry, VRL-12299

20.01.2020: KV-III
(7 + 2 + 3 + 1 + 2 + 0,5 = 15,5p)

30.11.2019: EV-II
(7 + 8 + 2 + 4 + 1 + 9 = 31p)

30.10.2019: KEV-II
(6 + 3 + 5 + 1 + 4 + 4 = 23p)

20.08.2019: SV-II
(7,2 + 10 + 5 + 6,5 = 28,7p)

Jannu on hevonen, jolla riittää mielipiteitä. Se ei ole sieltä helpoimmasta päästä tallin hevoskatrasta, mutta ehdottomasti palkitsevimmasta päästä se on. Suomalaisen jästipään kanssa eläminen harvoin on helppoa, mutta siitä johtuen onnistumiset tuntuvat tuhat kertaa tavallista makeammilta. Kaiken kukkuraksi Jannussa riittää potentiaalia lajiin kuin lajiin, joten oikea hevoskuiskaaja pärjää sen kanssa jopa kilparadoilla nolaamatta itseään suuren yleisön edessä.

Jannun kanssa ehkä vaikeinta on saada se toimimaan maastakäsin, vaikka vaikeuksia ilmenee ratsastuksessakin viikoittain. Orilla on tapana testailla käsittelijänsä tarkkaavaisuutta, reaktionopeutta sekä päättäväisyyttä erinäisin keinoin, yleisemmin säikkymällä olemattomia tai heiluttelemalla valtavaa päätään miten sattuu. Varpaiden hyvinvoinnin vuoksi suositeltavaa olisi käyttää Jannun kanssa puuhaillessa turvakärkisiä kenkiä ja aivotärähdysten välttämiseksi myös kypärän pitäminen päässä on suositeltavaa. Tahallaan hevonen ei henkilövahinkoja aiheuta, mutta piruillakseen se voi kiskaista riimunnarunsa poikki tai nojata trailerin väliseinän nurin kesken reissun. Jannu osaa olla myös hyvin itsepäinen ja aina tietysti silloin, kun hetki itsepäisyydelle on mahdollisimman huono. Tästä syystä orin lastaamiseen kannattaakin varata reilusti aikaa, eikä hermojaan kannata menettää silloinkaan, kun hevonen päättää olla antamatta kiinni tarhasta kesken jaloitteluajan.

Jannulla on laadukkaat askellajit, joista erityisesti laukka on mainitsemisen arvoisen upea. Automaattipeliä orista ei tule varmasti koskaan, mutta ollessaan pitkään saman ratsastajan ratsastettavana, alkavat sen temput ja toimintamallit pikkuhiljaa käydä tutuiksi. Erityisesti vieraissa paikoissa ja uusien ratsastajien kanssa Jannulla on tapana testailla, onko töitä pakko tehdä ollenkaan. Yleensä tämä ilmenee kyttäilynä ja on melko helposti voitettavissa laittamalla ori tekemään kunnolla töitä. Energian kertyessä Jannu saattaa esitellä myös erinäisiä kevätjuhlaliikkeitä, mutta kovin lennokas se ei näissä riehumisissaan ole koskaan. Orilla on hyvä kokoamiskyky ja se hallitsee hyvin kroppansa, jolloin se pystyy esittämään vaativankin tason liikkeitä kilparadoilla. Ensin se täytyy kuitenkin saada potkittua tuomaripäätyyn saakka ja sille pitää osoittaa, että radalla pelottavin asia istuskelee sen selässä, mikäli yhteistyö ei suju saumattomasti. Kokemuksen ja rutiinin karttuessa ongelmat radoilla vähenevät ja kilpaileminenkin alkaa tuntua yhä enemmän nautinnolta ja vähemmän pakolliselta pahalta.

Hyppääminen Jannulla ei ole aloittelijoiden hommaa, sillä vaikka kapasiteetti hevosella riittääkin aina metrin luokkiin saakka, ei se ole kovin varovainen saati järkevä hyppääjä. Ori ei katsele lainkaan, millaisia esteitä sen eteen laitetaan, mikä on tietysti hyvä asia, mutta tuottaa toisinaan myös ongelmia. Jannulla on tapana yrittää hyppäämistä myös sellaisista paikoista, joista koko hyppy on tuomittu epäonnistumaan. Ilman riittävän estesilmän omaavaa ratsastajaa ei kavaletteja suurempien esteiden ylittäminen Jannun kanssa ole järin viisasta ja riski onnettomuuksien sattumiselle on suuri. Maastossa hevosen huolettomuus korostuu entisestään, kun se ottaa usein kovaakin osumaa kiinteisiin esteisiin. Siitäkin huolimatta, että hevosen jalat ovat kovilla jatkuvien lähikontaktien takia, se ei epäröi hyppäämistä koskaan. Intoakin hevosessa riittää, mutta ei kuitenkaan mitään hallitsemattomia määriä. Maastoilu ilman esteitä sujuu Jannun kanssa kohtalaisesti, vaikka se saattaakin jarrutella ja kiemurrella ympäristöstään erottuvien asioiden kohdalla.


Suku & jälkeläiset

i. Minimies
sh, 153cm, tprn
KTK-III
ii. Artto EVM
sh, 150cm, prn
iii. Keskimmäinen EVM
sh, 152cm, prt
iie. Myhäillä EVM
sh, 149cm, trn
ie. Helmiäinen EVM
sh, 155cm, tprn
iei. Rokkarin Renttu EVM
sh, 156cm, prt
iee. Siedettävä EVM
sh, 151cm, vprn
e. Jumpetar
sh, 164cm, rt
ei. Hippu EVM
sh, 161cm, prt
eii. Hilton EVM
sh, 157cm, prt
eie. Helinä EVM
sh, 159cm, rt
ee. Tuohitar EVM
sh, 164cm, prt
eei. Ilokas EVM
sh, 160cm, vprt
eee. Hituri EVM
sh, 156cm, prt

Sukuselvitys

Jälkeläiset

Syntymäpäivä Sukupuoli Nimi Saavutukset Emä Omistaja

Kilpailukalenteri

KRJ:n alaiset sijoitukset (0 kpl)

 
 

ERJ:n alaiset sijoitukset (0 kpl)

 
 

KERJ:n alaiset sijoitukset (0 kpl)

 
 

Valmennukset

Ei vielä valmennuksia


Päiväkirja

14.05.2019, Muutto, kirjoittanut omistaja (147 sanaa)
Jannun muutto synnyintallistaan Adinasta uuteen kotiinsa Cherseyyn sijoittui sattumalta juuri varsan 1-vuotissyntymäpäivään. Jannu ei synttäreistään pahemmin välittänyt, vaan aloitti päivänsä välttelemällä kiinni jäämistä viimeiseen saakka. Lopulta saimme suljettua varsan yksinään pihattoon, josta se pitkän taiston päätteeksi antoi ottaa itsensä kiinni. Vieläkin vaativampi projekti oli saada totaalikieltäytyjäksi ruvennut hevoslapsi kuljetusauton kyytiin ilman henkilö- tai esinevahinkoja. Kokeilimme ensin kaikkia kilttejä keinoja, joita mieliimme vain putkahteli: yritimme houkutella, yritimme odottaa, yritimme käyttää kaverihevosta apuna ja kokeilimme jopa lastata hevosen etupurun kautta sisälle vinkkaan. Mikään ei kuitenkaan auttanut ja aikamme hikoiltuamme päätimme laittaa varsan kyytiin sitten pahalla. Sen silmät sidottiin, jonka jälkeen kaksi riuskaa nuorta miestä nappasi liinasta kiinni ja kirjaimellisesti hinasi edelleen jarruttelevan vuotiaan auton kyytiin. Luukut suljettuamme uskalsimme avata silmien siteen, ja silloin alkoi trailerissa jumalaton meteli. Pitkään emme jääneet jutustelemaan Jannun kasvattajan Jannican kanssa, vaan kiireeellä suuntasimme tien päälle hartaana toiveenamme se, että varsan mekastus laantuisi vauhdin kasvaessa.

15.06.2019, Laajennettu tarha-alue, kirjoittanut omistaja (179 sanaa)
Kyllähän me tiesimme, että Jannun ja kumppaneiden tarha-alue oli niille aivan turhan pieni. Kaikilla tallilaisilla oli kuitenkin häälyvä pelko siitä, että jos tarhaa laajennettaisiin, olisi meillä kohta käsissämme iloisten varsojen sijaan verta ja suolenpätkiä. Laajennus olisi nimittäin tehtävä silminnähden umpikasvaneeseen metsään, jossa yksikään vuotias tuskin pysyisi ehjänä kahta tuntia pidempään. Aikamme asiaa pyöriteltyämme päätimme kuitenkin kasvattaa tarhan pinta-alaa hieman, sillä reilu vuotiaat varsat vain tarvitsevat ehdottomasti painitilaa kasvaakseen ja kehittyäkseen oikein. Konsultoimme useaa alan ammattilaista siitä, kannattaisiko metsä kaataa, harventaa vai jättää siihen villintyneeseen olomuotoon, jossa se tällä hetkellä oli. Moni vuosikymmeniä hevosia kasvattanut ammattilainen vakuutteli minulle, että kyllä suomenhevoset löytävät itselleen turvalliset reitit metsän keskeltäkin, turhaan minä käyttäisin aikaa ja energiaa sen raivaamiseen ja siloitteluun. Sydän sykkyrällä päätin uskoa heitä ja muutamaa päivää myöhemmin portit suuremmalle tarha-alueelle aukenivat. Niin järkyttävällä ryminällä Jannu kumppaneineen paineli metsään, että hetken olin aivan varma, että niitä ei sen koommin tultaisi näkemään. Vaan kyllä ne sieltä palasivat, aivan ehjinä vieläpä! Energiaakin oli tullut sopivasti purettua pois, niin että kerrankin pihaton siivoaminen oli mukavaa hommaa, kun varsat viihdyttivät itseään muuten, kuin kottikärryjä jatkuvasti kaatamalla.

01.08.2019, Eläinlääkärikäynti, kirjoittanut omistaja (123 sanaa)
Ikuisesti onni ihanasta metsätarhasta ei jatkunut, vaan muutama kuukausi alueen käyttöönoton jälkeen Jannu sitten onnistui telomaan itsensä tarhaillessaan. Haava ei mielestäni ollut hälyttävän vakava, mutta koska olin satsannut oriin melko paksun nipun seteleitä, halusin kuitenkin tutkituttaa kepin syvälle lihakseen saakka aiheuttamat vammat ammattilaisella. Se osoittautuikin fiksuksi päätökseksi, sillä risu oli tunkeutunut vielä paljon syvemmälle hevoseen, kuin mitä itse olin kuvitellut. Eläinlääkäri sai vamman kuitenkin hyvin puhdistettua, eikä hän pitänyt sen hoitamista mitenkään mahdottomana projektina. Ei edes, vaikka tasan tarkkaan kyllä tiesi, ettei Jannu ole sieltä helpoimmasta päästä hevosia. Kotihoito-ohjeiksi saimme lähinnä haavan putsailua sekä tarvittaessa suojaamista, sekä orin ruumiinlämmön seurausta mahdollisen bakteeri-infektion aikaiseksi havaitsemiseksi. Jannu joutuu siis hetkeksi asumaan karsinaan, ja minä joudun uudestaan pohtimaan, pidetäänkö varsoja sittenkään aivan umpimetsässä oman onnensa nojassa.